perjantai 25. huhtikuuta 2014

PERJANTAIN PÄIVITYSTÄ

Voi itku! Olin ajatellut ylläriä kun lukijalaskuri näyttää pelkkiä ykkösiä. Mielestäni siihen piti olla vielä matkaa, mutta äsken oli neljä ykköstä ja kuuskuus. Ohi meni. Pitää miettiä uusiksi ylläripyllärit.

Lämpimät päivät ovat hellineet.  Pääsiäisen aikana oli kotipihan kukat hurahtaneet kukkimaan. Valko- ja sinivuokot, keltavuokot, scillat, lumitähdet, onnenpensas ja krookukset tietty.
Pihalla riittää nyt haravointia ja ruopsuttelua. Ja mielelläänhän sitä ulkona onkin kun ei tarvitse palella. Oli täällä kai tuulikin rieponut puita ja pensaita. Yksi isohko mänty oli katkennut keskeltä ja latvaosa tippunut autoteltan katolle. Onneksi ei sisällä ollut mitään särkyvää, kattokaaret pitää suoristaa, samoin kurkiainen. 


Eilen oltiin laulattamassa palvelutalon väkeä ja tänään sitten ikäihmisten perjantaitapaamisessa. Yhteislaulussa on voimaa, se tuli taas todettua. Laulun lomaan soittokaveri kertoili Helena Eevasta, joka on sanoittanut ikivihreitä kuten esim. Kulkuriveljeni Jan, Harmaat silmät, Lasten liikennelaulu jne. Todella ollut aikanaan fantastinen riimittelijä ja säkeiden sepittäjä. Vai mitä mieltä olette esim. laulusta Penkillä pelimannin?


Ensi viikonvaihde menee vapun jälkitunnelmissa. Ei sentään tunnelissa, sillä sima on vielä laittamatta. Ehkäpä ostan marketista pari litran pulloa valmista simaa. Mietimme, jos vielä karkaisimme niemeen, oli niin haikea lähteä rannalta, aurinko paistoi ja piha oli haravoitu ja saunakin joka ilta - ja pieni kylmälaukku jäi vahingossa ruokaa täynnä. Sitä se vanhuus teettää. Toden sanoakseni olen muutama vuosi sitten unohtanut kokonaisen ison kylmälaukun ruokineen mökin keittiöön vahingossa. Piti soittaa serkulle, että käy hakemassa laukun ja popsii sisällön. Olispa ollut karmeaa mennä kuukausien kuluttua ja kylmälaukun sisältö olisi kävellyt ovessa vastaan....

Mätettiin jo kesäkalusteita ulos aurinkoon, toivottavasti ei tuuli näitä vie. Ja vanhan rouvan lemppari-istuin odottelee rantamännyn katveessa.

Eilen käväisin kontrollissa ja labrakokeiden tulokset lähes ok. Verenpaine, huh. Ne läskit. En minä suotta niistä itselleni saarnaa, ja vähän toisillekin kun niistä postaan. Muka pilaillakseni. Vaan nyt on vanhanrouvan otettava lusikka kauniiseen käteen.  Vähintään 5 kg, mieluummin 10.  No repäisin tavoitteekseni 20 kiloa. Saa nauraa. Vuoden annoin itselleni armonaikaa. Ja jo nyt tiedän, että ehkä en pysty, sillä se on korvien välissä mitä vaakaviivaansa mättää. Mutta yrittänyttä ei laiteta, sanotaan. Lupaan ja vannon, että en enää puhu blogissani laihtumisesta sanaakaan, vaan yritän ihan salaa hiukkasen ohentua.

Tää mun pieni rakas kyllä omalta osaltaan yrittää auttaa istumalla jalan vieressä suu auki, jos jotakin tipahtaisi. Ihana koira.



Ensi syksystä sidoin itseni ikisten perjantaisen tapaamisen vetohommiin joka toinen kerta. Aion myös jatkaa kirjoittelukurssia, joten vaihtelu virkistää perjantaipäivät. Sain tänäisessä tapaamisessa todella ylistävää palautetta; joskus aiemmin kerroin Laila Hirvisaaresta ja kirjoistaan ja nyt viimeksi Pauliina Rauhalan Taivaslaulusta. Olin aidosti ällistynyt mutta hyvilläni. Varsinkin, kun toiset kehut tuli aidolta kirjailijalta. Hyvä minä?!? Lienenkö?

Tähän aurinkokeijun tanssin jälkiin on hyvä lopettaa tämänkertainen lätinä. Teksti on mitä on, hyppelehtivää, samoin kuvat eivät juuri tekstiä kuvaa. Mutta jos lukee hyppelehtien, kaikki ok. Eikös?
Mukavaa viikonloppua ja aurinkoisia päiviä toivottelen.



