PIIPAHDUS SISEMPÄÄN SUOMEEN

Kotona taas. Maanantaina ajelin kahden lapsenlapseni ja koirulin kanssa kolmen sadan kilometrin matkan mökille. Siellä rakennusmiehet olivatkin jo nälkäisiä ja malttamatta odottivat kastrullikomeljanttaria pitämään sapuskapuolesta huolta. No, keittiöhommat nyt olivat pieni osa mummelin päivästä, keräilin kuusenkerkkiä ja keittelin niistä siirappia, perkasin kukkapenkkejä ja istuttelin loputkin pihakukat roikkumaan kuistin edustalle. "Kivipuutarhaani" lisäsin muutamia maksaruohoja ja vanhan rikkoutuneen kupittaan ruukun kumolleen! Näytti aika metkalta.

Kuikat - varmaankin ne poikapuoliset, jotka eivät ole kumppania löytäneet - parveilivat seitsemän kuikan parvessa saunarannassa. Nopea pulahdus näkymättömiin jätti seitsemän rengasta järven pintaan.
Joutsentakin kuvasin, mutta jäi niin kauas, että juuri ja juuri kuvaa suuremmaksi klikkaamalla näkyy!

Joo, tiedän jo zoomin kamerassani, mutta mutta....
Muutenkin olen hullaantunut tähän kesäiseen mielenmaisemaani, olipa sitten pilvet alhaalla tai sitten ei.

Vaan on meillä joku muu myös, joka seuraa laiturilla veden maisemaa. Tosin Simo vahti minun pulahtamistani Korppisen syliin. Eikä se vesi nyt enää niin kylmääkään. Lapsenlapsi istui saunassa jalat kylmässä vedessä totuttaakseen jalkojaan järven veteen. Uskaltautui sitten neljästi juoksemaan uimaan samalla saunareissulla.

Simo ja kuvajainen! Vesi on laskenut ja pian voi laituriponttoonit laittaa jatkoksi tähän pötköön.

Rakennusporukan projekti saada oma saunansa juhannukseksi kylpykuntoon eteni. Ja minä maalasin heidän mökkerönsä parven lattian. Kyllä vanha vielä osaa maalata yksiväristä lautalattiaa, hihhei! Ja lapset opettelivat ajamaan mönkijällä mökkien väliä aina pienestäkin syystä.

Tänään sitten oli todella lämmintä painella nelostietä alaspäin. Juuri kun olimme olleet puolimatkan kahvilla Hartolassa kuultiin uutisista, että jonkun matkaajan koko kuorma oli levinnyt nelostielle ja liikenne seis. Onneksi emme joutuneet siihen jonoon.

Home sweet home! Täällä uudet askareet odottamassa. Pienet reissutripit friskaavat eläkeläistä.

LUONNON LEMMENVIEMÄT

Simon kanssa istuksittiin äsken auringonpaisteessa terassilla ja seurattiin lintuja. Aikaisin keväällä tiaiset alkavat vallata juuri puhdistetut pesäpöntöt, mutta aniharva ehtii asettumaan asemiin ennen kirjosieppojen saapumista. Etupihan puolella sinitiainen kantaa hyönteisiä pesueelleen sen kun kerkiää, mutta takapihan pöntössä vasta kirjosiepponaaras istuu hautomassa. Uroslintu on todellinen herrasmies; paitsi että viihdyttää vaimoaan se myös ruokkii sitä pesäpönttöön ja jos rouva sattuu pölähtämään puolen metrin päähän pöntönsuulta, on herra oitis tarjoamassa kärpästä rouvan nokkaan. Huvitti tämä huolenpito ja ihmetytti, jos on, kuin kerrotaan, että herralla saattaa olla lähitienoilla toinenkin salarakas, miten ehtiikään kaiken hoitaa. Vai jääkö jompikumpi sittenkin vähemmälle. Jotenkin tuli mieleen Lemmenviemää-sarjan Andre, hänkin on niin kahden naisen pauloissa kaulaansa myöten. Huh.

Oltiin äskettäin muutama päivä mökillä ja meillä perinteisesti vuosikymmenet on mökin vintillä asustanut orava. Näihin aikoihin on yleensä tippunut kuistille pieniä pehmeäkyntisiä poikasia, joita on sitten heivattu takaisin hirsien päälle kun kynnet eivät ole veistetyssä seinässä pitäneet.
 Nyt katsoin, kun Simo "juoksi" puunrunkoa ylös yli metriin oravan perässä ja orava naksutti koiralle vähän ylempää oksaltaan. Kun koiran ote herposi, orava tuli alemmaksi ja loikkasi saunan nurkkahirsiin ja kiipesi ylös. Luulin, että se askeltaa saunan katon kautta mäntyyn, mistä on suora oksa mökin vintille keittiön oven yläpuolelta. Vaan ei. Kun orava hävisi, jäljitin ja totesin, että tämä pikkupirulainen oli nakertanut oravankokoisen reiän saunan katon aluslautaan ja muuttanut saunan vintille vuorivillaan pesimään. Häätö tulee varmasti, kun poikaset lähtevät maailmalle. Vanhan mökin vintti saa edelleen kelvata.  Vai liekö tämä nyt ollut kosto, kun viime kesänä siivosin niiden varapesän romuaitan eli rompparin sisältä styroxlevyn päältä. Oli vuorivillaa ja risua ja naavaa ristikkäin.

Minulla ei ole mitään vuokralaisia vastaan, mutta jos itse muutan mökistä saunakamariin, saa oravat edelleen ravata mökin vintillä. Kunnes katonalusrako peitetään uuden lämpöeristyksen myötä. Pesäpaikkoja on lähikuusikossa, mutta ei ehkä ihan yhtä lämpimiä ja turvallisia.

Pari-kolme vuotta sitten näimme myös liito-oravan syömässä koivun urpuja mökin rantakoivussa. Niitä voisi olla enemmänkin.
Tähän postaukseen ei ollut kuvia, sillä koira karkoitti kohteen kameran ulottumattomiin. Eikä kotipihassa autotallin vintiltä tullut oravanpoikanenkaan pysynyt niin kauan paikoillaan, että olisin ehtinyt kameran hakea.
Ehkäpä joskus onnistun nappaamaan kuvankin.

AAMULLA VARHAIN KUN SÄÄ OLI PARHAIN...

Sunnuntaina sataa aina, vaan tänään aurinko paistaa täysillä. Yöllä lämpöä oli vain +2 mutta onneksi ei hallaa.
Aamulla kiertelin puutarhassa vähän nyppimässä rikkaruohoja ja näpsin muutamia kuviakin. Simo seurasi askel askeleelta, vaikka oli eilisistä juhlista illalla niin kuitti, että koisaili sohvan nurkassa täyttä unta jo ennen aikojaan.

Erityisen iloinen oli huomatessani arovuokossa yhden valkoisen kukan. Ihailin arovuokkoja itä-suomalaisessa patsaspuistossa ja siitä asti yritin löytää sitä ja saada kasvamaan. Nyt se on kökötellyt muutaman vuoden ja ensimmäinen kukka aukesi tänä kesänä. Toiveita on, että jatkossa kukkii enemmän, sillä taimia juurella on.

Monet muutkin perennat ovat täydessä kesävauhdissa. En muista kaikkien nimiäkään, mutta haitanneeko?
Tässä on joku "taivahantalikynttilä"  eikun joku morsiamen kruunu tai joku semmoinen. Sain sen joskus vaihdossa.

Koristeraparperiinkin on ilmestynyt muutama uusi lehti. (Tavallinen raparperi toisaalla on jo jättituuhea, vaikka siitä jo hillosinkin suuren osan). Mutta tästä ei taida syntyä syötävää!

Vergiss mein nicht, älä unohda minua, loistaa lemmikkipaljous kirsikkapuiden alla usean neliömetrin alalla.

Siniset ja valkoiset sikinsokin. Mutta aina on yllätyksiäkin. Olen luullut, että minulla on vain sinipunaista varjoliljaa ja siitä syystä "tilasin"  valkoista ystävältä, joka lupasi sitä syksyllä. Mutta tarkastellessani nuppuja yllätyin: hitsi, onko mutaatio hoitanut valkoista jo minun puutarhaani! Jännä seurata kukkien aukemista. Jos nämä vaaleat kukkivat valkoisina, jippii!

Ja nämä aukeavat varmasti perinteisen lilahtavina. Toivon, ettei kameran linssi eivätkä vanhat silmäni valehtele.

Tämä "huiskuhäntä" on ristikukkaisiin kuuluva, enpä nimeään muista vaikka lienen joskus sen kuullut. Leviää tarmolla pitkin puutarhaa, mutta levitköön. Jos saa vuosia kasvaa paikallaan, tuuheutuu liki palloksi.

Pieni tähtisilmäinen ja suippolehtinen kukka nousee joka kevät uudelleen ja vähäisyydestään huolimatta on yksi suosikeistani. Mikä lienee, nimitän sitä Kertuksi, sillä sain sen jo edesmenneeltä mummelilta vuosia sitten.

