Tämä otsikon lause on muutamankin kerran tullut mieleen, kun joka vuotinen säilöntähössäkkä on pätkähtänyt käyntiin. Vaan minkäs teet, kun puoliso ponkaisee metsän siimekseen aina kun silmä välttää. Eikä ole tullut koskaan vajaan ämpärin kanssa takaisin. Tänään olen pakastanut puutarhamansikoita, keltaisia vadelmia, punaherukoita ja tietysti sen sangollisen mustikkaa. Pakastin paukkuu vähemmästäkin. Viime syksyn mustikoita on vielä hieman jäljellä, samoin puutarhamansikoita. Ne pitää vaan nyt käyttää hetimiten.
Eipä auta valittaminen. Voispa se olla niinkin, ettei miestä sais kirveelläkään marjamättäille. Siispä tähän on tyytyminen ja kiltisti pussitettava saalis talven varalle.
Huomenna pääsen onneksi (?) parin päivän irtiotolle tästä arkihuushollista. Menen yksin mökille pojan mukana ja lauantaina sitten kalakukkokaupunkiin. Tosin ei ole niin riemureissu, sillä enoni siunaustilaisuus on reissun päätarkoitus. Kukin meistä vuorollaan. Monta duunikaveriani on lähtenyt tuonpuoleisiin tänä suvena. Nuorempia kuin minä. Enoni toki oli jo liki yhdeksänkymppinen, joten pitkän elämän hän elää sai. Kunnon vanhanajan opettaja, monitaitoinen ja persoonallinen. Osasi matkia lintujen ääniä (oli telkkarissakin pariin otteeseen), osasi soittaa lähes instrumenttia kuin instrumenttia, viulua toki enimmin. Soitti myös paitsi joskun nuorena kammalla niin myöhemmin tuohenpalalla. Meilläkin on yksi hänen tätä soitintaan. Sorvasi puusta mitä ihmeellisempiä luomuksia. Minulla on muistona hänen tekemänsä puinen kuksa, jonka puun kuviot on saatu esiin liottamalla kuksaa mutavedessä ja sitten vahattu. En ole hennonut kuksaa ottaa arkikäyttöön ja tuskin otankaan. Kuksa on kaunis, siinä on ihan selvästi hevosen pään kuvio. Tykkään. Originelli oli eno kaikenkaikkiaan. Mikään hänelle ei ollut mahdotonta.
Eipä näitä äidin sisaruksia enää ole kahta enempää jäljellä. Iäkkäitä ja hauraita. Kun oma äitini vuonna -88 lähti, tajusin, että elämän hyppylaudalla ei ole enää ketään edelläni ja että vuoroni varmasti tulee. Protestoin kyllä sitä, että nuorin lapseni lähti ennen minua ja suru ja kaipaus eivät koskaan häviä.
Prinssipuolisolla on huomenna ja myös sunnuntaina soittohommia joten hän jää kotiin, samoin Simo. Varsinkin jos tulen junalla sitten paluumatkan, mikä näyttää todennäköisimmältä. Junassa on minusta tosi kiva matkustaa. Jatkoyhteydet kotiin on vielä tarkistettava.
Mitä tästä kesästä voisi sanoa? Sadetta riittävästi. Viileyttäkin.
Kasvihuoneessa tomaatit kasvavat ja kypsyvät hitaasti. Kurkun taimetkin avomaalla vielä tarvitsevat aikaa kasvaakseen. Mutta kesä kuin kesä, järven vesi ei sekään oikein lämmennyt ja nythän Jaakko jo kylmän kiven sinne viskasi. Mielessä pyörii laulu: syksy jo saa, harmaa on maa, koivusta lehtiset pois putoaa... Mistähän sekin nyt mieleen nousi!
Jospa jättäisin nyt kuvat kokonaan postauksesta. Pitää alkaa etsiä tummia kuteita lauantaiksi ja huolehtia, että on kengät ja muut vermeet ettei crokseilla mennä. Kaikesta haikeudesta huolimatta on hyvä nähdä sukulaisia yhdessä. Hyvää taivasmatkaa eno-Jussi!
Eipä auta valittaminen. Voispa se olla niinkin, ettei miestä sais kirveelläkään marjamättäille. Siispä tähän on tyytyminen ja kiltisti pussitettava saalis talven varalle.
