MUUTANKO PIELAVEDELLE?

Ihan aikuisten oikeasti! Pitäskö muuttaa sinne Pöljän kylään. Niin töpöksi olen tullut - tai saattaapa olla että olen aina ollutkin! Mutta sittenpä olisin ihan oikeasti pöljäläinen. H Moilanen Pöljältä.

Joo, kerroin läppärin ostot jo edellisissä. Ja hännälliset hiiret ja mokkulat. Eikös sitten eilen pitänyt alkaa hipaisuharjoitusten jälkeen liittää häntähiirtä läppäriin. Kävi kuin entiselle tytölle, eli "pitäs mahtua kun kerran on vihitty"... Mutta ei ne vierekkäisiin ups-reikiin vaan mahtuneet kun mokkula on niin leveä...hm.


Aamulla ennen prinssipuolison Turkuun lähtemistä kerroin hänelle, että mulla on ongelma nyt tuon  "häntäheikin" kanssa, miksi minä tollo en ottanut langatonta hiirulaista. Mies loihe lausumaan, että käypäs Expertissä ja vaihda jos vaihtavat. Ja minä huoleton polkaisin pikku-nissanillani läppäriliikkeeseen. Olin jo tyhmästi repinyt hiiren kotelonkin innoissani kun en malttanut lukea, mistä iisisti aukeaa.


Tyttö tiskin takana kuunteli sujuvasti huoliani. Vähän varmasti hymyili jo sisäänpäin. Hiveli hyllyssä olevan läpsykän pintaa ja loihe lausumaan: "jokaisessa läpsykässä on nykyisin ups-reikiä kolme ja parhaissa neljä". Pyysi, että kurkistaisin läppärin oikeaankin reunaan. Ja kurkistin. Ja nolotti. Ja nauratti. Otin häntähiirulaiseni ja poistuin takaviistoon. Ihan oikeasti, pitäs ensin kääntää ostamansa kone ylösalaisin ja pari kertaa vielä ympäri ja vasta sitten mennä kyselemään ups-reikiä myyjäliikkeestä.


Takavuosina vielä kun Ladat oli autoja meidän keskisuomalaiset tuttavamme hakivat - kauppiaita kun itsekin olivat - uuden "latikkansa" Hangon satamasta. Me asuttiin  Porvoossa ja tuttavat ajoivat sitten meidän kautta, mm. näyttääkseen upouutta autoaan. Kotimatkaa varten laitoin heille sitten - ilta kun oli jo myöhäinen - kahvia termospulloon ja voileipiä, että jaksavat ajella yötä myöten Uuraisille. Oli jo myöhäinen syksy, ensimmäiset pysyvät lumet. Ja keskeisemmässä jo sen verran, että aura-autoja oli tarvittu. Pitkässä alamäessä juuri ennen Toivakkaa laskettelivat hieman reippaanlaisesti ja niin alkoi liuku ja pyllähti "latikka" ojaan ylösalaisin. Onneksi oli lunta sen verran, ettei suurempia kolhuja autoon tullut, termospullolle kävi huonommin ja kahvit levisivät syliin. Perheen emäntä autosta kömmittyään  ei uskaltanut miehelleen sanoa, mitä mielessään liikkui. Minulle hän kertoi kielensä päällä pyörineen, että "nythän sä näit sen altakin päin kun niin tarkasti sitä jo satamassa syynäsit"...
Tää tositarina tuli mieleeni tänään kun palasin Expertiltä. Olis minunkin pitänyt pylläyttää läppäri ylösalaisin ja ympäri. Ois voinu jäädä kauppareissu tekemättä. Ja omatkin naurut vähemmälle.


Mitä tästä saamme: meikäläistä ei voi lähettää ostoksille ja jos, niin ruokakauppaankin tarkka lista mukaan.  Puolustuksekseni on tosin sanottava, että tässä vanhassa tietsikassa ei ole kuin yksi ups-reikä, mihin tökkään kamerankortin lukijan tai ulkoisen kovalevyn. Hiiri kun on tuolla takalistossa...
Tai kun tarkemmin katson, on tässäkin näköjään kaksi aukkoa alakkain. Pitäskö jo uusia silmälasitkin. Ja seuraavan kerran pitäs takoa leipälapiolla päälakeen ja lapion varrella takamuksiin että lähtis ostohinku...


