torstai 19. marraskuuta 2015

ULOS KAAPISTA (pöljästä)

Aamulla heti soi puhelin, ystäväni soitti ja kysyi, olenko juuttunut Pöljään. Oli odotellut postaustani kai jo vähän huolestuneena, tiedä häntä. No, en jäänyt Pöljän asemalle, on vaan jotenkin mennyt nää pari viikkoa ihan sumussa ja sateessa.

Pöydälläni on pyörinyt tämä avainrengas. Se sai nyt uutta merkitystä, kun järkyttyneenä kuuntelimme Pariisin uutisia.
Kun pari vuotta sitten kävimme tuossa hurmaavassa kaupungissa, ei mieleen olisi tullut missään vaiheessa, että mitään näin järkyttävää voisi tapahtua. Suosituimmissa nähtävyyksissä, kuten Eiffel-tornissa, Sacre Courissa, Louvressa, Notre Damen kirkossa jne oli aina valtavasti ihmisiä paikalla. Miten sitä uskaltaa enää lähteä ulos omasta kodistaan? Mutta toisaalta, pelolle ei voi antaa tilaa. Se olisi terroristeille voitto. Ja toisaalta, jos minulle on jotain matkalla sattuakseen, se on ennalta määrätty kohtalo.

Muuten nämä viime viikot on menneet kotona hissutellessa. Tietysti olen kutonut sukkia aina iltapuhteet. Ja käynyt laulaa luikauttamassa pari kertaa viikossa. Kotona kastrullikomeljanttarin puuhat eivät mihinkään karkaa, miehen pitää saada ruokaa, samoin koiran. Tosin Simon ruokahomma on superhelppo, poika popsii raksuja ja märkäruokaa, jota haen läheiseltä eläinlääkäriasemalta.
Yhtenä iltana erehdyin antamaan Simolle kaksi pikkurillin kynnen kokoista lenkkimakkarahippusta. Koiran vatsa kurni vuorokauden ja reppana piti paastoa ja mussutti pihalta viimeisiä juolavehnän vihreitä lehtiä. 
Oppia ikä kaikki. Pitää olla tarkkana koiran ruokinnassa eikä antaa tunteille valtaa. Ei koira kuulema ota pahakseen, vaikka aina tarjotaan samaa sorttia. Hauska juttu on muuten, että Simolla on tarkka päivärytmi ruokansa suhteen. Ja tietysti muutenkin. Ihana pakkaus tämä Simo Sallinpoika Hurtta.

Sukka on syntynyt muutaman parin verran. Erään entisen työkaverini ja hyvän ystäväni tytär odotti vauvaa ja hänelle kerrottiin tulossa olevan kaksoset. Päätin yllättää tämän isoäidin ja kutoa hänen lapsenlapsilleen junasukat. Vauvojen sukupuolesta ei ollut minulla aavistustakaan, joten ostin vaaleanvihreää lankaa.
Luin ohjetta sukkien neulomisesta, tupersin muutaman kerran ja jouduin purkamaankin. Mutta sitten syntyi kolme sukkaa ja neljäs melkein. Lanka ei riittänytkään. Haettiin uusi kerä ja neljäskin junasukka valmistui. Vaan lankaa jäi melkein täysi kerä. Googlasin kypärämyssyn ohjeet ja neuloa sykersin kaksi kypärämyssykkää. Lanka just ja just riitti niin, että sain neulottua nauhat lopuksi kumpaankin myssyyn.
Masuasukit ovat nyt tulleet ulos, kaksi ihanaa pikkuista prinsessaa.
Toivottavasti sukille ja myssyköille on käyttöä. Samalla neuloin vähän isommille serkkutytöille villasukat. Huomenna tapaan onnellisen isoäidin ja vien nämä tuliaiset hänelle.

Ja postauksen sokeri pohjalla osuus:
Siellä emäpitäjässä, mistä minä ja Simokin ollaan kotoisin, on työstetty upouusi runokirja. Kirjaan on otettu runoja nykyisiltä ja entisiltä rautalampilaisilta. Olen onnekas, että kolme runoistani on kirjassa mukana. Kirja julkistettiin viime sunnuntaina. Upea juttu.

Siispä. Vaikka syksy on sateista ja hämärää, on minulla ollut kaikenlaista vipinääkin. Yritin lukea Katja Ketun Yöperhosta, en saanut siitä mitenkään kiinni, joten selasin sivuja ja lukaisin loppusivut. Pöydällä odottaa Orasen Hirmuinen mies.
Parasta aikaa sataa ulkona isoilla pisaroilla, edelleen vetenä. Lämpötila plussalla nippa nappa. Ohutkin lumikerron valkaisisi maisemaa. Pihan uimalampi odottelee pulahtelijaa, pian on pakko aloittaa aamuiset räpiköinnit. Ja parin viikon päästä odottaa kylpyläloma. Ja sitten on pian joulu. Tällä kertaa vähän erilainen joulu kuin tavallisesti. Mutta siihen on vielä toki hiukan matkaa.


