sunnuntai 15. tammikuuta 2012

PÄHKLIPUREJAT

Tää päätti antaa tyttökaverilleen syntymäpäivälahjaksi balettielämyksen. Mentiin katsomaan Pähkinänsärkijää Estonia-oopperaan Tallinnaan. Lippujen tilaaminen oli superhelppoa ja onnistui yli odotusten.


Torstaina aamuruskon aikaan  noustiin vankkuriin ja sitten laivaan. Perillä meille jäi hyvästi aikaa asettua asumaan ja kierrellä Virukeskuksessakin ennen baletin alkamista.


Estoniateatteri on iso ja sokkeloinen talo. Äkkiä siellä oppi suunnistamaan tarvittaviin paikkoihin, naistenhuoneeseen, teatterisaliin ja lämpiöön.
Vaikka oli torstai-ilta, sali oli tupaten täynnä katsojia. Mukana muutama suomalainenkin meidän lisäksemme.



Harmi, ettemme ottaneet kameraa mukaan balettiin, joten kuvat on esitekirjasesta.




Pähkinänsärkijähän on joulutarina, jossa nuori tyttö saa joululahjaksi pähkinänsärkijän, ukkelin hahmon, jossa pähkinä laitetaan hahmon suuhun ja takana olevasta vivusta painetaan hampaat kiinni ja näin pähkinästä saadaan kuoret irrotettua. Jouluaattoillan myöhäisinä hetkinä kaikki lasten saamat joululahjat heräsivät tytön unissa elämään ja uniin tuli myös hiiret, sillä tytön villi veli oli paketoinut sisarelleen "lahjaksi" kuolleen rotan. Tytön unissa tanssivat myös lumikuningatar ja prinssi sekä kesäiset kukkaset.


Tsaikowskin musiikki on mukaansa tempaavaa ja minulle jäi mieleen Kukkaisvalssia tanssivat kevyen keltaiset kukkaistytöt sekä yksi puna-asuinen kukkanen poikaystävineen. Silmiähivelevän kauniita ja keveitä, vau.
Minä näin tämän baletin ensimmäistä kertaa ja nautin todella täysin siemauksin. Ja Estonian sali sinisine sävyineen on myös upea ja tilava. 
Kovasti säväytti meikäläistä myös  baletin upeat lavasteet, luminen metsämaisema erityisesti tanssivine lumihiutaleineenkin.


Sää torstai-iltana oli loskainen ja märkä, eipä se meitä mummeleita haitannut. Ratikalla ajeltiin lopuksi majapaikkaan ja unten maille näkemään ihania unia baletin jälkeen.


Perjantain ohjelmassa oli ainoastaan kierros Rocka al Maren ostoskeskuksessa. Eipä meillä juuri mitään ostamista mielessä ollut, kunhan hypisteltiin kaikkea kaunista. Sellainen tavarataivas ostoskeskus on, että sinne kannattaa Prisman ilmaisella bussilla ajaa edestakaisin vaikkapa vaan kahville ja jäätelölle. Tai painattamaan omalla tekstillä vaikka t-paita. Mietin, miltä tuntuisi kulkea rinnuksissa 
"mis sul viga on?" Hih.


Ennen laivalle palaamista piipahdettiin syömässä Vapinossa Hobujaamilla salaattiannokset ja mascarbonejuusto-mansikka-jälkkärit. Kyllä maistuikin hyvälle, sillä aamun muna-pekonista oli jo kalorit kulutettu.
Herkullinen salaatti, tosin ennen kuvaamista olin jo napsinut ison osan siitä ja ahne kun olen, en muistanut kuvata jälkkäriä vaan herkuttelin sen...
Vapinosta suunnistimme suoraan Rimiin lähelle D-terminaalia ja pähkinä- ja hunajaostosten jälkeen kohti A-terminaalia.


