lauantai 12. huhtikuuta 2014

HURAHTELIJAN HURAHDUKSIA

Mikä valtava rastaiden konsertti tien alapuolen pellolla ja pihapuissa. Aamun kosteuden vähitellen kuivuessa ja pilvien väistyessä tuntuu niin keväiseltä, keväiseltä. Oikein piti vanhan rouvan ripustaa kiikari kaulaan ja lähteä ulos paitsi kuuntelemaan myös pällistelemään lintuparven monilukuisuutta.

Voi sitä hurahtaa kevääseenkin. Johan se Anttilakin laulussa ampaisi, vaan taisi olla jo kesä...

Tarkemmin ajateltuna meikä mummeli on kyllä hurahdellut elämänsä aikana kovin moniin asioihin. Tietysti hurahdin varsin nuorena tuohon prinssipuolisoon, mutta ei nyt lasketa sitä mukaan kuitenkaan. Ja Simoon nyt olen hurahtanut täysillä viimeiset vuodet.
Mutta jos ajatellaan tätä keräilyharrastusta, niin kysynpä vaan, että mihin ihmeeseen jälkipolveni tunkee nämä romppeet sitten minun jälkeeni. Olis pitänyt olla pää kylmänä kirppareilla ja messuilla. Mutta minkäs teet. Lapsena ei leluja, vain käpylehmillä leikittiin, jenkkikassissa meitä kuljetettiin pää alaspäin ja kannokossa, onneksi oli pipo päässä mutta aika kireällä kuitenkin. Ei ollut lapsilisiä, ei koulupsykologeja, ei tukiopetusta. Kalanmaksaöljyä tarjottiin alakoulussa suoraan keltaisia rasvapalloja lilluvasta tonkasta. Ja puuroa, sitä oli kouluruuaksi, jos ei sattunut velliä olemaan vaihtelun vuoksi. Puolukat ja mustikat kerättiin koulun kanssa syksyisin keittolaan, puutarhamarjoja tuotiin kukin kotoa keittäjän säilöttäväksi. Mutta terveitä meistä kasvoi. Mitä nyt hurahtelijoita kuitenkin.

No jaapa-jaa. Maailmassa on niin paljon, mistä tykätä. Ja paljon, mitä inhota. Minusta kivoja tavaroita ovat monet sellaiset, joista lapsena saattoi vain uneksia. Pehmoiset nallet esimerkiksi. Niitä on nyt muuttanut meille iso korillinen. Simo niitä välillä käy hakemassa leikkeihinsä, mutta kun peitin ne koriin, saavat olla koiralta rauhassa.

Hevosiin hurahdin jo lapsena, silloin ihka eläviin. Nyt hevoslaumassani on reilusti yli tuhat "konimus kaakkimusta" joista esimerkkinä tämä saksalainen lauma (kuka pyyhkis pölyt niidenkin selästä...)

tai sitten nämä pikkuruiset hevoset, joiden painosta lasihyllyt vinkuu...ja onneksi toistaiseksi kestää.


Entäpä sitten lisää höyrähtäneisyyttä. Kuka käski kerätä nekkoja
pilvin pimein. Kun ei enää kermaakaan käytetä kahvipöydässä.


Sekin keräily on mennyt ihan överiksi, nekkoja riitti myös keittiön ikkunaverhoksi (yläkappa). Eli käytössäkin on, hih. Mutta silti.

Entinen poikakin hurahti viuluun. Jos ois viulu....jne. Ja kun oli viulu, huokaili, että osaispa vaan soittaa...
Sama vika Rahikaisen. Kun en itse kovinkaan osaa soittaa, olen hamstrannut kaverikseni haitarinsoittajia. Hyllylle.


Olen näistä joskus jo postaillutkin, vaan haittaakse? Oman haitarini olen kyllä ottanut jo laukusta ja Ahvenaisen vihkot on pianon kannella odottamassa. Kunhan tässä virittäydyn....

Mitäs muuta kivaa. Punaisesta rubiinilasista olen joskus kertonutkin, samoin luulasista valkoisesta ja turkoosista.
Jaa linnut! Niitä on paitsi ulkona kevätsoitimellaan myös kaapissa katseltavina. Jotenkin ovat vaan pyrähtäneet kotiini!
Tässä pieni osa sirkuttajistani. Ovat nekin vähän ahtaalla...

