keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

ONHAN SE MUKAVA REISSUSTA PALATA

Matkailu avartaa, sanotaan. Pieni irtiotto arjesta oli valtakunnallinen harmonikkaristeily sunnuntai-illasta maanantain iltaan.

Vuosia on risteilytapahtuma toiminut sekä Kultaisen että Hopeisen harmonikan  loppukilpailuun valittavien karsintana. Niin nytkin. Laiva oli lastattu harmonikoilla ja varsinkin innokkailla soittajilla. 

Paitsi nuo nuoret kilpailijat myös varttuneemmat esittelivät soittopelejään ja soittotaitojaan laivan käytävillä. Joskus oli ihan mahdotonta päästä käytävää eteenpäin, kun innokkaita laulajia ja kuuntelijoita oli kasaantunut soittajan tai soittajien ympärille.


Ja ohjelmaa laivassa oli perinteisesti. Esittelyjä, konsertteja, kilpailuja, tanssia. Laivan yökerhon tanssilattia oli niin turvoksissa, että väliin ei päässyt helpolla vaikka kuinka tanssivarvasta olisi kutittanut. Eikä varsinkaan mitään kuvioita siellä pystynyt tanssimaan, mentiin yhdessä hytkymällä kuin pyöreässä pilkkumissa liikutettu aladobi.Vaan tuntui kaikilla olevan paitsi hiki myös hauskaa. Ja mikä ettei.

Tämä näytteillä ollut harmonikka olis mun lemppari...kaksirivinen ei ole kovin helppo soittaa kuitenkaan. Mutta nätti ja kevytkin on.

Laiva seisoi yön ja maanantain aamupäivän Tallinnan satamassa. Risteilymatkustajilla ei ollut lainkaan mahdollisuutta nousta maihin.

Vertasin reissua viime vuoden vastaavaan, silloin lähtösatama oli Turku ja piipahdettiin Tukholmassa. Ja henkilökunta oli suomalaista. Nyt henkilöstö oli laidastaan virolaista ja palvelualttius oli kovin kyseenalaista. Eron aisti selvästi. On se vaan ihmeellistä, että vaikka palkka syntyy siitä, että matkustajia riittää, sitä ei ole oikein mielletty. No, kyllä Viikkariakin on joskus sanottu ketsuppilaivaksi ja pidetty Siljaa huonompana. Vaan on punaisilla laivoilla kuitenkin ystävällistä henkilökuntaa.  Ja kahvikupinkin saa niin halutessaan ilman puuroa ja buffettia. 
Tälläkin Wettexillä olis ollut kovastikin pyyhkimistä....

No, jos ei takerru lillukanvarsiin, reissu oli ihan ok. Kuultiin paljon musiikkia, Soittilan ja Lepänhaaran duo vahvistettuna Lankisella nauratti pubissa molempina päivinä kuulijoista pullistelevaa tilaa.
Monta mukavaa vitsiä kuultiin virtuoosimaisten hanuriesitysten lomassa. Näiden poikien seurassa ei tule suru puseroon.

Meillä oli lyhyt bussimatka satamasta kotiin. Lahden motarilla oli Malmilla jo peräänajoja ja jonoa mutta Porvoon moottoritiellä rekan kaatuminen oli aiheuttaa huonossa säässä viime vuoden kaltaisen peltirysän. Onneksi ei kuitenkaan monta autoa ollut suistunut tieltä.
Ajokeli oli huono, joillakin oli matkaa aina Kuusamoon asti. Toivottavasti myös heillä meni kotimatka hyvin.


18 kommenttia:

  1. On se vaan niin väärin, että tuo kilpailu poistettiin telkasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös enää se loppukilpailukaan Ikaalisista juhannuksen jälkeen tule telkasta?!? Tätä semifinaalia ei ole aikaisemminkaan lähetetty telkussa. Eikä nyt näkynyt edes laivan omassa ruudussakaan. Piti olla kilpailupaikalla mukana ja ostaa sinne lippu nähdäkseen pienten taiturien esitykset.

