SIMON LÖKÖPÄIVÄ

Ulkona on niin märkää, ettei oikein huvita Simoa sen enempää kuin minuakaan pitkiä lenkkejä tehdä. Eilen satanut lumivaippa on nyt märkää loskaa, mittari reilusti plussan puolella ja  vettä sataa tihkuten.

No ei hätää. Minulla nyt aamulla aloitettu sukankutile terän kavennusta vaille ja Simolla oikein lököpäivä.
Tuossapa makoilee sohvalla allakantekijän tavoin.

Eikä poika edes säpsähdä kuvan ottamista, vaan tyynesti lötköttää nukupeiton reuna lämmikkeenä.

Kuono on kuitenkin valmiina tuntemaan, jos joku meistä on käynyt jääkaapilla ja mutustaa makkaraleipää.

Mitä, menikö minulta jotakin sivu suun? Koiranunta  nukuin. Ja kuulin kyllä kaiken!

Simo on yleensä todella kiltti, osaa olla yksinkin kotona tekemättä pahojaan. Ellei sitten lasketa sitä, että vessarullan heitteleminen ja hajottaminen on hauskaa, samoin mamman villalankakerien hattaroittaminen. Eräänä päivänä jäätyään yksin Simo hajotti muovikassin, missä oli valmiita neulottuja sukkapareja ja heitteli ne pitkin telkkarihuoneen lattiaa. Eli virikkeitä pitää olla jos jätetään yksin.

Sukkasato-buumi loppui ja nämä sukat on tikattu marraskuun alusta. Yhdet siniset miestensukat lisäksi ja nyt on puikoilla ruskeata kutiletta. Prinssipuoliso haki jo Robbarista seiskaveikkaa lisää, joten ei ainakaan langanpuute estä syrssäämistä. Ja onhan sitten jouluna lämpimiä lahjoja. Viimevuoden malliin. Kaipa vuodessa yhdet sukat kuluu?

AVANTOUINNISTA POTKUA PÄIVÄÄN

Monena aamuna olen meinannut ja meinannut. Vaan enpä ole sittenkään tohtinut. Kun ei vielä riittävän kylmää eikä jäätä lammikossa. Mutta nyt. Tänä aamuna sen tein, aloitin avantouintikauden. Taitaa olla kymmenes tai yhdestoista talvi hyiseen veteen pulahtamista.

Voin suositella. Sinne jää kolotukset, ei tule flunssat, häviää hartiasäryt ja muut nipistelyt. Tuntuu kuin virtaa olisi reilusti enemmän.

Tänään oli parin sentin jääkerros  pihalammikon pinnassa. Uimatossun alla mukavasti lohkesi jäälautoiksi. Tunnustan, että en viipyillyt veden varassa pitkään, sillä ensimmäinen kerta tuntuu aina kylmältä. Vedestä noustua ei sitten kylmyyttä havaitse, sillä olo tuntuu eufooriselta. Nyt huomasin jälleen, miten olin näitä kylmiä aamukylpyjä kaivannut. Kylmä suihku ei ole sama asia kuin lampeen uppoutuminen.

Täksi päiväksi on luvattu sakeaa lumipyryä ja voimakasta tuulta. Eilen aurinko paistoi vielä lumettomaan metsään ja kallioille. Marraskuu näkyy luonnossa, maahan pudonneet puiden lehdet ovat ruskettuneet odottamaan mullaksi muuttumista. Eiliseltä lenkkipolulta otettuja kuvia vielä muutamia:

Vesisilmäkkeet olivat jo saaneet jääpeitteen.

Saniaiset ovat taipuneet odottelemaan lumipeitettä.

Ruokovartiset törröttävät pystypäin puron varrella.

Vihreys on vaihtunut huurrepukuun.

Auringon säteet osuivat myös jäkälätupsuun, jossa vesipisarat tuikkivat tuhansina tähtinä.

Männynoksan ikivihreyttä kuorruttaa kuura.

Marraskuisen auringon valojuova metsäisen polun poikki.

Ja läpivalaistu kataja polun vieressä.

Sanotaan, että tytön parhaita ystäviä ovat timantit. Eilen niitä oli tarjolla tuhansittain kuuraisessa heinikossa, missä auringonsäteet lävistivät vesipisaroiksi sulanutta huurretta ja heinikko oli täynnä kaikissa sateenkaarenväreissä välkehtiviä "timantteja". Harmi, ettei niiden välkettä voinut vangita kameralla kuviin.