Hullu keräilijä olen, myönnetään. Mutta on se ollut kivaakin, aina uutta löytäessä on sielu soitellut säkkijärveläistä eikä vieläkään ole viulu siinä mielessä vaiennut. Mutta rajansa kyllä kaikella.
Nyt olen opetellut enenevästi hankkimaan sisäistä pääomaa hienosti sanottuna eli lisännyt lukuharrastusta. Ja aivan ihania lukuelämyksiä on tullut eteen. Taivaslaulusta kerroinkin jo, mutta nyt on meneillään Neljäntieristeys. Aivan upeaa kerrontaa, todellakin. Hämmästyttää, miten mies voikaan kirjoittaa niin todentuntuisesti naisten elämästä, heidän tunnoistaan ja mielialoistaan. Ehdottomasti kannattaa lukea tämä kirja!

Pääsiäiseen on enää viikko. Vappuunkin enää pieni harppaus.
Eläkeläisen aika kuluu nopeasti. Vaihtelua arkeen ovat laulukeikat paikallisissa palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Sitä on nyt tehty ja tehdään niin kauan kuin jaksetaan. Toivottavasti raja ei tule heti kohta vastaan.

Nuoret lennähtivät Firenzeen, lapsenlapset ovat hieman mummin huolehdittavana. Isoja ovat jo. Tulevat tänään vähän pihatöihin ja syömään mummille. Tykkäävät mun jauhelihapihveistäni joten taikina on jo tekeytymässä. On muuten superhelppo: jauhelihaa, kermaviilipurkki, kaura- tai neljänviljanhiutaleita desi, mustapippuria, kurkumaa, lipstikka-vuorisuolaa, valkosipulia ohuisina hiutaleina. Sekoitetaan. Annetaan tekeytyä ja paistetaan pannulla tai uunipellillä. Nam. Aina ne vaan maistuu. 

Lopuksi vielä varsinainen hurahdus. Siitä ei pääse irti, ei edes halua. Aina se on yhtä ihana, lutunen ja pehmeä. Ihana Simo Sallinpoika Hurtta. Perheen silmäterä ja ilopilleri.
Kevättä rintaan! Ja viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Olen joskus miettinyt että miten ihmeessä me yleensä selvisimme aikuisiksi, ei ollut pyöräilykypäriä, ei turvavöitä, ei pelastusliivejä, ei mitään mihin nykylapset puetaan kun mennään ulos. Pyörän tarakalla istuttiin jalat levällään ja äiti varottele ettei saanut laittaa jalkoja pinnoihin, serkku laitto ja pahaa jälkeä tuli.
    Siulla on mahtavan upeat kokoelmat,erilaisista esineistä, nuo haitarinsoittajat on mainioita.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me sota-ajan lapset olemme sellaisia kasvun ihmeitä, että meissä riittää paitsi virtaa myös muille ihmettelemistä. Jonkin sortin hulluja ollaan varmasti, mutta oma paikkamme maailmassa on kyllä täytetty reunoja myöten.

      On tietysti hyvä, että nykylasten vanhemmat ovat ajassa kiinni ja kehityksessä, mutta jotkut asiat menee varmasti överiksikin. Me saatiin olla lapsia tiettyyn ikään asti ja sitten se onkin ollut pelkkää velvollisuutta. Mutta ei paha.
      Samoin sinulle mukavaa viikonvaihdetta.