Yritin tehdä lyhkäsen postauksen, kuvatkin minimissään. Hih.
Saatte vapaasti hymähdellä tämän mummelin hölmöilylle.Niin tekee Simokin!

Taponlehteä vaihteeksi!

Ps. Ostin samalla reissulla Honkkarista neljä tarjoustainta: valkopeippiä, häränkieltä (?), keltaista ansikkaa (?) ja varjoyrtin. Yhden ruukun lapussa luki "valkoista särkynyttäsydäntä" ja minun sydämeni hypähti, eilen sitä jo puutarhalta turhaan kyselin. Mutta ei näkynyt ruukussa ketään. Vähän kaivelin multaa ja sydän oli särkynyt ja mädäntynyt eikä siinä ollut enää henkeä. Metsästys siis jatkukoon.

PIENTÄ PAKINAA PUUTARHASTA

Tänään se viimein onnistui,  tartuin tarjoukseen ja hankin läppärin. Niin sitä on mummeli netistä riipuksissa, että tulee mökkireissulla vieroitusoireita ellei joku lapsenlapsista satu "iipparinsa" kanssa rannalle samaan aikaan. Siispä kiersin kaupat ja tulin kotiin upouusi läppäri kainalossa. Ja tyhmä kun olen, en jaksa niitä hipaisuhipsuja vaan halusin hiiren. Ja tyhmä kun olen, halusin hännällisen hiiren. Ei kukaan varoittanut etukäteen, että vaikka läpsykässä on kaksi ups-reikää, ei sekä hiiri että nettitikku mahdu yhtäaikaa vieretysten. Siis uusi reissu hakemaan hännätöntä hiirulaista. Siihen asti hipaistaan.


Tosin tykkään enemmän tästä vanhasta totutusta vehkeestäni, se on se tottumuksen toinen luonto. Mutta harjoittelen mökkireissuja varten sillä uudemmallakin.


Mitään järjellistä sanottavaa ei taaskaan ole. Maailmanpolitiikasta olen päättänyt olla hiljaa, samoin Euroopan rahamarkkinoista. Ei minun mielipiteelläni näihin ole hyttysen pissan verran vaikutusta.
Niinpähän käyskentelen täällä kotopihalla ja pällistelen ympäriinsä kesäistä kasvamisen ihmettä. Iloitsen kukkien aukeamisesta, ruusujen tuoksusta vielä hetkisen.
Ja tältä näyttää: vielä kerran juhannusruusut -

ja suviruusut, tuoksuvaiset!

Muut pihan ruusupensaat ovat vasta nupullaan.

Margareetta, tuhatkasvo!

Mooseksen palava pensas valmistautuu hehkumaan...

Hevostallilta haettu kasvuapu nostatti akileijat minun mittaani, metsiköksi.

Samaa viidakkoa ovat myös itsekseen levittäytyneet sormustinkukat.

Iso hirvenjuuri hipoo jo pilviä ja

viiniköynnös tavoittelee kattoa! Rypäleitä on luvassa.

Tämän töpsykäisen pelastin nurtsileikkurilta (se kävi huollossa ja leikkasi entistä uutterammin) juoksemalla hätiin ja kieltämällä näiden silppuamisen. Nurmikon bellikset kyllä ehti jo mennä...
Tämä on tallinnalainen rikkaruoho varmaan, toin sitä Linnahallin rinteestä jokunen vuosi sitten siemeninä. Muistuttaa vähän jänönhäntää

jota tukkotolkulla olen nyhtänyt kompostiin.

Pihatatar ja  töyhtöangervorivi ovat myös saaneet
annoksen sadevettä ja hevosenlantaa. Hyvin on tehonneet!

Mutta sittenkin pieni on kaunista! Kun vein eilen prinssipuolisolle kaatorautaa ja evästä kallion taakse metsään (hän siellä pätki tuulen kaatamia kuusia polttopölkyiksi, ettei kirjanpainajat levittäydy...), näin mättäällisen ihania vanamon kukkia. Eipä taida olla kauniimpaa kuin vaaleanpunainen vanamo. Vaikka tuoksut vanamon ja varjot veen ovat sydämen laulun ainekset, en tiedä, tuoksuuko vanamo todellakin! Vielä ehtii testaamaan!


