tiistai 6. marraskuuta 2012

LUNTA, LUNTA...

Aamulla oli maa valkoisena. Märkää tosin, mutta pieni koira hyppeli riemusta valkoisella lumiloskalla. Iltaöinen vesisade oli muuttunut lumi- ja räntäsateeksi aamuyöstä. Talvi tekee tuloaan.

Sääennustajat varoittelevat huonoista keleistä. Tämän aamupäivän keli oli loskaa ja vettä, liukkaat tulevat sään kylmenemisen myötä.
Onneksi on renkaat vaihdettu ja nopeutta yritän säätää aina tilanteen mukaan. Mutta voihan ikäihmiselle hömmeli sattua ja unohtaa yht´äkkiä että on autonsa puikoissa, varsinkin kun useimmiten istuu pelkääjän paikalla. Siispä hoksottimet toimimaan.

Näin sitä vaan lätisee sanoja peräperää. Ja tikusta asiaa. Pääasiallinen tarkoitukseni on testata, voiko postaamani kuvat olla yhtään isompikokoisia vai pursuvatko yli reunojen. Testaan nyt tällä punatulkkujen kuvalla, jonka näpsäytin kuulaan aurinkoisena syyspäivänä viikko sitten.

 Ja nyt testaamaan, mahtuuko palstalle postauksessa.
Jippii, ainakin pystykuvat mahtuu. Olen ollut siinä uskossa että aina jää reunat ulkopuolelle palstan. Vaan näin sitä viisastuu ja kuvia ei tarvitse suurennuslasilla tsiikata eikä isommaksi klikata. Hyvä. Ja kiitos Mustis kun asian esille otit.

Niin, tervetuloa Eemeli, Mandariini, aimarii jne lukijoiksi anja-reginan aittaan. Ja arvontaankin vielä ehtii, kun selaa postauksiani pari taaksepäin.

Testi on tehty, nyt nauttimaan Lemmen viemästä ja sukan neulomisesta. Ulos ei viitsi, ei Simokaan, paitsi ihan pakkorakosessa.
Parempi vaan katsella ikkunasta.
Närhit kun mokomat yrittävät nokkia talitiaisille laitettuja talipalloja.
Melkein jo itsekin putoaa koiraressukka sohvan selustalta kun on olevinaan niin jännää hämärtyvään pihaan tuijotella.
(Vaakakuva ei mahtunut palstalle vaan meni sentin yli reunojen. Ei hyvä.) Että sellainen tapaus, tälläkin kertaa.

18 kommenttia:

  1. Kyllä pihlajanmarjoja nyt linnuille riittää,kylähän tälläisellä loskakelillä on mukavampi katsella vain ikkunasta.Mukavaa viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajanmarjat kelpaavat ja on jo talipallot ja lintulaudan tarjotin täynnä siemeniä, joten massut täyttyy.

      Poista
  2. Oikein hyvä tuo pystykuva pihlajanmarjoista!:)))

    Siinä silmä lepää ja sielu nauttii..:DD
    Eilen oli upean aurinkoinen sää, tänään tuli lunta taivaan täydeltä!

    Oikein hyvää viikon jatkoa, Anja-Regina!<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin aurinkoista, kylmää tosin. Ja se on hyvä, sillä koira ei kuraannu eikä tarvitse heti lenkin jälkeen suihkutella. Lunta ei nimeksikään.
      Leppoisaa viikonvaihdetta. Me lähdetään Ikistupaan laulattamaan ikiksiä.

      Poista
  3. Kaunis kuva punatulkuista! Lunta tulee edelleen tällä suunnalla ja vähän askarruttaa millainen keli se huomenna jos tienpinnat jäätymään alkaa.
    Terveiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatulkut ovat palanneet pihapiiriin metsän kätköistä ja pihlajanmarjat maistuvat.
      Toivottavasti sää suosi matkaanne tänne ja edelleen lämpöisempiin maisemiin. Voikaa hyvin ja nauttikaa.

      Poista
  4. Ihana punatulkkukuvia.
    Tuota reunakaistaa voi kaventaa, jos haluaa isommat kuvat mahtumaan
    Mukavia päiviä sinulle!.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sylvi. Käyn illalla rusnaamaan reunuksia. Kivat myös sinulle!