Sataman sulassa vedessä uiskenteli hytiseviä lintuja, joita nuoret pojat syöttivät. Yksi joutsenista oli vielä harmaassa höyhenpuvussa.
Kova säpinä syntyi aina ruokamurusten heittämisen jälkeen.
Me tuulen ja räntäsateen tuivertaessa puskimme läpi jäisten katujen A-satamaan ja kotimatkalle.


Matkamme oli oikein onnistunut. Mitään kommelluksia ei kohdallemme osunut ja tulipa tykytettyä yhdet lapaset ja ystäväni tykytti yhdet sukat valmiiksi. Jopa niin innokkaina neuloimme, että laivassa eräs matkustaja kysyi, onko meillä menossa jokin kilpailu!?! Saattaahan se näyttää  hassulta, että mummelit kaivaa kutileet ajankulukseen.  Nyt suunnittelemaan uutta balettielämystä keväämmälle. Tai konserttia vaihtoehtoisesti. Matka virkisti ja taittoi talven selkää. Suosittelen.


Tervetuloa uudet lukijani! Jotain häikkää mulla tässä blogipohjassa on, kirjaimet pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä ihan itsekseen ja kukkapohja katoaa välillä kuin talven alle. Yritän korjailla kunhan ymmärrän mikä tätä vaivaa. Sorry.





18 kommenttia:

  1. Oli varmasti mieleenjäävä matka arjen keskellä. Jo upea sali ja kuaniit lavasteet tekee juhlan ja siihen vielä hieno esitys, niin kaikki on kympin arvoista.
    Oikein hyvää sunnuntaita sinulle ja Simo pojalle rapsutus!

    VastaaPoista
  2. Mukava reissu tuo oli teillä. En ole itse ajatellutkaan että sitä voisi noin helpoti Tallinassa käydä baletissa tai oopperassa. Olen lähdössä helmikuun alussa Tallinnaan muutaman blogikaverin kanssa viron lankoja ostamaan suoraan Karnaluksin tehtaalle. Odotan innolla reissua :)

    VastaaPoista
  3. Mukavat terveiset toit Tallinnasta meille muillekin. Estonia-teatteri on varmaan remontin jälkeen upea. Olihan se kyllä ennenkin viehättävä. Pähkinänsärkija on vaan niin ihana satu, tosin en sitä ole nähnyt kuin televisiossa..
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Ollaa suuniteltu vähän, että mentäis operettiin Tallinnaan. Kysymys tiedätkö onko siellä mitään suomennosta tekstiin??

    VastaaPoista
  5. Anja, hyvä kun te edes hoidatte nämä tärkeet asiat, minä sitten ilolla tyydyn vain lukemaan näistä mielenkiintoista asioista!!!!!Tottakait tykkäisin olla enenmän liikeellä, mutku on ne pätevät syyt olla hissukseen. Pienillä kieroksilla kyllä pärjään, mutta autapa armias kun tulee liikaa askelia, ylä-ja alamäkiä rappusineen kaikkineen... Tulloo se pakollinen pysähdys, joten pakko on säästää itseeni, kun se kontrolli onneks viellä pelittää. Siintäkin huolimatta..hih-hih...:)

    VastaaPoista
  6. Ihana kieli tuo eesti, pähklipureja:D
    Oliko se ruokapaikka Vapiano? Ai niitä on nyt Tallinnassakin? Niitä nousee joka puolelle kuin sieniä sateella.

    VastaaPoista
  7. Sinä ehdit jo laittaa postauksen, minä vielä tuumailen.
    Kiitos ystäväni hienosta unohtumattomasta syntymäpäivälahjasta.

    VastaaPoista
  8. Olipas kiva päästä kulttuurimatkalle Tallinnaan vaikkakin näin blogin kautta. Kuvista ja tekstistäsi saa hyvän käsityksen ko. esityksestä.