Huomenna pääsen onneksi (?) parin päivän irtiotolle tästä arkihuushollista. Menen yksin mökille pojan mukana ja lauantaina sitten kalakukkokaupunkiin. Tosin ei ole niin riemureissu, sillä enoni siunaustilaisuus on reissun päätarkoitus. Kukin meistä vuorollaan. Monta duunikaveriani on lähtenyt tuonpuoleisiin tänä suvena. Nuorempia kuin minä. Enoni toki oli jo liki yhdeksänkymppinen, joten pitkän elämän hän elää sai. Kunnon vanhanajan opettaja, monitaitoinen ja persoonallinen. Osasi matkia lintujen ääniä (oli telkkarissakin pariin otteeseen), osasi soittaa lähes instrumenttia kuin instrumenttia, viulua toki enimmin. Soitti myös paitsi joskun nuorena kammalla niin myöhemmin tuohenpalalla. Meilläkin on yksi hänen tätä soitintaan. Sorvasi puusta mitä ihmeellisempiä luomuksia. Minulla on muistona hänen tekemänsä puinen kuksa, jonka puun kuviot on saatu esiin liottamalla kuksaa mutavedessä ja sitten vahattu. En ole hennonut kuksaa ottaa arkikäyttöön ja tuskin otankaan. Kuksa on kaunis, siinä on ihan selvästi hevosen pään kuvio. Tykkään. Originelli oli eno kaikenkaikkiaan. Mikään hänelle ei ollut mahdotonta.
Eipä näitä äidin sisaruksia enää ole kahta enempää jäljellä. Iäkkäitä ja hauraita. Kun oma äitini vuonna -88 lähti, tajusin, että elämän hyppylaudalla ei ole enää ketään edelläni ja että vuoroni varmasti tulee. Protestoin kyllä sitä, että nuorin lapseni lähti ennen minua ja suru ja kaipaus eivät koskaan häviä.
Prinssipuolisolla on huomenna ja myös sunnuntaina soittohommia joten hän jää kotiin, samoin Simo. Varsinkin jos tulen junalla sitten paluumatkan, mikä näyttää todennäköisimmältä. Junassa on minusta tosi kiva matkustaa. Jatkoyhteydet kotiin on vielä tarkistettava.
Mitä tästä kesästä voisi sanoa? Sadetta riittävästi. Viileyttäkin.
Kasvihuoneessa tomaatit kasvavat ja kypsyvät hitaasti. Kurkun taimetkin avomaalla vielä tarvitsevat aikaa kasvaakseen. Mutta kesä kuin kesä, järven vesi ei sekään oikein lämmennyt ja nythän Jaakko jo kylmän kiven sinne viskasi. Mielessä pyörii laulu: syksy jo saa, harmaa on maa, koivusta lehtiset pois putoaa... Mistähän sekin nyt mieleen nousi!
Jospa jättäisin nyt kuvat kokonaan postauksesta. Pitää alkaa etsiä tummia kuteita lauantaiksi ja huolehtia, että on kengät ja muut vermeet ettei crokseilla mennä. Kaikesta haikeudesta huolimatta on hyvä nähdä sukulaisia yhdessä. Hyvää taivasmatkaa eno-Jussi!
Onpa mukava, kun saatte niin paljon marjoja ja muuta pakastettavaa. Kyllä niistä nauttii sitten talven kuluessa. Ja hieno juttu kun miehesi käy marjastamassa - kaikki eivät siihen hommaan rupea. - Kirjoitit että nuorin lapsesi lähti ennen sinua. Meillä on sama tilanne. Suru on ollut läsnä koko kesän. - Hyvä kun pääset jättämään hyvästit enollesi.
VastaaPoistaHei Anneli. On mukava sitten talvella nostaa pakastimen kantta ja poimia marjoja pöytään. On vaan aika hektistä tämä säilöntäaika, kun kaikki marjat kypsyy samanaikaisesti. Onneksi puolukat sitten myöhemmin.
VastaaPoistaSiitä on jo yli kymmenen vuotta kun hautasimme nuorimmaisemme. En kovin paljon muista sen ajan tapahtumista sillä elämä oli ajelehtimista eteenpäin ja kahden lapsen tulevaisuuden turvaamista kykyjen mukaan. Nyt onneksi kaikki on järjestynyt vaikkakin kaipaus viiltää varsin usein kipeänä.
