maanantai 20. helmikuuta 2012

AURINKOINEN MAANANTAI

Kyllä tää on "törttökarhujen" valtakuntaa. Kuljin äsken koirulin kanssa tuossa meidän isolla tiellä - tai maantie se on, ei mikään valtatie. Autoja ajaa harvakseen ja on turvallista kävellä, kun muistaa kulkea "oikeata" reunaa eli siis vasenta ja vastaan vastaantulevaa liikennettä. Että paremmin näkyisi (vrt. Punahilkan mummo ja susi). Ja tietysti heijastimet heilumassa.


Mutta, mutta.  Mikä saa nämä lumikinoksesta autonsa liikkeelle pöheltävät  pyyhkäisemään ainoastaan tuulilasin ja sivuikkunoita. Äsken ohitsemme ajoi pikkukottero, jonka katolla oli ainakin viidentoista sentin kerros iskostunutta lunta. Joo joo, kyllä se sieltä lentää sitten kun vauhtiin on päästy! Voi liukua jarrutilanteessa omaan tuulilasiin, mutta ellei, herravarjele jäljessä ajanutta! Saa kyllä ikävän mällin suoraan naa- eikun tuulilasiinsa. Menee siinä hetkeksi näkyvyys jos ei sitten koko tuulilasi! Siispä harjat heilumaan ennen "iglun" tielle viemistä! Toivon niin.




Tänään on ollut ihan mielipäivä. Ulkona aurinkoista, paljon paksua vitivalkoista lunta ja mittari plussalla. Räystään reunasta jo tipahteli kirkkaita keväisiä vesipisaroita.  Niin paljon on satanut ja tuiskunnut, että kuisti talon takapuolella oli ihan tukossa. Eipä päässyt pikku koira yhtään karkumatkalle, lunta oli korvannipukoihin asti. Palasi kiltisti takaisin kuistille, josta lapioin lumet pois.


Aurinkoinen päivä pätkäytti päähäni, että nyt viimeistään pitäisi vaihtaa mullat isoihin ruukkuihin. Tuntuu vaan niin työläältä urakalta nostella suurta araliaa ja limoa irti vanhasta mullasta. Mutta kun viime keväänä vaan lisäsin pintamultaa, nyt on ihan pakko vaihtaa koko ruukullinen. Näkyi olevan Robbarissakin tarjouksessa kukkamullat.


Ja eikä ainoastaan mullanvaihtoa vaan reippaasti pölyhuiskaa. Kauhistuin makkarin ylähyllyn päällä olevia hevosiani. Oli mustasta oriista nopsaan tullut harmaa hiirakko! Mikrokuituliinaan tarttui niin paljon "hevosenhikeä" että jokainen koni on pakko pyyhkiä yksitellen. Siinäpä ajanvietettä kerrakseen, kuka käski makuuhuoneesta hevostallia perustaa!


Tänään sain luetuksi loppuun kirjan iranilaisesta tyttärestä. Oli mielenkiintoinen kertomus kolmen sukupolven sikäläisestä elämänmenosta ihan ajatollah Khomeinin aikaan asti. Kirjan päähenkilö, Lili, naitettiin 13 vuotiaana, synnytti tyttären, mies hakkasi ja pahoinpiteli ja alisti.  Lilin itsetunto oli nollassa ja hänen isänsä myöhemmin maksoi Lilin opiskelemaan Saksaan, sillä kotimaassaan hän ei voinut eronneena ja lapsen synnyttäneenä jatkaa opintojaan missään koulussa. Lili valmistui kätilöksi, löysi saksalaisen miesystävän, joka rakkaudesta Liliin matkusti Teheraniin, kääntyi muslimiksi ja antoi ympärileikata itsensä. Ne olivat Lilin ehto avioliitolle. Lili oli tarmokas nainen, kuten hänen äitinsä Kobrakin, joka omassa elämässään oli kokenut väkivaltaa ja silti olisi halunnut pitää miehensä tämän uudesta naisesta huolimatta. Uudet tuulet puhalsivat Mohamed Reza Pahlevin kaudella, maa länsimaistui ja naiset kulkivat hunnuitta jakkupuvuissaan. Maa lepäsi öljyn päällä ja siitä syntyneet rikkaudet eivät jakautuneet tasaisesti, vaan köyhimmät elivät kurjissa hökkeleissään ja rikkaat rikastuivat. Vallankumousta aavistellen Lili ja hänen miehensä ja toinen tyttärensä (joka Lilin tarinan kertoo) muuttivat Kaliforniaan. Lilin ensimmäinen tytär Sara oli jäänyt isälleen jo avioerossa ja vieraantunut äidistään. Kuitenkin Lili kaipasi Amerikassa sitä "parempaa tytärtään" vaikka ei hänestä ollut nuoremmalle tyttärelleen edes kertonut. Sydämessään hän ei koskaan unohtanut vanhempaa tytärtään, jonka ainoa kysymys oli: Miksi jätit minut silloin? Sen vuoksi Lili kertoi tarinansa kaseteille, joista hänen nuorempi tyttärensä ne kirjoitti.  Minusta kirja oli hieno kuvaus Persian oloista myös toisenlaisesta näkökulmasta, mitä olin shaahi Rezasta ja hänen vaimoistaan (eniten Sorayasta ja Farah Dibasta) ja loisteliaista häistään lehdistä aikoinaan lukenut.




