KIRJE SAVOON

Hei Riina!

Sinun ja koirasi Ernon kuva oli Sisä-Savon Sanomissa. Ilahduin suuresti, sillä Erno on minun isoveljeni! Minä olen Simo Sallinpoika Hurtta ja saatan olla se pentu, jolla oli kolmosen numero naamassa. Ehkä siitä johtui, että minua ei kukaan ollut huolinut ennen kuin mamma soitti Sallin isännälle ja tuli meitä katsomaan. Ja usko tai älä, mamma oli täysin myyty!

Niinpä minä sitten lähdin mamman kainalossa mökkiniemeen auton takapenkillä ja itkin  koko matkan. Kunnes meidän naapurissa maitotalon isot koirat haukahtivat, silloin tajusin, miten turvallista oli mamman sylissä ja itkut jäi siihen paikkaan. Illalla oli vielä vähän ikävä emo-Sallia, mutta mamma nosti minut sänkyyn viereensä enkä ole siitä sitten kotonakaan väistynyt. Nukun aina peiton alla pitkin pituuttani pää mamman nilkkojen päällä. Joskus kömmin myös papan peiton alle koisailemaan.

Kaikilla muilla pentueen poikasilla on kuuleman mukaan isämme (austr.rottaterrieri) pystyt korvat. Vain minä olen saanut äiti-Sallin (parson) taittuvat, sametinpehmeät luppakorvat. Mammasta korvani ovat tosi söpöt.

Niin kuin Ernokin minä tykkään lumesta ja metsälenkeistä. Oravat ajan pihasta lintulaudalta ylös puuhun ja jänikset saavat myös kyytiä. Pakkasella en oikein välitä siitä, että mamma pukee minulle takin päälle. Vaikka kyllä se vähän lämmittää, kun turkkini on lyhyttä ja aluskarvatonta.

Olen kova poika syömään ja istun takajalkojen ja hännän varassa odottamassa herkkupaloja. Mamma kutsuu sitä mangustamiseksi, tiedäthän ne aavikolla asuvat mangustit, jotka vartioivat samalla tavalla istuen pesäkolojensa läheisyydessä.

On minulla kavereitakin. Naapurissa asuu kolme isoa fila brasilero-koiraa. Ja meillä tietysti chinchillapoika Elvis.

Toivottavasti veljeni Erno on pysynyt terveenä. Minä en syö vehnää enkä naudanlihaa, sillä niistä saan allergiaoireita. Olen käynyt hammaslääkärissäkin ja mamma harjaa hampaitani koirien hammastahnalla. Sitten minulta leikattiin vatsaonteloon jäänyt toinen kives ja olin kyllä aikamoisen kipeä silloin. Rokotukset tietysti, mutta ne oli pieniä nipistyksiä. Sirua ei mamma halunnut minuun.

Jos haluat tietää minusta enemmän ja katsoa kuviani, mamma pitää blogia osoitteessa anja-reginan aitta. Googlella löydät sinne helposti.

Ensi viikolla olen tulossa taas sinne kotiseudulle päin, tosin vain yhdeksi yöksi, sillä jatkan Vuokattiin parin viikon loma- ja laskettelumatkalle ja jouluksi tulen taas kotiin. Jännää. 

Olipa kiva, että huomasin kuvanne lehdestä ja onneksi meille tulee tänne Porvooseen se lehti.

Rapsuta Ernoa ja kerro terveisiä pikkuveljeltä. Erno muistaa että olen Mortti, se oli minun ensimmäinen nimeni. Mamman mielestä Mortti on hiiren nimi ja koiran pitää olla Simo Hurtta. Varsinkin kun on niin iso ego - ja vaikka olisikin varrelta vähäinen ja ”tappijalka”. Niin kuin minä. Ja varmaan Ernokin.

HAU-HAU-terveisin                      Simo Sallinpoika Hurtta

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA SINULLE JA RAPSUTUKSIA VELIPOIKA-ERNOLLE 

VIELÄ KUVIA PIETARISTA

Päivän pikavisiitti Pietariin antaa vain pintaraapaisun verran kaupungista. Kostea ja sumuinen sää otti siitäkin vielä osuutensa. Mutta räpsin kameraani kuvia sattumanvaraisesti ja postaan vielä tähän lisää.

Eremitaasi eli Talvipalatsi on 1700 luvulta asti ollut tsaarin virka-asuntona. Nykyisin se on Venäjän suurin museo, jossa on yli kolme miljoonaa taide-esinettä. Valokuva ei anna oikeutta Nevan rantaan rakennetulle "talolle" muuten kuin että kaunis se on. Eremitaasin edessä oleva aukio on vanha kaupungin keskiosa ja Unescon suojelukohde.

Tässä aukion portti kaupunkiin Eremitaasista päin.

Ja aukion pylvään päässä oleva enkelipatsas. Pylväs todennäköisesti sekin Virolahden graniittia, niinkuin Iisakin kirkon pylväätkin. Ihmetyttää, miten ne on ensin laivattu Pietariin ja sitten jaksettu vivuta pystyyn sen aikaisilla voimilla.

Eremitaasin puiston puiden läpi näkyy Vasilisaareen johtavan sillan merenkulkijoille tarkoitetun patsaan tulet. Harmi, että  sää esti tarkemmin kuvaamasta.

Jupiterin patsas sisällä Eremitaasissa, mykistävän suurikokoinen
.

Tämän huoneen kaikkia ikkunoita kannatteli samanlaiset hahmot. Eremitaasin jokainen huone on erilainen jo sinänsä.

 Tarkkaa työtä kattomaalauksessa.

Ja mosaiikkia lattiassa.

Samoin tässä lattiakuviot tarkasti mitassaan.

Kauniita yksityiskohtia, ornamentteja ja kultausta.

Loisto hämmästyttää ja kummastuttaa kulkijaa.

Herkkiä patsaita, kuvioituja seiniä ja taidemaalareiden töitä, huone toisensa jälkeen.

Nämä ovat mikroskooppisen pieni osa valtavasta kokoelmasta. Vaikka kiertäisi useamman päivän, ei kaikkea ehtisi nähdä eikä varsinkaan sisäistää.

Käynti Eremitaasissa on aina elämys. Saattaa vain kuvitella, miten tsaarin hovin aikana elämä Talvipalatsissa oli loisteliasta. Varsinkin iso tanssiaissali katonrajassa kiertävine kullattuine parvineen antaa viitteitä ylellisyydestä sekä toisaalta tuhansien kädentaitajien osaamisesta.

 Lumiset penkit ilman istujia. Lumityöt osin tekemättä, kiintiö varmaan täynnä. Kaduilla suolaa ja sohjoa.

Pietarin nähtävyyksiin kuuluu ehdottomasti kesäaikana Pietarhovi puistoineen. Talvisin taitaa olla suljettuna. Samoin parinkymmenen kilometrin päässä oleva Tsarskoje Selo eli Katariina Suuren palatsi, jonka rakennutti oikeastaan Elisabet I. Katariinan palatsissa on kuuluisa meripihkahuone sekä hänen eroottinen nukkumahuoneensä. Oliko se nyt kreivi Orlov joka salarakasti Katariinaa ja sai Nevan rannalle siitä hyvästä oman upean palatsinsa Katariinalta lahjana. Että oli niitä salarakkaita jo silloin! Tsarskoje Seloon muistaakseni  tsaari Nikolai II:n  perhe pakeni ja sieltä heidät vietiin sitten Siperiaan ja edelleen Jekaterinburgiin.