Meillä on ollut tapana käydä jättämässä jäähyväiset tuonpuoleiseen lähteneille ja niinpä minäkin sitten keplottelen itseni liki neljänsadan kilometrin päähän enon siunaustilaisuuteen.
Vettä sataa nyt ihan saavista, mistä sitä oikein riittää? Muutama keltalehtikin jo nurmikolla. Silti sinulle oikein leppoisia elokuun päiviä. Kiitos kun tulit kommentoimaan.♥
Voi, saat olla onnellinen, kun joku kerää mustikoita. Eilen tein kartoitusreissun metsään ja saalis oli 1/2 litraa mustikoita reilussa tunniss. Eipä siis ole paljon mustikkaa täälläpäin.
VastaaPoistaHyvää viikonvaihdetta Sinulle ja prinssipuolisollesi!
Moi Piipe. Mustikoita on paikka paikoin. Täällä on ollut ja minä olen kyllästymiseen asti niitä pakkaseen pussittanut. Pyysin prinssipuolisoa lopettamaan metsässä ravaamisen, sillä viime kesän mustikoitakin on vielä pakastimen pohjalla. Minusta viistoista ämpäriä meidän huusholliin riittää ja siitä myös perheelle ja ystäville. Pensasmustikatkin jo alkavat kypsyä, ne on laiskan vaimon unelmamarjoja, eivät suttaa ja kasvavat pihan reunalla.
PoistaKosketti tuo muisto-osuus viimeisestä poisnukkuneesta. Otan osaa!
VastaaPoistaOmat pihapuskat ovat vielä raakileilla, on vasta torimansikoiden säilömisen päivä tänään. Hyvää vikkonloppua!
Kiitos kommentistasi. Nyt on mansikat pakastettu puutarhasta ja mustikoille jo sanoin stop. On mistä talvella ammentaa.
PoistaKauniit ja mukavat muistot enostasi! Osanottoni♥
VastaaPoistaKiitos Minttuli. Eno sai aivan omanäköisensä viimeisen juhlan. Lämminhenkinen ja muistoja antava.
PoistaPitkällä iällä enoasi on siunattu ja sinulla kaunis misto hänestä. Osanottoni suruusi ja turvallista matkaa.
VastaaPoistaTäällä ei tänä vuonna paljoa mustikoita taida tulla, kukkien aikaan oli niin kylmää ja tuulista, pörriäiset kohmeessa, luulisin.
Viinimarjoista kohta kilpaillaan rastaiden kanssa.
Kiitos ystäväni. Olin Kuopiossa siunaustilaisuudessa ja sitten vielä yhden päivän mökillä yksikseni.
PoistaPrinssipuoliso on poiminut 15 sangollista mustikkaa ja tänään jo kielsin metsään menemisen kokonaan. Mustia viinimarjoja keräsin jo ison osan täältä ja survoin hilloksi pakastimeen. Saskatonit meni parempiin nokkiin, jopa talitiaiset nokki niistä vitamiinit itselleen rastaista nyt puhumattakaan. Pensasmustikatkin kypsyvät jo, onneksi mansikat on purkitettu myös.
Elämänmakuinen postaus. Sinulla on mukavia muistoja enostasi.
VastaaPoistaKyllä onni on mies, joka vilahtaa marjametsään silmän välttäessä 😀
Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle!
Johanna, kiitos. Tää prinssipuoliso viihtyy niin hyvin metsässä ettei ole malttanut sieltä yhtään päivää pois pysyä paitsi sateella.
PoistaMinä sen sijaan alan saada säilömisestä näppylöitä. Pakastimeen onneksi helppo säilöä.
Sinulle myös mukavia elokuun päiviä.
Osanottoni läheisesi poismenon johdosta, Anja!♥♥
VastaaPoistaTyölästähän se marja-aika on, on kokemusta ☺☺
Kiitos Aili. Mukavat muistot jäi enosta.
PoistaMarjojen pussittaminen käy työstä, onneksi tänään käytiin laulattamassa jokirannassa, kovasti tykkäsivät laulaa ja kyselivät koska seuraavan kerran. Ensi kesänä....