LEIJONAT, IHANAA!

Käden ojennus:
yksinkertainen ele.
Oikein ajoitettuna
joskus tärkein.

Tämä Hilkka Marttisen runonen on puhutellut minua muutamana viime päivänä. Eräs ystäväni on saanut repullisen murheita kannettavakseen. Hän ei ehkä tiedä, että tiedän. Eikä minulla ole uskallusta. Riittävän hienotunteista tapaa kertoa, että ajatuksissani häntä nyt kannan. Oikeaa ajoitusta ei oikein tunnu olevan. Enkä halua olla besserwisser ja tunkea myötätuntoineni hänen kiltteydestä kipeän ihonsa alle. Tunnen, että olen raukkis.

Elämän kolhiessa ihminen muuttuu araksi. Kun muutaman kerran hyvää tarkoittavat sanat on koettu reviirirajan rikkomiseksi, vaistomaisesti vetäytyy tuputtamasta läsnäoloaan. Kuitenkin väitän, että kuuntelijaa tarvitaan. Osaanko kuunnella? Enkö mieluumminkin hönkäise omat varoituksen ja neuvomisen sanani heti kättelyssä? Ihan niinkuin itselläni asiat sen paremmin olisivat. Pohjamudissa ryömitään ajoittain. Mutta onhan sekin eteenpäin menemistä?

Lohdullista kuitenkin on se, ettei kenenkään rekeen lastata kiviä enempää, mitä vetää jaksaa. Kaikestä eteentulevasta on aina tie ulospäin. Vaikka kivuliaskin ja häpeällä reunustettu. Kyllä elämä kantaa sittenkin.

Tämä päivä on muuten mennyt Leijonat, IHANAA! -merkeissä. Valtava väkijoukko joukkueen tulojuhlassa kertoo omaa kieltään suomalaisten kansallistunteesta. Kaikki halusivat jakaa maailmanmestaruusjuhlien tunnelman kiekkojoukkueen kanssa. Laulaa yhdessä Finladia-hymniä.  Hieno joukkue, vahva yhteishenki ja joukkueena pelaaminen. Mieleen jäi erityisesti sanat: "jos joku kaatuu, nostakaa ylös! Niin tekevät Leijonatkin!"
Hyvä Suomi! Hyvä me, kaikki. Kiitos, Leijonat!

HERÄSIN IHANAAN AAMUUN

"Heräsin ihanaan aamuun!"  Oletko koskaan kuullut sitä laulua? Se soi mielessäni kun kuljeksin aamulla pihapiirissä katselemassa luonnon heräämistä. Kirjosieppo houkutteli vaatimattoman väristä vaimoaan pihamännyn pönttöön ja onnistui siinä. Sinitiainen joutui etsimään sittenkin pesäpönttöä metsän puolelta.

Valkovuokot kukkivat vielä mattona, mustikka on kukassa ja kuusikon laidassa mustikkamatto näyttää todella vihreältä ja pehmeältä Simon loikkiessa mustikanvarpujen ylitse. Keltavuokotkin ovat vielä säilyttäneet kukintonsa, pieniä sinisiä villiorvokkeja on putkahtanut pihan laitaan moneen paikkaan.

Talonpäädyssä mahonia, tuo ikivihreä misteliksikin joulukorteissa kuvattu, avaa parhaillaan keltaisia kukkaterttujaan mehiläisten ja muiden pörriäisten houkuttelemiseksi.

Viime kesänä kuihtunut talvipinaatti nosti päänsä kevätesikon vierestä, vaikka luulin sen lopullisesti nuupahtaneen. Lumen alla voi säilyä hengissä ja nousta entistä ehompana.

Eikä esikkoa se yhtään haittaa, että pinaatti on vieruskaverinaan.

Myös punainen esikko on avautunut täyteen loistoonsa.

Tulppaanien penkissä alkaa kukinta olla parhaimmillaan. Kukat hehkuvat viileässä aamussa.

Vitivalkoiset mininarsissit huojuvat aamuisessa tuulessa tukien toinen toistaan.

Ja isommat valkonarsissit hehkuttavat lumen valkoista kauneuttaan viereisessä kukkapenkissä.

Pikkulammen rannalla hostat nostavat jo pieniä lehtitötteröitään. Joulun kukkakoreista olen keväisin piilottanut hyasintin mukuloita multaan, hyvin ovat talvehtineet ja nyt kukkii hyasintteja omenapuiden alla ja kukkapenkissä.