Mutta kun ei vanamoa, niin kelvatkoon vielä kerran akileija.

Taisin näitä samoja kukkasia postata jo viime kesänäkin. Mutta joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu, eikös?
Nyt tämä tyttö lähtee yläkertaan ja unten maille. Prinssipuoliso on aamulla lähdössä Turkuun (Sley:n kesäjuhlat) ja me Simon kanssa tehdään ihan omia juttujamme kotona. Simo on nyt putipuhdas, pesty, harjattu, kirputettu ja muutenkin söpöläinen. Hyv ötyä vaan!
Lupaan jatkossa lyhyempiä postauksia, eihän näitä jaksa lukea läpitse Erkkikään....

ELÄIMELLISTÄ MENOA - SYKSYÄ KOHTI JO...

Kerroinkin aikaisemmin pienistä oravanpojista. Toiselle kävi huonommin, mutta reippaampi elelee pihapiirissä edelleen. Eilen Simo oli mennä ikkunasta läpi  huomattuaan pienen kurrelaisen ihan ulko-oven luona männyssä. Edelleen riemu repesi, kun oravanpoika viipotti pihamaalla ja nousi luumupuun suojaan. Simo silmä tarkkana vahti ja luumupuun oksan heilumisesta näki, missä pieni oravainen liikkui. Luulin poikasen syövän luumun raakileita, saattoi toki niitäkin maistaa, mutta söikö sittenkin lehtien alapinnalta kirvoja?!?
Kun menimme ulos, tuijotti orava Simoa lähietäisyydeltä uskomattoman rauhallisesti. Kamera ei tietenkään ollut mukanani ja sitä hakiessani pörröhäntä katosi pihan laidan metsikköön. Kiva, että on selvinnyt elämässään eteenpäin.

Meidän pihalla hiiviskelee vieras kissa, piittaamatta neljästä koirasta. Iltaisin kissa tulee makuuhuoneen ikkkunan alle mouruamaan ja saa Simon ihan täpinöihin. Tänään kissa koisaili puutarhassa kirsikkapuun varjossa. Simo antoi kyytiä kisulille, mutta piankos se on taas hiipimässä omenapuiden alla. En tiedä, kenen kissa on, mutta pelkään sen nappaavan lintujen poikasia, kirjosiepot ovat juuri saanet lapsensa lentoon ja tiaiset samoin. Eikä turvassa ole myöskään oravanpoikanen.


Pihanurmella loikkii pikkuruisia sammakoita, ihan jo oikean sammakon näköisiä vaikka vain sormenpään kokoisia. Osa nuijapäistä vielä näkyy loikovan sammakkolammen pohjalla. Onneksi ovat saaneet raikasta vettä lampeensa sateista.


Simo hätkähti tänään lenkkipolulla, kun yllättäen tapasi rastaan pojan, joka räpiköi lentoon kuonon edestä. Emorastas piti koiralle kovan saarnan lapsensa hätyyttelemisestä, vaikkei Simo sitten ollut moksiskaan poikasen pyrähdeltyä puiden suojaan.

Kesä taitaa olla kääntymässä jo kohti syksyä. Tänään näin ensimmäiset pienet kantarellien lakit. Ja ensimmäiset ihan kypsät mustikat poimin kallion päältä mustikkapehkosta. Aurinkoa kyllä tarvittaisiin, muuten mustikkasato näyttää oikein hyvältä. Raakileita on pilvin pimein kaikissa varvuissa.

Pihalle istutin kukkasia vanhaan kottariin. Kun ei pohjassa ole reikiä vaan hiekkaa mullan alla, multa on niin märkää, että kukat jo miltei uivat. Varovasti kallistelin ja juoksutin vettä kottikärryistä.


Varhaiskaali on parhaimmillaan ja meillä tykätään kaaliruuista. Todella helpon kaalipadan sävelsin tänään: kattilan pohjalle hitunen rasvaa, siihen jauheliha ruskistumaan. Valkosipulia viipaleina (kiinalaisia yksikyntisiä!) ja sitten varhaiskaalisuikaleet. Pieni loraus vettä, annoin hautua hiljalleen, maustoin suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi lisäsin kuutioidun kesäkurpitsan, ison tomaatin lohkoina ja
runsaasti ruohosipulisilppua. Vielä hetki kannen alla ja nam. Kylkiäiseksi kuumensin pari krakovanmakkaraa. Kyllä maistui.

