tiistai 24. toukokuuta 2011

PYÖRÄHDYKSIÄ

Nämä kun ovat eläköityneet niin saavat välillä päähänsä pyörähtää ees-taas mökillä. Meni ihan mukavasti muutama päivä niemen nokassa. Lämpimiä kevätpäiviä. Halonhakkuuta. Omenapuiden istutusta. Raja-aidan verkottamista (Simon turvaksi). Kyllä siellä aina puuhaa keksii. Sukankutomistakin, hih. Kolme valmista ja yksi puolikas (kun jäi raitalankakerä kotiin...).

Eilen oli  tuulinen päivä. Satoikin muutaman pisaran ja sitten illan mittaan enemmänkin. Mutta aamu oli taas aurinkoinen, tuuli vain tuntui kovin kylmältä.  Mutta kesä tulee vääjäämättä. Kukkavarret työntyvät mullasta ja tulppaaneista jo puolet aukaisi kukkansa ilokseni. Minun kukkamaani on nyt vaiheessa, että kasvia pukkaa mullasta enkä tietenkään muista heti,  minkä juuren tai mitä siemeniä kylvinkään siihen syksyllä.  Päätin, että teen kukkamaastani "aarrekartan" eli merkitsen perennoiden paikat kunhan kaikki on näkyvillä.

Kylvin tulppaanien väliin valkoista varjoliljaa, tilasin siementä turkulaiselta puutarhalta ja nyt odottelen sitten, montako vuotta kestää siemenestä sipuliksi ja kukkivaksi varjoliljaksi.

Orvokkeja istuttelin mökille loputkin "saavit ja kiulut" täyteen. Miten minusta tuntui, että orvokit käänsivät aina kasvojaan minuun päin? No höh, aurinkoonhan ne kääntyivät!

Tuuli tuiversi, puut huojuivat ja vesi vyöryi rannassa betonilaituria ja rantakiviä vasten.

Prinssipuolisolla oli urakkaa halkojen hakkaamisessa. Myös Simo teki parhaansa puutalkoissa!

Mutta kyllä kotiin palaamisessakin on oma viehätyksensä. Elvis-chinchillaa oli hoidettu hyvin, postit haettu postilaatikosta ja nurmikko leikattu. Tehtiin pikakierros puutarhassa. Kirsikkapuut, päärynäpuu, angervot, kaikki täydessä kukassa.



Keltaisesta tulppaanista on noussut vain yksi ainoa kukkavarsi. Liekö myyrien herkkuna muut sipulit?

On ihana kun tulee kesä kaikkine kukkasineen. Ja tämä ihana vihreys. Nyt voi jo aloittaa keväisen kuusenkerkkäsiirapin keittämisenkin! Ainakin pihakuusissa on jo mahtavat kerkät.

Jäi järven kimallus aamulla mökin rantaan. Mutta piankos eläkeläiset sinne takaisin pyörähtävät...
Kuuntelemaan kuikkaa, joutsenia, rantasipiä. Ja seuraamaan kirjosieppoja. Västäräkkikin keikutti pyrstöään pihanurmikolla. Simosta suuria piittaamatta.

Kuntoilin muuten hakkuu-aukossa katsastamassa vielä korvasieniä. Löytyi ihan riittävästi. Onneksi hokasin, että nehän voi keitellä ulkona kuistilla, vähemmän on tuulettamista!
Ja näin kesän ensimmäisen kyynpoikasen maantiellä. Onneksi niitä ei ole mökin tontilla näkynyt.

Taas tuli todistettua, että "kuka härjillä ajaa, se härjistä puhuu". Pää tuntuu tyhjältä ja tarinat on vähän tätä samaa. Milloinkahan tulis jotakin asiaakin? Kun on vaan näitä kukkakuvia ja kevään kasvuja. Hm..

Tältä näyttää meikämummon ajatuksen kulku! Velloo sitä samaa kuin aallokko.

15 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Tekstiäsi on aina hieno lukea, kirjoitat niin sujuvasti. Meillä ei kuki noin paljoa vielä, liekö meren läheisyys syynä. Tuomet ei kuki, Norjanangervot ei kuki, nuppuja kyllä piisaa! Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania kuvia. Itse en kerkeä taaskaan mökille, mutta kovasti odotellaan, koska seuraavan kerran taas pääsisi. Täytyy muistaa nauttia lyhyestä kesästä täysin siemauksin!

    VastaaPoista
  3. Kuulostavat nuo kertomukset niin hienoilta sieltä mökkielämästä.
    Kirsikankukat ovat ihania, meillä niitä ei olekaan. Omenatkin pitävät lepovuotta, ainoastaan koristeomenapuu aloittaa kukintaa.

    Tänään on tiedossa retkipäivä, toivottavasti aurinko edes hetken paistaa.

