PÄÄSINPÄ PARIISIIN ELI TOTEUTUNUT UNELMANI

Ohhoh jälleen  kullaista kotia! Kolme päivää Pariisissa on koettu ja paljon nähty. Ihmeesti sitä ehtiikin, mutta kylläpä tossua toisen eteen laitettiinkin.

Perjantai-iltana lennettiin Orlyn kentälle. Siitä alkoi seikkailu. Noustiin bussiin ja silmät ymmyrkäisinä ihmeteltiin, minne vie ja missä pois. Onneksi edessämme bussissa istui reipas nuori mies, joka oli asunut Pariisissa ja joka oli menossa tapaamaan tyttöystäväänsä juuri sille asemalle, minne mekin pyrimme. Häneltä saimme turvallisuuden tunteen hämärtyvässä Pariisin illassa siitä, että hotellimme kenties löytyisi helposti. Vaan kuinkas sitten kävikään: ostettiin kolmen päivän metroliput ja noustiin metroon.
Porhallettiin kaksi asemanväliä liian pitkälle, sillä hotellin osoite näytti Montparnasselle. Soitettiin hotellin respaan ja palattiin takaisin Pasteurin asemalle. Siitä jo osasimme lähteä oikeaan suuntaan katua ylös. Vastaamme tullut nainen hokasi hämmentyneet turistit ja viittoili sivukadulle; oikotie hotelliimme.
Huokasimme, sillä huoneet olivat siistit ja peti houkuttelevan pehmyt.

Lauantain aamu valkeni pilvisenä mutta lämpimänä. Jo lentomatkalla olimme ruksailleet ne tärkeimmät kohteet, joita ehdottomasti halusimme nähdä. Niistä ensimmäinen tietysti Eiffel-torni. Ja se on varsinainen rakennelma, hämmästyttävä kokonaisuus.

Päivä oli vasta alussa, mutta ihmisiä oli kuin muurahaisia koko tornin alusta täynnä jonossa nousemaan hissillä tornin tasoille.
Sitkeys palkittiin ja me "vanhat" jäimme 2-tasanteelle nuorempien noustessa ihan huipulle asti. Mahtavat näkymät kyllä alemmaltakin tasolta:

Seinelle

Kaupunkiin, taustalla näkyy Invalidikirkon kullattu kupoli.

Ja valtava puistoalue Eiffelin vierellä. Pariisissa on melkoisen paljon vihreyttä rakennusten lomassa ja Seinen rannalla.

Seuraavaksi halusimme nähdä kaupunkia Seineltä, noustiin risteilyalukseen, joka hiljakseen lipui alas jokea ohi Citén saaren, missä mm. Notre-Damen kirkko. Upeita rakennuksia Seinen rannoilla, Louvre sekä useat muut museot, Aleksanteri III:n sillan kultaiset patsaat ja vielä vihreät puut rantamilla.

Notre-Dame kiinnosti jo "kellonsoittajansa" vuoksi. Ja kyllä kannatti jonottaa kirkkoon. Voi vain hämmästyksestä huokailla, miten joskus on osattu - ja jaksettu - rakentaa niin mahtavia kokonaisuuksia.

Ja kirkon sisällä upeita lasimosaiikki-ikkunoita mm.

Ja patsaita, pylväikköjä, palavia kynttilöitä. 
Tässä Jeanne Darckin patsas:

ja tässä Pyhä Maria.
Kyllä ihminen tuntee pienuutensa näissä rakennuksissa. Näkemistä riittäisi useaksi päiväksi jokaisessa kohteessa, mutta viikonloppu on liian lyhyt kaiken näkemiseen ja sulattelemiseen.

 Kirkon lähellä poikkesimme sikäläisen sairaalan pihapuutarhassa ihailemassa kaunista puutarhaa ja sen levollisuutta.

Käväisimme myös kukkatorilla, missä ihailimme valtavaa määrää erivärisiä orkideoja. Harmi, ettei niitä voinut tuoda kotiin mukana.

Ensimmäinen päivämme Pariisissa alkoi kallistua jo iltaan. Kävelimme latinalaiskortteliin etsimään ruokapaikkaa.

Graffiteja myös näillä seinillä. Tuskin Roosa erottuu kuvasta.

Kapea katu kohti metroasemaa ja hotelliin nukkumaan. Jo ensimmäinen päivä teki selväksi, ettei tämä kaupunki ole huonojalkaisten eikä -polvisten paikka. Rappusia rappusten perään sokkeloisilla metroasemilla. Kyllä tuntui hyvältä päästä vatupassiin ja nukkua uuteen päivään tässä historiaa havisevassa kaupungissa.
Ehkäpä postaan päivän kerrallaan reissustamme, joten pari postausta vielä syntyy räpätyistä kuvistani.

SYKSYN SYLISSÄ

Syksy tuoksuu jo metsässä havunneulasten peittämillä poluilla. Keltaiset koivunlehdet rahisevat jalkojen alla ja haapojen lepattavat punaiset lehdet leijailevat alas tuulen hieman riipottaessa oksistoa.
Sananjalkojen varret ovat taipuneet ja kaakaonruskeat lehdet jo liki maata. Kuivasta syyskesästä johtuen suppilovahveroita ei juurikaan näy vielä, vain jokunen lakki pilkistää vihreästä sammalikosta.
Aamulla seitsemältä mittari pohjoisen puolella ikkunassa näytti vaan yhtä lämpöastetta. Ihan oikeasti on siis syksy hiipinyt ympärillemme. Pasuunakukka ehti avata yhden torvelonsa, ananaskirsikan keltaiset hedelmät (?) on onneksi kypsyneet ja suurimmaksi osaksi syötykin. Pian on pihaportailta siirrettävä ruukut talvehtimaan ja pylläyteltävä orvokki-istutusten mullat ämpäreistä ja kottikärryistä. (Näin muuten varsin hinnakkaan, kolhiutuneen vaalean emalisangon miljoonakaupungin kirppiksellä!).

Takaraivossa vielä viipyilee niemen nokan syyskesäiset maisemat.
Olen niitä jo postaillutkin, vaan haitanneeko toistot. On ne niin sielunmaisemaa.

 Tätä rantakiveä on ollut kiva kuvata, aamuinen aurinko yrittää nousta pilven takaa...

ja heijastaa aamuruskon tyynen veden pintaan.

Sama kuvakohde sumuisen aamun väreissä...

ja edelleen järven pinta peilityynenä.

 Aurinkokin tuntuu ajattelevan, että "eipä ole sumusta haittaa, jos vaan suunta on selvä..."

 Keltalehtien aamuinen uinti laiturikivien lähellä. Syksy!

Aurinko laskee länteen... metsäniemen puut siivilöivät ilta-auringon säteet mökkilaiturilta kuvattuna.

 Rusopilvet järven yllä...

 Soutuveneen jättämät pienet ja vaimentuvat aallot...

 Saari kelluu keskellä Korppista!

Pilvet on harmaita lampaita, ne ajan minä taivahan tarhaan...näin laulettiin lapsena. Jotakin mystistä pilvissä aina on...

Mökkerö on talviteloilla, veneet nostettu, samoin laituri. Hiirille on olutbaari avattu mökin nurkkapielissä. Saa sataa vaikka räntää.

Simo on ehkä sitä mieltä, että riittää kun sataa keltalehtiä!

Kotona köllötellään, ajetaan puita pinoihin lähimetsästä, neulotaan sukkia arpajaisvoitoiksi. Ja laskeudutaan todelliseen syksyyn. Lämpöjä ei ole vielä huushollissa tarvittu laittaa päälle, mutta ikkunat on kyllä pakko jo sulkea. Kesää lähdetään haikailemaan Eiffel-tornin juurelle hetkiseksi. Vaan liekö sielläkin jo syksy. Saa nähdä, siitä ensi kerralla.

PIIPAHDUS MILJOONAKAUPUNGISSA

Lauantain iltapuoleen nousimme laivaan ystävien kera ja suuntasimme miljoonakaupunkiin. Sää Tukholmassa oli harmaa mutta vain muutama vesitippa putosi Hötorgetin

kirpparikauppiaiden pöydille. Tarjolla oli taas rompetta kaikkeen makuun ja erityisesti paljon vanhaa suomalaista posliinia (Arabia).
Hyvissä hinnoissa kuitenkin. Enemmän katseltiin kuin kosketeltiin ja reppuun tuli painoksi yksi luulasinen kanarasia ja pieni Rejmyren punainen lasinorsu.  Enemmän silmänruokaa tarjolla pöydät notkuen jo hyllynsä romppeilla täyttäneelle mummelille:

Olimme latauttaneet päiväkorttimme tunnelbanalla ajamista varten ja niin jatkoimme Vårbergin ostoskeskukseen saakka. Vaikka se on ollut suurimpia kirppiksiä, nykyisin paikka on lähes tympeä. Samat vakionaamat myymässä eikä valikoima juuri muutu edellisestä käynnistämme. Aikamme harhailtuamme pöytien välissä lähdimme takaisin kohti keskustaa. Liljeholmissa pysähdyimme kaupunkilähetyksen kirppikselle sekä kahville Bravo-kahvilaan.