Minä en ole mikään ruuanlaittaja mutta mielelläni kokeilen omia sovellutuksia. Onneksi ei prinssipuoliso ole kranttu ruuastaan ja kaikki on tullut syödyksi ilman mutinoita. Tosin hän  ostaa meille ruokaan tarvittavat aineet jo niin itsenäisesti, että harvoin tarvitaan edes muistilistaa kauppareissulle. Hyvä näin, sitä saa mitä tilaa...hih.

Kuvat on taas ihan aiheen vierestä, vaan haitanneeko. Kun ei nyt parempiakaan. Tästä postauksesta muutenkin tuli sellainen sökellys, että kuvaa tätä hetkeä. Jos maailmassa vain ois kahvat, sen kääntäisin pois radaltaan....niinkö lauletaan? Mulla vaan ei tänään lauluja synny. Sanoo tämä ikinynny... ja ainoa reipas on Simo! Mutta kyllä maalla on mukavaa.

JÄLKEEN JUHANNUKSEN

Niinhän se mittumaari meni, jäi muistoiksi vain. Hyvissä ajoin alkoi nuoret valua mökille meidän vanhojen seuraksi. Simolla oli seuraa ja rapsuttajia. Ja meillä hyttysiä. En ikinä muista tällaista itikkakesää. Niitä tunki joka reiästä sisään ja iholle. Mutta kestettiin.
Juhannusaattona koko meidän konkkaronkka, yhteensä 11 ja Simo, kokoonnuttiin yhteiselle  päiväaterialle, jonka miniä oli kattanut ja johon poikamme grillasi maittavat pihvit, kanat ja grillitassut. Ruoka maittoi kaikille, sangria maistui hyvälle ja aurinko lämmitti.

Illalla prinssipuoliso otti haitarinsa ja souteli keskelle järven selkää soittelemaan Suvivalssista Metsäkukkiin. Taisipa muutama kesäinen humppakin kuulua rantaan asti. Oli tosin saarten luona jo niin kaukana kotirannasta veneineen, että vain pieni vaalea piste tuli kuvaan, hih.

Myöhemmin kokoonnuttiin juhannuskokolle, mihin aikaisemmin oli kasattu kaikki pihan reunasta kaadettujen puiden oksat ja risut.

Hienosti syttyi juhannustulet. Makkaranpaistamista varten serkkuni
kokosi pienen nuotion ja Wilhelmit, kabanossit ja muut makkarat paisteltiin tikkujen nenissä.

Perheen "vanhan" tyylinäyte makkaranpaistoon! Pojat toivat mönkkärillä tuolit meille iäkkäämmille mökiltä. Yhden vihreän muovituolin elämänkaari päättyi risahduksen jälkeen juhannuskokossa. Kokon polttamisen perinne on jo vuosikausia ollut samanlainen ja koko paikalla ollut suku keräytynyt juhannusaaton ilta-aurinkoon ihastelemaan järven rantaan juhannustulia.
Ja "neiti Kesäheinä" nautti ilta-auringon säteistä:

Myös lehmiä kiinnosti juhannustulet, uteliaina höristelivät korviaan aitauksessa ja tulivat ihan liki tutustumaan juhannuksen viettäjiin.

Kokkotulien alkaessa hiipua nuoret suuntasivat takaisin niemeen ja me vanhemmat vielä hetkisen viivyttiin yhdessä. Yötön yö oli kaunis, mutta seuraava päivä taas omine askareineen oli tulossa joten nukkumatti kutsui. Mökin aitan vilpoisessa sängyssä uni oli rauhaisaa ja syvää. Muutaman itikan ininä häiritsi kunnes ne lätkäistiin tuonilmaisiin.

Juhannuspäivänä sytyttelin rannalla "lettukeittiön" ja paistoin valtavan kasan ohukaisia, jotka sitten oman tekemäni luumuhillon ja vaniljakastikkeen kanssa tekivät kauppansa parempiin suihin.

