Koirapoikani täyttää tänään 13.3. kokonaista kaksi vuotta. Aamulla ei laulettu, mutta tanssittiin salsaa ja annettiin lahjaksi pieni makupala halausten ja rapsutusten kera.
Simo on oikea hurmuripoika. Nukkuu yöt mamman peiton alla jalkopäässä tiiviisti kiinni mamman kintun sivussa. Kun tämä poika kuulee vaan sanan sauna, on hän alta aikayksikön saunan lauteilla, sekä kotona että erityisesti mökillä kesäaikana. Uimisesta ei välitä, tosin ei kovasti pesustakaan.
Alistunein ilmein hän astelee kylppärin suihkunurkkaukseen lenkin jälkeen peppusuihkuun. Joskus olen ulkona yrittänyt lumipesua, mutta siitä on muristu. NO, kuka meistä tykkäisikään, jos jääpalaa joku työntäisi peppuun!
Simolla on monta lempinimeä, Pieni Rakas, Mamman Lullupentu, Pimo, Simpsu näin esimerkkeinä.
Josko joskuskaan opin kuvia siirtämään tänne, laitan pojan potretin blogiin.
Simon tarina alkoi kaksi vuotta sitten, kun löysin pörssistä kuvan koirapesueesta kotipitäjässäni keskemmällä Suomea. Kysyin oitis, onko yhtään poikaa varaamatta. Oli yksi, Mortiksi nimitetty. Ajettiin seuraavalla viikolla katsomaan; oltiin niin myytyjä että vaikka heti olisimme ottaneet. No, maltoimme sentään odotella kesäkuun alkuun, jolloin haimme pienen nyyttimme mökille. Olin jo sanonut kasvattajalle, että minun koirani ei ole Mortti vaan Simo Hurtta. Ja kun Simon äiti oli Salli, tuli se Sallinpoikakin siihen nimeen.
Simo itki autossa sylissäni matkan mökille asti, mutta kun ajoimmekin serkkuni luo hakemaan luomumaitoa samantien ja pihassa haukkuivat Karo ja Rita, loppui pienen Simon itkut ja hän huomasi, että Salli-emon turva olikin muuttunut mamman sylin turvaksi. Siitä lähtien Simo on ollut mamman kulta. Nytkin hän nukkuu omassa tuolissaan tietokoneeni vieressä ja seuraa minua sitten kun lähden yläkertaan.
Simo on rodultaan seropi; äiti on Parsonterrieri ja isä on austraalian rottaterrieri. Ärhäkät geenit mutta lutunen luonne. Jos ärähtää, niin asiasta. Äskeisellä lenkkipolulla tuli tyttö-russel vastaan ja kun ei saanutkaan häntä nuuskia, Simo teki Heikki Kovalaiset ja kirosi koirakielellä!
Talven selkä taittuu. Pihalla kuuntelimme äsken tiaisten tirskutusta ja punatulkkujen vihellystä auringon kultaamien puiden latvuksissa. Aurinko paistaa, lumi tuli katolta tuoden mukanaan lumiesteet. Oli kyllä lunta jo kahteen kertaan katolta pudoteltu, mutta oli niin painavaa, ettei mikään este pidätellyt. Täytyy vahvistaa kiinnitystä.
Jess! Kaksi kuvaa, ei nyt ihan parhaita otoksia, sain siirrettyä tähän. Harjoitusko tekee mestarin? Ehkä opin sivun tekemisen joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti