lauantai 2. huhtikuuta 2011

KUVAHAASTE

Mamman maailman Unelma antoi kuvahaasteen:  neljäs albumi ja neljäs kuva. Kuinkas sattuikaan kuva keväisestä piipahtamisesta mökille! Siitä on ihan pakko kertoa tässä. Voi kunpa taas tulisi pian se aika, että voisimme ajella niemen nokkaan.

Lumet mökin pihasta olivat silloin jo lähes tulkoon sulaneet, mutta maa oli vielä kylmää ja kosteaa, vaikkakin kevätaurinko pilkisteli taivaalta. Kököttelen mökin rappusilla. Ajattelin ottaa papan tossut käyttöön, mutta olivat liian isot!

Järvessä on vielä jääpeitettä, mutta rannat alkavat jo vapautua.  Mamma odottelee jäiden soittoa ja minä poika ihmettelen, että mitä se mahtaa olla. Soittaako jääpalatkin haitaria?

 Järven selkään alkaa syntyä jo jäälauttoja ja isoja railoja. Tuuli ajelee jääpalasia kohti kosken niskaa.


Halusin mennä laiturikivelle katsomaan ja kuuntelemaan vähän lähempää, miltä jäidensoitto kuulostaa. Veteen en kylläkään halua edes käpälääni kastaa, en muutenkaan tykkää kastumisesta.



Illalla järvessä näkyy jo iso sula kohta. Järvestä nousee kylmää usvahuurua ja näyttää kovin harmaalta.

Isossa mökissä tarkenee jo, kun mammalla on keittiön hellassa aina tulta ja pappa lämmittää lisäksi takkaa.
Mutta kestää aikansa ennenkuin ison mökin seinähirret lämpiävät ja olo tuntuu kotoisalta.

Onneksi löysin mökistä viime kesäisen leikkikaluni. Vielä siinä on vähän ilmaa sisällä, vaikka olenkin purrut siihen pieniä reikiä. Minusta se oli ilmapallo, mutta mamma sanoi, että se on viinipänikän tyhjä sisuspussukka, mihin mamma puhalsi ilmaa ja kiersi korkin kiinni. Mutta kiva sitä on silti rutistella. Ja mun rikkipureskeltu nallukkalelukin on tallessa, nuhruinen tosin, mutta heittelin sitä ulkonakin viime kesänä!



Vaikka rantavedessä on vieläkin  jäähilettä, käyvät mamma ja pappa pulahtamassa ja se on niistä muka ihanan tuntuista. Hyi hitto! Ennemminkin loikoilen saunan lämmössä laudeliinan päällä kuin upottaudun jäiseen veteen! Mutta kairasivathan ne avannon umpijäähänkin päästäkseen jääkylmään kylpyyn. Saunan jälkeen mennään nukkumaan saunamökkiin, siellä on lämmintä nukkua, sähköpatterit pitävät tasalämmön ja lisäksi puukamina, jota pappa aina illalla vähän lämmittää. Lisäksi saunan lämmin muuri antaa lämpöä myös saunamökin puolelle.
Eikä minua nyt palele, nukunhan mamman peiton alla niin kiinni mammassa, ettei vilu pääse meidän väliimme.


 Aamulla nää menevät taas järveen pulahtamaan. Minä haluan mukaan, mutta jään rantaterassille.
 .
Järvestä on jäät ajautuneet kosken suulle ja järvenselkä on huikaisevan kirkas ja sulanut.


Kun aurinko sitten aamupäivällä paistaa täydeltä terältä, uteliaisuus voittaa. Hiivin alas laiturikiven reunalle   kurkistamaan,  näkyykö rantavedessä jo kaloja! Kesällä ne uivat ihan rantaveteen. Mutta silloinhan vesi on jo lämpimämpää. Voi että odotan kesää....






 

15 kommenttia:

  1. Ihana tarina olikin Simolla kerrottavana. Pian on taas tuo aika.

    VastaaPoista
  2. Simon kanssa samaa mieltä, tulisipa jo kesä.

    Kivoja kuvia löytyi neljännestä kansiostasi.

    Kuinkas sattuikaan, että Simo siinä neljännessä kuvassa, ihanaa. ;-)

    VastaaPoista
  3. Olipa mukavaa tarinaa Simolla. Tuli kevätolo. Ja kuvat ovat hienoja!

    VastaaPoista
  4. Hauska postaus ja ihania kuvamuistoja! Kerrontaa koirulin näkökulmasta. Kiva että otit osaa haasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Oikein kiva kevät-tarina haitaria soittavine jääpaloineen Simolla ;)

    Ja tuo viimeinen kuva on niin ihanan valoisa ja leikkisä!

    VastaaPoista
  6. Jopas oli Simo- pojalla kiva ja jännittävä elämys.:)

    Varmasti Simo emäntineen odottaa kovasti tämän kevään ensimmäistä mökkireissua<3<3

    VastaaPoista
  7. Löytyikin mukava keväinen tarina valokuva-albumista. Mökkireissuilla on Simolla varmasti tosi kivaa :)

    VastaaPoista
  8. Simo olet fiksu poika, minäkin sanon jääkylmälle veselle Hyi hitto!

    VastaaPoista
  9. Voi mitkä kuvat! Simo on aika lutuna!

    VastaaPoista
  10. Simolla löytykin hyvä tarina kerrottavaksi kuvien myötä:D

    VastaaPoista
  11. Voi sinua Simo-söpöläinen, juttua tuli oikein kun miehen suusta...toivon että tämä söpöläiseksi sanominen ei sinun imagoosi väärään suuntaan töki...tosi-mies voi olla yhtäaikaa söpö ja matso-ukkeli-pukkeli..
    Prinssipuolison vaimo osas taaskin laittaa sivullisen asiaa, josta kiitos...;)

    VastaaPoista
  12. Simo on perinyt ihan selvästi Anja-Reginalta, tuon tarinan kerronan..:D

    VastaaPoista
  13. Ihana kuvasarja. Minä myös suunnittelen ensi viikolla kävelyreissua meren rantaan parin kilometrin päähän. Jospa sielläkin olisi jo sula paikka kun olen eilen ja tänään nähnyt joutsenia lentävän merelle päin..

    VastaaPoista
  14. Oi mitä kuvia! Ensin Islantiin, ja sitten mökille, siinä meikäläisen lähiviikkojen suunnitelmat! :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille kommenteistanne näin yhteisesti. Olen kahdesti yrittänyt laittaa ritiramsuni kommentteihinne, mutta Blogger listaa sen aina virheeksi. Pahoittelen, sillä olisi ollut kivempi vastata teille jokaiselle erikseen. Kokeilen nyt, läpäiseekö tämä yksi kommentti seulan vai palautuuko tämäkin. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja voinhan myöhemminkin vastata näihin kommentteihinne.

    VastaaPoista