Letunpaistosta on tullut myös traditio, jota lapset odottavat juhannuspäivänä. Onneksi oli aurinkoista. Järven vesi on  vielä suhteellisen vilpakkaa, joten ihan suoraan ja siltään ei uinti maistunut. Toki aamulla heti herättyä  painauduin järven syliin.

Simolle nämä aamuiset uinnit ovat mieluisia, poika painuu suoraan laiturille ja vahtii siellä mamman uimiset. Itse ei suurin surminkaan käpäläänsä veteen kasta!

Väki alkoin vähentyä, nuoret nousivat vankkureihinsa ja liittyivät juhannuksen paluuliikenteeseen. Me jäimme vielä, sunnuntaina satoi koko päivän, maanantainakin kuuroja. Tiistaillekin oli luvattu sateista, mutta jätimme aurinkoisen rannan. Ja kotona myös oli kesäistä. Ja huomattavasti vähemmän hyttysiä. 

Aamukasteisella pihalla  levitin äsken  pyykit kuivumaan ja katsastin kukkivia kasvejani. Lupiinit keräsin polttopaikalle ennenkuin siementävät takapihan metsikön reunan. Juhannus- ja suviruusut on täydessä kukoistuksessaan, valamonruusun nuput vielä kiinni.

Ja jättipoimulehden reunuksissa kimaltelevat kastepisarat kuin pitsinauhana:

Kaunista! Ja lämmintä. Kyllä pyykit kuivuu ja aurinko hellii.

Minä tästä aion lähteä katsastamaan läppäriä itselleni. On niin tullut jo netti- ja blogiriippuvuus meikämummeliin. No ei sentään, mutta monet mielenkiintoiset blogit on jäänyt pikaisen lukemisen asteelle ja kommentoimatta - sorry - kun ei ole omaa konetta kainalossa.

Ja vitsit! Minun puhelimeni jäi mökille, joten informaatiokatve on siltäkin osin muutaman päivän. Luulin juppinallen olevan kassini pohjalla, eipä ollut. Ajattelin jättäneeni sen mökin kuistille, mutta onneksi se oli mökissä sisällä. Ystävällinen naapurini kävi tarkistamassa, ettei nokialaiseni likoa sateessa ulkoterassilla. Sieltäpä sitten löytyy, kun mökille palajan. Olen minä aika hössö.

Vaan ikä tekee tepposet. Siispä haitanneeko. Vielä sentään muistan, kuka olen ja missä asun. Se on lohdullista, se.

Aurinkoa, kesäisiä päiviä. Niistä nautitaan.

SUVESSA SUURIN ON JUHANNUSJUHLA...

Kesä. Aurinkoiset hellepäivät ja sitten taas kaiken kasteleva sade.

Sunnuntaina sataa aina... muistelen jossakin laulussa sanotun. Ja eilinen sen kyllä todeksi näytti. Koko päivän satoi, iltamyöhään asti.

Olin juuri saanut kirjalaatikot kirppispöydälle kun ensimmäiset pisarat kopsahtelivat kirjojen selkämyksiin. Onneksi oli varasysteemi käden ulottuvilla; pressut päälle. Ja myyntiteltan sivuseinät suljin myös. Mutta kukapa nyt sateessa kirpparille lähtisi.

Aivan muutaman uskalias talsi yli lätäköisen alapihan.

Iltapäivällä yltyi tuuli. Se tanssitti pihapuita: kumarsi koivulle, joka taipui tangoon. Luumupuiden lambada oli niin rajua, että pelkäsin jokaikisen raakileen lentävän tuulen mukaan. Samoin kirsikoiden.

Töyhtöangervot tuuli vei tiputanssiin. Pihlajien kukkakaalin kokoisista kukkatertuista tuuli irrotti  terälehdet tuimassa polkassa.

Mutta pihakuuset kumartelivat toisilleen kuin kansantanhuissa.

Simon  ulkona piipahtamiset kävivät pikapikaa. Mutta iltapäivän lenkki tehtiin jo sateesta huolimatta. Märkä oli, kuin uitettu palattuamme. No, onhan mökilläkin vettä, ei vaan kastu jos pysyttelee laiturikivellä.

Juhannusviikko. Juhannusruusu uhmasi eilistä sadetta ja varovasti availi nuppujaan. Tänään kukkia oli jo avautunut enemmänkin.