Olo tuntuu aika vetämättömältä. Ei tämä voi olla kevätväsymystäkään, mistä se eläkeläiselle voisi tulla!?!  Parasta tehdä Simot ja lähteä iltateelle ja sitten vatupassiin. Huomenna päivä on uusi. Ja uudet kujeet eli mullan vaihtamiset. Bis dann.





18 kommenttia:

  1. Meillä täällä tuiskutti lisää lunta, aurinkokaan ei siis loistanut!

    Kukkamullat on minullakin vaihtamatta, pitäisi ensin ostaa ne.

    Et maininnut tuon lukemasi kirjan nimeä, kuulosti kiinnostavalta.<3

    Oikein antoisaa ja leppoisaa kevättalven jatkoa, Anja-Regina.<3

    VastaaPoista
  2. Tää kirja on Jasmin Darzikin Iranilainen tytär. Minä tykkäsin.
    Myös sinulle aurinkoista kevään odotusta.

    VastaaPoista
  3. Samat mullanvaihtopuuhat täälläkin on mielessä. Suurikokoinen aralia kyllä hankala, pitää viedä pesuhuoneeseen ja suihkuttaa pölyt pois, eikä ilman apujoukkoa onnistu millään..

    Kiitos kirjavinkistä, kurkkaan hetimiten kirjaston sivuille löytyykö valikoimista ja jos, niin varaan.
    Hyvää laskiaistiistaita, harmaata on jälleen. Lumikin lisääntyy, kuinkas muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aina ihmettelee miksi on haalinut niin suuria huonekasveja, mutta nehän vaan kasvavat kun vanhenevat. Minunkin on raahattava ne altakasteluruukkuineen pesuhuoneeseen mullanvaihtoon ja suihkuun. Kesällä joskus vien ulos terassille sateeseen.
      Tää kirja oli SSKK:n kuukauden kirjana. Mielenkiintoinen tarina naisen tai naisten asemasta Teheranissa.
      Lunta sataa. Lämpötila plussan puolella, joten eiköhän pian ala jo kevät koittaa. Pitkiä pellavia, onhan laskiaistiistai!

      Poista
  4. Minäpä jo ehdin mullat eilen vaihdella...
    Tänään ei tarvitse sitten enää aurikolaiseja käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ollut ahkerana! Meilläkin nyt aamusta taas lumipyryä eikä auringosta jälkeäkään.

      Poista
  5. Täälläkin paistoi eilen aurinko,tänään taas tulee lunta pyryttämällä,oikein hyvää viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne keväiset säät vaihtuu, mutta sanotaanhan, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Minusta voisi jo sulaminen vähitellen alkaa.
      Mukavaa viikkoa sinulle, ritva.

