torstai 9. kesäkuuta 2011

HELTEINEN TORSTAI

Helle hellii meitä edelleen. Illalla pitää taas kastella puutarhassa, kovasti jo sadetta kaipaisivat. Mutta vasta viikonloppuna on luvattu viileämpää ja kenties ukkostakin. Niinhän ne vuorottelevat, aurinko ja sade. Ja sateen jälkeen paistaa aina aurinko, lohduteltiin ennen. Tosi on.


Tänään on yhdellä lapsenlapsellani jännä päivä. Ajokortti vain inssiajon päässä. Poika on tänään 18 v ja saa luvan ajella, kunhan löytyy "oma" auto. Hänellä on unelma autosta, jonka ehdottomasti haluaa. Tarjosin omaa vähäsen ajamaani edullisesti, mutta oli väärää merkkiä. Minä valitsin joskus nuorempana autoni sen rekisterikilven ja punaisen värin takia. Ja miksen olisi valinnut, pieni Suzuki Alto, ARP-ja jotakin. Joitakin rekkareita muistaa, niinkuin ZJR-33:n, yhden niistä ensimmäisistä. Muut on unohdus vienyt, eikäpä sillä mitään merkitystä tosin ole. Huomaa vaan muistinsa heikenneen. Ikä tekee tepposiaan. Valitettavasti.

Aamuvarhaisella, kun nurmikko oli vielä yön jäljiltä kosteaa, hiivimme Simon kanssa pihalle. Levitin koneellisen pyykkiä ulkonaruille kuivamaan. Jotenkin se tuntuu aina niin mukavalta hommalta. Eikäpä kovin kauaa kestänytkään, kun sain taitella pyykit kuivina takaisin koriin.

Aamupostissa tuli puutarhaliikkeen mainos. En ollut edes aiemmin hoksannut, että jokirantaan vähän enemmän yläjuoksulle oli tullut keväällä uusi myyntipiste. Ajeltiin sinne katsastamaan, kun oli mainoksessa hyviä tarjouksia.Aitaverkkoa, maisemointikangasta. Minua kiinnosti saksankurjenmiekat, löysin vaaleankeltaisen, punalilan ja valkean juurakot. Tulenpunaista miljoonakelloa oli tarjouksessa ja heti nappasin kainaloon. Tornionlaakson ruusun taimen halusin myös. Harmi, että olin jo istuttanut kaikki orvokit, sillä vaihtoehtoja oli paljon. Piippuköynnöstä myös kyselin, mutta ei ollut. Tuurenpihlajan tilasin, sillä se oli päässyt loppumaan ja lupasivat seuraavaan kuormaan tilata sen minulle. Kävelin puutarhaliikkeen käytävillä kuin Liisa Ihmemaassa. Mutta tolkku kerjätessäkin, sanoi mummo ennenvanhaan. Mutta minipelargooniamppeli, se oli ihan pakko!

Miljoonakellot istuttelin amppeliin, kurjenmiekat odottelevat mökkikyytiä. Ruusulle ei vielä ole ehditty löytää sen omaa paikkaa.

Päivällä innostuin paistamaan pannukakkua. Kahdesta eka pellillisestä tuli pannukakkua mutta seuraavat jo pullistelivat ja puhkuivat, kun lisäsin uuniin lisää lämpöä. Nyt on kaikki purkit täynnä pannaria, jota työnnän pakastimeen vastaisen varalle. Muuten se raparperihillo maistui mukavalle pannarin päällä!

Nyt olen suoltanut tekstiä monta päivää, joten laitan minigripit eli suun suppuun. Ehkäpä jotakin järkevämpää kehkeytyy kun vähän malttaa mieltään. Prinssipuoliso on omissa haasteissaan; valmistelemassa yhteislaulujuttua ja sitten kirkkovaltuuston kokouksessa. Me Simon kanssa lähdetään syöttämään itseämme itikoilla!

Enkä malttanut. Iltalenkin kuvat piti vielä postata!!!

Ja tässä itikkareissun kuvia: Meidän "kalliokiitäjä" vauhdissa!

Ja sitten tuoksut pysäyttävät menon.

Ei kuitenkaan tuoksua vanamon (Linnea Borealisko se oli?).

Eikä jalka paina polulla.

Eikä kiinnosta edes tuleva mustikkasato! Kyllä näyttää tulevan mustikoita.

Meidän tunnelitie on nyt niiiiiiin siisti! Kelpaa sitä tassutella kun pappa haravoi suurimman murskepalat pois tassujen alta.
Oli muuten yksi iloinen asia: pari päivää sitten oli paikallislehdessä "roskisdyykarirunoni" julkaistu. Ja tänään oli tekstaripalstalla kommentti, että oli hieno runo, josta tuli oikein hyvälle tuulelle. Siispä kannatti.

Nyt tullaan jo pihalammelle. Loppumatka kipitetään kiireesti, että hyttyset jää inisemään jälkeen.