Villiintynyt juhannusruusu kukkii yksinkertaisin kukin. Kaunis on sekin. Vaikka yksinkertainen (niinkuin minäkin). 

Sanottiinhan ennen eräästä neulemallista, että se on yksinkertainen mutta samalla hauska. Ehkä joskus minäkin?

Suviruusujen nuput lupailevat herkän punaisia kukkia ihan pian. Onhan suvi ja mittumaari täällä nyt.

Karhunvatukka taisi tykätä sateesta, pörriäisiä oli aamulla pölytystyössä. Ja jos pölytys onnistuu, syksymmällä kerätään satoa.

Tässä vielä toinen karhunvatukkapensaistamme kukkaloistossaan.

Hopeahärkit levittäytyvät pihan rinteeseen männyn juurelle.

Nurmitädyke katsoo sinisillä silmillään aamuauringon lämmössä.

Kaatopaikalle ajettiin rautaromukuorma ja jätekuorma. Autotallit tyhjenivät rompetorissa suhteellisen hyvin. Kokemusta rikkaampina mietimme musiikkitavaroiden kirppistä seuraavaksi. Ja ystäväni Liisa, joka oli parina päivänä myymässä omia tavaroitaan muuton alta lupasi tulla taas mukaan. Simo vähän naureskelee näille kirppistouhuille. Vaan haitanneeko!

Kirppiksellä on kirppishinnat. Samaan aikaan täällä oli antiikki- ja keräilymessut, joista Lasinkerääjän blogissa kuvia. Yritin myydä tuplakappaleita Riihimäen punaisista maljakoistani. Antiikkimarkkinoilla vastaavat oli hinnoiteltu kolminkertaisiksi. Ja joku piti minun hintojani ehjille maljakoille korkeina. Pitänee laitaa huutonettiin tyrkylle ja lähtöhinnaksi kirppishintani...hih.

Nyt tämä lopettaa taas sanojen suoltamisen. Olen tainnut saada raitisilmasta myrkytyksen ja väsytyksen. Katsotaan, auttaako päiväkahvi. Bis dann, sanoo saksalainen. Jos en ehdi ennen juhannusta postausta sytkyttämään, toivottelen jo varalta nyt mitä kauneinta mittumaaria ja palavia kokkotulia. Hyttysiä riittää.

"Juhlat kun Jussin päivän on, silloin taas tarkenee..."

RUNOJA KIRJANKANSISTA

Aili-mummo lähetti haasteen, johon yritän nyt saada vastausta.
Piti kirjoittaa runoa omien kirjojen kansista. Ja tällaista siitä syntyi:

***
Liekkejä laulumailla - naisten kesken,
henkeä salpaava, pitkän päivän ilta.
Istun tässä ja ihmettelen - sydänvaloa.
Yksinäisyys.
Kirjeet, jotka tuuleen kirjoitin.
Jonnekin pois.


Reunamerkintöjä hulluuteen.


***
Ihmisten eläintarha:
ihminen on iso fasaani,
liian iso karuselliin -
liian paksu perhoseksi.


Nautintojen ajan aarre:
syö ja elä paljon!


***


Haukkani Memed,
kahdesti haudattu.


Onnellinen mies,
Jalnan nuori Renny.


Musta. Musta Pekka.
Kalastaja jota meri vihasi,
lokki Joonatan.


***


Kansanviisauden aarrearkku:
Viisaat vanhemmat kertovat;
suru on tie.
Punainen ruukku,
Rosemaryn painajainen -
Tiitiäisen satupuu.


***
Prinsessa!
Oon voimissain! 
Sumuruisku!


Tahtoisin toivoa sinulle
seitsemän unelmaa
eteisiin ja kynnyksille.
Melankolian huoneet -
hytti n:o 6.


Nautitaan toisistamme
Stalinin lapset!
Soita minulle Helena!


...ja Helena soittaa...

Oi ja voi miten  kansia tänään katselinkaan kirjakopassani kirpparilla. Ja olispa näitä ollut vaikka kuinka, haaste on todella kiva tehdä. Muistelen, hattarapää, että joskus aikoja sitten tämä olisi kiertänyt, tutulta tuntui.

