lauantai 9. huhtikuuta 2016

MÖKKIKAUSI KORKATTU

Meidän piti tulla niemeen jo pääsiäisenä, mutta eipä sitten kyetty vaan podettiin kotona flunssaa. Ja viime viikonvaihdekin meni reissussa. No, nyt perjantaina laulatettiin kuutamolauluja Ikis-tuvassa ja päästiin kolmelta tien päälle. Kamat oli valmiina kasseissa ja pakattu autoon. Ei muuta kuin kilometrejä nuolemaan.
Pikainen pysähdys Hartolan Jari-Pekassa ja kahvit ääntä kohti. Siitä sitten mökille, jonne päästiin ennen iltaseitsemää. Jäi mukavasti aikaa lämmittää mökkiä ja saunakamaria sekä saunaa. 


Mökkitie oli varsin huonossa kunnossa, tietenkin kun routa on alkanut sulaa. Ennen kuin päästiin omaan pihaan piti naapurin siirtää autonsa meidän pihaan, omansa kun oli kynnöspeltona. Märkää maa on vielä yläpihallakin, mutta mökin ja rannan välissä jo pääsee kuivin jaloin. Ranta alkaa olla irti jäästä, mutta uimaan ei päästä. Ei kyllä huvita edes, kolmas viikko minulla jo tätä köhimistä.

Saatiin saunavedet laiturin vierestä ämpärillä. Petivaatteita piti hieman lämpimässä kuivatella talven jäljiltä. Mutta kaikki hyvin, makeasti nukuttiin saunomisen jälkeen kaikki kolme.

Simo viihtyy hyvin täällä maalla, vaikka ei poikaa uskalla vapaana pihassa pitää, houkutus livahtaa naapurin tyttökoirien luo on suuri.

Lauantai valkeni aurinkoisena. Ulkona liversi peipposet, teeret kukersivat vastarannan niemessä ja kuovi huuteli lähilahdessa.
Mutta joutsenet! Kaksi pariskuntaa on tullut jo, vaikka vasta joen suut on sulana. Löytänevätkö mitään syötävää edes. 

Yhdessä kököttelivät jäällä, tosin niin kaukana, ettei minun pikkuisella kamerallani tahtonut sinne yltää!

Piha on vielä melkoisen väritön. Kukkamaalla katsastin, miten on talvesta selvitty. Puput jyrsineet ruusun oksistoa, lamoherukassa pian jo pieniä lehtiä, esikot nupulla. Taponlehti kärsinyt niin, että lehdet osin ruskettuneet. Liljat nostavat päätään, kuuliljat vielä nukuksissa. Ehkä parin viikon lämmin jakso tekisi kukkamaalla ihmeitä.

Söhläsin jotenkin telkkarin kanssa, kuva häipyi enkä saanut sitä takaisin. Onneksi ei nyt niin tarpeellinen härpäke olekaan.
Enkä vielä edes jääkaappia tarvinnut, vähäiset sapuskat selviää pari päivää keittiön eteisessä, missä on riittävän kylmää vielä.

Jäälle ei ole enää asiaa, vaikka viikko sitten vielä pilkkijät reijillä istuivatkin. 
Pojan perhe omalla mökillään teki kyllä rantaan sen verran avantoa, että miniä pääsi pariinkin otteeseen pulahtamaan talviturkkinsa heittämään. Minä en nyt uskalla, parantelen tämän köhän ensin pois.

Kotona on menossa nekkahyllyjen siivousta edelleenkin. Olen kerännyt tuplakappaleet eroon ja yritän päästä niistä eroon.
Lupasin laittaa kuvat Berliinin kirpparikierroksen löydöistäni.
Tässäpä ne ovat:


Nekan kukkakuvio


Tässä vielä kuva, mistä selviää  kokoluokat. 

Ja sitten se nunna. Lauloi niin tosissaan Tiergartenin kirppiksellä että en voinut sitä jättää vaikka painava kuin mikäkin.

Nunna ja tuo entinen haitaristipoika laulavat duettoa samalla soittaen sirmakoitaan kumpikin. Hauskoja.

Ja postauksen lopuksi tietenkin tämä ihana lullukkapoika Simo.
Mukavaa viikonloppua toivotellen niemen nokasta!

23 kommenttia:

  1. Lopussa kiitos seisoo eli paras kuva viimeisenä:) vaikka kyllä tuo nunna ja haitaristikin ovat mainioita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo on sellainen lutukka, aina yhtä ihana koiruli. Nunnan ostin kirppikseltä kun olen haitaristifiguureja keräillyt.

