torstai 7. helmikuuta 2013

ANDALUSIA AJATUKSISSA

Tänään satoi pehmeää, vitivalkoista lunta lähes viisi senttimetriä.
Pieni koiruli teki aamulla lumeen omat tassunjälkensä pupun jälkien viereen.
Minulla ajatukset vielä osittain viime viikon lomassa. Tämä kyltti piti ehdottomasti postata, hih.
 Rantakadulla aivan meren tuntumassa on kahvila-ravintola Regina, missä sunnuntaisin järjestetään elävän musiikin iltoja. Emme rohjenneet mennä sisälle - tungosta näytti olevan - vaan kuuntelimme hetken ulkona Andalusian Swingbändiä, jota johtaa suomalainen Hannu. Hyvältä kuulosti musiikki. Ja sielläpä tapasimme entisen työkaverimmekin, Kikun.
Ja rantavedessä uiskentelivat kalaparvet, joita sai ruokkia mutta ei kalastaa.

Tässä vielä bändin mainos.

Eräänä päivänä päätimme piipahtaa Torremolinoksessa. Matka junalla oli helppo, nopea ja edullinen. Istuskelimme aurinkoisissa katukahviloissa ja kiertelimme ostoskatuja mitään sen kummempaa ostamatta.
Tässä moderni veistos rautatieaseman aukiolla.

Poikkesimme kirkossa sytyttämässä kynttilät läheistemme muistolle.

Ja tervehdimme valkoista La Palomaa...

Toisena päivänä teimme retken bussilla Mijasiin. Ihan vain huviksemme. Hevoskyytiä olisi ollut tarjolla valkoisin vetäjin.

Jalkakylpyä pienten fisujen hoitamana oli myös tarjolla.

Ja kauniita katukylttejä Mijasin vanhan keskustan talon seinässä.

Vanhaan kaupunkiin piti kiivetä rappusia ylös ja sieltä aukeni kauppakatuja sekä mahtavia näkymiä ylös ja alas.




Näitä rappusia kavuttiin sitten takaisin alempaan maisemaan.
Mijas on suosittu lomakohde ja niin kaunista maisemaa, että siellä olisimme voineet viihtyä pitempäänkin, mutta oli jo ilta painamassa päälle ja bussivuorot harvenivat, joten jätimme Mijasille hyvästit ja palasimme Fuengirolaan.

Rannan tuntumassa odotteli tämä ratsu ratsastajia, en kuitenkaan uskaltautunut, sillä pelkäsin olevani liian painava ja katkaisevani hevosen selän. 
Lopuksi vielä on kerrottava, että ametisti on onnenkiveni. Siksi ostin Mijasista pienet ametistikorvakorut. Vaan Fuengirolan rantakadulla näimme kultasepänliikkeen koko takaseinän mittaisen levyn ametistia. Oi jospa siitä pienenkin palasen.... no, elämys kyllä jo nähdä se seinä.
Tässä kuvassa vain osa seinästä!

Nyt jätän Andalusian muistoihin. Kiitos ystävälleni hienosta lomaviikosta aurinkoisessa etelässä.



14 kommenttia:

  1. Loma jatkuu ihanasti muistoissa kotiinpaluun jälkeen. Tuo aurinkorannikko on jäänyt aika vieraaksi, vain kerran olen käynyt Benalmadenassa, siinä Fuengirolan naapurissa. Hyvät muistot siitä reisusta jäi, vallankin noista maaseutu käynneistä
    Kauniita kuvia sinulla muistoina, kiva kun saamme mekin niistä nauttia. Onneksi ei meille tullut lunta lisää.
    Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta reissussa on aina kotiin paluu ja muistot matkasta. Kun sää suosi koko viikon ja seura mitä parhainta ei enempää voi matkalta odottaakaan.
      Valkoista lunta saatiin vielä yöllä, lähes 10 senttiä oli kuistilla äsken kun sitä pois lakaisin.
      Minulle reissu aurinkorannikolle oli kolmas kerta ja aina olen saanut myönteisiä kokemuksia.
      Samoin sinulle heleää helmikuun viikonloppua.

      Poista
  2. Paljon mukavia matkakokemuksia ja muistoja on matkaltasi kertynyt.
    Käymättä on Aurinkorannikolla vielä, saas nähdä tuleeko syksyn reissusta tuonne mitään. On vähän suunniteltu siskon kanssa omatoimireissua, aika näyttää tuleeko suunnitelmista totta..
    Kiitos matkatarinoista ja kuvista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, omatoimimatka on huippuhauska kokemus ja Costa del Solin pienet - ja isommatkin - lomakohteet mukavia. Liikkuminen on helppoa (juna, bussit) ja edullista. Majapaikankin voi vuokrata sillä tarjolla on monenlaista. Syksyn pimeyteen sopii hienosti piipahdus etelän auringossa.
      Nyt minun matkani supistuu Itämeren ja Suomenlahden ylityksiin. Ainakaan toistaiseksi ei ole tiedossa, vaikka rakkauden kaupunki Pariisi kyllä houkuttaa. Sen näkee sitten.
      Kiva jos tykkäsit tarinoista ja kuvista.

      Poista
  3. Kävitkö testaamassa kalojen antamaa jalkahoitoa? Televisiosta nähtynä se on näyttänyt melkoisen mielenkiintoiselta, miltä lienee sitten tuntuva todellisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käynyt, toki mieli teki kokeilla sitä jo Edinburgissa missä tavaratalon käytävällä polskutteli pieniä sinttejä akvaariossa odottamassa jalkojen upottamista veteen. Kuulema tuntuu ihan mukavalta, sanovat ne, jotka sitä ovat kokeilleet.

      Poista
  4. Onhan mieluisaa jatkaa muistomatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon muistoja jäi mutta nyt jätän postaamiset tästä asiasta. Uudet tarinat kiertävät jo rataa ajatuksissa....

      Poista
  5. Voi että, on kiva katsella kuvia yhteisiltä retkiltämme. Oli kyllä huikean hauska viikko.
    Eilen kävin uudelleen Mijasissa kun tuo matkakumppani ei siellä vielä ollut käynyt. Vähän olivat reitit erilaiset miehisessä seurassa, ostoksille ei jäänyt aikaa, eikä enää ole tarvettakaan. Matkalaukku tuntuu täyttyvän pika vauhtia.
    Kiitos sinulle tästä kivasta postauksesta ja kiitos mukavasta yhteisestä viikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nopsaan täyttyy matkalaukku vaikka paljon kokemuksia ja elämyksiä jääkin mieleen talletettaviksi. Minullakin se lisäkilo olisi maksanut kohtuuttomasti, mutta konstit on monet jne.hih.
      Kiitos itsellesi, että sain kokea tämän viikon luonasi.
      Toivottavasti saat kaiken mukavan sullottua matkalaukkuusi sitten, kun on aika jättää hyvästit aurinkoiselle rannalle ja suunnata tänne viileyteen.

      Poista
  6. Upeita ja mielenkiintoisia kuvia Mijasista ja muualta..:)))
    Kiitos tästä postuksesta, Anja Regina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mijas on tutustumisen arvoinen paikka. Vähän vaikeakulkuinen, kun rinnemaastoa, mutta suosittu lomakohteena silti. Ja onhan sieltä lyhyt matka alas Fuengirolaan.
      <3333

      Poista
  7. Kiitoksia, kun sain olla matkallasi mukana!
    Iloisia talvipäiviä!

    VastaaPoista