Jokaisessa vuodenajassa on omat ihmeensä ja sanomaton kauneus. Marraskuista kauneutta luonnon lepoon laskeutumisesta huolimatta on nähtävissä. Simokin ihmettelee jäkäläpeitteen huurteisuutta ja tassuissa tuntuvaa kylmyyttä.

Saa nähdä, onko huomenna kaikki jo lumen peitossa.

SALAISUUS

Säilytätkö salaisuuden?
Kuulin siitä jutun uuden:
- eipä enää viihdy yksin
sillä kulkee käsityksin
kanssa harmaan lahjeparin!

Kaikki nyt on nurinnarin:
vanha nainen kylätiellä
rohkeasti kulkee siellä
käsikynkkää, pystypäin.
Minä itse heidät näin!

Miten mies ui pyydykseen?

Rysän päälle, vaiko alle
pujahti tuo "karhunalle".
Eikä enää irti saa
käsi kättä erottaa.
Ethän kerro eteenpäin?

Itse omin silmin näin!

Sukkaa kutoessa joskus riimiä pukkaa.....

HÄIVÄHDYS TALVESTA

Aamulla sunnuntaipäivän valjettua näytti, että maa olisi peittynyt ohueen lumiharsoon. Kuistin portaisiin jäi Simon tassunjälki, mutta nurmikossa lunta oli todella vain hitusen. Taivas oli pilvessä ja oletin lunta tulevan vielä lisää, sillä mittari oli miinuksen puolella.

Miljoonakellokin oli saanut osansa muutamasta lumihiutaleesta, mutta kukki edelleenkin amppelissa.

Aamupäivällä alkoi kuitenkin aurinko paistaa ja vähäiset lumihiutaleet hävisivät vesipisaroina nurmikkoon.
Simon kanssa lähdimme vakiolenkillemme kalliopoluille ja vaikka kallion pinta oli märkää, kyllä siinä kumisaapas piti varsinkin, kun Simo taluttimen toisessa päässä veti mummon aina ylös rinnettä.

Kierrettyämme polkuja kallion korkeimmalle kohdalle aurinko paistoi ja eteläinen taivas oli kirkkaan sininen. Eteläinen tuuli puhalteli räntää täynnä olevia tummanharmaita pilviä pohjoiseen päin ja kallion sammalikossa olevat vesipisarat hohtivat sateenkaarenväreissä kuin timantit auringonsäteen osuessa niihin. Hieno ulkoilusää suosi meitä.

 Pihaan palattuamme Simo ei halunnut vielä sisään, joten laitoin sen juoksulankaan ja otin kuvia lähiympäristöstä. Pohjoisen puolen pilvet näkyvät selvästi juhannusruusun viimeisten lehtien takaa ja muutama päivä sitten niin sumuinen pelto näytti nyt aivan erilaiselta. Eteläinen taivas on kirkas, vain pumpulipilviä meren päällä.

Sekä peltoaukean heinikosta että tienvarren "haavaheinästä" eli viiltosarasta näkee kyllä, että on marraskuu, niin ovat vihreytensä jo kadottaneet.

Nyt päivä kääntyy jo iltaan ja ulkona sataa jälleen. Autoihin vaihdettiin talvirenkaat tänään ja taivaalta valuu vähitellen räntähiutaleita. Aavistus talvesta tunkee mieleen väistämättä.

TAVIKSEN TAVALLISTA

Minulla on ollut tavallisen tylsää. Vain lenkkiä lenkin jälkeen koirulin kanssa. Ruokaa perheelle. Sukankutiletta. Vesisadetta. Poutasäätä. Imurointia. Pyykinpesua. Tiskausta. Lemmen viemää.

Ihan aikuisten oikeasti ei syytä valittaa. Aamulla luen aina lehdet kera kahvin ja saan päivän verkalleen käyntiin. Siitä sitten vähitellen aprikoin, mikä olisi tänään niin tärkeää tekemistä, että heti pitäisi tarttua toimeen.  Tai sitten ei. Lähes kaiken kun voi siirtää vähän myöhemmäksi. Vaan edessä ovat siirretyt hommelit joskus kuitenkin. Eläkeläiselläkin.

