maanantai 6. helmikuuta 2012

RAUHALLISTA KUUTTA VUOTTA

Suomen tasavallassa herättiin Niinistön aikaan. Vaikka varsinaisestihan se alkaa maaliskuun alusta. Vaalihässäkät on onnellisesti ohi. Tasavalta on saanut edustavan presidenttiparin. Maassa rauha ja ihmisillä - toivottavasti  - hyvä tahto. Innokkaimmat ovat tosin tuoneet julki onnellisuutensa siitä, että sosialistisesta kaudesta on siirrytty porvarilliseen kauteen. En oikein ymmärrä, miten sitä on tarve korostaa, presidenttihän on henkilö ilman puoluekirjaa. Ja koko kansan presidentti. Jostakin puolueesta jokainen ehdokas on listalle noussut. Ja koska meillä ei vielä toistaiseksi ole yksipuoluejärjestelmää - ja toivottavasti ei koskaan - niin hyvä on harrastaa vuorovetoa jos suinkin mahdollista. Tarja Halonen on ollut nämä kaksi kauttaan hyvä maan äiti. Sauli Niinistöstä tulee samalla tavoin hyvä maan isä. Kekkosen ajasta on jo niin kauan, että traumoja ei enää luulisi olevan pitkästä yhden miehen kaudestakaan.  Suvaitsevaisuutta, sitä korostivat molemmat ehdokkaat vaalikiertueillaan. Suvaitsevaisuutta, mitä se sitten kenenkin kohdalla konkreettisesti tarkoittaa. Kannattaisi jokaisen toki pohtia omasta näkökohdastaan. 




Eilinen päivä meni vaalipaikalla. Pakkasta - 27 aamukahdeksalta. Auto piuhan päässä silti jäykkä kuin hepokatti. Onneksi sentään hyrähti ja vähän lämpenikin muutaman kilometrin matkalla.


Äänestäjiä virtasi paikalle vähitellen ja kun pakkanen laski sopivaan ulkoilupykälään asti äänestäjien määrä tuplaantui. Jopa ihan jonoiksi asti.  Vaalipäivän päätteeksi ääntenlasku meni sutjakasti, koska äänestyslippuja laitettiin nyt vain kahteen pinoon. Harvoin on tunnissa selvitty.  Helpotuksen huokaisu ilman sen kummempia juhlimisia. Varmaan helpottuneita olivat myös ehdokkaat tukijoukkoineen.




Paukkupakkasista on tällä erää päästy, vain 7 astetta nyt. Hyvä ulkoilusää houkuttelee myös pientä koirulia, joka eilisaamuna pyörsi takaisin jo postilaatikolta. Pieniä tassuja kivisteli kylmä. Kun ei sukkia eikä kenkiä jalassa. Ei paljon manttelitakki lämmitä varpaita. Pitäiskö neuloa sukat, hih. Ja ommella tossut!






Televisiouutisten hännänhuippuna näytettiin kuvaa papparaisesta, joka huopaterätossuissaan sauvakäveli aamu-uinnille virtaavaan jokeen jäälohkareita paljain käsin murtaen tieltään. Vaikka itse olen uinut toistakymmentävuotta avannossa, en kyllä ilman avantotossuja ja -hanskoja upottautuisi jääkylmään veteen. Mutta tämä papparainen veteli uintivetoja, nousi ylös huopaterätossuihinsa, veti sitten rukkaset käteen, otti kävelysauvat ja lähti märissä uikkareissaan tapsuttelemaan kotiin. Pitkäkö lienee ollut matka avannolta kodin lämpöön? Pipo hänellä onneksi oli päässään. Ja kertoi, ettei flunssat ja nuhat ole vaivanneet liki kahteenkymmeneen vuoteen mitkä hän on talvisin uinut. Hurja papparainen. Kyllä minä tarvitsen ison ja kuivan pyyhkeen tai aamutakin ympärilleni avantopolulle. Mutta tulipa toteen näytetyksi, miten terveellistä on pulahtaa jääkylmään veteen aamuisin. Hyvältä tuntui minusta myös tämän aamun "upottautuminen"  takapihamme lammikkoon.




Pakkasen pudottua satoi taas hieman lisää lunta. Lumikola ja -lapiot ovat valmiusasemissa.  Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.











26 kommenttia:

  1. Kivoista talvisista vaalitunnelmista on niin mukava lukea... täällä ulkomailla Unkarissa. Tänään vasta päivällä TV kommentoi, tai kertoi eka kertaa Suomen vaaleista.
    Kiitos hyvästä jutustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut vaan Unkariin! Luin juuri postauksesi lentolipun vaihtamisesta. Harmi Malevin kannalta, sillä minäkin sain joskus sinne lennellä.
      Etkö jo kaipaa tänne paukkupakkasiin? Tosin nyt on jo vähän siedettävämpää.