Samalta mummelilta sain myös "rosenkvittenin" taimen ja syksyllä siinä on keltaisia hedelmiä, joista voi tehdä myös hilloa! Tässä kvittenini nousee yhden harmittavasti leviävän keltakukkaisen valloittajan keskeltä.

Varsinainen valloittaja on myös rönsyleinikki. Sitä saa alvariinsa nyppiä ja kaivaa pois kukkapenkeistä, mutta aina se vaan heittää onkiaan eli rönsyjään muhevaan multaan.

Lämmin toukokuu joudutti paitsi metsämarjojen kehittymistä myös puutarhassa. Luumut ja kirsikat ovat raakileilla ja mustaherukat ja punaherukat myöskin, vaikka ollaan vasta viikko kesäkuuta menossa. Ja karhunvatukka on jo kasvattanut nuppunsa aukeamista vaille. Viime syksynä sato oli runsas, nyt varsia vähemmän.

Kaikessa kasvustossa huomaa lämpimien säiden vaikutuksen. Isohirvenjuuri on noussut muutamassa päivässä jo puolen metrin korkuiseksi, sekin on vanha lääkekasvi ja keltaisine kukkineen perhosten ja hyönteisten suosikki. Kasvaa parimetriseksi joten pitää tuulelta tukea myöhemmin kesällä.

Vanhat iirikset ovat myös innostuneet tänä kesänä kukkimaan saatuaan aimo ropauksen hevosenlantaa alkukesästä. Väri on todella syvän sykähdyttävä. Myös rönsyleimu yrittää parastaan houkutellakseen hyönteisiä ja mettiäisiä.

Ihana kesäaika. Pihalla kukkii valkoiset ja siniset syreenit, samoin pihlaja on täynnä terttujaan. Pionit on nupulla ja pienet kaunokaiset, bellikset leviävät viime syksyn siemenistään pieninä alkuina pitkin nurmikkoa. Joskus harkitsen, että teen suunnitelman ja siirtelen kasveja harkitusti ryhmiin. Vaan taidan olla sellainen "huithapeli", että jatkan tätä sinne-sun-tänne -systeemiä. Onhan kiva tallustella pitkin pihaa ja saada ahaa-elämyksiä huomatessaan, että kas, tässähän on tätäkin! Taitaa sopia mulle paremmin epäjärjestys.

VALKOLAKKIEN JUHLAPÄIVÄ

Gaudeamus igitur... hänet on nyt lakitettu. Lapsenlapseni, neito nuori, painoi valkolakin mustille hiuksilleen. Ilon päivä myös isovanhemmille ja reipas suoritus itsenäistyneeltä tyttärentyttäreltä, joka teki illat töitä ja päivät lukioi.  Tavoite on saavutettu ja ne arvosanat, jotka jäivät harmittamaan, ovat korotuslistalla. Niin sitä pitää. Toisin kuin minä aikoinani, enpä halunnut lukioon ja sitten saapui tuo prinssi Rohkea, joka karautti suoraan sydämeen ja lukio jäi kolmen lapsen päähän. Vasta seitsemän laihan vuoden jälkeen istuin koulunpenkille ja iltalukioonkin vasta sitten viisikymppisenä. Ei, ei valkolakki ollut minulle haave nuorena, mutta kun kaikki kolme lastani olivat lukionsa selvittäneet, pitihän äitiliinin myös yrittää. Menin syksyllä täysillä mukaan iltaopiskeluun ja seuraavana syksynä kirjoitin. Se vain harmittaa, että meni vuodessa läpi, sillä viihdyin koulussa  todella hyvin. Olisinhan voinut kaikki kolme vuotta olla mukana opiskeluelämässä. Mutta piti olla tehokas, kai? ja samanaikaisesti vielä mukana kunnallis- ja ay-politiikassa. No, kaatunutta maitoa on turha itkeä. Nyt on kiva seurata nuorempien ponnisteluja opintiellä ja itse keräillä vaan  elämän kokemuksia.

Kuohuviinissä oli sama sävy kuin näissä ruusuissakin. Onnea ja menestystä elämän taipaleelle kaikille tänään valkolakin päähänsä painaneille. Olette jokainen ruusunne ansainneet.

TOUKOKUUSTA KESÄKUUKSI

Muutama päivä mökillä ja heti huomaa, miten kesä on pidemmällä täällä etelämmässä osassa kotimaata. Mökillä oli paitsi hirvittävästi hyttysiä myöskin järven vesi kuitenkin lämmennyt niin, että aamuinen pulahdus tuntui todella ihanalta. Sauna lämpesi jokainen ilta ja maistui myös Simolle. Tosin poika oli kipeänä lähes koko mökkireissun ajan. En tiedä, mistä sai vatsansa sekaisin ja konsultointi paikalliselle eläinlääkärille vei suurimman huolen ja antoi ohjeet hoitamiseen.