Laivaan palatessa laukut läpivalaistiin, passit tarkastettiin ja leimattiin sekä kahtena kappaleena tehdyn selvitysliuskan toinenkin osa palautettiin. Ihmettelen, onko virkailijoilla aikaa ja kiinnostusta tarkastella, onko lomakkeen molemman sivut täytetty identtisinä. Tottakai ne on, kukaan ei uskalla riskeerata.

Havaintoja: matkan järjestäjä eli laivayhtiö voisi tarjota Pietarin karttoja infopisteessään. Kaikki eivät kuitenkaan halua kiertoajelua, vaikka niissä olikin kaksi eripituista vaihtoehtoa. Ruplat kannattaa vaihtaa jo Makasiiniterminaalissa. Ja Sokos-kortti ehdottomasti mukaan, sillä on käyttöä laivan ravintoloissa ja myymälässä.

Maanantai-aamuna huomasin hyttiaulassa taulun. Siinä vanha O Furuhjelmin tekemä mainos oli kehystetty ilahduttamaan, ainakin minua!  Jospa  jostain tämän Finska Konstnärliga Reklambyron kokoelmaan kuuluvan mainoksen löytäisin, se olisi napakymppi.

Tietysti tämä mainoksen yksityiskohta säväytti hellyyden ja ikävän tunteen. Onneksi pian olisimme kotona ja Simon odotus sohvan selustalla loppuisi iloiseen jälleennäkemiseen.

Niinkuin sitten kävikin. Ilo oli molemminpuolinen. Kotona taas ja muutamaa kokemusta rikkaampana.

TALVIPALATSIN TAIDEAARTEET

Kukahan meistä sen keksi! Laivalla Pietariin ja tähän vuodenaikaan! Ja sitten mentiin. Makasiiniterminaalin edessä odotteli Prinsess Maria, entinen Silja Festival (?). Kotipaikka Nikosia. Ei pelätty, noustiin laivaan.

Viisumivapaa risteily suoraan Pietarin Vasilisaarelle.

Haluttiin nähdä myöhään illalla laivan show tanssiravintolassa. Venäläistä sirmakansoitantaa, tanssiryhmä. Aika vaatimaton esitys, pääosin huivin vääntelyä ja kääntelyä sekä varpailla liikkumista. Miespuoliset esiintyjät panivat ripaskaksi. Jotenkin ei vaan sytyttänyt. Kovin vaatimatonta ja tavanomaista kaikkiaan.

Sunnuntain valjetessa olimme Nevalla ja laiva kiinnittyi Vasilisaaren satamaan. Uusi terminaalirakennus, jonka edustalla torvisoittokunta oli vastaanottamassa. Vähän nauratti tämä juhlavuus.

Mutta ei se mitään, kappalevalinta oli Flirtaten. Kyllä siinä hymy väkisinkin pyrki ilmoille.

Satamasta oli shutle-kuljetus pikkubusseilla Nevskille ja keskustaan. Kylmä ja kostea tuuli puhalsi jäätyämme bussista Eremitaasin kohdalla. Onneksi  museon ovet avautuivat ja olimme jonon alkupäässä.

Kierros Talvipalatsissa on aina yhtä mielenkiintoinen. En ole ihan varma montako päivää vaellus kestäisi, jos jokaisessa huoneessa kävisi ja hetken viivähtäisi. Huoneita on valtavasti, entisajan kädentaitajien jäljet katoissa ja lattioissa, kultauksia, pylväitä ja kupoleja, marmoriportaita jne silmänkantamattomiin. Hopeaisia astioita vitriinikaupalla, kultaisista puhumattakaan. 

Tässä muutamia kuvia entisajan loistosta:

Tästäkin  ovesta ovat tsaarin perheen jäsenet kulkeneet. Kaikki huoneet ovat eritavoin koristeltuja, kattoa ja lattiaa myöten.

Jokaisen Pietariin matkustavan pitäisi nähdä Eremitaasin aarteita. Jo itse rakennus on ainutlaatuinen ja vaikuttava. Kovin pieneksi itsensä siellä tuntee!