Pikkuruinen kevätkaihonkukka antaa sinistä kauneuttaan täysin rinnoin.

Pikkutalvio pujottelee ympäri pihapiirin ja upottaa juuriaan ojanreunalta ruusupensaan ympärille ja lähes joka puun alle. Samoin keltainen mukulaleinikki takiaistammen taimen ympärillä odottaa aurinkoa avatakseen kukkansa ihan auki. Lehtokielo on vasta pikkuruisilla nupuilla. Tässä pikkutalvion sinisyyttä.

Punalehtinen koivu on kärsinyt talvesta ja uusia lehtiä on puhkeamassa vain alimpiin oksiin. Harmi.

Mutta marjatuomipihlaja eli saskaton voi hyvin ja kukinta alkaa. Siniset marjat syksyllä lintujen herkkua.

Luumu- ja kirsikkapuut tarvitsevat vielä aurinkoisia päiviä avautuakseen kukintaan.

Ostin lauantaina kolme uutta omenapuun tainta (Pirjan, Huvituksen ja Keltakanelin) joista yksi istutettiin tänään tänne kotipuutarhaan myyrän tuhoaman puun tilalle. Kaksi tainta viedään mökille, jospa saisimme joskus kesäomenoita niistä!

Tässäpä melkoinen pläjäys heräävää pihapiirin kasvustoa. Toki on vielä lisättävä mummolasta aikanaan siirretty kielo, joka avaa tuoksuvat kukkasensa hetken päästä. Tätä kieloa vien takaisin sisempään Suomeen mökille, jossa sitä jostakin syystä ei ole vielä.

Sisällä keittiön ikkunalla ovat äitienpäiväksi saamani bougainvillea ja köynnösmuratti sulassa sovinnossa tuoksulaventelin kanssa. Äitienpäiväruusuni odottelee vielä ulos istuttamista. Ja ulkona portailla lumihiutale, jonka toin Tallinnan reissultani, ilahduttaa levittämällä valkoisia kukkaoksiaan keltaisten orvokkien seuraksi.

Mielelläni heräsin ihanaan aamuun!

Ja nyt leijonajoukkue pelaa kultamitalista. Jännää!

Blogimaailmassa Leena Lumi järjestää YLLÄTYSARVONNAN! Palkintona upeasta kirjalistasta mielilukemista. Käy katsomassa täällä! Tiedä, vaikka onni potkaisisi!

UNESSAKIN USEASTI NÄISSÄ MAISEMISSA

Samalla kun kuuntelin Paradise-Oskarin esiintymistä Euroviisufinaalissa kasasin kollaasia viime viikon keväisistä maisemista. Otin paljon kuvia joten oli vaikea valita. Mutta tässä nyt muutamia sellaisia, jotka unissakin seuraavat mukanani ja auttavat jaksamaan arjessa. Joskus on ollut pakko tarttua oljenkorsiin ja kuvitella  laineiden loiskumista mökkirannan rantakiviin. Siitä on saanut voimaa ja sielun rauhaa. Omasta sielunmaisemastani. 

Tämä kollaasi on nyt ihan pakko postata ja samalla toivoa mahdollisimman hyvää menestystä kirkkonummelaiselle nuorelle Axelille hänen hienon esityksensä myötä. Pianhan se kuullaan, miten kävi ja huomenna päästään sitten jännäämään lätkäottelua kuin "maaotteluna" (hih) vaikka mitaliottelu onkin.

Pää pilvissä - tai sitten pilvet veden pintaan heijastaen.

LOMASELLA

Äitienpäivänä lähdimme ajelemaan mökille. Oli luvattu aurinkoista säätä ja meitä odotti perillä heti maanantaista puun taimien istutus Asta-myrskyn tuhoalueelle. Tai siis prinssipuolisoa, minä rapsutin mökin pihaa, istutin kaikki kukkasaavit täyteen orvokkeja (mun ehdottomia kesäkukkalemppareitani) ja huolehdin ruokapuolesta. Se tarkoitti tietysti aamupuuroa, sitten teetä termariin, mehua pulloon ja eväsleivät rasiaan. Niillä prinssipuoliso pärjäili päivän ja illalla sitten odotti varsinaisesti päivän lämmin ruoka. Oikeastaan minusta on kiva kokkailla mökillä, ruoka kypsyy keittiön hellanuunissa hiljalleen. Siellä muhii viljapossu, pannukakku, lihamakaronilaatikko jne. Ja se on oiva ruuan lämpimänä säilyttämiseen. Pientä kalikkaa hellaan ja homma hoituu. Polttopuuta on ihan hurjan paljon; sanotaanhan, että ihminen kun vanhenee niin alkaa tehdä polttopuita! No niitä siellä syntyy lähes itsekseen ja minun hommanani on pinota kuivia klapeja pinosta liiteriin.