Naapurimaan kuningas ei kyllä voi yhtyä lauluun: "tässä on mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään". Juuri kun kaikki näyttää tasapainoiselta, eikös putkahda esiin kaikki kohellukset kirjana. Ihan totta, en minä ymmärrä, mikä siinä kunkun menneisyydessä niin kiinnostaa, että oikein kohukirjaksi asti. Tavallinen ihminenhän se kuningaskin on, samanlaiset kohellukset kuin muillakin nykyään. Paitsi että raha ei tee kiusaa eikä estä hurjimpiakaan pippaloita. Antaisvat nyt olla vanhan miehen,  ei se kaikelle maailmalle ole tilivelkaa, Silvialleen ainoastaan. Jokaisessahan on pimeät puolensa, eikös?

Nyt muistin, että onhan minunkin päiviini osunut tavanomaisesta poikkeavaa. Kävin laittamassa tikut ristiin. Avustin ystävämummeliakin. Ja sitten minun piti hakea reseptillä verenpainelääke apteekista. Reippaasti askelsin pussukoineni kassalle. Kun ostin muutakin, oli summa niin iso, että halusin maksaa sen kortilla (lue, mun käteinen viisikymppiseni ei riittänyt). Työnsin pankkikortin lukijaan. Väärinpäin ensin. Sitten oikein päin. Näpsytin pin-koodin. Ei mene läpi. Kokeilin uudestaan. Ei vieläkään. Mitä hittoa. Kolmas kerta toden sanoo, koodi on varmasti minun ja ihan oikein. Karvas totuus paljastui: kortti hylätty. Mitä ihmettä. No joo, oli voimassa lokakuun loppuun. Syöksyin ulos kadulle, missä Simo ja prinssipuoliso odottelivat ja pyysin miestä käymään apteekin kassalla kuittaamassa lääkelaskuni. Vaan ei ollut pankkikorttia mukanaan, rahapussi kotona kolmen kilometrin päässä. Siispä pankkiin. Sieltä löytyi noutamaton pankkikorttini.  Kuittasin sen ja palasin apteekkiin. Sain lääkepussukan ja kaikki oli taas kunnossa. Kyllä olen Hulda Huoleton. Vaan saan olla kun eläkeläinen olen. Ja parasta olis  pysytellä kotona ja antaa toisten hoitaa nää tällaiset asiat.

Ulkona on miinuksen puolella. Tänään päivällä kävin hautausmaalla sytyttämässä kynttilät. Paljon oli ihmisiä liikkeellä muistamassa pois nukkuneita omaisiaan. Nyt illalla hautausmaa on kaunis kaikkine kynttilöineen.

Prinssipuoliso on iltapäivän ollut soittelemassa, niillä on hanuriporukan kanssa konsertti, missä on myös vierailevia harmonikkaklubeja esiintymässä. Konserin jälkeen on vuorossa iltapala ja varmasti myös  soitantaa.

Sukkasato-blogissa oli 1777 käpälänlämmittäjää kudottu yhteensä. Hieno saavutus. Mulle jäi tuo tikuttaminen päälle, sillä tällä viikolla olen kutonut kolmet villasukat odottamaan ottajia. Jouluhan on ihan kohta.

Simo on kuin "Poutiainen puun takana" eikä ymmärrä joulusta enempää kuin possu hopealusikasta. Mutta annas olla, täytyy pojalle kertoa joulupukista, sillä luin lehdestä eläinkommukoinnista, että sitä voi tehdä , kun osaa, vaikka etäämmältäkin. Vaikka kyllä Simo tulee puun takaa pois ja vaikka syliin, että kommunikointi onnistuu! Mukavaa Pyhäinpäivän viikonloppua.

SADEPÄIVÄ TÄNÄÄN

Aamuyöstä se alkoi, sääennusteen mukaisesti. Ensin kohisevina kuuroina, päivemmällä tihkuttaen ja nyt illalla myrskyten ja kattoja kolistellen. Eipä tohdi pikkukoirakaan paljon ulos kuonoaan laittaa. Onneksi tehtiin päivällä pienessä tihkusateessa pitkä lenkki, joten ehkäpä kestetään jotenkin seuraavaan poutaväliin pelkillä pyrähdyksillä.

