maanantai 23. tammikuuta 2012

BIG, BIG DREAMS

Tylsä Mörökölli haastoi:


Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitä viisi tärkeintä kohdetta ilman materiaalisyyllisyyttä hankkisin! Haaste edelleen viidelle.






Siis JOS.  Niin


1.  Itsekkäästi tekisin maailmanympärimatkan miettimättä. Ihan ehdottomasti kävisin myös Uudessa Seelannissa.  Koska käärinliinat ovat taskuttomat, kokemukset on ainoat mitkä saa - jos nekään - mukaansa tuontaivaisiin.


2.  Lapsilleni ja lastenlapsilleni turvaisin huolettoman tulevaisuuden, mikäli sen rahalla sitten voikaan turvata...


3.  Ajatellen "mun kotiani kallista" palkkaisin viikkosiivoojan loppuajakseni.


4.  Muita pytinkejä en rakennuttaisi, ainoastaan mökin pihalle mietiskelytornin tai vaihtoehtoisesti rantamäntyyn ison kottaraispöntön, jossa voisi ottaa päivänokoset ja kuunnella laineiden liplatusta.


5.  Kaikenmaailman rahoista joutaisi suurin osa hyväntekeväisyyteen siten, että ottaisin tusinoittain kummilapsia köyhistä maista ja takaisin heille rahoillani paremmat koulutus- ja elämisenmahdollisuudet.


Ja loppujen lopuksi. Hyvä on haaveilla ja unelmoida. Totuus on kuitenkin paljas, eli ei elämässä onnea saa rahalla ostetuksi. Paras on suutarin pysyä lestissään. Vaan kovasti houkuttaisi matka maailman ympäri!


Jaanpa tämän haasteen edelleen Minttulille, Unelmalle, Nenuselle, Kartanonrouvalle, Maikulle ja Rosinalle. Rahaa jaossa unelmoitavaksi!


Tämä on mun säästöpossuni johon todellisuudessa tiputan kaikki alle euron kolikot! 


Tervetullut lukijakseni Maahettaret! 

6 kommenttia:

  1. Ajatusleikit on kivoja, mutta tottahan tuo, ei rahalla saa onnea ostetuksi. Taidankin itsekin tehdä tämän blogiini!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta. Vastailen tähän mielelläni, vaan ensin teen toisen, joka odottaa.
    Nämä sinun unelmasi ovat kyllä hienoja!

    VastaaPoista
  3. Minä tekisin aika lailla samoja. Se kottaraisenpönttö vaan olisi ongelma, kun ei ole sitä mökkiä, mutta senhän voisikin sitten hommata.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan haasteesta.
    Samantapaisia haaveita meillä mummeleilla taitaa olla.

    VastaaPoista
  5. Vastaan kyllä ehdottomasti, vaan minäkin vastailin toiseen pyyntöön ja se venähti pitkäksi! Joten siis perästä kuuluu ja asialinjalla olit ja koitan muistellä omasta puolesta pieniä lisäyksiä tähän rahankäyttöön, naurattaa jo etukäteen....:)

    VastaaPoista
  6. Nenunen on laiskalla päällä ja ei viitsi kirjaantua tuppaan sisälle, mut kommentini voin heittää näin rappusiltakii;) Tulin kurkkimaan piiitkästä aikaa ja voi kuinka kaunis tausta on sivullasi nyt. Ja huomaan, minulle on annettu muiden mukana kaikki maaliman rahat tärvättäväksi iliman tunnon tuskia. Voi riemua, että kerrannii on millä mällätä:D Tuon homman ossoon kerran pienessäi mittakaavassa(palkka ja pieni sellanen)Niin varmaan ossaan maaliman rahat myös laittaa "palamaan":D Kiitos haasteesta, teen sen pian:)

    VastaaPoista