Mutta eipäs kiirehditä asioiden edelle. Äitienpäivänä saavuimme mökin pihaan ja avattuamme auton ovet kuului sieluun asti tuntuva kuikan tervetuliaishuuto: Ku-kuik-ku-kuik-ku-kuuuuu!!! Järvi oli täysin vapaa ja linnut palanneet muuttomatkoiltaan.

Muitakin vesilintuja toki nähtiin; telkkäpariskunta lensi siivet viuhuen rannan tuntumassa pesäpöntölleen, rantasipi kertoi tulleensa ja joutsenet olivat kotiutuneet, nehän tulivat järvelle jo pääsiäisenä. Lokit ja tiirat valloittivat pesäpaikkoja saaren kallioilta. Mutta joutsenten törähdykset tai tiirojen tirskunta eivät viillä sielun syvintä sopukkaa samalla tavalla kuin kuikan huuto. Aluksi Simokin valpastui ja kävi rantakivillä haukkumassa kuikkia, mutta tottui pian niiden lipumiseen aivan rannan tuntumassa.

Kirjosieppo tulee aina äitienpäivänä. Niin nytkin. Talitiaiset ja sinitiaiset olivat jo rakentaneet pesiään pihapuiden pönttöihin. Kirjosiepolle on varattu tuplapönttö, oikea paritalo. Siihen se vihdoin taas tyytyi hätyyteltyään ensin tiaisten pesimisrauhaa niin, että Simokin joutui asiaan puuttumaan haukkumalla!
Västäräkit, peippo ja punarinta tepastelivat pihanurmikolla. Hömötiaisen jouduin tarkistamaan lintukirjasta oikein.

Aamut aloitettiin virkistävällä pulahduksella. Eikä se tehnyt yhtään häijyä, päinvastoin. Simo päivysti aina mukana laiturilla.

Ja tarkenevathan kuikatkin avoimessa vedessä aamusta iltaan,  mehän vain pulahdimme! Simo ei sentään.

Koko viikon oli todella kesäisen lämmintä ja aurinkoista. Luonto oikein silmissä eteni kohti kesää, kukkamaalla tulppaanit olivat nupulla ja helmihyasintit parhaimmillaan. Krookusten kukinta oli jo ohi.
Simoa houkutteli pehmeä multamaa, johon olisi kiva kaivaa kuoppia. Jouduin laittamaan verkon kukkamaan laitaan estämään tihutyöt.

Simo nautti lämpimistä päivistä. Minun istuttaessani orvokkeja poika kiipesi oikein penkille paremmin vahtiakseen, ettei mikään häiritse puuhiani. Penkiltä näkee kauemmaksi!

Ja kun aikansa on tehnyt työtä, on päivälevon aika. Sen kyllä meidän pieni koiruli hyvin osaa. Uni maittaa.

Sinne jäi sielunmaisemani. Odottelemaan seuraavaa saapumista. Nyt on pakko tehdä täällä kotona vähän rästihommia. Ja olihan jo vähän tunne nettiriippuvuudestakin, kokonainen viikko ilman yhtään postausta ja blogien lukemista! Tosinpa huomasin Bloggerissa olleen jotakin häikkää, kun tuplapostauksia oli hallintapaneelissa.

Niin, lähtöaamuna piipahdimme katsastamassa korvasienipaikkoja. Löytyi ihan mukavasti. Keittelin ne mökillä valmiiksi..

Ja äsken maistelimme ihanan pehmeää korvasienikeittoa. Maistui todella hyvältä ja keväiseltä! Nam.

Kunhan vaan muistaa keittää sienistä myrkyt riittävän hyvin Olen siinä suhteessa kyllä tosi varovainen.

TÄÄLLÄ TAAS

Palasimme tänään lomaselta mökiltä. Ja minua odotti ihana yllätys! Auli oli blogissaan virveriikka antanut minulle tämän tunnustuksen. Kiitos Auli, otan tunnustuksen nöyränä vastaan ja yritän tehdä parhaani, että  lukijani viihtyisivät anja-reginan aitassa! 

