perjantai 25. tammikuuta 2013

LEHDELLÄ SOITTELIJAT

Joskus ottaa ihan oikeasti päästä nuo lehtitalojen puhelinmyyjät. Ei riitä, että olet heille ihan oikeasti hyvä asiakas. Pitäisi olla vieläkin parempi. Ja annas olla, jos satut vastaamaan netissä johonkin kilpailuun tai kyselyyn, saat varmasti soiton hetken päästä ja sinun oletetaan tilaavan heidän tuotteitaan. Tyrkkymyynti ei uppoa, vaikka kuinka koetan ajatella, että työtään ne lehtitalojen palkkarengit tekevät.


Eilen tyrkytettiin erään lehtitalon yhtä hyvää ja kahta kaunista. Mainittakoon, että minulle tulee heiltä jo ainakin kolme lehteä.
Sanoin, että enpäs pysty nyt päättämään mitään, kun on tässä ihan muuta mielessä. No joo. Iloinen naismyyjä toivotteli hyvää matkaa ja hänestä päästäkseni lupasin, että palataan asiaan sitten joskus kun helmikuu alkaa.

Minulla on tänään yölento. Päätin köllähtää päiväruuan jälkeen  Simon kanssa sängylle ja vähän ottaa unta etukäteen. Kaikki meni   ihan ok, kunnes latauksessa ollut kapulani vimmatusti kilisi ja herätti horrokseen vaipuneen. Oli soittajan onni että en ehtinyt vastaamaan. Katsoin uteliaisuuttani, kuka yritti tavoitella nukkuvaa karhua. Ja hitto. Lehtimyyjä. Samasta lehtitalosta, jonka hyvä asiakas jo olen. Samasta lehtitalosta, jonka myyjän kanssa eilen vasta sovin, ettei nyt viikkoon soitella.

Oli nyt myyjän onni, etten ehtinyt vastata. Luulenpa, että olisin ladannut täyslaidallisen unenpöpperössä. Miten alkeelliset systeemit niillä on, jos olen jokaisen listoilla potentiaalisena lankaan lentäjänä.
Tekis mieli perua olemassa olevat tilaukset samantien. Tosin yksi lehdistä on tullut minulle varmaankin kolmekymmentä vuotta ja on mieluisin.

No, sisu laantuu vähitellen. Illan mittaan tästä on lähdettävä kentälle.
Jos ja kun löydän oikean lähtöportin, nousen norjalaisen siiville ja aamuyöllä olen perillä ystäväni luona lämpöisemmässä. Punnitsin jo laukkuni ja on sallituissa painorajoissa. Niin, että siivet kantaa.


Olisinpa itsekin sallituissa painorajoissa. Eilinen A-talkin laihduttamista pohtinut ohjelma selvitti minulle, että päässä on vika jos ei laihdu. Kroppaa ei saa kutistumaan, ellei mieli laihdu samantien. Lohdullista oli erään ei niinkään ohuen mukana olleen mielipide, että eliniän ennuste ei todellakaan ole pelkästään läskeistä kiinni. No joopa. Mieltäni alan tässä muokkaamaan vähitellen.

Pieni koiruli aavistaa, että joku on lähdössä kun matkalaukku on pakattu. Prinssipuoliso lupaa hoitaa Simoa ihan ykkösasiana ensi viikon. Jopa on valmis luopumaan ja rajoittamaan iltamenoistaan, ettei pikku reppanan tarvitsisi olla yksin kotona. Voipa olla, että minulla on isompi ikävä ja olen enempi läheisriippuvainen.


Mutta ihana on toisaalta lähteäkin. Saa nähdä, mitä tarinoita syntyy viikon aikana. Kamera on mukana ja mieli avoin. Lumitimantteja on varmasti hangilla hohtamassa vielä kun palaan.
Armi Kuuselankin kerrotaan vuonna -52 sanoneen lentokoneen rappusilta: "Jää hyvästi, kotimaani Suomi!"  Pitäneekö paikkaansa?