20 kommenttia:

  1. Oneksi olkoon runoilija Anja!
    Ihanat neuleet, varmasti saajat ovat iloisia (äiti ainakin)! ♥
    Hyvää viikonloppua sinulle ja pojillesi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, neulominen on tosi rentouttava harrastus ja jälkeäkin syntyy. Runoista nyt en niin mitään sanoisi....♥♥

      Poista
  2. Olet kadehdittavan aikaansaava ihminen!
    Olisi mukava lukea joku runosi tuosta kirjasta, voitko millään kirjoittaa sitä tähän blogiisi?
    Orasen kirja Paasikivestä kiinnostaa minuakin, pitänee laittaa kirjaston varauslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosina, saattaa näyttää siltä, että olisin aikaansaava. Joskus ehkä ollutkin, nyt eläkkeellä moni päivä kääntyy iltaan päätä käännellessä. Laitan joskus runon postaukseen, tosin mun runoblogissani se jo saattaa ollakin.
      Orasen kirjaa en ole ehtinyt vielä ottaa auki, kun iltalukemisena on Venäjän tsaarien ajalta kertova kirja. ♥

      Poista
  3. Noi junasukat on niin sööttejä. Mä kans vähän aikaa sitte tein yhdelle tyttövauvalle. Mukavaa pulikoimista teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli mun kutomat ekat junasukat, ihan hyvin ne onnistui lopulta. Samoin sinulle pulikointi-iloa!

      Poista
  4. Ihania neulomoisia , ahkeraan on siulla puikot kilisseet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä osaan vain sukkia ja lapasia kutoa, ei voi verratakaan sinun ihaniin luomuksiisi.

      Poista
  5. Oletpa ahkeroinnut.
    Minäkin kudoin Junasukat viimiselle tulokkaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuruisia neulomuksia on kiva tehdä, saa valmista nopeasti.

      Poista
  6. Söpösiä sukkia olet kutonut. Siloin aikoinaan, yli 40 vuotta sitten tein omalle lapselleni samanlaisen myssyn kuin kuvassa on.

    Voi Simoressukkaa kun on ollut vatsavaivoja. Itsellänikin oli aikoinaan herkkävatsainen koira. Joskus talviyönäkin lähdettiin katsomaan olisiko ruohoja vatsanparannukseen. Ei ollut kuin kuivaa jossain ojan pientareella. Sekin kelpasi. Toivottavasti Simolta menivät vatsavaivat pian ohi. Ihana on hän <3

    Hienoa, kun olet saanut omia runojasikin kirjan kansien väliin. Onnittelut siitä!

    Eka kuvassa on ihana avaimenperä. Itsekin olen saanut ystävältä tuliaisiksi samanlaisen, mutta eri värisen. Se on kuitenkin vähän hankala taskussa pidettäväksi, joten se on minulla koristeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mesis, me on myös kävelty aamuöistä raittia etsimässä juolavehnän versoja. Simon vatsa pysyy ihan ok jos minä vaan muistan olla tiukkana ja pitäytyä varsinaisessa ruoka-annoksessa ilman mitään lisäherkkuja.
      Noita runoja ja juttuja: pari vuotta sitten pakerrettiin täälläkin antologia kirj.porukan tuotoksista ja siinä oli mun ekat näytillä. Tuntuu kivalta saada tekeleensä julkiseen jakeluun.
      Pariisin Eiffel-avaimenperiä toin matkamuistona, ei niitä voi taskussa kantaa avaimen jatkona, ovat hankalia muodoltaan ja tarttuvat villahuiviin. Kunhan muistona säilytän. Niitä oli eri väriä ja minulle itselleni jäi tämä punainen.

      Poista
  7. Taitaapa jäädä ihana Pariisi nyt näkemättä meiltä, ketkä siellä ei olla käyty ennen näitä kamalia tapahtumia. Ihania pieniä neuleita. Hienoa että runojasi on päässyt kansien väliin! Rapsutuksia pienelle Simolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kyllä Pariisiin voi mennä kun tämä tilanne rauhoittuu. Kaupunki on viehättävä monine nähtävyyksineen. Harmi, että terrorismi on nyt kuin niskan päällä. Mietityttää vähän joulumatkamme, mutta varmasti kaikki sittenkin menee ihan hyvin. Kohtalolle ei mitään mahda.
      Simo kiittää rapsutuksista, istuu tuossa minun jalkaani nojaten ja ihan kiinni, etten vaan pääse mihinkään karkaamaan. Sellainen mamman lullupoika Simo.

      Poista
  8. ♥samaa mieltä kanssasi, kyllä vielä Pariisiinkin uskaltaa mennä, tilanteet varmasti rauhoittuu, ja samaa mieltä kohtalostakin.♥ Ihana Simo!♥ Oikein hyvää marraskuun loppua teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka. Hyvää alkanutta joulukuuta ja joulun odotusta!♥

      Poista
  9. Ei valtaa pelolle vaan elämää eteenpäin. Ihania neuleita taas. Minä tein aikanaan yhden opiskelutyön Rautalammen seudusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jos alkaa pelkäämään, sillä tiellä ei ole loppua. Eteenpäin niinkuin mummelit lumessa (!). Neuleita syntyy, just viidet lapaset ystävän pyynnöstä. Ihanuudesta nyt ei tiedä....
      Miten sinä liityt Rautalammin seutuun? Olis kiva tietää. Me Simon kanssa ollaan sieltä kotoisin.♥

      Poista
  10. Kotikin on vaarallinen paikka, kyllä liikkua täytyy, jos huvittaa :) Kivoja neuleita vauvelille. Simolle kuononpäälle pusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, jos on jotakin sattuakseen, voi ihan yhtä hyvin kämmätä kotona.
      Liikenne joskus vähän arveluttaa, mutta viikonloppuna ajelen Simon kanssa kylpylään pariksi viikoksi ja sitten jouluksi lentoon.
      Simon kuononpää sai pusun, kiitos.

      Poista