      Poista
  2. Onnittelut uudelle presinettiparille, Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle.<3

    Toivottavasti saamme nyt kuulla muitakin uutisia, kun joka päiväisiä galluppeja.

    Meilläkin on pakkanen laskenut 12,8 asteeseen, mikä on jo ihan inhimillinen luku, mutta lisää luntahan se tietää. Mies sanoi, että pakkanen kiristyy uudelleen...

    Mies on harrastanut avantouintia, mutta ei tänä talvena, kun syksyllä häneltä leikattiin olkapää, joka ei vieläkään ole täysin ennallaan...

    Mukavaa viikon alkua sinulle, Anja.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan gallupit pian unohtuu. Arki palaa tasavaltaan. Ollaan onnellisia komeasta presidenttiparistamme. Paras kulloinkin tyrkyllä olevista valitaan, minun mielestäni ainakin.

      Toivottavasti ei enää näin paukkupakkasiin kiristy...
      Leppoisaa alkanutta viikkoa, Aili.

      Poista
  3. Juu ei voi mutta toivoa kuin onnea ja menestystä uudelle pressalle. Isoja asioita menossa ja vaikeita aikoja varmasti tulossa. Täälläkin enää muutamia pakkasasteita, kiva kyllä välillä, johan tuota pakkasta olikin niin että huh huh. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Sarppu mukavaa helmikuista viikkoa. Pakkaset saisivat - ainakin nämä viimepäivien - riittää. Mutta pianhan aurinko alkaa paistaa jo pidemmän aikaa.

      Poista
  4. Toivotaan onnea ja menestystä uudelle presidentille,täälläkin pakkanen laski ja rupesi satamaan lunta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sanoin, ritva. Ja meillekin tuli viime yön aikana yli 10 cm lisää valkoista puhdasta lunta.

      Poista
  5. Aika pitkälle allekirjoitan vaalimietteesi. Jotenkin haikealla mielellä olen kun Tarja Halosen kausi päättyy.

    Katsoin myös papparaisen uintireissun, on kyllä teräsvaari. Hattua täytyy nostaa hänelle.
    Meilläkin pakkanen jo hellitti ja irtolunta pöllyää puista tuulen mukana. Ne on kai ne matikkämyräkät nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Minttuli. Tarja Halosen kausi presidenttinä on ollut pala suomalaista historiaa ja naishistoriaa. Hän on mielestäni paikkansa täyttänyt erittäin hyvin, vaikka nyt viime metreillä häntä on arvosteltu kärkevästi ja alta lipankin. Uskon, että hänen uransa jatkuu jossakin kansainvälisissä tehtävissä. Hänen ulkonäköään ja olemustaan on pilkattu mutta eihän kyse ole ollutkaan missikisoista. Eiköpä suurin osa meistä suomalaisista ole enemmän puukirveellä kuin satusiveltimellä veistettyjä! Minulle jää myös haikeutta ja harmi, ettei tämän kertaisista naisehdokkaista ollut loppusuoralle. Mutta kansa on puhunut ja pulinat pois. Minulle tämän vaali lopputulos on ihan hyvä ja toivon Saulille ja Jennille menestystä maamme johdossa.

      Niin, lumimyräkällä käytiin matikkaverkoilla ja -katiskoilla. Mutta siitä on niin kauan...madesoppaa olen syönyt kai satavuotta sitten, heh.

      Poista
  6. Juu, Taraja Halonen on ollut hyvä presidentti ja nostanut varmaan monen naisen ja nuoren naisen itsetuntoa. Mutta hyvin varmaan tulee pärjäämään uusi parikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli; ei ole epäilystäkään etteikö uusi presidenttipari olisi edustava kuva Suomesta ulospäin. Edellytykset on. Tarja Halosesta ei minulla ainakaan ole moitteen sanaa, pikemminkin päinvastoin. Tekihän hän jo naisena historiaa maamme presidenttinä.

      Poista
  7. Runsasta siunausta uuden presidentin työlle ja koko hänen perheelleen.
    Meillä on tänään -12, aurinkoisisa päiviä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat toivottelut ja menestystä presidenttiparille.
      Teillä on siellä vähän kylmempää kuin meillä. Mutta kiristyvää pakkasta on jälleen parin päivän päähän jo luvattu.

      Poista
  8. Satuin minäkin sen papparaisen avantouinnillaan näkemään, huh kyllä on melkoinen teräsvaari :) Lunta tulee taas kun pakkasista päästiin, äärisäästä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli melkoinen urho! Suorin vartaloin kylmään virtaavaan veteen!
      Lunta meilläkin tupruttaa. Pakkanen on hetkeksi helpottanut, -3 vain.

