sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

AURINKOINEN SUNNUNTAI

Ilo on kimppu tulppaaneja!   Sain eilen ystävältäni keväisen, keltaisen kimpun. Nyt ovat jo aukeamassa täyteen loistoonsa. Kiitos ystäväni, teit päivästäni iloisemman.

Keltainen väri tuo mieleen lähestyvän pääsiäisen. Toivottavasti silloin lumet ovat jo niin alentuneet, että kukkapenkkien ruopsuttaminen voisi alkaa. Nousisi pihallakin - ja mökin pihalla -  multaan piilottamani tulppaanin mukulat kukkimaan. Ensiksi tietysti krookukset!

Pääsiäisnoidat lienevät jo liikenteessä. Meillä tämä noitarouva on lennellyt tosin koko vuoden, minusta se on niin söpö luutamummo, että en ole häntä ja kissaansa edes pois ottanut liitelemästä.

Tuima on ilme, mutta noidallahan pitää olla naama näkkärillä! Oisko muuten noita?

Tänään on aurinkoinen päivä. Ehkä tämän kevään lämpöisin. Meillä tämä sunnuntai meni kansalaisopiston vuosijuhlassa. Harmittavaa oli, että bussivarmistus oli jäänyt tekemättä ja siellä sitten seisoimme opistotalon pihalla ihmettelemässä koko joukko.  Vihdoin saatiin bussi paikalle ja myöhästyttiin puoli tuntia juhlan alusta. No, olivat kyllä odotelleet kun tiesivät meidän ongelmastamme.

Juhlassa oli monen moista ohjelmaa, puheita, itämaista tanssia, meidän lauluesityksemme ja kunniamerkkien jakoa. Prinssipuolisosta tuli nyt jälleen merkitty mies. Kylkimyyryssä kulkeminen taitaa olla vakio, hih.



Hehkuva ruusu kuuluu aina myös "pakettiin". Mietin siinä penkissä istuessani, että huh-huh. Kolme vuosikymmentä. Kauankohan tää mies jaksaa paahtaa. Mutta mitäs kun on vielä terve ja halu tehdä tätä työtä, niin eteenpäin kuin mummo lumessa. Ja vuosi aina kerrallaan. Rutistus merkilliselle prinssipuolisolle mitalista.
Hyvällä omallatunnolla juotiin opistolaiskunnan tarjoamat täytekakkukahvit. Hm. En vaan voinut vastustaa...

Kotona odotteli malttamattomana koiruli päivystyspaikallaan. Riemu oli rajaton kun tulimme kotiin ja Simo pääsi pihalle. Loppuilta onkin sitten lököttelyä. Eikä muuta makeata kuin korkeintaan hedelmiä. Siis mulle.

 Kuka sanoikaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä? Kunpa pysyisinkin päätöksissäni.







14 kommenttia:

  1. Juhlapäivä ollut teillä tämä sunnuntai siis. Minä herkuttelin jäätelöllä aurinkoisen päivän kunniaksi :) Ihana tuo noita-akka, vaikka vähän pelottava, ihan vähän vain...

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. kirjoitusvirheen takia uusi kommentti:
    Pitkästä aikaa piipahdin blogissasi Oli ilo käydä! Onnittelut "mitalistille" ja Siunattua paastonaikaa teille!

    VastaaPoista
  4. Paljon Onnea prinssipuolisolle ja sinulle juhlan ja ansiomerkin johdosta<3 Ja toiset onnittelut vielä sinulle siitä, että olet saanut sellaisen puolison<3

    Kukat on aina suloisia, eikä nuo noidatkaan niin pahoja ole;)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut mitalimiehelle ja vaimolleen.Sanotaanhan että menestyvän miehen takana usein nainen..
    Siis kannustajana,"muusana".
    Pientä lankeemusta minunkin päivässäni,VHH tahtoo välisti lipsahtaa ruisleipään,joka entistä maukkaampaa kiellettynä.
    Huomenissa taas uusi parannuksentekopäivä, näinhän se tahtoo mennä.
    Iloitaan odotetusta keväästä!

    VastaaPoista
  6. Juhlasunnuntai, onnittelut mitallista sulle ja hänelle.:)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut molemmille! Minäkin muistin tänään, että pakkasessa oli puolikas purkki ihanaa jäätelöä. Pakkohan se oli tuhota happanemasta.