    VastaaPoista
  9. mummeli; mukavaa sunnuntaiehtoota sinulle ja Himmulle. Meillä oli mukava kulttuurimatka Tallinnaan.

    maiju; netin kautta oli todella helppoa tilata liput. Kaikki hoitui hienosti. Me ei käyty Karnaluksissa vaan ostarin lankakaupasta löytyi kerä sitä lankaa mitä halusin kokeilla.

    Minttuli; minullekin eka kerta Pähkinänsärkijää ja ihastuin paitsi tuttuun musiikkiin ison orkesterin soittamana myöskin kevyen keveisiin balettitanssijoihin ja heidän värikkäisiin asuihinsa ja lavasteisiin. Oli elämys, joka pitää pian uusia, sillä en tiennyt etukäteen miten helppoa on saada liput Estoniaan täältä.

    Amalia; kannattaa mennä, mutta ei todennäköisesti oopperassakaan ole suomennosta. Esitteessä vain viroksi ja englanniksi, ihmettelimme ettei venäjän sanaakaan ollut tekstissä! Mutta balettihan on sanatonta viestintää joten siitä ainakin on helppo nauttia. Joutsenlampi ja Pähkinänsärkijä näkyivät olevan nyt ohjelmistossa sekä joku lasten baletti lisäksi. Ja konsertteja toki Estonian musiikkilavalla.

    Maikku; aika hissukseen mekin liikuimme, aina ratikalla ja bussilla. Ei siellä liukkailla parane ilman hakkapeliittoja liitää. Hih.

    SInikkaHelena; jepjep. Kyldyyriä kerrakseen.

    Allu; monet vironkieliset sanat on meistä hauskoja, mutta nehän on sekoitus saksan, ruotsin ja jopa suomenkielestä. Tai päinvastoin.
    Jess, Vapiano on Tallinnassa jo - ja Hesassa kuuluu myös olevan. Todella kiva ruokapaikka jossa meidän lapsenlapsi aina haluaa syödä. Niin mekin viimeksi ja nyt Unelman kanssa.

    Unelma; viime yönä postailin ja harmittelin tätä ulkoasua. Tartten kädestäpitäen apuva että saan kukat kedolle ja tekstit näkyviin.

    ANja; hyvä jos onnistuin tuottamaan sinulle kulttuurimatkaelämyksen!

    VastaaPoista
  10. Sinä, Anja, olet aina joko tulossa tai menossa, pysähdysaikoin aehdit kirjoittelemaan näitä mukavia postauksia.;D

    Varmasti mukava baletti, tuo Pähkinänsärkijä; teeveestä olen nähnyt sitä esitettävän. Mutta ei täältä asti juohtuis mieleenkään lähteä Tallinnaan sitä katsomaan.O_O

    Hyvää sunnuntai-iltaa; Anja, ja tulevaa viikkoa.<3

    VastaaPoista
  11. Aili-mummo; tukka putkella kun jalka nousee, hih. No olen kyllä ajoittain ihan kotona vaan ja kudon sukkaa!! Nyt tosin aloitin sellaisen hetulahuitulan neulomista kun löysin Tallinnasta kummallista verkkolankaa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle, Aili.

    VastaaPoista
  12. Olet kyllä ahkera reissaaja :) <3

    Balettielämys on varmaankin ollut ikimuistoinen lahja1

    VastaaPoista
  13. Kati; sanotaan ettei vierivä kivi sammaloidu! Sitähän tämä varmaan on!

    VastaaPoista
  14. Kiva kun jaksat reissata. Teillä näytti olevan oikein mukava reissu.
    Mukavaa loppuviikkoa taas!

    VastaaPoista
  15. sylvi; samoin sinulle mukavia viikon loppupäiviä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kulttuurimatkasta...ihanaa on olla mukana näillä matkoillasi ... Antoisaa vuodenjatkoa Anjalle ja kumppaneille ;)

    VastaaPoista
  17. ritvau; kiitos kommentista ja mukana olosta! Samoin sinulle oikein hyvää ja taiteellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista