sunnuntai 10. lokakuuta 2010

SYKSYN VÄREJÄ

Syksyinen väriloisto ympäröivässä luonnossa pysähdyttää vähän väliä ihastelemaan. Värien leikki alkaa takapihalta ja jatkuu pitkin lenkkipolkumme vierustoja. Syyspäivän auringonsäteet vielä korostavat värien kuulautta.
Keltaisten koivunlehtien ja punertuvien juolukanvarpujen värikontrastia saa ihailla kalliopolun varrella.

Sammalmattokin kallion suopoukamassa sopeutuu syksyn punertuvaan ruskaan.

Jos lemmikkini oli poro, toisin sen tänne jäkäläkalliolle laiduntamaan. Jäkälämatto leviää yli kallion laen harmaana.

Varsinainen silmän ilo, syklaaminpunainen - liekö omenapuun taimi keskellä metsäistä kalliomaastoa. Pitääpä keväällä katsoa tarkemmin, mikä tässä on kasvamassa. Mutta yllättävän hieno ruskaväritys lehdissä on.

Ihmisen aiheuttamaa ruskaa - ei vaan ROSKAA - luontopolun varteen. Ja kaatopaikalle on vain pari kilometriä tästä toisesta alikulkutunnelista. Mutta tänne vaan pitää kipata tietokoneen romut muun muassa. HYI.

Tämäkin väripilkku on pitänyt köijätä tänne metsikköön. Siinä sitä on ruskatunnelmaa kerrakseen!

Tähän tunneliin pitäisi kiireesti saada "komeljantteri" pitämään vähän jöötä graffitteja maalaaville. Tämä tunneli on lähempänä taloja kuin meidän tunneli. Mutta jos kukaan ei välitä.... harmi. Meillä on todella siisti kulkuväylä eikä purkkeja heitellä saasteeksi. Maalaripojat ovat ymmärtäneet viestin ja tunnelimme on roskaton ja siisti.

Lopuksi on pakko postata iloisempia kuvia, ettei ihan fiilis laske kellarin lattian tasolle.

Tätä meidän ohi kulkevaa vanhaa maantietä ajettiin ennen vanhaan hevoskieseillä Turusta Viipuriin, eli vanhaa kuninkaantietä. Tuskinpa koskaan tätä tietä päällystetään asfaltilla. Kesällä vähän pölyää mutta eipä haittaa.

Vanhat pihatiet sulautuvat ympäröivään luontoon ja suuret puut antavat linnustolle keväisin lauluoksia.
Nyt syksy on hiljentänyt, paitsi tikan ja palokärjen. Ja tietysti on vielä tusinoittain tiaisia oksistossa. Ja muutama mustarastas lentää kuusten alaoksien välissä.

Pihan laidassa Simo äkkäsi oravan ja alkoi vinhan räksytyksen. Eipä ollut Olli Orava moksiskaan.
Kiinnitteli löytämänsä sienen tiukasti pihlajan oksanhankaan talvievääkseen ja nousi ison pajun oksalle nakittamaan räksyttävää pikkukoiraa.


Eilen poimittiin puutarhasta kypsyneet vadelmat. Jäänee tämän syksyn viimeisiksi, sillä eivät enää ehdi kypsyä jos lunta alkaa tulla.



Pihan reunassa kellastuvat kuunliljat näyttävät "auringoilta" kunnes pakkasyö nitistää ne maan tasalle. Mutta kaikki lehtivihreä on silloin ehtinyt valua juuristoon odottamaan uutta kasvukautta entistä rehevämpänä. Syksy ne kellastuttaa eikä Simon takajalan nosto.

Nyt ulkona tihuuttaa jo ensimmäisiä pisaroita. Ilma on kuitenkin suhteellisen lämmintä vielä, joten lumen tuloon tänne eteläisempään Suomeen jo ensi yönä  en oikein jaksa uskoa. Ans kattoo ny.

4 kommenttia:

  1. No niin, ruska on nyt siellä, meiltä se alkaakin mennä ohi, nyyh. Hienot ovat kalliot siellä päin. Onko nuo vadelmat keltaista lajia?

    On ikävää vaan tuo roskaaminen.

    VastaaPoista
  2. Minttuli; tänä aamuna oli maa ihan kuurassa mutta puissa on vielä paljon lehtiä.
    Vadelmat on keltaista sorttia, meillä on myös vaaleanpunaista lajia, mutta tämä keltainen on todella myöhäinen sillä vielä on kukkiakin latvoissa.

    VastaaPoista
  3. Anja, tuo punainen näytti korallikanukan alulta. Meilläkin löytyy sitä ihan mistä vain.

    On täysin painokelvotonta, mitä minä ajattelen luonnon roskaajista. Eniten, ihan eniten, järkyttävät lasipullojen särkijät.

    Ja nyt muumimukillinen iltapäiväteetä.

    VastaaPoista
  4. Leena; taimi oli keskellä metsää, varsi kuin luumupuun, mutta lehdet ruska värjännyt syklaaminpunaisiksi. Pitää kesällä tsekata, mitä siitä nousee.
    Meidän kalliolla oli ennen mittaustorni, joka oli nuorison kokoontumispaikka. Joka päivä lenkillä kerätään erivärisiä lasinsirpaleita sammalikosta. Myös muut koiraihmiset osallistuvat sirujen poimimiseen. Ja niitä silti riittää. Tekee todellakin mieli sanoa ruma sana niinkuin se on!

    VastaaPoista