      Poista
  5. Kauniita kuvia linnuista. meillä tänään satoi koko päivän lunta
    ja kyllä sitä onkin paljon maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä hävisi lumet vesisateen myötä, nyt on vähän pakkasta ja aurinkoista.

      Poista
  6. Mukava kun päivissäsi piristeitä, minulla niin kaamostaa.
    Työvirekin jossain hukkapiilossa,vävy varas myyntipöydän mummeleille marraskuun lopulle Tullipakkahuoneelle ja minulla ei oikeastaan mitään myytävää.Lasi-ja muut jutut menneet pikkuhiljaa kotoa. Siis tilanne kuin harakalla tervassa, kun nokka nousee, pyrstö tarttuu. No, pieniä on nämä meikämummelin murheet,jaa, onhan noita isompiakin, mutta jospa siitä lutviutuvat aikanaan.
    Hyvät sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne päivät siitä lutviutuu. Kiva varmaan mennä myyntitapahtumaan, uskon sinulta aina jotakin sinne löytyvän ja äkkiäkös sinä saat uutta valmista tilalle. Älä anna kaamoksen lannistaa, kohta on lumivalkoista maisemaa ja joulu.
      Hyvät myöskin sulle!

      Poista
  7. Hienosti onnistuit punatulkkukuvan kanssa. Niin sitä oppii kun sitkeästi yrittää. Tuo Picasa vaan pienentää noita kuvia, jos esim. sähköpostissa lähettää. Ehkä se kuvatila on kallista? Jouduin taas ostamaan lisää tilaa, pitäisi kai vähentää tuota kuvien postailua, mutta kun se kuvaaminen on niin kivaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän arka muuttamaan näitä juttuja kun voi hävitä koko hommeli bittiavaruuteen.... Kuvaaminen on kivaa, tallennustilasta minäkin maksan jo kuukausimaksua.

      Poista
  8. Itse pienennän nykyisin aina kaikki kameralta ladatut kuvat ainakin 305 pienemmiksi, siten bloggerinkuvatila ei täyty niin nopeaan. Oletko kokeillut säätää tämän kirjoituspalstan leveyttä,siten saisit kuvasi isompana esille? Menet käyttäjätilin asetuksiin,Seiltä klikkaata ULKOASU. Sitten oikeassa yläkulmassa lukee sinisellä MALLIN SUUNNITTELU TYÖKALU, klikkaa tsen auki.Sitten vasemmalla palstalla lukee keskimmäisenä, SÄÄDÄ LEVEYKSIÄ.Sitten vaan kokeilemalla voi säädellä joko koko blogin tai sivupalkin leveyksiä, siten, että saat kirjoitustilan sopivan suuruiseksi. Kananttaa tosinlaittaa ylös ne alkuperäiset luvut jotka ovat tämän hetksiet leveydet, ettei mene vahingossa koko blogi sekaisin...saat sitten helposti laitettua nuo smaat vanhat leveydet takaisin, ja tuolla on kätevää kun sivun alareunassa näkyy kokoajan realiajassa esikatselu, näkee suoraan miltä bloginmuutokset näyttää... Voi olla, että tiesitkin tämän mitä nyt selitin.... mutta ajattelin vaan,että näin ainakin itse saan isomamt kuvat mahtumaan blogeihin niin, etteivät men etuolta reunan yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Saga. Minäpä tässä illan mittaan kokeilen rohkeasti, minua on vaivannut tämä kapoinen kirjoistus- ja kuvatila. Jotain kyllä tiesinkin mutta rohkeus on puuttunut kun niin tiukasti pidän kiinni tästä blogistani etten ole uskaltanut riskeerata! Hölmö minä.
      Kiitos neuvoista ja rohkaisusta. Kivat viikonloput sulle.

      Poista
  9. Voi, siellä näkyy jo punatulkkuja... Kaunis kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatulkut ovat tulleet pihapiiriin ruokaa etsimään, lintulaudallakin niitä jo näkee.

      Poista