keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

SYYTÄ HYMYYN

Nenuselta tuli haaste listata kymmenen itselle mielihyvää tuottavaa asiaa sekä antaa haaste edelleen viidelle.
Varmaankin on niin, että arkirutiineista löytyy useimmat hyvän mielen tuojat:


1. Kun aamulla avaan silmäni, näen ensimmäiseksi ikkunan takana huojuvat koivut. Kauniita ovat lumivaipassaan, myöhemmin hiirenkorvilla, sitten jo täydessä vihreydessä ja lopulta keltalehtien varistua alastomina odottamassa lunta oksilleen. Aina tulen hyvälle tuulelle tästä aamuisesta näkymästä, satoi taikka paistoi.


2. Ihana koirulini Simo kömpii tyynylle, käpertyy vielä hetkeksi kainaloon tai puskee itsensä peiton reunan alle tiiviisti kiinni minuun. Läheisyys lämmittää molempia ja lakanoissa koirankarvoja.


3. Säästä riippumatta uimatossut  ja -hanskat, suurensuuri pyyhe ympärille ja takapihan polkua lammikon avannolle, upottautuminen kaulaan asti ja sekuntteja laskien yleensä reiluun kahteen minuuttiin kylmässä vedessä. Antaa potkua päivään, häivyttää hartiakivut ja raskaan olon sekä nostaa suupielet ylöspäin. Hyvä mieli kuin harakalla, vaikka tuisku taikka pakkanen.


4. Rauhallinen aamukahvi sanomalehteä lukien prinssipuolison viedessä Simon aamun ekalle pitemmälle lenkille. Aamuhetki kullan kallis. Vai mitä kulta?


5. Ystävien yllättävät yhteydenotot nostavat aina positiivista sykettä elämässä. Tarvitsisin itse rohkeutta  enemmän ottaa yhteyttä ystäviini, sorry ystäväiseni.


6. Mielimusiikki, vanhat slagerit, sykähdyttävät joka kerta tulviessaan sisäänottoaukoistani. Pistää rallattamaan mukana. Jopa koppaamaan haitarin ja näpelöintiyrityksiin. Halitulijallaa...


7. Kevään odotus, kirkas auringonpaiste hangilla ja räystäiden reunoilta tippuvat vesinorot sekä alkavat lintujen konsertit.


8. Ensimmäisten joutsenten tervehtivät  trumpettiäänet mökkirannan edustalla, jäiden soitto  ja veden vapauduttua kuikan huuto.


9. Laineiden liplatus mökkilaiturin ponttooneihin tai veneen kylkeen, musiikkia kaikille aisteille. Vapaat vedet ja vapaa mieli.
On kesän kirkas huomen.


10. Lasten ja lastenlasten onnistumiset elämässä ja hyvät suhteet meihin isovanhempiin. Myös yhteiset matkat ja mökkireissut.


Ja sitten vielä - olishan näitä ilonaiheita edelleenkin lueteltaviksi, mutta taispa jo tulla  kiintiö täyteen! seuraavassa haasteessa sitten uusia, sillä "aina on aihetta lauluun..."


Kiitos Nenunen, tämän haasteen saa ottaa  jokainen, jolle tuli tästä hyvä mieli.

24 kommenttia:

  1. Tuo Simon nukkukuva on sitten mahtava! Ei voi olla masentunut kun sitä katsoo;-) Sisarellani vähän samanlainen juttu eli koira tunkee hänen tyynylle ja hän nukkuu jalkopäässä.

    Me otettiin jalat pois meidän olkkarin sohvasta, että Olga pääsee sinne vieläkin nivelrikosta huolimatta. Hänellä on viisi muuta petiä, mutta sohva on rakkain. Yksi lysti, ajattelin minä ja onneksi R. ajatteli ihan samoin.

    Aurinkoista viikkoa sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo osaa olla lutunen vaikka on terrieri, no tulee se ärhäkkyys kyllä joskus esiin tuolla lenkeillä.
      Kukapa ei madaltaisi sohvaa jos se on koirulin lempipaikka. Sohvathan on käyttötavaraa.
      Keväistä viikonloppua!