Eremitaasista jatkoimme tavallisella bussilla keskustaan. Bussissa ikkunat jäässä, kuljettaja, rahastaja ja apupoika eivät tienneet kysymiämme kohteita reittinsä eli Nevski Prospektin varrella. Jäimme tavaratalon kohdalla pois ja poikkesimme sisälle. Ennen siellä oli vaatteet narutettu ympäriinsä vaatetankoihin. Nyt oli tarjolla timanteista alkaen puumaatuskoihin ja lakkarasioihin.

Kävelimme sohjoista ja suolattua Nevskiä eteenpäin ja Fontankan jälkeen piipahdimme kahvilaan, joka sijaitsi hotellin reseptionin vieressä. Kuuma hehkuviini lämmitti, mutta hotellin virkailija ei osannut Pietarin karttaan merkitä edes oman hotellinsa sijaintia kun kysyimme Oneginin taideaukion paikkaa. Eikä kukaan muukaan. Niin se vaan on, että viisimiljoonaisen kaupungin asukkaat ovat täysin tietämättömiä omasta elinympäristöstäänkö?

No, maassa maan tavalla. Ajettiin bussilla takaisin Nevskiä ja ihmeteltiin, miten matkan hinta toiseen suuntaan oli kalliimpi kuin toiseen. Onneksi suhteellisen edullista kaikenkaikkiaan, bussit likaisia ja huonokuntoisia sekä ikkunat umpijäässä.

Aikataulut eivät pitäneet myöskään laivan pikkubussien suhteen. Olimme jäätyä pysäkille. Soitimme meille annettuun numeroon, josta ei vastattu. Vihdoin kahvilassa odottelun jälkeen takaisin pysäkille ja täpötäyteen pikkubussiin ja laivalle. Seisomapaikatkin oli kaikki käytössä! Palatessa ei ollut torvisoittokuntaa puhaltelemassa satamassa. Vain liukkaat liki kolmekymmentä peltirappua ylös laivaan. Ja helpotuksen huokaisut. Kotimatka saattoi alkaa.

Matkajärjestelyt Suomessa kävivät vaivattomasti. Viisumiton päivän matka edellyttää perillä laivabussien käyttöä. Tarjolla olisi ollut  kaupunkipanoraamaa ja Talvipalatsia (8 tuntia)  myös järjestettynä retkenä. Mielestäni olivat aika hyvissä hinnoissa ja halusimme oman ohjelman mukaisesti katsella Pietaria. Tähän vuodenaikaan kuitenkin kaupunki on kylmä, mikään ei oikein toimi, kadut puhdistamatta ja sohjoisia sekä äärettömän liukkaita. Seikkailuhenkeä tarvitaan, kielimuuri on korkea. Englantia ei vielä paljon ymmärretä. Onneksi pikkuminiä on venäjänkielen taitoinen ja selvitti eteentulleet pulmat. Mutta pietarilaisten palvelulalan ihmisten oman kaupunkinsa tuntemus on nollaluokkaa. Vai puuttuko vaan tahtoa?

No jaa, taas yksi päivä elämässä erilainen. Nyt ei vähään aikaan tee mieli itäiseen suuntaan. Vanhat muistot tuli verestettyä. Mutta Eremitaasiin kannattaa Pietarissa kävijän aina mennä. Toki unohtamatta Iisakin kirkkoakaan, joka meiltä tällä kertaa jäi käymättä, sillä usein on jo aiemmin siellä poikettu.

JOULUKAKTUS JA MUUT KUKAT

Rouva Hulda Huolettoman huonekasvit ovat olleet varsin huonolla hoidolla. Mullanvaihto piti ja piti suorittaa keväällä aina ja aina vaan. Ja jäi sitten suorittamatta. Isot ruukut raahasin kerran suihkuun, pienet ruukut nakkasin kesän tullen ulos pihapensaiden juurelle. Jotenkin heräsin juuri ennen pakkasia kaivamaan amarylliksen sipulit paleltumasta ja toin ruukuissaan nököttäjät sisälle lämpimään.