Lopuksi: miten sitä laulettiinkaan, että "ohdakkeist on astella Urpo-pojan tie..."
Ja voihan se olla joskus myös Anja-tytönkin! Onneksi nyt valtakunnassa kaikki hyvin. Hallitusta vaan ei synny.

14 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea juttuasi taas. Ihailen kirjoitustaitoasi. Tekstisi on niin sujuvaa. Nämä hellepäivät ovat kyllä olleet niin upeita päiviä, että näistä saa kyllä virtaa taas sateidenkin yli!

    VastaaPoista
  2. Te siellä helteessä.
    Täällä on koko päivän satanut.
    Oli taas mukava lukea juttujasi.
    Kiitos iltalenkistä, itse en sinne kehdannut mennä.
    sainhan nyt sinun kanssa käydä kuivin jaloin
    Kiitti..

    VastaaPoista
  3. Kivat kuvat, pääsee oikein kesätunnelmiin. Muistan itse kuinka jännitin sitä inssiajoa ja kuinka hienoa sitten olikaan, kun se meni läpi, tunsi itsensä ihan isoksi ihmiseksi :). Oikein aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä teille.

    VastaaPoista
  4. Auli; kiitos kannustuksesta, suollan tätä juttua aina juurikaan ajattelematta enkä malta lukea edes virheitä korjaillakseni. Nyt on niin pitkään ollut hellettä, että on pakko ponkaista mökille vilvoittelemaan ja kurjenmiekkoja istuttamaan.

    sylvi; kyllä se sade on varmaan tulossa meille myös. Sitä kyllä jo odotellaan. Säästyit kuivin jaloin ja itikan puremilta!

    Sarppu; terkkuja ja myös lämpimiä viikonloppupäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kesätunnelmaa ja kauniita kuvia. Voi että minä tykkään tuosta vanamosta. Se vaan on niin ihana tuoksuineen. Ja onhan ohdakkeessa komea kukinto..
    Hellettä piisaa tänäänkin. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Aina yhtä kiehtovaa luettavaa ja katseltavaa.Ihana taideteos se kelottonut kanto vanamon syleilyssä.On Simo koirulilla myös mielenkiintoiset päivät,aina uusia elämyksiä,tutuista puhumattakaan.Vilvoittavaa viikonloppua veden varrella!

    VastaaPoista
  7. Oikein mukava kesäinen kertomus puuhistanne, Anja:) Sinä osaat kirjoittaa upeasti ja hauskasti<3

    Oikein miellyttävää viikonloppua ja heleää helluntaita sinulle, Simolle ja Prinssi puolisolle<3

    VastaaPoista
  8. Mukavaa mökkilomaa taas sinulle. Ihania kukkia olet hankkinut. Kurjenmiekat ovat ihania kukkia, toivottavasti omasi lähtevät nyt hyvin kasvuun.
    Kivaa, kun lähetit runosi lehteen, saavat ihmiset hyvän mielen lukiessaan.

    VastaaPoista
  9. Älä laita suuta suppuun ainakaan kovin pitkäksi aikaa -mökkireissut huomioidaan-:) Kirjoitksiasi on mukava lukea!

    VastaaPoista
  10. Älä ihmeessä laita suuta suppuun, postauksesi kun ovat niin kertakaikkisen ihania :)

    Hyvin ne osasivat säänsä ennustaa. Helle loppui ja sade alkoi. Hyvä kuitenkin niin.. vehreys säilyy pidempään kun luonto saa tilkan vettä.

    VastaaPoista
  11. Jäin miettimään raparperihilloasi, nam : )

    Hyvä tietää, että mustikoita on tulossa, ne on niin terveellisiä ja hyviä : )

    VastaaPoista
  12. Hikisten hellepäivien jälkeen tuli sade, onneksi. Mutta kun ilma tuntuu niin kolealta, että lämpimän järven veden pinnasta nousee harmaata usvahuurua, muistuu mieleen jo syksy. Onneksi kohta taas lämpenee, ainakin luvattu on. Eipä silti hättää mittään, leivoin hellan uunissa eilen mustikkapiirakkaa, josta unohdin leivinjauheen (hm), tein perheelle (prinssipuoliso, Simo ja Siiri) pannurieskaa, nam sanoi perhe. Ja sitten lopuksi vielä pikkupullia. Lopuksi haudutin riisipuuron jolle keitin puolukkakiisselin kyytipojaksi. eli lämmintä on tuvassa, saunamökissä ja aitassakin pidettiin yöllä patteria. Tää on kesää! Huomenna kotona postaan Simon oravahaukut, joille nauroimme aamulla ihan katketaksemme. Mutta uitu on joka aamu ja välillä päivälläkin, kesä, kesä, kesä!

    VastaaPoista
  13. Paljon Onnea Anja, sait palkinnon:DD

    Katsohan blogiani, ole hyvä<3

    VastaaPoista