maanantai 12. maaliskuuta 2012

VIPINÄVIIKONLOPPU

Ihana, aurinkoinen maaliskuun alku. Ja vipinäviikonloppu. Hyvä mieli kuin harakalla, kun pääsimme lauantaina Lahteen käymään. Oli tarkoitus vähän kirppareillakin piipahdella, mutta eipä ehditty kuin kahdelle. Vaan ei haitannut. Tavattiin ystäviämme, joiden luona heti istuttiin valmiiseen ruokapöytään. Kahvin kanssa oli raikasta sitruunatäytekakkua (superohut pohja kakkua ja päällä sitten sitruunavaahtoa ja pinnalla raikas kuorrute. Sitä meikäläinenkin saattoi hyvin maistaa, kun varoi vähän sitä pohjimmaista. Oli mukava jutella ystävien kanssa, mutta sitten jo painoi päälle reissumme varsinainen aihe.



Katri-Helenan Valon maa -konsertti Lahden Sibeliustalolla. Mikä konsertti ja mitkä puitteet!!! 


Jo pelkkä Sibeliustalo oli elämys, mutta täydelle salille Katri-Helena antoi parastaan. Hentona kuin keijukainen, tosi timmissä kunnossa, tämä sinivalkoinen ääni viihdytti uuden levynsä uutukaisilla kappaleilla ja tietysti saimme kuulla hänen ikivihreitä laulujaan. Uusista lauluista koskettavin oli Enkelin kirje.  Ja entisistä saimme nauttia autiosta hiekkarannasta, tähtitaivaasta, rakkaasta, jota ei ollut luotu sotimaan jne.

Konsertin väliajalla joimme kahvit. Servieteissä oli teksti:

Tulipa hyvä mieli. Ja kun prinssipuoliso vielä osti minulle tulipunaisen sydänavainperän (visakoivua), oli meikätytön mieli ja sielu saanut aimo annoksen ravintoa arkipäivien jaksamiseen.

Kuin pisteenä i:n päälle kirjoitti Tommi Liimatainen nimmarinsa pääsylippuuni. Tuskin arvaisitte, ellen kertoisi, kenen nimi siinä on! Siis minähän olin ihan myyty! 

Yleisön vaatiessa taputuksin  lisää konsetin lopussa Katri-Helena laulatti meillä puhelinlankoja ilman orkesteria. Niinpä puhelinlangat lauloivat ja taivaalta loisti kuu. 


Kylläisenä nautinnollisesta, ihanasta konsertista lähdimme ajelemaan kotiin päin. Eipä paistanut täysikuu vaan satoi isoja lumihiutaleita. Koko Lahden moottoritie oli täynnä lumipöperöä, auto kulki kuin perunamuusissa ja hiutaleita tuli tuulilasin täydeltä. Hissukseen päästiin kuitenkin Mäntsälään ja siitä edelleen kotiin.

Autossa makustelimme lauantain iltapäiväämme ja konserttia. Molemmat olimme todella tyytyväisiä siitä, että lähdimme tapaamaan ystäviämme ja sen jälkeen konserttiin. Useammin pitäisi tempaista itsensä arjesta irti. Musiikki on elämälle sellainen ulottuvuus - varsinkin näin korkeatasoinen konsertti iki-ihanan Katri-Helenan tulkitsemana. Kyllä nyt jaksaa taas arkea.

Simo oli hoidossa "kisulassa" ja haimme pojan tulomatkalla kotiin. Sunnuntaina oli myös mukava päivä, sillä saimme sukulaisia vierailulle. Omatekoiset myslirieska, vihannes-possupata, marjasalaatti ja kahvit puolukka- ja mustaherukkapiirakan kera siivittivät iltapäivää ja tulihan taas parannettua maailmaakin. Ja pakko on kertoa, mitä sain tuliaisiksi! Wirkkalan Ultima Thulea, kaatimen, laseja ja snapsilaseja! Kuin Liisa Ihmemaassa järjestin ihanille laseille tilaa kaapissa. Kyllä oli vaiherikas ja ihana viikonloppu.

Huomenna on Simon syntymäpäiväpostaus ja sitten se arvonta! Vielä ehtii kun kiirettä pitää, tarkistan kyllä kommentit sitä ennen.
















18 kommenttia:

  1. On teillä ollut ihana konsertti ja ystävätapaaminen Lahdessa;DDD

    Hieno juttu, ja muistelemista riittää pitkäksi aikaa.<3

    Oikein antoisaa maanantai-iltaa sinulle ja perhekunnallesi, Anja-Regina.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein nautittava konsertti ja puitteet upeat. Kiitos kommentistasi ja terkut sinne, eikös K-H ole Tohmajärven tyttösiä alkujaan?

      Poista
  2. Varmasti upea konsertti!
    Tykkään Katri-Helenan monesta laulusta...:)

    Ja tuo teksti servietissä, ihana.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös hieno idea kirjoittaa lautasliinaan myönteinen tietoisku.

      Poista
  3. Hieno idea tuossa servietissä.
    Meilläkin on Ultima Thulea, se oli joitakin vuosia pannassa kellarissa, mutta olen hakenut taas esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli muutama lasi ennestään ja nyt sain roimasti täydennystä sekä kaatimen. Otin iloisena vastaan.

      Poista
  4. Onpa teillä ollut hieno viikonloppu.Sibeliustalon akustiikka on kovasti kehuttu hyväksi. Ultima Thule on suosikkilasisarjaani ja käytän sitä juhlapyhinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sibeliustalo on hieno kokonaisuus, uutta ja vanhaa yhdistetty pieteetillä. Ja akustiikka toimi. Ihan nautittavaa.
      Ultima Thulea oli minulla myös jokunen lasi ennestään, harmi kun en ostanut Lahden Fidasta kulhoa, näin sen edullisesti lauantaina! Vaan enpä arvannut, että tuliaisiksi saisin komean lastin Wirkkalaa sunnuntaina!

      Poista
  5. Onkin ollut vipinää :) Katri-Helenan konsertti on varmasti ollut tosi ihanaa kuultavaa! Minäkin törmäsin samanlaiseen serviettiin täällä Oulussa teatteriravintolassa, varmaankin samaa Kanresta ketjua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri-Helena on todella sinivalkoinen ääni. Pieni ihminen mutta ääni kantaa upeasti. Minäkin nautin hänen vanhoista tutuista lauluistaan mutta myös niistä uudella levyllä olevista, yksi jopa Kiiskisen Katri-Helenasta tekemä laulu.

      Poista
  6. Samanlaisia tuntemuksia on minullakin ollut konserteissa käynnin jälkeen, aivan ihana olotila. Mutta kuten sanoit pitäisi vaan useammin ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä:) Olimme kerran oman paikkakuntamme konserttisalissa Katri-Helenan konsertissa ja vieläkin muistan tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä konsertit ovat todellisia tunnepläjäytyksiä, pitäisi vaan rohkaistua lähtemään useammin.

      Poista
  7. On teillä olut hieno konserti reissu,niin ihana tuo Katri-Helena:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan päivän vietitte.
    Oikein mukavaa jatkoa viikollenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös sinulle mukavaa viikon jatkoa. Laitahan osoitteesi arpavoiton postittamista varten.

      Poista
  9. Ihana matka teillä ollut. Ja Katri-Helenan konsertti hyvässä talossa, voiko parmpaa edes toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, huolimatta pöperöisestä kelistä kotimatkalla oli retki Lahteen aivan ihana, konsertista riittää hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

      Poista