16 kommenttia:

  1. Ihanat sini ja valkovuokot,täällä ei viellä valkovuokkoja näy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kukkii kaikki vuokot, keltaisetkin ovat jo silmänsä avanneet. Kevät on ihanaa aikaa.

      Poista
  2. Joko siellä kukkii narsissit, on ne vaan ihania.

    Sama kohtalo miullakin, kiloja liikaa. Koitan hissukseen tiputellatuo 20 kiloa on iso tavote, mie tsemmppaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mininarsissit on kukassa, joskus pari vuotta sitten piilotin melkoisen määrän sipuleita multaan ja nyt joka kevät nousevat aikaisin kukkimaan. Tykkään niistä. Jeps, tavoite painossa alaspäin, tai ihan pakko tuon verenpaineen takia. Kiitos kun tsemppaat.

      Poista
  3. Antaa tekstin vaan hypellä, mukavaa luettavaa kuten sinulla aina! Ihana rauha siellä niemessä ja kyllä kernaasti lempituoliisi istuisin minäkin katselemaan Korppisen rauhaa!
    Piditkö Rauhalan Taivaslaulusta? Minä pidin paljon!

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut täsmäkirjoittaja vaan antanut sanojen tulla.
      Korppisen rannalla oli ihana pääsiäinen, aurinkoista lopulta ja nautimme täysillä. Tulepas joskus istumaan vanhanrouvan korituoliin!
      Pidin valtavasti Taivaslaulusta. Kirjan kieli on lumoavaa, joskus kalevalaista kerrontaa ja niin toden tuntuista. Esittelin kirjan talvella Ikistuvan väelle ja siitä nyt jälkikäteenkin sain ylistystä... eli olin kai löytänyt kirjasta parhaat palat juonen kannalta.
      Aurinko paistaa, kukkapenkkien rapsutusta on tiedossa, puolisolla on dragsspelareitten konsertti, mutta taidan jättää sen nyt väliin.
      Mukavaa viikonvaihdetta sinne mansikkapitäjään ja kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Tavoitteet pitää asettaa korkealle :) Kannattaa uskoa, että kyllä onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoite on huipussa ottaen huomioon heikon luonteeni. Parasta on parastaan yrittää...!

      Poista
  5. tunnelmallisia istuin paikkoja,, runosuoni puhkeaa.. minä olen kevennetyllä ruokavaliolla saanut 5 kg pois. kun ikää on 73 se on jo aikamoista "valiota.. Liikunta on vähissä mutta 19pv leikataan lonkka toivon että sitten voin myös kuntoilla se auttaa puolet painonpudotuksessa,, syön nyt paljon vihanneksia ja hedelmiä mutta myös lihaa että saan rautaa ja proteiinia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole runosuoni juurikaan pulputellut. Ruokavalio on kevennetty, mutta aikaa vaatii niin monen vyötärölle tarttuneen kilon karistaminen. Sama täällä, lonkka ei toistaiseksi salli kovaa liikkumista, pihalla olen puutarhatöitä vähän yrittänyt. Kasviksia olen lisännyt kovasti ruokailuun myös, ehkäpä tämä tästä kevenee.

      Poista
  6. Kun liikut ja teet töitä kesällä ahkeraan ja kevennät ruokavaliotasi, siitä ne kilot karisee. Ja ulkoilet joka päivä Simon kanssa pitkin korpia ja rantoja...

    Paljon sinä olet ollutkin menossa, milloin ne kilot ehtivät jäädä sinuun!

    Oikein lämmintä ja hyvää kevättä sinulle toivottelen, samoin viikonloppua..:)

    ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Aili, kovasti toivon keventyväni kesän myötä. Nyt lonkkakivun vuoksi on liikunta ollut jumissa, mutta sain lääkityksen. Itsekin ihmettelen, miten kaikki tarttuukaan vyötärölleni, mutta olen aina ollut sellainen.
      Samoin sinulle lämpöisiä kevätpäiviä, pihalla on kiva rapsutella kun aurinko paistaa, sinne nytkin lähdettävä. Ja Simo tykkää olla pihalla lintuja vahtimassa.

      Poista
  7. Onpas jo paljon kukkijoita, ihania väripilkkuja! Minäkin olin jotain kirkkaan sinistä näkevinäni ojan pientareella koiralenkillä, ehkä se oli joku kukkanen :) Kylläpä on kutsuvan näköisiä tuoleja mökkimaisemassa.

    VastaaPoista
  8. Ojanpientareella on varmasti orvokit auenneet, luulisin. Mökillä aina keväällä on ihana vetää tuolit ulos talvisäilytyksestä ja istahtaa auringon paistaessa rantaterassille ihmettelemään.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Samoin sinulle, simakasta Valpuria vaikka ulkona on aika viileä sää!

      Poista