      Poista
  2. Voi mitkä kokoelmat:) Joko olet joutunut suurentamaan taloa ja vähentämään väkeä ja hommaamaan rikkaan rahottajan. Kivahan noita on katsella, mutta ei sopisi minulle. Minä yritän helpottaa eloa ja vähentää romua, siivouskin on helpompaa. Melkein kaikki käsinmaalatut posliinit olen jo antanut pois ja sokerikko-kermakko kokoelman pakannut aittaan. Tosin minun kokoelmani oli pieni verrattuna sinun nekkoihisi. Kirppareita olen kaihtanut ja siitä tulee melkein vierotusoireita, mutta pari kertaa olen jo käynyt ostamatta mitään ja se on iso voitto. Muuten koti ilman roinaa on kaunis, kunhan vaan totun ensin. Yhden asian olen oppinut, tämän kamalan sairauden myötä, tavaraan ei saa kiintyä ja ilo pitää löytyä muusta kuin roinasta. Onneksi minullakin on tuo koira ja siihen voin hurahtaa täysillä ja myös toisten ilahduttamiseen vanhoilla roinillani. eli olen jakanut ne pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin sanoin, ihan hullun hommaa tämä on ollut. Ongelmana on vaan, mihin saa nuo kokoelmat ahdettua paitsi jälkeeni myös nyt vähitellen, kun tekee mieli siivota hyllyn päällykset paljaiksi. Olen tyrkytellyt lapsille ja lastenlapsille, mutta eivät vielä ole huolineet.
      Taloa en ole suurentanut, rakennettiin reilut kaksi vuosikymmentä sitten riittävän isoksi, minulla yläkerta tavaroillani ja prinssipuolison valtakuntaa on alakerrassa, soittimet, nuotistot, laulukirjat, helistimet ja kolistimet.
      Ja nyt enää Simon kanssa kolmestaan ollaan vakiasukkaina, joten tilaa on. Mutta ei järjestystä. Vaikka sanotaan, että järjestys on epäjärjestyskin.
      Olen usein todennut, ettei käärinliinoissa ole taskuja, joten tännehän ne kaikki jäävät, osa toisten harmiksikin.
      Tänään ja huomenna on täällä antiikki- ja keräilymessut. Pitää siellä piipahtaa, mutta pääsymaksun lisäksi en aikonut mihinkään muuhun sitten tuhlata. Jos ei nyt sitten sellaista tule vastaan, mitä ilman ehdottomasti ei voi elellä, hih. Noo, katsotaan.

      Yksi tuttu lahjoitti punaiset lasinsa kaupungille, ovat nyt monitoimitalon aulassa vitriinissä. Minun kokoelmassani on reilut kaksi kertaa enemmän rubiinilasista astioita ja muita esineitä. Vaan jos savolainen kotikunta ottaisi harmikseen jonkun osan kokoelmistani, voisin antaakin ne yleiseen tilaan katseltavaksi. Harkinnassa on.
      Toki muutamia, joihin liittyy erityinen muisto, jätän jälkipolvilleni - jos haluavat.

      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle, elina.

      Poista
    2. Onhan se helpompaa kun on vähemmän tavaraa, mutta mieluusti katselen toisten kokoelmia. Omaksi en huolisi ja onneksi ei tarvitsekaan, mutta minimalistia ei minustakaan koskaan saa.
      Eikä ole tässäkään pikkuisessa pirtissä järjestystä.
      Täältä muuten saisi peräkärryllisen keramiikkaa, olen tehnyt sitä yli kolmekymmentä vuotta, joten sitä on. Onneksi on pihalla se varasto:D
      Hyvää viikonloppua sinnekin, toivottavasti olisi kivat ulkoiluilmat.

      Poista
    3. Joskus mietin, miten onnellinen olisinkaan ilman krääsää ympärilläni - vai olisinko sittenkään. Mun huusholli on just mun näköiseni eli kaikki se mitä vuosikymmenten elämä on ympärille kasannut, enkä nyt puhu michelineistä jotka peittävät ennen hoikan vyötärön....
      Joitakin tavaroistani arvostan todella, niihin liittyy tiettyjä muistoja. Mutta suurin osa on ollut löytämisen ilosta mukaan tarttuneita. Keräilyharrastus on vienyt mukanaan, mutta onneksi vielä on huushollissa vapaata lattiatilaakin. Nauraen voin katsoa telkkarista amerikkalaista sarjaa hamstraajista, toistaiseksi, hih.

      Poista
  3. On sinulla upeat kokoelmat eri nimikkeiden alla tuota tavaraa. Nuo kermanekat aivan ihania. Minä en ole paljon keräillyt mitään, vaikka jotain on kertynyt muutenkin. Noissa sinun kokoelmissasi on helmiä joukossa varmasti monia, itsellesi kaikki. Ja paras on tietenkin Simo, tuo ihana hurmuripoika.
    Tyttärentytär odottaa kesällä jo toista vauvaa syntyväksi ja kun kertoo mummulle neuvolakäynterjään ja tuloksia raskaudesta melkein alkaa naurattmaan, kun ajattelen omia raskausaikoja, silloin ei vielä paljon kontrolleja ollut, kunhan nyt verenpainetta mitettiin ja painoa tarkkailtiin, ei edes tuosta raskausajan diabeeteksesta vielä puhuttu mitään..Onhan se hyvä, kun huolehditaan kaikesta hyvin , toisaalta, tieto tuo myös tuskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä liika on liikaa, vaikka tilaa toistaiseksi on ollut. Katastrofi on sitten, kun tästä pienempään tulee muutto joskus tulevaisuudessa.
      Niin, onneksi nykyään on neuvolat ja kontrollit odottaville äideille ja lapsilleen. Ja toisaalta hyödymmehän mekin jo terveyskontrollien nykyaikaisuudesta, minäkin kävin viikolla laboratoriossa ja kokeita otettiin moneen lähtöön. Harmi, että jonot lääkäreille terveyskeskukseen on melkoiset, mutta onneksi on olo terveen tuntuinen toistaiseksi.