Ja eikös vaan, joulukaktus oli saanut levätä kesän ulkona ja heti sisälle päästyään alkoi pukata nuppuja. Nyt on jo ihan melkein auki kukkaset.

Ehkäpä helliä sanoja ja ruukunvoimaa tarvitsisi ennen kukkien avautumista.

Ja toinen minulle ihme on valkoisen orkidean nuppujen ilmestyminen vanhojen varsien päihin. Koskaan aikaisemmin en ole saanut uudelleen kukkimaan. Nyt odottelen, jaksaako nuput vielä auetakin.

Siirsin aurinkoiselle ikkunalle odottelemaan nuppujen suurenemista ja aukeamista.

Mutta yksi on vaatimaton. Tämä "tuhma poika" tai "siemenlinko". Mikä lie oikea nimensä, mutta vähälle vedellä ja huonolla mullalla sinnitellyt ja aina kukkii ja siementää. Pieniä alkuja on läheisissä ruukuissa jatkuvasti. Joku palmu tämäkin lienee, tai ainakin palmun sukulainen.

Joulutähti on vakiinnuttanut asemansa suosituimpana joulukukkasena. Minusta jouluun kuluu kuitenkin hyasintin tuoksu, valkoiset kielot ja punainen tulppaani. Niiden mukulat pidän hengissä ja istutan keväällä kukkapenkkiin. Siellä ne kukkivat sitten uudelleen, ellei myyrä ehdi mukuloita pistämään parempiin suihin.

KAIKISTA SANOISTA SUURIN

Tämä Simojoen laulu on soinut alitajunnassani jo monta päivää. Ajattelin jakaa sanat myös blogissani luettavaksi. Minä ainakin tykästyin valtavasti tähän ja olemme laulaneet sitä laulupiirissämme.

                 KAIKISTA SANOISTA SUURIN

                 Se on kaikista sanoista suurin. Se on kirkas ja ihmeellinen.

                 Se on kaikista sanoista kaunein. Kaikkein pieninkin ymmärtää sen.

                 Yksi sana ja vuoria siirtyy. Yksi sana luo historiaa.

                 Yksi sana kun sydämiin piirtyy, ilon hauraan se kukkimaan saa.

                 Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista suurin,

                 se on alku ja matkamme pää.

                 Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista kaunein,

                 halki aikojen soimaan se jää.

                 Se on kaikista sanoista herkin ja sen arkakin lausua voi.

                 Se on sydämeen piirtänyt merkin. Nyt se kaikilla kielillä soi.

                 Yksi sana ja kaikki on toisin. Sana särkyneen voi parantaa.

                 Kuinka sanan tuon lausua voisin, kun se sydämen syttymään saa.

                 Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista suurin,

                 se on alku ja matkamme pää.

                 Se on rakkaus, se on  rakkaus, se on kaikista sanoista kaunein,

halki aikojen soimaan se jää.

Se on yllemme lausuttu kerran. Se on vahva ja muuttumaton.

Se on tie, se on salaisuus Herran. Kaiken antanut meille hän on.

Sillä sanalla hän pyytää meitä; Olet kutsuttu rakastamaan.

Kulje luottaen uusia teitä. Sydän kiitosta on tulvillaan.

Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista suurin

se on alku ja matkamme pää.

Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista kaunein,

halki aikojen soimaan se jää.




Eilinen Tallinnan matka tuntuu lievänä väsymyksenä. Unelma on kirjoittanut siitä omassa blogissaan täällä. Myrskyävästä merestä huolimatta meillä oli mukava matka.