Hyttysten hyökkäyksistä huolimatta istuttelin orvokit jokaiseen kukkapataan ja käänsin ja väänsin kukkapenkkien rikkaruohot. Suunnittelin mökin pihalle kivikkopuutarhaa ja sainkin sen alkuun. En kuvannut  vielä, kun taimet näyttivät kivien väliköissä aika mitättömiltä. Mutta orvokit, minun kesäkukkani, ne viihtyvät niemen auringossa.

Mökin pihalle on joskus tuotu sonkajärveläisen tätini pihalta "kukkakoivu", joka nyt yli viisimetrisenä kukki täydessä loistossaan mehiläisten pörrätessä kukasta kukkaan. Nimeä tälle koivunrunkoiselle puulle en tiedä. Mutta hieno on kukkiessaan ja syksyllä punaiset marjat kelpaavat linnuille, jotka levittävät puuta pitkin rantametsää.

Tämä on todella kova leviämään sekä juuristaan että marjoistaan.

Mökin pihan ainoa kukkiva perenna näin kesän alussa on tämä keltakukkainen.

Hienosti talvesta olivat selvinneet myös vuorenkilvet, joiden kukkavarret törröttivät tyrkyllä hyönteisille.
Männyn kukinta oli parhaimmillaan ja siitepölyä paitsi terassiportailla myös rantavedessä. Simo ihmetteli ahvenen uiskentelua siitepölyn alapuolella.

Kun järvenpinta oli aamutuimaan peilityyni, tuntui jännältä pulahtaa siitepölyverhon läpi.

Voihan siitepölyllä olla iholle suotuisakin vaikutus, tiedä vaikka vanha tässä vielä nuortuisi!
Mutta kuusenkerkät olivat ihan parhaimmillaan kerättäviksi. Keittelin kahtena päivänä puuliedellä tuntitolkulla kuusenkerkkäsiirappia. Tarkka ohje oli tietysti kotona, mutta huomasin, että lisätyn sokerin määrästä riippui siirapin tummuus ja paksuus. Vähemmän sokeria ja siirappi on juoksevampaa.

Jäi vähän vaahtoa paksumman pinnalle, mutta ei se haittaa, jäätelön ja marjojen päälle vaan loraus ja hyvältä maistuu.

Viikko sitten mökkimaisemassa satoi ukkoskuurossa rakeita. Mutta maisema aurinkoisina päivinä oli huikaisevan sininen. Ilmankos lauluntekijänkin mukaan "sininen on taivas, siniset on silmänsä sen"....

No, sielläpä maisema odottelee lomalaisten tulemista. Köröttelimme kotiin ja poikkesimme Pieksämäellä Moilasen mainioita karjalanpiirakoita hakemassa lapsenlapsen huomisiin lakkiaisjuhliin. Ja pitihän mummin leipoa pari kakkua ja vääntää munavoita piirakoiden päälle. Kakkuohjeet napsaisin netistä ja hyviä tulivat. Kun en enää ole mikään jauhopeukalo, tuskin nyt viherpeukalokaan.

Simolle ja prinssipuolisolle väänsin sitten vähän pienemmän samalla reseptillä. Myös tiikerikakku onnistui.  

JÄÄ HYVÄSTI BUDAPEST

Viimeinen matkapäivä, tavarat pakattuina bussiin ja hotelli Berliinille jäähyväiset. Matkamme alkoi keskellä Tonavaa sijaitsevalle Margit-saarelle, mistä sitten risteiltiin ylös-alas Tonavaa. Alitettiin Köysisilta, Vapaudensilta, joka aikaisemmin on ollut Franz-Josefin silta, sekä tietysti Sissin valkea silta eli Erzebethin silta. Katseltiin jälleen Gellert-kukkulaa, Kuninkaanpalatsia, Parlamenttitaloa ja muita Tonavan rannan nähtävyyksiä. Tässä Sissin silta.

Ja Köysisilta:

Kuninkaanpalatsi on nykyään keskuskirjastona tai kirjastomuseona.

