tiistai 25. heinäkuuta 2017

AAMUKÄVELYLLÄ

Lämpötila vain 12 astetta tänä aamuna puoli seitsemältä. Kostea nurmikko paljaiden jalkojen alla tuntui viileältä. Kuitenkin kukkapenkistä kohoava kynttilämäinen kukinto herätti huomion ja oli ihan pakko astella kuvaamaan kermesmarjaa ja samalla hieman muitakin kukkivaisia.

Kermeksen vieressä kohoaa papukaijakukka, jonka kukasta ei ole vielä muuta havaintoa kuin nuppu nököttämässä. Jännää.

Äitienpäiväruusu on puhjennut uuteen kukkaan, eipä sitä ole kostea kesä lannistanut, päinvastoin.

Kukkaa ei sen sijaan pukkaa tämä karvalehti, valeunikko, jonka luulin jo hävinneen talven myötä. Hyvin se voi, kunhan vaan näyttäisi edes yhden kukkansa.

Kesän aurinkoa tuo sateiseen päivään tämä keltainen kullero, piilossa kuusaman oksien alla. Kukat isommat kuin vaalealla kullervollani, jonka kukinta alkaa jo olla ohi.

Yllätyksiäkin sattuu, enkä puhu nyt niistä pienistä lehtokotiloista, joita viisi yllätin liljojen lehdiltä, vaan tästä pikkuruisesta ruusun oksasta, en tiennyt tällaista olevankaan puutarhassani.

Malvat ovat myös aloittaneet kukintansa, sekä valkoinen että vaaleanpunainen.


Ja kenelle kellot soivat? Ihanan valkoisen kurjenkellon sain ystävältäni Unelmalta joskus vuosia sitten. Oli kyllä sininenkin, mutta vain tämä valkoinen on noussut kukkimaan.

Rehevyyttä sateisesta kesästä on kerännyt jättipoimulehti. Sitä on jo ihan liiaksi joten taidanpa lähteä sitä vähän kurittamaan. Jos samalla löytyisi ne viimeisetkin koppa selässä matelevat etanat, nuo limaiset iljetykset. 


No, liljakukot olen nitistänyt ja tummanpunainen varjolilja kukoistaa.
Tällaista tänään mielessä. Mukavaa päivää, haikaillaan lämpimämpää säätä.

4 kommenttia:

  1. Etanajahdissa täälläkin aamulla oltiin, niistä ei eroon pääse millään.
    Odotellaan aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
  2. Etanajahtia meillä auttaa rastaat, jotain hyötyä niistäkin:)

    Kauniita kukkasia sinulla koleasta kesästä huolimatta.

    Kyllä se aurinkokin vielä tulee..

    VastaaPoista
  3. Kuntokävelytit silmiä ja "sielua":) En ole nähnyt valkoista malvaa, omani on hennon vaaleanpunainen ja on availemassa nyt kukkiaan. Heittelen kotilot maantielle lintujen ruoaksi jos ei satu etikkapullo olemaan matkassa. Meillä (Pirkanmaalla) sataa -taas.

    VastaaPoista
  4. Kauniita ovat ja tuo kurjenkello aivan erityisesti. Olen unohtanut koko kurjenkellon. Onkohan niitä täällä meillä.

    Ei haittaisi viileämpi kesäaamu. Tänään herätessä klo 5 paikkeilla oli lämmintä jo 25 C astetta ja päivä on jatkunut hikisenä. Odotan syksyä. Ostin tänään villapaidan ihan vaan siksi, että syksy tulisi jo.

    VastaaPoista