KAUNEIMMAT JOULULAULUT

Joulutunnelma syntyy kauneimpien joululaulujen laulamisesta  kirkossa. Selailtiin aamulla seurakunnan lähettämää aikatauluvihkosta. Harmi, että mikään laulutilaisuus ei meille tänä jouluna käy, sillä pohjoisen lomaviikot menevät päällekkäin laulujen kanssa. Siispä lauletaan sitten jouluaamuna sydämen pohjasta jouluvirsiä.

Toki lauleskellaan  joka viikko, mutta tunnelma joululaulujen yhteislaulutilaisuuksissa on omaa luokkaansa. Kotona hoilaan vähän väliä Simolle ja prinssipuolison kanssa duettona hänen säestäessään pianolla tai hanurilla.

Ja pupukuoro laulaa nalleorkesterin kanssa hiljaista lauluaan.  Näitä englantilaisia pupufiguureja keräilin joskus melkoisen katraan.Taitaa jokunen hiirulainenkin olla mukana.  Mutta vain yhden haitarinsoittajan löysin - niinkuin ihan aikuisten oikeastikin. Tsoukki!

Nyt olisi oikea aika aloittaa joulusiivouskin. Vai pitäneekö tyytyä toteamaan marttojen lailla, että vain jos aion viettää jouluni komerossa, siinä tapauksessa siivoan komerot. Hiljaa hyvä tulee. Lupaan aloittaa ajoissa ja vähitellen järjestelemään huushollia joulukuntoon. Lasten mielestä kinkku on kunkku, samoin Simon, joten hyvä jouluruoka ja parempi joulumieli ja puhdas koti eikä leivänmuruja lattialla. Että se joulusiivouksesta. Mutta joululaulut, ne kyllä jossakin kaikaa ihan varmasti. Kynttilöitä olen alkanut polttaa, (toistaiseksi vain toisesta päästä!). Näinhän se joulu tulla jollottaa.....

LUMINEN LUONTO

Maanantai. Vilkaisu pakkasmittariin. -12 astetta ja Simo haluaa ulos lenkille. Sitaisen nopeasti koiran hihnaan, painan pipon syvemmälle, fleecetakin vetoketjun kiinni ja menoksi.

Pihan laidassa kuuluu mustan linnun krääk. Korppi taitaa sittenkin asustaa kuusikossa, vaikka sanotaan sen olevan korpimetsien lintu.  Lintulaudalla  vain talitiaisten vilskettä.  Taivallamme reippaasti ohi ja pääsemme metsän suojaan. Tunnelin takana kalliossa vesinorot ovat jäätyneet puikoiksi. Minusta niissä on jotakin kiehtovaa ja räppään kuvan "hiidenhampaista".

Lunta on kymmenisen senttiä, mutta kivet polulla ovat näkyvissä, sillä kivethän varastoivat lämpöä ja ovat sulattaneet päälleen satanutta lunta. Vai mateleeko polullamme kenties kilpikonna?

No, kivihän se vaan on. Kallion rinteen reunasta löytyy "lopen uupunut". Koivun oksa antaa taustatukea väsähtäneelle horsman korrelle, muut ovat jo suosiolla taipuneet kumartamaan talvelle.

Pienen koivun runkoon on tuuli tehnyt lumiportaat metsähiirelle tai kenties maahiselle, joka iltahämärissä nousee tähystämään metsässä liikkuvia. Annan mielikuvitukseni lentää lapsuuden satuihin ja menninkäisiin.

Pihaan palattuamme punatulkut ovat saaneet vuoron lintulaudalle. Tarkkoina auringonkukan siemenistä ne nokkivat lumeen pudonneet siemenet parempiin nokkiin. Koivussa on hyvä päivystää, että kukin vuorollaan voi rauhassa aterioida.

Tyttöpunatulkkuja näkyvät olevan kaikki kolme. Omenanpunaisia poikatulkkuja ei näy ruokintapaikalla. Ja pihan oravatkin ovat jo popsineet vatsat täyteen herkullisia auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Nyt sisälle!