VIIKKO VIIKON JÄLKEEN

Kevättä kohti, vaikka pienin askelin. Muutama päivä sitten meillä jo nurmikko oli näkyvissä, vettä kaikki ojat reunojaan myöten täynnä ja pieniä kevätpuroja lorisemassa teitten poikki. Loppuviikosta sitten alkoi hiutalehtia, ensin harvakseltaan, sitten jo vähän enemmän ja loppujen lopuksi jo sakeana pyrynä. Saatiin pihamaa vitivalkoiseksi. Aamuisella postilaatikkoreissulla lumeen tuli vain koiran ja mamman askelkuviot. No ei lunta liioin kolattavaksi asti ole, mutta ei hiihtämäänkään pääse. Sellaista lumisotalunta. Tai lumiukkojen rakennusainetta. Mutta olkoon.
Lammikon uima-avanto on pysynyt kuitenkin sulana ja sinne on ollut ilo pulahtaa aamutuimaan.

Eilisen ystävänpäivän sydämet (ilmapallot)  ripustin lamppuun, en tiedä, hennonko niitä edes ottaa pois, muistuttakoot ystävyydestä edelleen. Kun lauletaan "mistä tunnet sä ystävän"  niin minä vähän herkistyn. Itse en varmasti osaa olla riittävän hyvä ystävänä, mutta olen todella kiitollinen niistä ystävistäni, jotka ovat olleet mukanani huolimatta siitä millainen olen - tai ehkä juuri siitä syystä!
Arkipäivässä ei tule niin usein oltua yhteydessä, mutta esimerkiksi aina, kun pyyhin hellan levyjen suojapyörylöitä, muistan ystävääni, jolta ne levyt aikanaan sain. Pienistä asioista syntyy ikimuistot ja kiitos ystävyydestä. Itse olen todella huono lähettämään kortteja tai tekstareitakaan. Silti suuresti arvostan omia ystäviäni, todella.

Laiska töitänsä lukevi, huomautti äidinäitini aina, jos puolustaaksemme joskus luettelimme tekemisiämme. Viime viikko kuitenkin meni nopeasti, sillä jokaiselle päivälle oli omaa tekemistä eläkeläisen muuten niin ykstoikkoiseen ajan mataamiseen.
Maanantaina ja tiistaina laulettiin. Keskiviikkona tanssitettiin taas porukkaa, torstaina käytiin laulamassa ystävänpäiväjuhlissa, perjantaina tanssitettiin Ikis-tuvassa ja illalla vielä kuunneltiin ihania rakkauslauluja seurakuntakodissa. Melkoisen musiikkipitoinen jakso. Lauantaina oli lepopäivä, mutta sunnuntaina sitten kuultiin Jarkko Aholaa täpötäydessä tuomiokirkossa.

Aivan upea laulaja, tulkitsi tuttuja melodioita kuten My way, Yesterday, Romanssi etc.  Aholan äänenväri on metallinen, kirkas ja kuulas. Hänen tulkintaansa Maan korvessa kulkevi lapsosen tie olisin kaivannut enemmän herkkyyttä, mutta sitä ei ehkä tälle Teräsbetonissa laulaneelle nuorukaiselle ole vielä kehittynyt. Mutta muuten kyllä konsertista nautin täysillä. Ja komea poika, totta vie.
Jotenkin hänen ilmeestään tulee mieleen Angry Bird! Kovasti kuulijakansa oli täpinöissään konsertista ja hyvä näin.

Onneksi nyt alkava viikko on vähän tasaisempaa tahdiltaan. Vain normaalit lauluharjoitukset tänään ja huomenna, tosin kenraalit Kalevalanpäivän juhlaan. Lisäksi mulla on tänään käynti terv.keskuksessa, reseptin uusintaa ja koipeni näyttämistä, josko toistakymmentä vuotta sitten leikattu basilioma olisi putkahtanut uuteen paikkaan ja tarvisee jäädyttämistä. 

Huushollin kevätsiivousta suunnitellaan tosissamme, onhan savolaisten projektit aina toteuttamista vaille valmiit. Tilattiin lehtilaatikko jätepaperille pihan laitaan, että päästään vanhoista tallennetuista aikakaus- ja sanomalehtipinoista ja vanhoista kirjoista eroon. Toisaalta, ei minua nyt suuresti häirinnyt aamulla huomaamani hämähäkin kutoma lanka vitriinikaapin maljakosta läheiseen kattokruunuun. Ohimennen huitasin sen siitä pois.
Tämä kertoo kyllä rouva Hulda Huolettoman muuttaneen meille!

Joulukaktus, tämä punaisempi, jaksaa ilahduttaa. Vaaleanpunainen on jo tiputtanut kukkansa, tämä vaan porskuttaa ikkunalaudalla.
Valkoinen perhosorkideakin kehittää uusia nuppuja, on ollut kovin ahkera kukkija, vaikka toiset neljä orkideaa vain lepäävät laakereillaan.Kukkamultien vaihtoon olisi kohta aika, jäi viime keväänä suunnittelun asteelle. Ja sinivaleunikoiden siemenet pitää laittaa itämään, samoin kohta jo tomatintaimetkin nousemaan mullasta. Ja jos ei sitten onnistu, Türin kukkamarkkinoilta ostan viimeistään toukokuussa taimia.

Kävin läpi nekkakokoelmaani. Joka kaappi pullollaan. Olen hullu, myönnetään. Tilasi pari uutta lasilevyä nekkavitriinikaappiin, tungen nekkoja ahtaammalle sinne. Muuten, keittiön nekkasalusiini pitäisi puhdistaa myös. Laiska töitänsä lukevi!

Tää nekka on mun aarre, ostin sen Budapestin kirpparilta tummalta vanhalta mieheltä, joka ei suostunut hinnasta tinkimään ja minä nekan silti halusin. Vanha on ja minusta todella nätti.

Nyt tämä taas lopettaa lätinät ja vie Simon piipahtamaan ulkona. 
Järkihommat hoidellaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat!
Sitten kamppeet kassiin ja lauluharjoituksiin. Elämää tämä on.
Siispä: ihanaa helmikuista viikkoa, blogiystävät.