Tämä annos, jossa kermavaahtohirviö syö mustikkapaistosta ei todellakaan ollut minun annokseni...

Laivalle tulimme oikein ajoissa. Halusimme saunaan ja altaille lököilemään lämpimässä vedessä ja turkkilaisessa saunassa.
Ja ihmettelimme, mistä niitä ihmisiä aina vaan riittää risteilemään.
Itsekin oivat esimerkit kun aina tilaisuuden tullen...hih.

Mutta hyvänkin reissun jälkeen on kiva tulla kotiin. Simolla oli aivan hurja ikävä, vaikka pääsikin käymään vielä niemen nokassa pojan perheen mukana. Eroahdistus pienellä koiralla on joskus ihan ylivoimaista ja niin jää raksut ruokakuppiin. Eikä oiken vesikään maistu. Mutta nyt kotona taas virtaa riittää....

Vaan kaikenkaikkiaan kera hyvien ystävien oli meidän reissumme ihan bravo! Niinkuin tää kahvilakin!

Senpäs pituinen se!

PESTUUMARKKINAT JA SYKSYMAISEMIA NIEMEN NOKASSA

Syyskuun toinen viikonloppu on emäpitäjässä perinteisesti ollut pestuumarkkinat. Markkinaperinne on jo siltä ajalta, kun piikoja ja renkejä pestattiin talveksi taloihin töihin. Nyt on työmarkkinat toisenlaiset mutta markkinaperinne ja -hulina täyttää kirkonkylän raitin perjantai-illasta aina sunnuntain iltapäivään asti yhtä kyytiä.

Kaikki kynnelle kykenevät - me muiden mukana - tallusteltiin markkinaraittia. Kauppiaita oli paljon, myös rompetori ja kirppiksiä oli avattu penkojille.

 Kukkoja, lörtsyjä, rinkilöitä...

 Kaikilla omat kiinnostuksen kohteensä, prinssipuolisolla kirjat ja Simolla tienvarren ilmoitukset...

 Aisat katkes, kärryt kaatui...ja jäi pyörä jälkeen kaupattavaksi...

 Sorjasäärisille kunnon kumppareita ja miehelle hienot nahkasaappaat...

 Hakaristilippuja joka lähtöön...

 Unelmien sykkeli, oikein moottorilla ja polkimilla, ah.....

Ja peikon kotimökki kaiken roinan keskellä...

Kierrellessä tulee makean nälkä. Muurinpohjalettuja oli pakko maistaa:

Parilla kirpparilla piipahdettiin, yhden lehmänekan ostin kun halvalla sain...ja pian oltiin saatu markkinahumusta tarpeeksi ja palattiin niemen nokkaan. Prinssipuoliso suunnisti järven taakse puolukkametsään ja me Simon kanssa nautittiin aurinkoisesta lauantaista.

Keltalehtiä uiskenteli veden pinnalla, syksyn merkit vaikka aurinko lämmitti kuin kesällä ikään. Simo kuuntelee herkällä korvalla, toinen lärpäke pystyssä.

-Mamma, miksi laituri on jo nostettu pois? Nyt ei näe enää naapuriin asti...

Kuikkaa tuskin huomaa ruovikon laidasta...

Loppuun on pakko postata tämä pilvilaivan kuva...
ja seuraavassa näitä sitten lisää. Syksyä on luvassa jo ensi viikolla ihan todella. Hei ja hyvää viikonloppua.

KAIKENLAISIA KOTIELÄIMIÄ

Viime päivinä on ollut oikein superötököitten esiinmarssi. Tarkoitan pienimmästä suurimpaan. Aivan ensimmäiseksi inhottavimmat: taitoin  sisälle kukkia maljakkoon, keittiön työpöydällä käveli pieniä koppakuoriaisia, pyrkivät hunajapurkkiin mm. Ihmettelin, kun niitä ilmestyi kuin tyhjästä aina vaan. Kunnes hokasin, että keittiön kaapissa on jauhopusseja jotka olis pitänyt viskata kompostiin jo aikapäivää. Aloitin raivokkaan perusputsauksen jauhopussukoista. vaan eipä niissä mitään. Sitten tajusin, että soijarouhepurkissa elettiin. Muovinen purkki, nakerreltu reikiä pohjaan läpi paksun LDPE-muovin! ja sieltä nämä koppiaiset olivat pyrkineet vapauteen. Hyi että. Kääräisin soijarouhepurkin muovipussiin ja vein kiiruusti jätelavalle. Miten ihmeessä tiiviissä soijarouhepurkissa syntyy elämää kuin itsestään?!?  Onneksi en ollut käyttänyt rouhetta muutamaan aikaan. Jauhokaapista lensivät kaikki irtopussit kompostiin, taisi kyllä mennä hieman enemmänkin kuin lääkäri määrää. Ja loppui koppiaisten kuljeskelu keittiössä. Hyh! Eikä soijarouhetta osteta vähään aikaan...

Tuo varsinainen kotieläin, joka jaksaa päivystää loikoilunsa lomassa, huomaa pienenkin liikahduksen pihapuissa. Haukkuu oravat, talitiaiset, korpit ja varikset sekä närhit, eli kaiken.

Päivänä muutamana koira alkoi vimmatun räksytyksen. Minusta ei puissa liikkunut ketään. Mutta kas, ruskea jänönen mussutti apilanlehtiä meidän pyöräkopin edessä. Simon oli pakko päästä ajamaan pupu tiehensä ja pitkillä loikilla sitä mentiinkin. Mutta jo noin tunnin kuluttua sama pupujussi oli palannut puutarhaan, jota on jo osittain jänisten varalta verkotettu. Siellä loikittiin, kunnes löytyi aukkopaikka pakenemiseen.

Täällä niemen nokassa on sitten ihan omat eläimet haukuttaviksi.
Paitsi että naapurin tyttökoirat kävivät vastavierailulla tänään (Simo ryntäsi heti tultuamme eilen tervehtimään tylleröitä salaa!) - lienevät kuulleet kaihoisan ulvahtelun meidän laiturilta kuono heille päin - järvellä on edelleenkin kuikat kalastelemassa.

Ja joutsenperhe hoitaa vielä kahta poikastaan, harmi että olivat liian kaukana kuvattaviksi.  Ja lehmät polskuttavat myös viereisessä peltoniemessä. Suurennuslasi, kiitos!

Eilen tultiin Simon kanssa niemeen. Aamulla seitsemältä oli vielä sumuista, mutta kyllä se aurinko sieltä alkoi pilkistää.

 Ensin taivas punerteli, ajattelin että "aamurusko päivän p.sko", voi ei sentään... ja uskaltauduin uintipulahdukseen.

Sitten aurinko pilkistikin punaisena itäiseltä taivaalta. Sumuverho laskeutui vielä kertaalleen järven ylle mutta sitten selkeni ja päivästä tuli lämmin ja aurinkoinen. Joutessani aamupäivällä siirtelin yhden halkopinon liiteriin. 

Keltaiset koivunlehdet täplittävät mökkitietä ja pihamaata. Syksyinen tunnelma levittäytyy koko luontoon. Viimeiset kanttarellit kurkistivat maahan pudonneiden keltalehtien lomasta.

Puolukat kypsyvät poimittaviksi. Ihmeellinen syksy, sillä osa puolukoista on aloittanut uuden kukkimisen. Samoin pensasmustikan oksissa on uuden kukat avautuneet. Mahtaa syödä seuraavan kesän satoa tämä myöhäinen kukinta.

Lopuksi popsitaan porkkanaa. Meidän pikkuruiset porkkanat häpeävät serkkuni luomuporkkanoiden rinnalla. 

Ja loppuun torven törähdys! Yksi ainokainen kukka on avautunut torvikukassa. Mutta sitäkin upeampi. Tööt-tööt!

Mukavaa viikonvaihdetta toivottelen. Huomenna on emäpitäjässä pestuumarkkinat ja siellä on ihan pakko piipahtaa. Ja se on ihan oma juttunsa!