ULOS KAAPISTA (pöljästä)

Aamulla heti soi puhelin, ystäväni soitti ja kysyi, olenko juuttunut Pöljään. Oli odotellut postaustani kai jo vähän huolestuneena, tiedä häntä. No, en jäänyt Pöljän asemalle, on vaan jotenkin mennyt nää pari viikkoa ihan sumussa ja sateessa.

Pöydälläni on pyörinyt tämä avainrengas. Se sai nyt uutta merkitystä, kun järkyttyneenä kuuntelimme Pariisin uutisia.

Kun pari vuotta sitten kävimme tuossa hurmaavassa kaupungissa, ei mieleen olisi tullut missään vaiheessa, että mitään näin järkyttävää voisi tapahtua. Suosituimmissa nähtävyyksissä, kuten Eiffel-tornissa, Sacre Courissa, Louvressa, Notre Damen kirkossa jne oli aina valtavasti ihmisiä paikalla. Miten sitä uskaltaa enää lähteä ulos omasta kodistaan? Mutta toisaalta, pelolle ei voi antaa tilaa. Se olisi terroristeille voitto. Ja toisaalta, jos minulle on jotain matkalla sattuakseen, se on ennalta määrätty kohtalo.

Muuten nämä viime viikot on menneet kotona hissutellessa. Tietysti olen kutonut sukkia aina iltapuhteet. Ja käynyt laulaa luikauttamassa pari kertaa viikossa. Kotona kastrullikomeljanttarin puuhat eivät mihinkään karkaa, miehen pitää saada ruokaa, samoin koiran. Tosin Simon ruokahomma on superhelppo, poika popsii raksuja ja märkäruokaa, jota haen läheiseltä eläinlääkäriasemalta.
Yhtenä iltana erehdyin antamaan Simolle kaksi pikkurillin kynnen kokoista lenkkimakkarahippusta. Koiran vatsa kurni vuorokauden ja reppana piti paastoa ja mussutti pihalta viimeisiä juolavehnän vihreitä lehtiä. 

Oppia ikä kaikki. Pitää olla tarkkana koiran ruokinnassa eikä antaa tunteille valtaa. Ei koira kuulema ota pahakseen, vaikka aina tarjotaan samaa sorttia. Hauska juttu on muuten, että Simolla on tarkka päivärytmi ruokansa suhteen. Ja tietysti muutenkin. Ihana pakkaus tämä Simo Sallinpoika Hurtta.

Sukka on syntynyt muutaman parin verran. Erään entisen työkaverini ja hyvän ystäväni tytär odotti vauvaa ja hänelle kerrottiin tulossa olevan kaksoset. Päätin yllättää tämän isoäidin ja kutoa hänen lapsenlapsilleen junasukat. Vauvojen sukupuolesta ei ollut minulla aavistustakaan, joten ostin vaaleanvihreää lankaa.
Luin ohjetta sukkien neulomisesta, tupersin muutaman kerran ja jouduin purkamaankin. Mutta sitten syntyi kolme sukkaa ja neljäs melkein. Lanka ei riittänytkään. Haettiin uusi kerä ja neljäskin junasukka valmistui. Vaan lankaa jäi melkein täysi kerä. Googlasin kypärämyssyn ohjeet ja neuloa sykersin kaksi kypärämyssykkää. Lanka just ja just riitti niin, että sain neulottua nauhat lopuksi kumpaankin myssyyn.

Masuasukit ovat nyt tulleet ulos, kaksi ihanaa pikkuista prinsessaa.
Toivottavasti sukille ja myssyköille on käyttöä. Samalla neuloin vähän isommille serkkutytöille villasukat. Huomenna tapaan onnellisen isoäidin ja vien nämä tuliaiset hänelle.

Ja postauksen sokeri pohjalla osuus:
Siellä emäpitäjässä, mistä minä ja Simokin ollaan kotoisin, on työstetty upouusi runokirja. Kirjaan on otettu runoja nykyisiltä ja entisiltä rautalampilaisilta. Olen onnekas, että kolme runoistani on kirjassa mukana. Kirja julkistettiin viime sunnuntaina. Upea juttu.

Siispä. Vaikka syksy on sateista ja hämärää, on minulla ollut kaikenlaista vipinääkin. Yritin lukea Katja Ketun Yöperhosta, en saanut siitä mitenkään kiinni, joten selasin sivuja ja lukaisin loppusivut. Pöydällä odottaa Orasen Hirmuinen mies.
Parasta aikaa sataa ulkona isoilla pisaroilla, edelleen vetenä. Lämpötila plussalla nippa nappa. Ohutkin lumikerron valkaisisi maisemaa. Pihan uimalampi odottelee pulahtelijaa, pian on pakko aloittaa aamuiset räpiköinnit. Ja parin viikon päästä odottaa kylpyläloma. Ja sitten on pian joulu. Tällä kertaa vähän erilainen joulu kuin tavallisesti. Mutta siihen on vielä toki hiukan matkaa.