Auringon paahteessa tänään, sateista huomenna luvassa.
Blogini lukijoista joku on livistänyt, lienenkö jotenkin suorasanaisuudellani loukannut. Mä oon mitä oon, en voi muuksi tulla, ei muu parempaa oisi mulla... eli tiikeri ei juovistaan pääse.
Pahoittelen. Mutta kirjoittaminen jatkuu, karavaanin on kuljettava.

Huomenna vielä kirppistä. Ei minusta olisi jatkuvaan tavaroiden auki ja kiinni pakkaamiseen. Tänään suht vilkasta, heti aamusta paistoin mustikkapiirakan "henkilökunnalle" eli omalle ja vähän vieraammallekin väelle iltapäiväkahville. Ja samantien riisi-tonnikala vuoka uuniin päiväruualle, salaatit sekaisin ja kylmään.
Ja juoksin taas alas pihalle. Kahvit katoin sireenimajan pöytään ja saimmepa pari tuttavaakin kahviseuraksi. Aksuli ajeli myös auttamaan meitä, samoin prinssipuolison kalakaveri toimi hanslankarina. Ja ystäväni Liisa kauppasi omia tavaroitaan vierellä. Meillä oli antoisa ja todella lämmin päivä.

Simokin on niin kuitti, että pötköttää tuossa  ihan potsojona.
Kohta molemmat vatupassiin ja luukut kiinni. Nauttikaamme  kesästä, sateestakin.

LAULUN LUIKUTUSTA JA PIHAKIRPPISTÄ

Huhhuijaa. On pitänyt mummelilla vähän hoppua viime päivät. Alkuviikosta keräilin hiljakseen kirppistavaraa koreihin ja tuumin, että mikäs hätä tässä valmiissa maailmassa. Keskiviikkona laulatettiin jokirannassa yhteislauluja - tosin minä vedin siellä vain pari laulua, sillä onneksi Ritva oli päässyt mukaan esilaulajaksi.
Kolmisenkymmentä urhoollista istuksi kivirappusilla ja lauloi sydämensä kyllyydestä.

Yksinkertainen maalaistrio: mies, tuoli ja haitari huolehti säestyksestä. Minä roudasin lauluvihkoja ja nautin tosi lämpimästä ilta-auringosta jokirannassa.

Ja missäs Simo jos ei "rattailla". Onneksi Roosa tuli apuun ja huolehti koirulista. Siinähän se keskiviikkoilta meni lauleskellessa.
Ja lisää toivottiin. Heinäkuun alkupäivinä sitten taas joikhataan yhdessä.


Heti tänä aamuna sitten kärrättiin kirppistavarat pihalle. Vähän harmitti kun lempparilemmenviemät jäi väliin sekä illalla että aamulla. Mutta pitää netistä katsoa jaksot. Onneksi ne on siellä tallessa.

Siinä on Anjalla nyyttiä, vakkaa... odottamassa ostajia. Nopas, torstaipäivä, ihmiset työssä. Mutta kyllä kiertelijöitä oli liikkeellä.
Sitä minä vähän ihmettelin, että minulla oli mielestäni ihan kelpo tavaraa tarjolla, mutta kassani karttui vain kolmasosalla prinssipuolison kassasta. Miten ihmeessä se, mikä minusta on ihan romua, voikin olla toiselle aarre!

Tässä kamakasa on jo harventunut höyläpenkillä, parilla keinutuolilla, pulpetilla, kirnulla jne. Mutta vielä on rompetta, ajateltiinhan pitää putiikki auki sunnuntain iltaan saakka.
Helpottavaa on, että autotalliin voi joskus mahtua myös auto!
Rautaromut lähtee maanantaina, jolloin myös tulee siirtolava lopun roippeen poisheittämistä varten. Että huhhuijaa.


Sylviiran runokirjaa olen ehtinyt vasta makustella ja Aili-mummon haasteen kurkata. Nyt on niin väsy olo auringossa istumisesta, että huis huomiseen.

Tää on nyt viimeistä temppua! Tyttöystävä taitaa mennä tiellä ja Simo on valmiusasemissa. Kun minua nauratti ja otin kuvaa, Simo ihmetteli, että mitäs kummallista tässä mukamas on!

Kyllähän ne muutkin pojat ikkunassa roikkuvat, eikös? Varsinkin jos on typsyjä lähistöllä kulkemassa!