13 kommenttia:

  1. Anja, on niin ihanaa olla läheisriippuvainen koirasta! Sitä en voi enää kokea.

    Alin kuva Simosta aivan ihana♥

    Tunnen erään mielestäni tosi tukevan 60+ naisen, joka on täydellisen terve. Ei ikinä mitään. Ei edes flunssaa.

    Laita suoramyyntikielto. Se on voimassa kolme vuotta kerrallaan.

    Luannikast reissu norjalaisin siivin! Mekin toukokuussa - norjalaisella.

    VastaaPoista
  2. Hyvää matkaa sinulle, Anja-Regina, tv Aili-Mummo<3333

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää, iloista matkaa! Kyllä Simo pärjää kotona, äläkä sinäkään liikaa ikävöi!

    VastaaPoista
  4. Vielä kerran, oikein ihania päiviä siellä:)

    VastaaPoista
  5. Minunkin puhelin on aina helisemässä puhelinmyyjien kanssa, harvoin on pienestä rahasta varaaees mitään tilata. Tilasin kuitenkin puhelinmyyjältä viime viikolla KotiPuutarhan, kun kevät lähenee. Oli kiva tarjous. Nyt eilen soitti samasta paikkaa toinen nainen, ja kauppasi samalla tarjouksella tätä. Höpötti menemään litanjaansa, ja kun lopulta sain tokaistua väliin, että tilasin tämän jo, alkoi tämä kehumaan miten eri tavoilla nykyään voikaan heidän lehteään tilata! :D Oletti vissiinkin, että olin itse netistä tilannut tms. Nyt työhaastattelukutsuja odotellessa ei ole varaa olla vastaamatta tuntemattomiin tai outoihin numeroihin..

    Oikein mahtavaa reissua sinulle! Mekin ystäväni/naapurini kanssa koitetaan kovin löytää pienen budjetin etelänmatkaa, mutta taitaa jäädä haaveksi, kun ainut lomaväli on juuri hiihtolomien jälkeen :P

    VastaaPoista
  6. Minulla on esto puhelinmyyjiä varten, mutta varmaan mennyt vanhaksi, kun soittoja tulee jatkuvasti. Ja ne tarjoukset ovat rasittavia, minulle sopisi paremmin sellainen yksinkertainen tyyli lehti se ja se, hinta se ja se, ota tai jätä, inhoan niitä liirum laarumeita.

    Oikein ihanaa lomaaa sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Lehtimyyjien liskäksi riesana on laajakaistamyyjät. pari päivää siten minulle soitti eräs komeaääninen nuori mies joka tarjosi laajakaistaa. Sanoin että olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseemme, hän toisi juttunsa ikäänkuin en olisi vastannut mitään, toistin sanomani ja hän tokaisi siihen tylysti: ai,sulla on sitten tommonen kanta! Asiakaspalvelua?

    VastaaPoista
  8. Hyvää matkaa sinulle anja :) Lehti myyjät ovat inhoittavia en alkuunkaan tykkää kun soittelevat.

    VastaaPoista
  9. Iloista ja rentoa lomaa, vaikka toivotukset tulevatkin vasta alkuviikon koneella, ovat vilpittömät.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaunis toivotuksista. Loma takana ja nyt kotona Simon ilona.
    Kyllä ne lehtimyyjät yrittivät monesti tavoitella etelän lämmöstäkin! Ihana viikko, kiitos ystäväni, joka piti hyvää huolta minusta.

    VastaaPoista
  11. Jaahas, jo kotiutua kerkesitte. Teretulemast!
    En ole ollut framilla aikoihin,, ei sitä aina.
    Hyvät sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, perjantaina illalla lennähdin takaisin tänne lumikentille. Vähän jäin lämpöä ja lumettomia katuja kaipaamaan. Kuin myös sulle kaiket hyvät!

      Poista