sunnuntai 15. toukokuuta 2011

HERÄSIN IHANAAN AAMUUN

"Heräsin ihanaan aamuun!"  Oletko koskaan kuullut sitä laulua? Se soi mielessäni kun kuljeksin aamulla pihapiirissä katselemassa luonnon heräämistä. Kirjosieppo houkutteli vaatimattoman väristä vaimoaan pihamännyn pönttöön ja onnistui siinä. Sinitiainen joutui etsimään sittenkin pesäpönttöä metsän puolelta.

Valkovuokot kukkivat vielä mattona, mustikka on kukassa ja kuusikon laidassa mustikkamatto näyttää todella vihreältä ja pehmeältä Simon loikkiessa mustikanvarpujen ylitse. Keltavuokotkin ovat vielä säilyttäneet kukintonsa, pieniä sinisiä villiorvokkeja on putkahtanut pihan laitaan moneen paikkaan.

Talonpäädyssä mahonia, tuo ikivihreä misteliksikin joulukorteissa kuvattu, avaa parhaillaan keltaisia kukkaterttujaan mehiläisten ja muiden pörriäisten houkuttelemiseksi.
Viime kesänä kuihtunut talvipinaatti nosti päänsä kevätesikon vierestä, vaikka luulin sen lopullisesti nuupahtaneen. Lumen alla voi säilyä hengissä ja nousta entistä ehompana.

Eikä esikkoa se yhtään haittaa, että pinaatti on vieruskaverinaan.
Myös punainen esikko on avautunut täyteen loistoonsa.

Tulppaanien penkissä alkaa kukinta olla parhaimmillaan. Kukat hehkuvat viileässä aamussa.
Posted by Picasa
Vitivalkoiset mininarsissit huojuvat aamuisessa tuulessa tukien toinen toistaan.
Ja isommat valkonarsissit hehkuttavat lumen valkoista kauneuttaan viereisessä kukkapenkissä.

Pikkulammen rannalla hostat nostavat jo pieniä lehtitötteröitään. Joulun kukkakoreista olen keväisin piilottanut hyasintin mukuloita multaan, hyvin ovat talvehtineet ja nyt kukkii hyasintteja omenapuiden alla ja kukkapenkissä.

Pikkuruinen kevätkaihonkukka antaa sinistä kauneuttaan täysin rinnoin.

Pikkutalvio pujottelee ympäri pihapiirin ja upottaa juuriaan ojanreunalta ruusupensaan ympärille ja lähes joka puun alle. Samoin keltainen mukulaleinikki takiaistammen taimen ympärillä odottaa aurinkoa avatakseen kukkansa ihan auki. Lehtokielo on vasta pikkuruisilla nupuilla. Tässä pikkutalvion sinisyyttä.


Punalehtinen koivu on kärsinyt talvesta ja uusia lehtiä on puhkeamassa vain alimpiin oksiin. Harmi.
Mutta marjatuomipihlaja eli saskaton voi hyvin ja kukinta alkaa. Siniset marjat syksyllä lintujen herkkua.

Luumu- ja kirsikkapuut tarvitsevat vielä aurinkoisia päiviä avautuakseen kukintaan.
Ostin lauantaina kolme uutta omenapuun tainta (Pirjan, Huvituksen ja Keltakanelin) joista yksi istutettiin tänään tänne kotipuutarhaan myyrän tuhoaman puun tilalle. Kaksi tainta viedään mökille, jospa saisimme joskus kesäomenoita niistä!

Tässäpä melkoinen pläjäys heräävää pihapiirin kasvustoa. Toki on vielä lisättävä mummolasta aikanaan siirretty kielo, joka avaa tuoksuvat kukkasensa hetken päästä. Tätä kieloa vien takaisin sisempään Suomeen mökille, jossa sitä jostakin syystä ei ole vielä.

Sisällä keittiön ikkunalla ovat äitienpäiväksi saamani bougainvillea ja köynnösmuratti sulassa sovinnossa tuoksulaventelin kanssa. Äitienpäiväruusuni odottelee vielä ulos istuttamista. Ja ulkona portailla lumihiutale, jonka toin Tallinnan reissultani, ilahduttaa levittämällä valkoisia kukkaoksiaan keltaisten orvokkien seuraksi.
Mielelläni heräsin ihanaan aamuun!

Ja nyt leijonajoukkue pelaa kultamitalista. Jännää!

Blogimaailmassa Leena Lumi järjestää YLLÄTYSARVONNAN! Palkintona upeasta kirjalistasta mielilukemista. Käy katsomassa täällä! Tiedä, vaikka onni potkaisisi!

6 kommenttia:

  1. Ihanasti pihasi on herännyt kukkaloistoonsa. Onneksi tänään saadaan jo sadettakin. :-)

    VastaaPoista
  2. Siellähä puutarhasi kukoistaa jo kovasti.
    Nautinnollisia kuvia.

    Onnea vaan suomelle!
    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Unelma; sadetta kyllä kaivattiin jo kovasti. Lämmintä kesäsadetta koko luonnolle.

    sylvi; nämä kukkaseni on ripoteltuina pihan eri laidoille, pitäisi joskus tehdä kukkaryhmiä enemmänkin.
    Kyllä suomalaiset iloitsevat kultamitalista, mekin katsottiin iltamyöhään ottelu loppuun asti.
    Mukavaa maanantaita sinulle myös.

    VastaaPoista
  4. Upaet kukat sinulla, Anja-Regina<3

    Hyvää viikon jatkoa sinulle.;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä oletkin herännyt ihanaan aamuun..:)

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo; samoin sinulle hyvän ja lämpimän viikon toivotukseni

    Irmastiina; kunpahan jokainen aamu heräisimme ihanaan aamuun!

    VastaaPoista