tiistai 25. kesäkuuta 2013

MIKÄ KUKKA?

Olen selannut puutarhojen luetteloita, etsinyt netistä kuin neulaa heinäsuovasta. Enpä löydä vastausta.



Tämä saattaa olla joku tädyke, tai sitten ei. Tai olisko peippi?
Nyt sen kukinta on jo lähes ohi, mutta viikko sitten se oli täynnä leijonankitamaista sinistä kukkaa. Tämä kasvaa noin 25-30 senttiä korkeaksi. Huulikukkaisiiin kuulunee.

Jos tunnistat kukan, kerro minulle sen nimi. Sitten puuttuu mökin kukkamaan kukista ainoastaan kahden muun perennan nimi. Odottelen niiden kukinnan alkamista tunnistaakseni ne. Kun on tullut niin hattaraksi itse, ettei enää millään saa päähänsä vähänkään erikoisempien nimiä. Hanhikkejakin peräsin, Nepalin hanhikki minulla oli ennestään ja keväällä istutin Meksikon hanhikin, jonka nimeä jouduin etsiskelemään. Sellainen hattarapää olen todella.


17 kommenttia:

  1. Ompa pulmallista, tädykemäinen kukkavana ja vähän peippimäinen, ehkä jopa melissamainen lehti, joku salvia? Kaunis oli, kaikki olemme ihan hattaroita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Luulin tädykkeeksi, mutta kun on huulikukkainen. Peippi oli myös arvailu. Mutta isovuohennokka tämä ihan selvästi lieneekin. Kiitokset Kukkahattuneidille, johti oikeille jäljille.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olisiko keihäsvuohennokka, Scutellaria hastifolia ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kukkahattuneiti. Vuohennokka tämä ihan selvästi on, mutta isovuohennokka. Löysin sillä nimellä netistä. Kiitos.

      Poista
  4. Enpä uskalla muuta sanoa mutta lehti näyttää jonkin yrtin lehdeltä.
    Nyt on jo niin kuuma vaikkei edes aurinko paista. Kivaa tätä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös sinulle mukavaa keskiviikkoa. Ongelmaan löytyi ratkaisu. Aina kannattaa kysyä.

      Poista
  5. Empä tuohon osaa sanoa,kaunis erikoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvaa tätä kotona ja mökillä, kaunis kukkiessaan. Myös toinen samankaltainen, jossa lehdet karkeammat, on kasvamassa. Vuohennokkia ihan selvästi ovat. Nyt minäkin tiedän.

      Poista
  6. Aina oppii uutta, aika viehättävän näköinen perenna. Minulla on loistosalvia ja loistotädyke hiukkasen tätä muistuttavia mutta ei sittenkään samoja. Täytyy painaa mieleen vuohennokka, niin että tunnistan kun seuraavan kerran näen. En ole kyllä koskaan ennen nähnyt tai pannut merkille tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää selvä isovuohennokka on, minulla tämä on kasvanut jo vuosikausia vaan en tiennyt nimeänsä. Nyt inventoin kukkamaan kasvit (130) mökiltä ja tämä oli yksi niistä kolmesta minkä nimeä ei tämä hattarapää tiennyt.
      Tämä perenna on kova kukkimaan, nyt alkaa tosin jo olla kukinta suurelta osin ohitse.

      Poista
  7. Oppia on ikä kaikki.
    Minä en taas tiennyt mikä on heinäsuopa, opin uutta siinäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aina sitä oppii uutta. Heinäsuova (ei suopa) on se kuivien heinien kasa, hih. Sellainen sanonta on, että "etsii kuin neulaa heinäsuovasta" eli yhtä toivotonta.
      Hellettä on, varjossa nyt 30 astetta meillä kotona.

      Poista
  8. Kiva että kasvillesi löytyi nimi;))

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle ja 'pojillesi'!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kysyvähän ei tieltä eksy tunnetusti. Enää minulla kahden kasvin nimi etsinnässä täältä mökin kukkamaalta.

      Sinulle myös & Co mukavaa viikonloppua.

      Poista
  9. Palasin vielä tänne, halusin tietää löytyikö kukallesi nimi. Nykyään olen sellainen hattarapää, että nimet katoavat tai sitten keksin ihan uusia.
    Olisi mukava tosiaan tietää kaikkien kukkiensa nimet.
    Mukavaa kesämatkaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan nyt lähteekö matkamökki tuosta paikaltaan auton perään...
      Nyt minulta puuttuu vielä kahden kukan nimi. Kirjoitin - hattarapää kun olen - kaikki "karttaan" joten keväällä tiedän taatusti, mitä mistäkin pitäisi nousta. Hölmön hommaa tosin on.

      Hieseä helle edelleen, vaikka tultiin läpi raekuuronkin tänään. Täällä niemessä ei ainakaan vielä ole satanut ja ukkonenkin jyrisee jossakin Jyväskylän suunnalla. Kun tultiin Toivakan ohi, radiossa sanottiin, että salama iskee tuhannesti juuri Toivakassa. Me ehdittiin alta pois, onneksi.

      Poista