      Poista
  2. Kyllä se vain avartaa matkustaminen, tänänkin köpötin Sokokselle asti ja ajoin hissillä toiseen kerrokseen ja tapasin muutaman "hyvän päivän" tutunkin! Olimme Presossa palasilla, erinomainen ruoka oli tänäänkin! Sitten hissillä alakertaan ja suunta kotiin kauheessa tuiskussa....;)

    Eikä tässä viellä kaikki, ensiviikolla autolla päiväksi Jämsään!

    Meilläkin lehissä ilmoiteltiin siitä harmonikka risteilystä, muistin heti teidät....olisi mieli tehnyt mukaan......;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Jyväskyläläisiä oli mukana ja myräkässä lähtivät kotimatkalle hekin. Olisit lähtenyt mukaan, bussi toi ja haki satamasta!
      Meillä on tänään ollut ihan aurinkoista, tuulee kylläkin aika kylmästi. Simon kanssa lenkkeiltiin pari tuntia, tosin turhaan, kun koiruli näytti taas mökötystään reissuistamme ja reagoi vatsallaan eilen. Tänään jo raejuusto maistui.

      Kas Jämsään, siellähän se Jämsän äijä myöhästyi taivaasta, hih. Mukavaa reissua!

      Poista
  3. Haitari on hyvä soittopeli ja kivaa kuunneltavaa.
    Varmasti oli hauskaa.
    Täälläkin ollaan kotiuduttu. kaikkea hyvää.♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä haitaria kuuntelee ihan mielellään, on aika monipuolinen soitin.
      Teillä oli vähän pitempi reissu, nyt olette jo onnellisesti kotona.
      Hyvää kevättä sinne Sverigeen!

      Poista
  4. Olihan siellä serkkupoikakin, joka houkutteli mukaansa. Mukava reissu teillä:)
    Tuosta palvelualttiudesta, samaa mieltä ja mieluimmin ne harvat kerrat mitä laivoilla kuljen menen Vikingillä mieluimmin..

    Muuten oli juuri sellainen lumimyräkkä äsken etten ole juuri ennen nähnyt, kyllä taas on pelti rytissyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisittepa lähteneet mukaan. Hanuriristeilyllä on aina ihan oma tunnelmansa.
      Meillä on ensi viikolla reissu Tukholmaan ja Siljalla. Ans kattoo, onko siinäkin palvelualttius tipotiessään.

      Meillä nyt aurinkoista. Tuuli liukastaa teiden pinnat, lämpötila taitaa olla juuri ja juuri pakkasen puolella.
      Mutta aurinkopäiviä sinne mansikkapitäjään, kyllä kevät jo on.

      Poista
  5. Varmasti oli hauska reissu... Laiva lastattuna ihanalla musiikilla ja iloisilla ihmisillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, koko laivallinen musiikin harrastajia. Haitarit soi, vitsit lentelivät ja yhteislauluporukka syntyi käytävällä jonkun hanuristin ympärille. Kiva oli tunnelma!

      Poista
  6. Mukavaa että oli mukavaa..:)))

    Oikein hyvää naistenpäivää ja viikonloppua, Anjuska.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle antoisaa naistenpäivää ja aurinkoa viikonloppuun! <33333

      Poista
  7. Ihana reissu teillä, haitarin musiikki on ihanaa. Mukavaa naistenpäivää Anja!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä haitarin soitantaa jaksaa aina vaan kuunnella! Samoin sinulle riemukasta naistenpäivää, Irma!

      Poista
  8. Tähän musiikkireissuun en nyt osaa mitään kommentoida, mutta toivotan sinulle ihanaa naistenpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös täältä naistenpäivän illan terveiset. Aurinkoista on ollut mutta kovin liukasta liikkua. Mutta kevättä se on...

      Poista