Vilpoisen  laivamatkan jälkeen oli ohjelmassa Sankarten aukioon tutustuminen. Kuoro kajautti siellä komeasti laulunsa massiivisten sankarpatsaiden alla. Paikka on osa kaupungin keskuspuistoa ja sieltä lähtee Andrassi-katu, jonka varrella ovat asuneet monet kuuluisuudet, mm. Franz Liszt (kirjoitetaankohan nimi näin?). Ja kreivi Andrassi oli se valtiomies, joka pyysi Sissiä myös Unkarin keisarinnaksi. Komea mies ja ehkä vähän ihastunut Sissiin. Mutta niinhän me kaikki olemme.
Tässä väläyksiä Sankarten aukiolta:

Ja mehän oltiin sankareita kaikki, olimme viettäneet hienon pidennetyn viikonlopun Unkarissa. Kotimatka Suomeen alkoi ja vaikka paljon taas nähtiin ja koettiin, minä ainakin haluaisin palata vielä Budapestiin, olisihan se vasta neljäs kerta niissä maisemissa. Mutta nähtävää riittää lyhyen lentomatkan päässä.

Nyt pidän bloggauksessa vähän paussia. Tuli niin pitkä pötkö tarinaa. Mutta tuoreena muistiin merkittävä, ettei dementia vie parhaita paloja unohduksiin. Tässä vielä kukat komuutilla Pyhän Antin kaupungin kadulla.

Köss`önöm,  kiitos!

TUTUSTUMINEN KERAMIIKKAMUSEOON

Kolmas matkapäivä Unkarissa. Ohjelmamme jatkui tiiviinä ja nähtävää riitti. Ajoimme bussilla ja Monikan opastuksella "Pyhän Antin kaupunkiin" eli Szentendreen. Kaupunki oli pieni ja vanha, täynnä kapeita kujia ja myyntikojuja. Tarjolla pääosin käsitöitä ja kristallia. Teki mieli jäädä hypistelemään pitsiliinoja, mutta aluksi tutustuimme Margit Kovácsin keramiikkamuseoon. Sanoisinpa melkein, että se oli matkan parasta antia. Valitettavasti sisällä ei saanut kuvata ja meitä varoitettiin rikkomasta vahingossakaan teoksia, joilla on suuri rahallinen arvo nykyään. Margit Kovács on tunnetuin unkarilainen keraamikko, kuollut 70-luvulla.

Tässä museon sisäänkäynnin kyltti. Museossa oli keramiikkaa muistaakseni kolmekymmentäluvulta alkaen ja hänen töissään kiinnitti huomiota kuvattujen hahmojen ilmeet ja varsinkin silmät. Olin mykistynyt, niin upeita töitä olivat kaikki. Voin suositella tutustumista tähän kohteeseen Unkariin matkaaville.

Lounas nautittiin tunnelmallisessa kellariravintolassa. Tässä ovimies odottaa suomalaisia syömään.

Lounaan jälkeen jäi aikaa kierrellä hieman katselemassa, mitä putiikeissa oli tarjolla. Ja olihan sitä.
Pinokkiot tässä odottelevat ostajaa.

Nämä laukut ja lippikset on tehty kääpäsienestä. Kestävät kulutusta ja ovat hyvin keveitä kantaa.

Ja käsityöt oli taitavasti tehtyjä:

Ja hevosten keräilijälle löytyi punaviiniä täynnä oleva hevonenkin: Tosin mukaan lähti pienempi heppa.

Kaupunki oli vanha, tässä vielä ikiaikainen katu. Askelmissa vieläkin vanha kaiku?

Unkarille tyypillisiä paprikanippuja, gulassiohjeita (esiliinassa) ja paprikajauhetta oli tarjolla myös:

 

Matkamme jatkui jälleen ja seuraavana kohteena oli Esztergomin Basilika, Unkarin suurin kirkkorakennus.
Rakennus muistutti meidän Suurkirkkoamme Helsingissä. Kirkon alla olevassa kryptassa oli piispojen haudat.
Alttaritaulussa Neitsyt Maria. Kirkon kupolista olisi ollut näköala ympäristöön, mutta toista sataa askelmaa ei enää houkuttanut. Kirkon ulkopuolella keskiaikaiseen asuun pukeutunut pillipiipari soitti yhtäaikaa kahdella nokkahuilulla. Ja "Ievan polkkakin" sieltä tuli!

Nousimme bussiin ja jatkoimme Kesztölciin viininmaistajaisiin. Meille kerrottiin viininvalmistamisen salat ja saimme maistella eri viinilaatuja. Maittavan aitounkarilaisen illallisen kruunasi torvimusiikki, jonka tahdissa jopa tanssahdeltiin, kunnes ilta vanheni paluuseen hotelliimme. Sade kasteli tienvarren valkoakaasiapuita ja unta ei tarvinnut odotella.