      Samaa mieltä, Simo on parasta mitä minulle on kuuteen vuoteen tapahtunut.

      Poista
  4. Olet sinä Anja varmasti nauttinut, kun olet nuo lasi- ja posliinitavarat kerännyt..:) Jotenkin minua hymyilyttää, mutta jokainen saa tulla onnelliseksi omalla tavallaan...

    Simo Sallinpoika Hurtta on verraton ystävä, hänestä voit olla ylpeä ja onnellinen!♥
    Oikein hyvää Palmusunnuntaita ja viikonloppua sinulle ja rakkaillesi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, löytämisen ilo on ollut sykähdyttävää, monesti ystäväni Unelman kanssa kiidettiin miljoonakaupungin kirppareilla ja reput pullollaan tultiin laivalle takaisin. No, joitakin sarjoja on ollut ihan pakko saada täyteen (esim. Tomulan pienet lautaset). Mutta valmis olisin jo monesta luopumaan.
      Minusta on kiva hämmästyttää ystäviäni välillä kun tulevat käymään. Harvemmin julkisesti kerron kokoelmistani, mutta täällä blogissa ne kivasti täyttävät tyhjää hölökirjoittamista kun ei aihetta oikein olisi.Niinkuin nyt.

      Simo on ihana, vaikka koirulin hoitoon on mennyt jo liki viiden koirulin hinta. Ystävyyttä ei kuitenkaan rahalla mitata ja raha on vain väline.
      Olen Simosta onnellinen ja ylpeä.
      Myös sinulle mukavaa viikonvaihdetta, lämmintä Palmusunnuntaita.

      Poista
  5. ♥ vauuu, miten hienoja kokoelmia! Mukavaa Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ihan hulluuteen asti hurahtaneen rompekasoja. Vaan haittaakse? Todellakintodellakin ihan hullun hommaa, hih.
      Samoin sinulle virpojain tulvaa, onhan Palmusunnuntai!

      Poista
  6. Viehättäviä esineitä sinulla! Kauniita ja katseltavia : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin en henno näistä luopuakaan kun vuosikymmenet niitä keräillyt. Mutta nyt on keräysmittari ja kaapit täynnänsä...

      Poista
  7. Olipahan taas niin ihana lukea postaustasi ja katsella keräilyaarteitasi...
    Toivottelen hyvää palmusunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta, samoin sinulle mukavaa palmusunnuntain iltaa.

      Poista
  8. On kyllä upeat keräilykokoelmat ja monta lajia. Mielenkiintoista aina nähdä näitä kuvia, tutkailen tarkkaan millaisia ihanuuksia siellä onkaan! Minä kirppareilla hypistelen myös näitä, mutta kun meillä on niin pieni talo ettei mahdu niin paljoa ei voi ostella, ja onhan se hintalappukin tarkkaan tutkittava :) Varmasti kokoelmista on jatkossakin iloa, tavalla tai toisella. Mukavaa Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vain osa kokoelmistani, onneksi on toistaiseksi vielä tilaa kävelläkin huushollissa. Kyllä minäkin hintalappuja katselen, en ole kovin kalliita hankintoja tehnyt yksittäisissä tavaroissa. No, Tomulan harvinaisimmista maksoin kyllä melkoisia summia. Jotenkin on tottunut tässä tilpehöörihuushollissa elämään, että vois olla shokki jos tyhjentäisi totaalisesti. Samoin Palmusunnuntain toivotukset sinulle.

      Poista
  9. Ja minä, kun olen luullut olevani joku hamstraaja noiden norsujeni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norsut tuovat onnea! Miniäni on myös norsujen kerääjä, tosin ei niin intohimoinen kuin minä hevosineni ja muine tilpehööreineni. On se vaan kivaa tehdä sykähdyttäviä löytöjä kirppiksiltä tms. Nautitaan harrastuksestamme.

      Poista