      Poista
  2. Voi miten ihana postaus!
    Tuo mökkihomma on kyllä näin keväällä niin ihanaa aloittaa. Ja mitkä kirpparilöydöt , ihania kaikki! Simo söpöläinen viimeisin muttei vähäisin <3
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivi♥, mökkikausi saatiin jotensakin alkuun, vaikka ei vielä oikein mitään päästy tekemään niemessä.
      Simo myös nauttii mökkielämästä ja saunomisesta siellä.

      Poista
  3. Kiitos keväisestä postauksesta, Anja-Regina!
    Hyvää sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle ja pojillesi!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, kevätkonsertti kuuluu aamuisin pihametsiköstä. Nautitaan keväästä.

      Poista
  4. Varmasti mukava taas päästä mökille, vaikka vielä onkin märkää ja vä'hän kylmääkin.

    Nuo punaiset lasiesineet on kertakaikkiaan viehätt'äviä. toinen eoistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viihdyttiin mökillä vaikka kylmää vielä oli ja jäät järvessä.
      Punaisia lasijuttuja olen vielä hiljalleen keräillyt, vaikka vitriinikaapit on niitä pullollaan. Jotenkin en vaan pääse niistä ohi, varsinkin jos edullisesti ovat tarjolla.

      Poista
  5. Varmasti kiva aloittaa mökkeily.
    Toivotan teille, hyvää mökkeily vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sylvi, tästä se kevät koittaa ja kesää kohti mennään.
      Mukavia aurinkoisia päiviä sinulle.

      Poista
  6. Laulava nunna toi hymyn naamalle ja tietenkin tuo Simo koiruli, hän osaa ottaa elämän tyynesti hötkyilemättä. Kiva postaus. Tulkaa seuraavalla kerralla läntistä rantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulava nunna vetosi het minuun berliiniläisellä kirppiksellä. Pieni figuuri mutta painaa valtavasti, jotakin raskasta metallia on.
      Simo osaa ottaa elämän nautinnon kannalta. Kyllä se on suloinen poika, aina yhtä lutunen.
      Kyllä joskus tullaan länsirannan kautta....

      Poista
  7. Olipa oikea hyvänmielenpostaus. Varmasti oli ihana päästä mökille, niin teidän kuin Simonkin, joka näyttää nauttiva täysin. Ihana on hän. Joutsenparikin siellä jäällä lepäilee. Oikeata kevättunnelmaa.
    Pikaista paranemista köhästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti vielä sanomani, että aivan ihana kukkakuvio tuossa nekassa.

      Poista
    2. Kiitos Mesis. Varmasti nämä postaukset viestivät mielialasta, nyt on kevät ja toiveikkuutta ilmassa.
      Simo osaa olla niin lutupoikaa, nauttii aina mökkielämästä ja luonnon kuuntelemisesta rannalla.
      Köhinää jatkuu vielä, sitkeätä yskää on, mutta ehkä jo helpottamassa.
      Huomasin, että minulla on ennestään lähes samanlainen nekka, kuvion takia sen nappasin Mauerparkin kirppikseltä. Siellä oli myös aluslautasia eurolla kaikki viisi mutta en jaksanut ottaa niitä kainaloon...

      Poista
  8. Kaunis tuo nekka ja tuon nunnan minäkin oisin huolinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nekan kuvio houkutti ottamaan nekan. Nunnan ilme iski heti suonta ja kun kerään haitaristeja, oli ihan pakko se mukaan napata.

      Poista
  9. Oikein mukavaa mökkikautta teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti, tästä se vähitellen alkaa. Kunhan vähän piha kuivuu että pääsee haravalla kuopsuttamaan.

      Poista
  10. Laitoin sinulle s-postia arvonnasta sekä viestin arvontasivulle.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/03/maaliskuun-arvonta-203-134.html

    VastaaPoista
  11. Oikein mukavaa mökki kautta. älä kylmetä itseäsi siellä kylmässä vedessä Iloista Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kiitos. En kylmetä itseäni järvessä, mutta pakko sinne on vaan painautua jokainen aamu heti herättyä. Kun olen köhinyt viisi viikkoa yhteen pötköön eikä oikein vieläkään hellitä, niin kokeilen, josko yskä jäisi järveen!

      Poista