TÄÄNÄÄN RUUSUT NÄÄ KUKKII VAIN SULLE

Äitienpäivänä lauletaan äideille. Ja on äiti kyllä laulunsa ansainnutkin. On totta, että äitejä on erilaisia, mutta erilaisia ovat laulutkin. Kajautanpahan tässä ilmoille muutaman tavallisimmista kera kukkasen:

"Vanha pelargoonia on mummon akkunalla, turhaan akkunan alla laulaa katulaulaja. Hän mummolleni laulaa ja punoo lemmenpaulaa, mutta turhaa on se vaivaa, mummo vaarin muistaa vain."
Prinssipuolison isoveli toi eilen kolme hehkuvan punaista pelakuuta. Ne sopis mummon akkunalle. Istutin ne kuitenkin ruukkuihin ja ulos.

"Kahden kulkevat he hiljaa kevään tietä tuoksuvaa, tytär äitiänsä ohjaa, he vaiti vaeltaa. Äiti pieni, orvokit kukkahan jo saa, niin kauniina ne täällä kukoistaa. Taivaan sini värjännyt niiden kukinnon! Äiti pieni hymyää, jo kevät tullut on."

Laulussa tarkoitettiin varmasti villiorvokkeja. Kuvasin tämän kirsikkapuun alta äsken. Orvokkeja äidille!


"Syli täynnä rentukoita, kukkamekko punainen, pieni lettipäinen tyttö olit salaperäinen" laulu sopii nuorikolle äitienpäivälauluksi. Hehkuvia keltaisia rentukoita! Kuin pieniä iloisia aurinkoja.

Niittykukkia ei vielä oikein voi poimia, mutta kyllä kimppu valkovuokkojakin on äidistä ihana. "Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen, jään, niin pienet valkovuokot nostaa silloin pään."

Kaikista perinteisin äitienpäiväkukkanen on kuitenkin ruusu. "Sinulle vain, ruusuja sinulle, sinulle vain, ruusuja rakkaalle.. sulle kauneimmat ruusuni annan, ruusut rakkauden."  Kyllä mies yleisesti ostaa lastensa äidille ruusukimpun äitienpäivänä.  "Joka vuodesta ruusun saat, jonka kanssasi viettää sain, ajan onnellisen ja rakkauden, niistä ruusut on kiitoksenain"  sopii hyvin perheen pään laulamaksi. Äitienpäivänäkin.


Kaikki ei ole aina auvoista äitienpäivänäkään. Voihan olla, että laulu on "Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä". Toivottavasti ei kuitenkaan. Mutta jos, "on katseessa äidin niin monta sanaa suojaavaa, ja silmissä äidin myös kyynel joskus kimaltaa..." tässä pikkuruinen mini särkynyt sydän.

Äitienpäivänä ilahdutetaan ja kiitetään äitiä. Edes kerran vuodessa, sillä arjen puristuksessa kiitos usein jää sanomatta.  Vaikka ei se tosiasiallisesti unohdu.  "Lapsuus se on korvaamaton. Paljon mä sain, siksi kiitän nyt vain. Äidillein vaan laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain. Hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa. Kallein hän on, niin korvaamaton. Parhain hän on, äiti mun". Siihen ei ole paljon lisättävää.


Omakohtaisesti minulle on ollut - omaa äitiäni ajatellen - merkityksellinen tämä laulu: "Vain sydän äidin, tunnet sen, niin hellä on ja lämpöinen. Muut korvas aika, mitkä vei. Sydäntä äidin konsaan ei:"  Kyynelittä en pysty sitä koskaan laulamaan. Siitäkin huolimatta, että äitini kuolemasta on yli kaksikymmentä vuotta. Ja siitäkin huolimatta, ettei äitini  ihan normitavis ollut, pikemminkin oman tiensä kulkija. Mutta silti. Hän oli minun äitini.


Tähän vielä haluan lisätä Paperiperhosesta Hilkka Marttisen runon:
Olipa kerran äiti
jolla oli aina puute
leivästä
vaatteista 
rahasta
ajasta,
vain lapsia oli riittävästi
ei liikaa.
SItten hänestä tuli äiti
jolla on leipää
vaatteita
rahaa
aikaa
riittävästi, liikaa.
Vain lapsia on vähän,
liian vähän.

