lauantai 30. huhtikuuta 2011

PAPERIPERHONEN

Oletko koskaan askarrellut paperiperhosia? Muutama vuosi sitten niiden ohje oli jossakin aikakauslehdessä ja siitä vaan leikkaamaan mallin mukaan ja taittelemaan perhoseksi. Minullakin on mökillä niitä perhosia lentelemässä keittiön ikkunan edessä.

Mutta toiseen perhoseen. Hilkka Marttinen on koonnut runojaan ja ajatuksiaan Paperiperhonen -nimiseen kokoelmaan. En ole ihan varma, mutta luulen hänen elävän jossakin Savon sydämessä. Paperiperhosen ostin ehkäpä Kuopion maatalousnäyttelystä jokunen vuosi sitten. Ja kovasti olen tykännyt. Runot vievät luontoon, tai peilistä katsomaan omaa itseämme. Tällaisia runoja itsekin haluaisin punoskella.

Tässä muutamia:

             En ehtinyt ajatella
             minkä ikäinen olen.
             Kun kysyttiin
             sanoin syntymäaikani,
             laskekaa siitä!

             -Sii-iis,
             te alatte olla jo siinä iässä...

             Enempää en kuunnellut.
             Niin sanottiin jo 
             kaksitoistavuotiaana
             ja kaksikymmenvuotiaana
             ja neljäkymmenvuotiaana!
             Kohta ne kysyvät taas.

             Satavuotiaana en ehkä  enää kuule.


            Tyhjään tilaan                       
            mahtuu paljon                                             
            kun muistaa täyttää                                   
            myös nurkat. 
                            

            Lapsilla 
            on kaikkea liikaa,
            vain rakkautta vähän.
            Liian vähän.



                                Sitten
                                kun olen valmis
                                minua ei enää ole.


Paperiperhonen on Hilkka Marttisen toinen runokokoelmateos (painettu Kuopion työkeskuksessa 1990).
Piditkö runoista?

10 kommenttia:

  1. Pidin ainakin tuosta ensimmäisestä runosta<3

    Hauskaa Vappua sinulle, Anja-Regina:D

    VastaaPoista
  2. Pidin runoista, Oikein mieleisiä.
    Vappua!

    VastaaPoista
  3. Aili-mummo; myös sinulle Hauskaa Vappua!

    mummeli; minustakin nämä runot ovat kivoja. Vapun toivotus sinulle, mummeli ja rapsutukset myös Himmulle.

    VastaaPoista
  4. Hienoja runoja, pidin - Muutamalla sanalla saa sanottua noin paljon!

    VastaaPoista
  5. Pidin minäkin näistä runoista. Ja kuvistasi. Enkä osaa taitella paperiperhosia.
    Iloista vappua, vaikka sää ei suosikaan.

    VastaaPoista
  6. Kauniita pikkurunoja.
    Lamminta Vappumielta huomiselle Vapunpaivalle.

    VastaaPoista
  7. Paras on: "Sitten kun olen valmis, minua ei enää ole."

    Ihanaa vappua Simolle & Hoviväelle!

    VastaaPoista
  8. Runoja en osaa arvioida, mutta nämä tuntuivat mukavilta.

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Irmastiina; joskus ehkä postaan vielä näitä Paperiperhosen runosia. Simakasta vappua!

    Anja; niin, eipä montaa sanaa tarvita kun asian saa sanotuksi, ken sen osaa.

    Minttuli; kuvat otin mökin niemennokasta viikko pääsiäisenä. Täällä paistaa nyt aurinko, yö oli kylmä ja ihan huurteisena maa varjopaikoissa! Iloista vappua sinulle myös.

    Sateenkaari; samoin sinulle vappuiloa sinne etelään.

    Leena Lumi; myös minä pidin tästä samasta runosta - tai ajatelmahan lienee. Vapputoivotukset!

    Unelma; tässä runokokoelmassa on monta hyvää ajatusta punottu runoksi. Samoin vappuiset terkut teille.

    VastaaPoista