tiistai 24. huhtikuuta 2012

PÄIVÄUNIA

Ihan olen vaipumassa päiväunien nirvanaan. Prinssipuoliso koira kinttukoukussaan vetelee sohvalla tirsoja, kas ulkona kun railakas vesisade estää puuhastelun ja koiran lenkityksen.
Minä torkun täällä alakerrassa ruudun edessä, näinkö jo ihan unta sähköpostejani lukiessani?!? Kun siellä eräs Mrs Mary Morton tai jotakin sinnepäin oli saavuttanut korkean iän ja jäänyt leskeksi ja nyt päätti jakaa perintöjään mm. minulle. Siis erään välityskanavan kautta. Ja puhtaana tilille. Kunhan vain ottaisin yhteyttä tiettyyn osoitteeseen. Ja sitten varmasti antaisin pankkitilin numeron ja tunnukset ja mitä vielä. Laitoin viestin bittiavaruuteen sinne, mistä se oli tullutkin. En ole ihan nenästä vedettävissä, toistaiseksi.


Elämä menee niin tasalatuaan, ettei oikein kykene muuta kuin lueskelemaan. Mutta sopiipa se sadepäivään. Perhe on ruokittu Tapolan mustalla makkaralla kera raikkaiden puolukoiden ja salaatin. Simolle mustis maistui liiankin hyvin. Eikä sillä tunnu missään.Vain minulle Michelineiksi kertyy...miksi oi miksi?




Pitää kuitenkin valittaa toisesta asiasta. On se niin kumma, että tässä valtakunnassa ei saada noita "maistajaisia" mitenkään kuriin. En tarkoita herkkupaloja tikussa tarjoavista, vaan noista maistissa maanteitä kiitävistä "henkilöistä", sillä nykyään rattijuoppoudesta jää kiinni liki yhtä monta naista kuin miestäkin. Ja sitten tämä oikeusvaltio lulluttaa näitä loputtomiin. Jokaikisen päivän uutisotsikoista vähintään kymmenkunta on paikkakunnalla kiinni jääneistä kertovia tai käräjillä käyneitä. Eikö hemmetissä niiltä voida ottaa "rikoksentekoväline" lopullisesti viranomaisten haltuun ja  myydä se sitten löytötavarainhuutokaupassa vaikka. Ehkä pikkuisen panisi miettimään ennen starttaamista. Naurattaa nuo alkolukot sun muut pilipalit. Korvien välissä se taju joko on tai sitten ei, että auton ratissa on oltava selvinpäin. Jokainen meistä on henkensäkaupalla liikenteessä, jossa ajetaan kuin villissä lännessä ohranjyvä silmässä tuhatta ja sataa jopa mutkaista tietä näkymättömiin. Ihan oikeesti. Ei se mene niin, että  "jos otan, niin ajan, ja jos ajan, niin otan koko ajan".  Olen vahvasti sitä mieltä, että ajokortit julkisesti kuivumaan ja "nakkipannut" valtiolle. Vähän laittas miettimään etukäteen. Mutkun hyssytellään ja lullutellaan. Voi voi.


No siinä päivälätinää. Mut lukulistalta: Layla, tämä Jari Uutisvuoto Tervon jouluksi ilmestynyt, on luettu viimeiseen lauseeseen. Mitäkö pidin? No en nyt niin riemastunut. Samoja uutisvuotomaisia sanontoja ja ilmauksia prostituoiduksi Suomeen Turkista paenneen, jo kehdossa kihlatun kurditytön tarinan kuljettamisessa. Toki ihmiskuvaukset ja elämä Liisankadun asunnossa olivat elävästi kerrottuja. Ja toisenkin kotimaisen lukaisin, tosin harppomalla, kun luulen joskus aiemminkin saman lukeneeni. Pirjo Rissasen Sielunsisaret, paksu kuin tiiliskivi, mutta aihe ah niin vanhasta kotimaisesta elokuvasta. Rakkaus, vietti, seuraamukset, mustasukkaisuus. Ja lopussa palataan kiltisti oman aviomiehen lämpöiseen kainaloon. Kevyeltäpä tuntui. Vaan eipä hätää. Keskeneräisenä on ja lukemattomanakin muutama kirja. Ja vappuna jos on hieno sää, kukapa lukisi kirjaa jos muuta voi ulkona jo puuhastella.
Pakko postata tähän sateisen aamun avautuneet krookukset. Pikkulammikossakin sammakot etsivät jo kutukaverikseen tyttökonnia vesiliskojen uiskennellessa samoissa aikeissa.
Jaa-a! Ei muuta kuin "halitsunbalitsun" toivottaa nallelauma,
joka hetkeksi pääsi tuulettumaan. Normaalisti ovat nallekorissa peiton alla, sillä Simo käy aina nappaamassa muuten yhden kerrallaan leikkeihinsä ja pöllyttää niistä täytteet pihalle!