      Poista
  6. Vatupassissa Simon lailla minunkin mielisi olla, vaan jotain kuitenkin yritän ropottaa. Iskua ei oikein, flunssa otti pihteihinsä, pää täynnänsä sitä ihtiään jota niistettävä pois kun vain nokka kestäis. Niin on kuin paleltunut nauris arka ja punoittava, yskänrokkoakin pukkaa joten tosi tympeä olo.Lunta saadaan meilläkin yhäti,eilen aurinko muistutti että olemassa on.
    Uutta multaa minunkin vähäiset kukkaseni huutaa.
    Kevätkaipuuta sinnekin!

    VastaaPoista
  7. Flunssan tultua vierailulle on vatupassi ainoa oikea asento. Minä taisin taas kerran - kop,kop - selviytyä ilman flunssaa vaikka läheltä liipoo.
    Lunta pyryttää jälleen ja päivä on harmaa. Mutta se kevät, se tulee sittenkin.
    Lepäile hyvällä omallatunnolla lämpimän peiton alla että pääset nopeammin iskukuntoon taas.

    VastaaPoista
  8. Eilen oli niin ihan aurinkoinen ilma. Mutta jostain sysytä tuo aurinko saa minut aina irvistelemään...kun vaikka miten siivoisi aurinko pahalainen tuo joka kerta esiin tullessaan AIVAN KAIKKI pienen pienetkin pölyhiukkaset ja karvat, tahroista puhumattakaan...esille. olen noita autoja kanssa ihmetellyt... joillain kun ei edes ne sivuikkunat ole skrapattuina....etulasissa saattaa olla vainpienet silmän mentävät aukot... :O(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloitaan auringosta ja ummistetaan silmät pienille pölyhiukkasille. Ne ja koirankarvat ovat katoamaton luonnonvara ainakin minun huushollissani. Mutta olkoon, parempi ettei pölypesiä sentään pään sisällä, hih.
      Meidän tiellä on 30 rajoitus, nämä töttörööt ajavat kuuttakymppiä lumikuorma katolla tihrustaen pienestä reiästä tuulilasissa. Että voi voi.
      Mukavaa viikkoa sinulle Saga.

      Poista
  9. Tuo kirja kuulostaa kiinnostavalta. Jospa minäkin jo päivien kirkastuttua saisin jotain luettua, huhtikuussa pääsen silmälääkäriin.

    Tänään on taas pyrypäivä. Kävin palvelutalolla ja lumiaura jahtasi minua jalkakäytävällä. Tätä tämä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni lainaan sinulle tämän kirjan. Meilläkin pyrytti aamulla kun Simon kanssa oltiin ekalla lenkillä. Tuli oikein kouluaikaiset hiihtokilpailut mieleen, miten silloin aina satoikin ja pyrytti!
      ONneksi meilläkin on aurattu tie, käveltiin äsken hurjan pitkä lenkki iltapimeässä Simon kanssa.

      Poista
  10. Makkarissa, kirjahyllyn päällä sen minunkin hevoshaka on, mistäs minä kaupukilaistyttö tietäisin muka parempaa paikkaa! Siihen ne laitoin toistakymmentä vuotta sitten, väliaikasesti.....;)

    Minä en ole muuten kirjoja lukenut pitkiin aikoihin, lukurästiä vaikka kuinka paljon! Lehtiä ja pätkiä runokirjoista on ollut iltalukemisena...on autanut unensaantiin nekin....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkari on ihan hyvä paikka hevosille, on kuin itsekin tallissa yöpyisi. Ja varsinkin nuo minikonit on niin tiheässä hyllyssään, ettei paljon pölyt näy, mut silti pitäs vähän tuuletella tallia ja pyyhkäistä pölyjä. Avohyllyt on sitten asia ihan erikseen, niissä jo hepojen karvan väri vaihtuu pölykerroksen myötä.

      Vähän on minullakin lukeminen ollut hakusessa. Nyt sain intoa lukea tuon kirjan loppuun. Lehtiä olen jo peruutellut kun olen hömähtänyt tilaamaan jos mitä. Mut ennenvanhaan kun ei ollut varaa lehtiä tilata, luin aina vessassa käydessänikin pulveripaketin selosteita. Hullu minä. Kaipa se kaipuu lukemiseen on ollut sisäänrakennettuna.
      Mukavaa laskiaisviikkoa, Maikku.

      Poista
  11. Minulla on sinulle jotakin blogissani :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Kati, käyn kurkkaamassa!

    VastaaPoista