    VastaaPoista
  4. Kivaa touhua sinulla siellä mökillä.
    Kiva postaus ja hauska kuulla sinun ja prinssipuolisosi ahkeruutta.
    Huvittaa tuo ajatusten kulku kuva. hih.
    Mukavaa jatkoa viikollesi!♥

    VastaaPoista
  5. Kivaa mökkioloa olette siellä mökillänne elelleet. Ja kukat kukoistaa sielläkin. Simo varmasti nauttii olostaan siellä, kun aina uudet tuoksut ja muutakin vaihtelua. Kotiinpaluu sitten Simollakin kiireinen, kun kaikki sitten pitää tarkistaa.

    VastaaPoista
  6. Mainio kuvaus keväästä ja mökkielämästä;)

    Simo risuineen näyttää kovasti kantavan korttansa yhteiseen kekoon; lystikästä:D

    Oikein iloista kesän jatkoa sinulle, Anja-Regina<3

    VastaaPoista
  7. Ihana mökki teillä! Onko tuossa kattilassa korvasieniä???

    VastaaPoista
  8. Olipa taas mukavaa kerrontaa ja kuvia. Hienolla paikalla on kesäparatiisinne. Ja totta vieköön, on ollut myrskytuulta.
    Joko kylvitte uusilla vastoilla?

    VastaaPoista
  9. Auli; Täällä tuoksuvat tuomet ja angervot. Sirenien nuputkin jo sinistyvät. Mukavaa viikkoa sinulle myös.

    Kukkahattuneiti; oikeassa olet, lyhyestä kesästä on parasta nauttia täysin siemauksin.

    Unelma; mökillä on aina mukavaa, pientä puuhailua riittää pihalla ja kasvun ihmeitä kukkamaalla. Mukavaa retkipäivää!

    sylvi; mökkitontilta kaadettiin pääsiäisen aikoihin pari isoa koivua ja niistä riittää halkojen pilkkomista. Vaikka piha on jo pinoja ennestään täynnä! Iloa loppuviikkoosi myös.

    mummeli; Simo nauttii mökillä olemisesta, tosin vahtii, että minä en vaan häviä minnekään. Kun kotiin tullaan kiertää poika koko huushollin, murisee mennessään ja lopuksi kiehnää itseään murraten olohuoneen mattoon. Ja automatka koirulin kanssa menee tosi kivasti, mielellään matkustaa ja lähtöä ennen haluaa istua autossa valmiina, ettei vaan unohdeta!

    Aili-mummo; Simo on touhuissa mukana! Naurattaa kun koira aamulla heti suoraan juoksee laiturille saunamökistä tietäen, että mamma kävelee veteen pulahtamaan. Simo odottaa laiturilla ja sitten vasta lähtee mökkiin aamuraksujaan rouskuttelemaan. Mamman vahti kun on. Sinulle myös Aili-mummo ihania kevätkesän päiviä!

    Allu; mökki on jo vanha mutta mieleinen. Joops. Korvasieniä keittelin useampaan kertaan kuistille raahaamallani sähkölevyllä. Välillä huuhtelin ja taas kiehuttelin. Ja sain myrkyt pois.

    Minttuli; Ylipainosta on joskus hyötyä, ei vie tuuli mennessään, hih! Tein yhden pikkuisen vastan ja kovasti sillä vihdoin! Saunahan lämpiää mökillä ihan joka ikinen ilta!

    VastaaPoista
  10. Ihan mukavalta tuntuu teikäläisen ajatuksen kulku luistavan, kivaa kerrontaa ja hauskaa luettavaa. Aivan ihastuttava mökkipaikka, just semmoinen minkä haluaisin:)t:mökkikuumeessa elävä, haku päällä!!

    VastaaPoista
  11. Ihanan näköisiä maisemia näissä kuvissasi. Aallokon loiskintaa olisi ihana kuulla taas pitkästä aikaa, melkein voi kuulla alimmsta kuvasta :)

    VastaaPoista
  12. Hauskaa teillä varmasti ollutkin.
    Meilläkin mökillä melkein koko tontti on aidattu jotta Niilo saa vapaana juoksennella ja niin on täällä kotonakin...:)

    VastaaPoista
  13. Irma; toivottavasti mökkikuumeesi saa salisyyliä eli löydätte oman mökkinne ja sielunmaisemanne.

    Anja; nämä maisemat on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeitä. Ja vesi on ihan ehdoton elementti.

    Irmastiina; kyllä aika menee nopsasti mökillä. Simon takia - ja varmaan naapurin harmiksi - todella aidattiin tontin yksi sivu rannasta asti. Tosin SImo on jo aika rauhallista poikaa mökilläkin, vahtii mamman askeleita.

    VastaaPoista
  14. Meilaas mulle varmuudeksi se turkulainen firma, jos ei se yksi onnistu...VIISI VUOTTA;-)

    Viimeksi tekemässäni puutarhakirjassa on neuvottu ohje, miten minäkin voin alkaa tulppaanivieljlijäksi. Minulla näet myyrät syövät vain tulppaanit ja lumikellot. Vinkki on kerrottu jo kirjan arvostelussa. Se on niin yksinkertainen,että Prinssipuoliso tekee sen sulle suit sait.

    VastaaPoista
  15. Leena Lumi; meilasin! Täytyy piipahtaa katsomassa myyräntorjuntakapistusta!!!

    VastaaPoista