16 kommenttia:

  1. Sepä se, mitäs siitä vaikka juopot ittensä tappaiskin liikenteessä, mutta kun siellä menee viattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, vaikka itse olisikin selvänä ratissa, saattaa joku koheltaja pienessä pierussa törmätä kaistallesi ja hups. Eikä auta taputtaa pientareella kädentynkiään vastatusten ja todeta, että ajoin selvänä. Riski on nykyään joutua rattijuopon kolhimaksi todella suuri.

      Poista
  2. Olen huomannut, että näin keväällä hulvattomuus liikentessä oikein huimasti lisääntyy. Ohitukset ovat aivan törkeitä ja tosiaan, rattijuoppoja on enemmän. Kortti kuivumassa ei riitä, kun ajavat sitten ilman korttia. Otettava auto pois, auttaa edes vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kovin monta autoa ei kärsi varmaan valtiollekaan antaa peräperää. Nyt saavat ehdollista tai sakkoja ja kortin heti takaisin. Ja auto on koko ajan käytettävissä. Hm.

      Poista
  3. Pitääkin näyttää tuota nallekuvaa naapurilleni, joka kerää nalleja, mutta ei sillä kyllä noin montaa ole.
    Ai sä perit Maryn, mä perin Ibrahimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallekorista oli tuossa ehkä kolmas osa, nostelin päällimmäisiä tuoliin tuulettumaan. Simo niitä aina myllää ja siksi laitan ne piiloon.
      Jep, Marylta olis tullut paljon rahaa...

      Poista
  4. Liikenteessä ajetaan tosiaan kuin villissä lännessä. Ylinopeutta ja vaarallisia ohituksia. Joskus sitä miettii, että opetetaanko autokoulussa enää esimerkiksi vilkun käyttöä.

    Ihanat nallet! Oma nallekokoelmani on vähentynyt lastenlasten myötä. Kaikkein rakkaimmistani en ole halunnut luopua enkä myöskään matkanallesta.

    Päiväunet ovat parasta, vaikka herättyä kestää aikansa ennenkuin pääsee uudestaan hereille.

    Anja, terveiset miljoonakaupungista. Kirpputoriohjeistus oli mukana, mutta seuraavaan kertaan jäi. Nyt mentiin lapsenlapsen 7v tahtiin ja katseltiin kaupunkia pitkästä aikaa myös kiertoajelulla. Ihana Tukholma, orvokit, narsissit, tulppaanit ja valkovuokot kukkivat, kirsikkapuut aloittelivat. Siljalla oli uudistettu meny ja sen myötä loppuviikko syödään hyvin kevyesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli varmasti rentouttava reissu miljoonakaupunkiin. Mekin Unelman kanssa suunnitellaan toukokuun lopulle leppoisaa matkaa ilman "tukkaputkellakirppiksille" kiitämistä. (Jos nyt kaverini koipi kuntoutuu siihen mennessä). Nallet on kyllä lutusia, niitä aina tarttuu mukaan ja kori täyttyy.

      Poista
  5. Oikeaa asiaa kirjoitat noista rattijuopoista, auto pois ja naama julkaisuihin, kannatetaan.

    Minäkään en oikein jaksa lukea Tervon tekstiä, vaikka kuinka yritän välillä. Ei aukee ei. Enkä muuten noita romanttisiakaan, mikä lie,ikäkö tekee?

    Muuten, täällä on nyt kevät!!! Lumet häipyy kaikki vappuun mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olet samaa mieltä, minua niin harmittaa avata päivän lehteä juuri noiden takia.
      Jaa-a. Voihan se ikäkin jo olla ohi Tervon ja muiden romantiikkahömppäkirjojen. Onneksi on valinnan varaa!
      Kiva että vapuksi on lumet lähteneet, ostin tänään kukkasipuleita ja meinaan tökkiä ne mökin kukkamaahan!

      Poista
  6. hei! Kiitos vierailustasi ja merkinnästä blogiini, niin löysin kivan blogisi, jossa tästedes poikkean kurkkaamassa. Mukavaa kevään odotusta! t. mallamarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne, mallamarja. Käy toki uudestaankin kurkkaamassa, vaikka enhän paljon uutta tänne keksi kirjoitella. Myös sinulle aurinkoisia kevätpäiviä.

      Poista
  7. Minulla on nyt ongelmia bloggerin kanssa ja vähän muutoinkin.
    Nyt on aikaa lukea kirjoja, onneksi ehdin saada uudet lasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep. Kyllä se siitä lutviutuu vähitellen. Ja tosi kiva, että uudet lasit antavat paitsi näköä myös näkemistä. Hyviä lukuhetkiä, kyllä se nilkka siitä kuntoutuu.

      Poista
  8. Onpas nalleja kerrassaan. Krookukset näyttää niin palelevat sateessa.
    Täällä oli tänään aurinkoista vaihteeksi.
    Mukavaa viikonloppua sinne teille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, sylvi! Meilläkin aurinko paistaa täysillä tänään.

      Poista