keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ

Hiljainen viikko on puolessa välissä. Huomenna on kiirastorstai, pääsiäisliikenteen vilkkain päivä. Sinnepä vaan  ajattelimme tunkea väliin jo heti aamuseitsemältä. Saa nähdä, joko niin ajoissa jaksaa ja ehtii.



Olen  pakannut lämmintä vaatetta, pakkasta on luvassa sisempään, ainakin öiseen aikaan. Vaan haitanneeko, tarkenivathan isät ennen talvisodassakin. Ensin lämmitetään saunamökkiä, laitetaan patterit päälle ja kairataan rannan edustalle monta pyöreätä "onkireikää" ympyrään ja sahataan niiden välit. Näin saadaan helposti saunavettä. Ja kun onkireikien ympyrä on riittävän isoksi kairattu, upotetaan tikapuut avantoon ja siinähän se. Uimatossut ja -hanskat on pakattu mukaan. Hups! Pulahdamme viimeistään perjantaina. Ison mökin hirret on taatusti aluksi  niin kylmät, että kestää, ennenkuin mökki saadaan lämpimäksi. Siinäpä sitä voi lämpimikseen lapioda lunta pihateiltä. Tai juosta jäällä koiran kanssa saareen ja takaisin. Jää kyllä vielä kantaa isommankin emännän.  Pikkuinen Elvis jää tänne kotimieheksi hoitajansa kanssa. Pitäähän jonkun huolehtia kodista, eikös? 
Vielä ei reissupaineet tunnu, Simokin ottaa "välinokosia" ennen yöuniaan.

Tosin aina minun kirjoitellessani koiraherra oitis hiipii tänne alakertaan ja petaa itselleen vierasvuoteen. Ja "niin makaa kuin petaa" sanotaan. Pehmoiselta ainakin tuntuu petipaikka!
Eipä ole huolta pienellä koirapojalla. Lämmintä riittää, raksuja kupissa ja vettä toisessa. Silityksiä ja sipatuksia tarpeen mukaan ja ylikin. Silti toisella silmällä pitää tarkistaa, minne se mamma kulloinkin on menossa. Ja kun tietsikan sammutuksen klink-ääni helähtää, on Simo tikkanuolena hereillä syvimmästäkin horroksesta ja valmis kiitämään yläkertaan. Yöllä sensijaan saan kääntyillä ja potkia (vahingossa) sitä peittoni alla, missä se on kuin "lastu lainehilla", myötäilee ja mukautuu eikä anna minkään häiritä yöuntaan. Minä olen myös jo niin tottunut siihen, että polvitaipeessani koisii pieni terrieri, kuin pieni kuumavesipullo englantilaisen peiton alla. Symbioosi mikä symbioosi!


Pääsiäisyönä jänikset nauravat hangella. Siitäkö ristihuulet? No, on niitä naurajia ollut jo monena yönä meidän puutarhan ympärillä, jälkeä on tallattu aitaverkon viereen moneen kertaan. Ja vielä aamullakin on isokokoinen jänönen istunut lintulaudan alla herkuttelemassa auringonkukan siemenillä ja kuorilla. Eikä haittaa. Pääsiäiskortitkin ovat täynnä pupuja. Ja tipuja.
Iloista Pääsiäistä!


Tervetuloa lukijaksi, Matleena. Unohdin sanoa sen kun vastasin kommenttiisi! Lämpimästi tervetullut!



24 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä emäpitäjässä ja turvallista ajomatkaa! Täälläpäin on kunnon hankikelit ja lämmintä vaatetta tarvitaan. Tänä aamuna pakkasta oli-15 astetta!
    Terveisiä mansikkapaikasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli, olen tarkkaan kuunnellut säätiedotuksia ja pakannut lämmintä vaatetta mukaan. Toivottavasti aurinko paistaa päivisin vaikka yöt ovatkin kylmät. Eka yö on joka tapauksessa yövyttävä kirkolla, sillä mökki eikä saunamökki ehdi lämmetä niin nopeasti.
      Lämpimiä ajatuksia sinulle!

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä & viele bunte Eier.

    VastaaPoista
  3. Hyvää pääsiäistä sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  4. Hyvää pääsiäistä ja mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää mökkipääsiäsitä teille ja Simo on varmaan intoa täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, seuraavassa postauksessa vähän pääsiäisestämme.

      Poista
  6. Hyvää Pääsiäistä ja turvallista matkaa.

    Kiitos kortista.

    VastaaPoista
  7. Anja, ja sitten ne mökin vuodevaatteet...ne ainakin me otimme joka pääsiäinen ensin lämmitykseen. Porin Matti oli muuten merenrantamökillä oiva lämmitysuuni: nopea ja tehokas, mutta lämpö ei kestänyt kauaa. Varaava takka olisi ollut aamua ajatellen tehokkaampi.

    Minäkin nukun pääsäisenä pieni koiruus jaloissani, sillä Merin Dina kömpii aina jossain vaiheessa meidän vuoteeseen ja ihan peiton alle tai 'isin' kainaloon.

    Mukavaa mökkipääsiäistä sinulle & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, liekö mitään kamalampaa kuin yrittää nukkua kylmänkosteissa petivaatteissa! Emme tietenkään jääneet ensimmäiseksi yöksi mökille vaan yövyimme kirkolla lämpimässä. Sitten jo alkoi pikkumökkikin lämmetä ja hyvin tarkenimme. Harmi vaan, että kun kaikki on kotoista ja lämmintä, on pakko lähteä takaisin tänne etelämpään.

      Poista
  8. Hyvissä ajoin aloitatte mökkielämän, hienoa;DD

    Oikein hyvää ja mukavaa Pääsiäistä teille kaikille siellä kesämaisemissa.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on mökkikausi korkattu pääsiäisenä! Nyt olikin oikein aurinkoista.

      Poista
  9. Kiitos, hysää pääsiäistä, myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos samoin, ihanaa pääsiäistä mökkimaisemissa myös teille! :)

    VastaaPoista
  11. Niinpä hyvä pääsiäinen tuli ja meni, yksi monista.
    Aurinko tanssi pääsiäispäivät nyt saamme uutta lunta, vanhan surmaa kuten sanonta.
    Minä lepäilin koko pääsiäisajan niin iski väsymys.Ihana joskus vain olla.Tähänkin voisi tottua...
    Kaunista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti meni pyhät mökillä. Aurinkoista, räntäpyryä, hieman tuultakin, mutta hyvin kestettiin.
      Sinulla on ollut niin puuhakas kevät, että ei ole ihme jos väsymys iskee. Osaisitkohan kuitenkaan pelkästään lepäillä? En oikein usko...

      Poista