Oikein hyvää äitienpäivää! Vähän sadetta, hiukan tuulta, paljon, paljon aurinkoa! Jokainen äiti on ruusunsa ansainnut! 
Tämä pitää nyt vähän paussia kirjoittamisessa...hih.

TURHUUKSIEN MARKKINOILLA

Tänään rynnättiin heti aamusella kirpparille. Simo kulki herrasmiehen tavoin mukana eikä edes yrittänyt nostaa jalkaansa kenenkään kirpputoripöydän jalkaan! Hieno koira! Myyntipöytiä oli paljon, sää suosi ja väkeä riitti. Viereisten "Litun ja Robbarin"  parkkipaikalta oli jo vaikea löytää tyhjää ruutua, sillä kirppari veti ja ruokakauppaakin tarvittiin.

Mitäpä löysin? Tapasin tuttuja ihmisiä. Jotain tarttui hymyilevästä lauantain aamusta kainaloonkin.

Ihan ensiksi tarrasin pieneen lapinleukuun. Sitten vihreään pala-maljakkoon. Yhteishinta 6.50. Ei paha. Maljakkoon sopii rentukat - kunhan ne nyt aukeavat ensin pihalammikon ja puron varrella. Näin ajattelin.

Pari Sirpa Kähkösen pokkaria ostin myös. Ja sukkalankaa. Ja rukinlavan mökin seinälle. Vielä tartuin orvokkiamppelin koukkuun ja raahasin senkin autolle. Paras kuitenkin lienee ollut tällä kertaa taas punaista. Löysin tosi edullisesti kaksi muranolaista, maljakon ja pienen vadin. Sain ne yhteensä vitosella. Hyvä ostos.

Ja mitäs vielä. Punaisen mariskoolin koppasin myös mukaan, ei aito eikä kyllä kalliskaan. Kolme euroa.

Siinäpä sitä oli kirpparikierroksen satoa ihan riittämiin.

Mutta minähän en olisi minä, jos olisin tyytyväisenä kotiin ajellut. Piti päästä vielä antiikki- ja keräilymessuille lähinnä hinnoittelemaan omia aarteitani. Jösses, missä hinnoissa Tomulan seinälautasetkin! Ja monet muut.  Kiertelimme erään sattumalta vastaan osuneen ystäväni kanssa pöytiä ja onnistuimme varsin pitkään kantamaan tyhjää kassia. Kunnes napsahti. Arabian Regina kermakko! Se huuti nimeäni siellä hyllyssä ja toki pienen tinkimisen jälkeen pääsi kassini uumeniin. 

Enkä tietenkään päässyt pienen lilahtavan kermanekan ohi. Sekin pyysi päästä laukkuuni ja säälistä otin sen mukaani! Luulasia messuilla oli todella vähän. Mutta olipa yksi Nuutajärven kuluneella muotilla Kirkniemessä valettu maitolasinen sokerikko. Kyllä sekin vaan tarttui mukaan.

Paljonhan tällaisilla messuilla on tarjolla vanhaa kotimaista astiaa, kirjoja, käsitöitä ja figuureja. Kivahan niitä on katsella. Kun vaan muistaa pitää päänsä kylmänä. Onnistuin suhteellisen hyvin. Ainakin omasta mielestäni.

Piipahdettiin ystävän kanssa kahvilla messukahviossa. Telepatia toimi: prinssipuoliso soitti juuri kun olin ilmoittamassa hänelle, etten tarvitse noutajaa. Lupasin ystävälle mustikoita ja sain näin kyydin kotiin. Nytpä sitten ihailen näitä uusia aarteitani Simon kanssa. Prinssipuoliso lähti samantien kuoron kanssa laulelemaan vanhainkoteihin äitienpäivätervehdystä. Ja minun pitäisi oikeastaan lähteä ulos haravoimaan pihaa, mutta olen sitä mieltä, että kastemadoille ja sitä kautta linnuille on hyvä, että koivunlehtiä on nurmikolla. Kun ensimmäistä kertaa sitten ruohonleikkurilla ajetaan, ovat lehdet silppuna ja ravintona nurmikolle. Voin olla tietysti väärässä eli laiskuuttani keksin tekosyitä.  Ja eilen saadut ihanan punaiset pelargoniat on vielä odottamassa istuttamista.

Hitaasti kiiruhtaen pääsee nopeimmin perille!  Ja kun suunta on selvillä, ei sumusta ole haittaa. Hm.