      Poista
  9. Tuo mainittu papparainen on kummipoikani ukki. Varsinainen Teräsmies. Hakkaa halot tyttärensä huusholliin ja huolehtii mökkihommansa itse. Nuorempana hän hoiti isoa maatilaa ja teki tilanhoitoon kuuluvia raskaita metsätöitä. Silloin ei ollut koneita, vaan heppa valjastettiin tukkireen eteen.

    Avantouintiharrastus on vienyt Erkin moneen maahan kilpailemaan, ja hänellä oli jopa ikäluokkansa MM-titteli hallussa. Nämä aamupulahdukset ovat pelkkää verryttelyä:)

    Itseäni hyytää ajatuskin talviuinnista, sillä en ole yrityksistäni huolimatta uskaltautunut avantoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau! Tiedät tämän teräskuntoisen vaarin. Vaikka itsekin pulahdan mielelläni, näytti hänen tyylinsä ihan kylmän hurjalta touhulta. Vaan ihmekö jos on MM-tittelit saatu.
      Kokeilepa joskus syksyllä myöhään aloittaa uinnit!

      Poista
    2. Minäkin hädin tuskin uskallan kylpylöiden kylmään kaivoon, mutta siihen ainakin rahkeita on, joten IHANAHAN tuo kyseinen pappa on! Muiskis! Järviavantomahiksia en ole edes etsinyt, on se niin hyytävä ajatuksenakin.

      Poista
    3. Sylviira, kun on alkuun päässyt niin antaa mennä vaan... eli ei tunnu kylmältä enää kun muutaman kerran uskaltautuu. Mutta tää pappa olikin ihan yliveto, sai terveyttä avannosta taatusti.

      Poista
  10. Niin, vaalit kisattiin, Suomi voitti 6-2.
    Uimahallilla puikkasin kylmäaltaassa, se meikämuorin avanto, huisin kylmää.
    Pakkasta, tuulta ja tuiskua ollut, kevään kaipuu mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt helpotti vaalit ja paukkupakkaset. Kyllä minäkin käyn uimahallin kylmäaltaan kokeilemassa, mutta oma lätäkkö aamutuimaan antaa potkua päivään.

      Poista
  11. Mikähän pomppimispäivä taas tänään täällä koneella on, vissiin kaikki haluu komentoida yhtä aikaan. Kirjotin jo kertaaleen, no eipähän tarvi ruveta imuroimaan kun jatkan tätä!? Olen muuten jo eilen matot puistellut, joten läpiheitto homma koko juttu, kunhan jätän pölyjen pyyhkimisen tuonemaksi...;)

    Tarja ja Pentti oli mieluisat mulle!
    Onneks tämä uusi parikin on tapansa näyttänyt, tykkään kovasti. Tukihan on aina annettava ja mikäs siinä olisi sitä toteuttaa...;)

    Käytkö muuten ite viellä jäähyttelemassä kylmässa vedessä, ulkona? Minä en ole koskaan siihen hommaan ruvennut, vaikka rohkea Suomalainen olen, taitaa se mukavuuden halu tässä lajissa voittaa. Olen jättänyt nämä tavat suosiolla toisille...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tikkutiistai, jos tekstit pomppii! Reipas sinä kun heti viikon alusta alat imuroinnit ja siivoukset, minulta ne jää aina viimetippaan, vanhasta muistista varmaan. Viikolla vähän huiskalla sutasen ja lauantaisin sitten perusteellisemmin.

      Jep, minulle sopii myös nämä uudet ja vanhoista tykkäsin erityisen paljon. Uskon Saulin pystyvän olemaan kaikkien meidän pressa. Kuuntelin muuten sen Sana Mustosen ja Kurren biisin Saulille. Oli melkoista roskaa. Ja monien kommentoijien mielestä myös. Mut lauluntekijät tekee lauluja ja me kuunnellaan jos kuunnellaan. Näinhän se menee.
      Joo, kyllä minä upottaudun avantoon lähes jokainen aamu herättyäni. Eikä flunssat iske ja muut kolotukset kaikkoaa myöskin. Avantouinti on vähän kuin kuppaus, sitäkin olen muutaman kerran kokeillut... siis ihan oikeasti ollut kupattavana. Kun kuppaamisella on se hauskempikin, viivyttelevä merkitys. Hih.

      Poista
  12. Uskoisin minäkin, että hyvän presidentti parin olemme valinneet. Onnea ja menestystä vaan.

    Kovia pakkasia on täällä Suomessa ollut matkamme aikana.

    Aamulla minäkin rohkaistuin avantoon pulahtamaan, eilisen vielä totuttelin talvi-ilmaan. Mukavalta tuntui, kun ilmakin oli ihan hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kylllä superreipas kun liki suoraan etelän lämmöstä painaudut Taasjärven avantoon! Minä jätän tän aamun pulahduksen ja painelen uimahalliin vetäisemään kuntoradalla kilometrin, niin ainakin ajattelin. Ans kattoo. Pakkasta on -17, sais kyllä jo alkaa vähän hellittää.

      Poista