      Poista
  2. Hei Anja!

    Kiva postaus: parhaat onnittelut noista elämäsi ilontuojista.<3

    Olen samaa miletä kuin Leena: Simo on tosi hellyttävä ja hymyilyttävä olento tuossa vuoteessasi pää tyynyllä ja peitto päällään;DDD

    Niin paljon onnellisia ja hyviä asioita elämässä, olkaamme siitä kiitollisia.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili. Pienistä asioista jos huomaa elämänsä ilot, silloin niitä on runsaasti. Suurta ilonpisaraa tuskin kestäisikään hartiat! Mutta hyvä näin.

      Poista
  3. Onnea haasteesta,kylähän noita ilon aiheitä päiviisi mahtuu,kun Simoa katselee ei voi olla kuin hyvällä mielellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva kommentistasi ja aurinkoisia kevätpäiviä sinulle.

      Poista
  4. Olipa mukava lukea mikä saa Anjan hyvälle mielelle...☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näähän on ihan tavallisia arkisia asioita, ja arkeahan elämä suurimmaksi osaksi toki onkin.

      Poista
  5. Mukavasti ja lämminhenkisesti kerroit ilonaiheistasi.
    Lutunainen Simo, raps-raps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ystäväni, tunnethan sinä minut! Ja Simonkin! Kiitos.

      Poista
  6. Ihania on arkesi hyvänmielen tuojat, iso osa on kultaisella Simolla arkeesi. Näinhän se on, meillääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, voishan verrata: elämä ilman aitanpolulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä/elämä ilman lutusta Simoa olis kuin pimeä säkki anja-reginan päässä. hih. Tiedät mitä tarkoitan. Himmulle myös rapsutuksia.

      Poista
  7. Peesaan mummelia tällä kertaa! Silittele Simo-kultaa minunkin edestä. On hän niin ihana poika. Varmaan meidän Minttukin tykkäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minttuli, Simo sai ylimääräiset silittelyt, kiitos. Kyllä Simo tytöistä tykkää, pojille näyttää kaapin paikkaa vaikka ei omista tuota maantietä edes! Mutta tytöt, ah, niiden edessä mennään vaikka maata myöten. Se kevät!

      Poista
  8. Kauniisti kiehoitit hyvänmielen tuottajista.
    Mukava oli lukea niitä.

    VastaaPoista
  9. Ihania hyvän mielen tuojia :) Halitulijallaa sai hymyn lukijankin huulille, ja Simo laiturilla auringonpaisteessa... Olispa jo kesä, lämmin ja aurinko ja tosiaan vapaat vedet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin jo kesää odottelen, kuikanhuutoa ja laineiden liplatusta. Kun makaa mökkilaiturilla selällään ja katselee poutapilviä, ei tunne huolenhäivää. Ja jostakin ainaa kuuluu meillä tuo halitulijallaakin.

      Poista
  10. Näinhän se on, jokainen meistä voi itse auttaa siihen että oma elämä tuottaa myös sitä elämäniloa....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku, jokainen on oman onnensa seppä, sanotaan. Oma elämänilo on tärkeä, mutta osaisipa tuottaa elämäniloa myös toisille. Ihailen sinun vapaaehtoistyötäsi, itsestäni ei ole siihen vielä löytynyt pontta tosissaan.

      Poista
  11. Ihania asioita, joskus tekee hyvää mietiä noin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli, en aluksi oikein osannut mieltää tätä haastetta, kun ajattelin, että pitäisi löytää maailmaa syleileviä ilonaiheita (joita ei ole osunut kohdalle), kunnes tajusin, mistä oman elämäni onni rakentuu.

      Poista
  12. Kylläpäs tulikin hyvä mieli tätä lukiessa! :)

    VastaaPoista
  13. Kati, kiva jos sain sinulle hyvän mielen!

    VastaaPoista