    VastaaPoista
  8. Onnea prinssipuolisolle ja sinulle. hieno tunnustus.
    Ihanat keltaiset tulppaanit tuovat pääsiäistunnelman ja noitasi on kyllä niin sympaattisen näköinen ettei lastenkaan tarvitse sitä pelästyä.
    Aurinkoisia kevätpäiviä.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut minunkin puolesta oikein isosti teille!
    Kauniit keltaiset tulppaanit tuo kevättä kotiin, kohta jo onkin pääsiäinen, saa kaivaa noita-akat esiin.
    Leppoisaa viikkoa :D

    VastaaPoista
  10. Anja; olikin oikein aurinkoinen päivä, kesää enteilee...

    ritvau; kiva kun piipahdit, olenkin sinua kaivannut jo! Samoin toivotukset sinulle.

    Aili-mummo; kiitos! Nythän on niin, että kaikkeansa se katuvi, joka nuorna naimistansa! Ei ihan sileää ole puolivuosisataistaival tietenkään ollut, mutta johan siitä on kolme vuosikymmentä mennyt kansalaisopistollekin!

    SinikkaHelena; sinnikäs olet VHH:n kanssa. Minä en. Lepsuilen ihan vähän väliä.Nyt on taas takaraja tullut eteen. Ja taas uusi maanantai ja uusi aloitus, hih. Mutta niin kuin sanoit, iloitaan keväästä.

    Nenunen; kiitos vaan, minä otan kyllä itseoikeutetusti oman osani tästä prenikasta.

    Villiviini; kiva kun nautit jäätelöstä. Meilläkin sitä aina pakkasessa lastenlasten varalle. Itse pidän enemmän marjarahkasta, jota sekoittelen mustikoista, partaäijäjogurtista ja maitorahkasta. Vähän vaniljaa mausteeksi ja päälle kuusenkerkkäsiirappiloraus. Maistuu.

    Minttuli; Aurinkoisia keväisiä päiviä myös sinne. Joko Mintun vaivat on hoituneet? Simo oli tänään näytillä, rokotukset uusittiin ja tassuun uusia ohjeita. Oltiin uudessa paikassa ja tykästyin niin, että vien koiran sinne myös hampaiden puhdistukseen nyt keväällä.

    seijastiina; Kiitos. Ilo on kimppu tulppaaneja. Ne ovat tämän ajan tyypillisimmät leikkokukat ja minusta aina yhtä ihania.
    Noita-akkoja lentelee, se enteilee pääsiäistä.
    Mukavaa viikkoa myös sinne prinssipuolisoni kotikaupunkiin.

    VastaaPoista
  11. Olen tänä vuonna löytänyt kansalaisopiston kurssit. Varsinkin kalaruokakurssille annan arvosanan kymmenen plus eikä kalakukkokurssissakaan moitittavaa löydy. Pian alkaa Pilates.

    Ilman heitä, jotka ohjelmaa järjestävät, ei olisi meitä, jotka kursseista nauttivat. Iloksi, opiksi, hyödyksi kansalaisopiston monipuoliset kurssit ovat.

    Paljon onnea teille molemmille. Mukavalta elonne kuulostaa, on makua ja meininkiä :)

    VastaaPoista
  12. Lastu; totta joka sanasi. Itse koen tärkeäksi kansalaisopiston tarjonnan paitsi työikäisille myös ikääntyvälle väestölle. Monet taideaineet, tietokonekurssit, kieliryhmät ovat todella tärkeitä henkisen vireyden ja uuden oppimisen kannalta. Kaupunki aina rahaongelmissaan yrittää karsia kursseja, nostaa kurssimaksuja. Monia ikäihmisten piirejä rahoittaa myös valtio. Myös sosiaalisen kanssakäymisen kannalta kurssit ovat merkittävä rytmittäjä ikäihmisille.
    Yhteislaulutilaisuudetkin ovat todella suosittuja, kuorotoiminnasta puhumattakaan.

    Kiitos toivotuksista. Käytännössä yhdessä olemme tätä rekeä vetäneet ja meillekin tällä on suuri merkitys.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut Prinssipuolisolle ja sinulle, Anja, kun olet moisen miehen saanut;))

    Noidat näyttävät olevan hieman huonotuulisia, mutta kyllä ne pääsiäiseen mennessä leppyvät.:D

    Hyvää juhlan odotusta sinulle, Anjuska<3

    VastaaPoista