Simo on melkoinen nautiskelija. Aamulla minun lähdettyäni aamupalan laittoon pujahtivat meidän "pojat" postilaatikkoreissun jälkeen takaisin vällyjen alle. NO, ulkonahan oli vielä pilvistä johtuen hämärää, joten unien jatkaminen oli ihan hyvä idea. Näin vähän raoteltiin toista silmää prinssipuolison käsivarrella peiton alla. Sain räpsiä salamavaloa ihan rauhassa.

Olevinaan niin pokerinaamaa Simokin. Että ei nyt pelkästään mamman poika. Hahhaa. Televisiossa sanottiin, että lemmikit tekevät meistä parempia ihmisiä, ainakin suvaitsevaisempia mielestäni. Että saa koirulikin sänkyyn tulla.

Sukkaa tässä on sytkytetty, miesten sukat valmiina ja punaisistakin toinen. Mitäs jos harjoittelisi sadepäivän ratoksi sorminäppäryyttä  Rasmuksen malliin hammastikuilla? Näyttää helpolta, mutta sopii kokeilla. Nakkisormilla ei onnistu, mutta pianistit varmasti saavat tikut pysymään. Ja Rasmus.

Ei vanhan sormet taivu eikä äly leikkaa, sen huomasin kesällä yrittäessäni kasata kuuden palikan "pirunnyrkkiä" vaikka missä järjestyksessä palikoita latoen. En saanut valmiiksi. Ensi kesänä vielä urakkaa, sisu ei anna periksi jättää sikseen. Eipä muuten onnistunut monelta muultakaan.

Kaikenmaailman lehtimyyjät soittelevat yhtenään. Kun kerron, miten monta lehteä jo tulee ja miten vanha jo olen, lannistuvat. Mutta seuraavana päivänä uudet soittajat. Samasta lehdestä jopa kahdesti samana päivänä lahjoja tarjoavat tilausten kylkiäisenä. Pännii, vaikka yritän uskotella itselleni, että työtään tekevät ja yrittävät ansaita elantoansa.

Tässä tämän päivän lätinät. Sade lätisköön lisää - ja kyllä se lätiseekin. Heippa huomiseen.

MARRASKUUN ALKU

Lokakuu vaihtui marraskuuksi varsin lämpimänä. Ei tietoakaan lumesta eikä pakkasesta. Päätin, että sopiihan se minulle. Ja Simo on varmasti samaa mieltä, kun ei pieniä tassunpohjia kylmä nipistele. Tänäänkin ehdittiin tehdä oikein kunnon lenkkejä laulusession jälkeen. Tosin kotiintulo vähän venyi, kun poikkesimme sairaalassa tapaamassa yhtä laulukööriläisistämme, joka loukkasi jalkateränsä bussissa, oli jäämässä pysäkille kun bussi nytkähti ja ystävä kupsahti. Jalkaterän luut säpäleinä. Pitkä pitkällään oleminen, kymmenen viikkoa kaikkiaan. Eipä ikäihmisellä luut niin nopsaan luudu kävelykuntoon. Harmi. Lupasin viedä lukemista sillä päivät on pitkät.

Niin. Aamulla aurinko paistoi täydeltä terältä ja tien alapuolella oleva pelto oli tiheän sumun peitossa. Postilaatikot nököttivät odotellen sumun hälvenemistä. Tie oli kuin sumun jakajana. Ylös pihalle päin oli selkeää ja aurinkoista.

Simon päivystysikkunat erkkerissä saivat myös osansa auringon säteistä.

Karhunvatukoilla on vielä ruska, näihin varsiin tulevat ensi kesänä kukat ja sitten marjat. Nyt satoa tuottaneet oksat on leikattu  jo pois.

Seinustalla oleva ruusu pitää vielä lehtensä ja kylvettää niitä auringon valossa.

Ja sininen on taivas. Eipä osunut pihan oravat nyt langalle!  

Illalla säätiedotuksessa luvattiin sadetta, sadetta ja sadetta. Vetenä tulee vielä täällä etelä-Suomessa. 

Kyllä kestetään.

Tässä vielä aamuinen kuva postinhakureissulta. Suojaava sumu, saa jänikset rauhassa syödä aamupalansa.

Eipä tästä päivästä paljon blogiin asiaa löytynyt. Suppilovahveroita sentään löysin parin litran verran, kiitos lämpimien säiden, ovat nousseet näkyville. Simo ei oikein jaksa sienestää, odottaa malttamattomana matkan jatkumista. Simolle ne terveiset kun löytyvät heti polun vierestä, ei syvemmältä sienimetsästä.