REMPPAREISKAT VAUHDISSA

Monta vuotta on mietitty, mitä tehdä, ettei syksyinen järveltä puhaltava tuuli heitä vesisadetta vaakasuoraan mökin oveen, ikkunaan ja kuistille. Mietitty kuistin lasittamistakin, mutta ahtaan paikan kammo valtaa välittömästi jo ajatuksestakin. 

Kuva on otettu iltahämärässä, joten hämärä kuva siitä tulikin.

Tänä kesänä sitten lapsenlapseni toi mukanaan työkalut ja hakivat prinssipuolison kanssa lautakuorman. Siitäpä sitten alkoi terassi syntyä mökin rannanpuoleiseen päätyyn. Varmuuden vuoksi laitettiin pystytolpat, josko terassille voisi laittaa valokatteen.
Kutsuttiin kunnan rak.tarkastaja katsomaan, voiko terassia kattaa valokatteella. Ei voi, sanoi hän. Terassia saa jatkaa vaikka järveen asti, mutta kattaa ei saa. No ei sitten. Ongelma, jonka vuoksi remppaan ryhdyttiin ei siis ratkennut. Kuistin lasitusta hän suositteli, mutta hirsirakennus elää ja lasitus maksaa maltaita. Antaa siis sataa edelleen kuistille saakka.

Piällysmies Simo Hurtta tarkkana, mitä välillä talkoo-olutta ottaa.

Pergolan siitä rakensimme - tai vielä puuttuu tolppia sitovat laudat ja kaidepuut. Ei haittaa. Mökki sai uudet rappuset ja terassilla on tilaa pitää vaikka tanssit. Hyvä näin.

Eilen ja tänään on pilvistä, muutama tippa sadetta saatiin eilen. 
Ei se prinssipuolisoa haittaa, hän säntäsi mustikkametsään heti herättyään. Alkuviikosta oli hieman nenä maassa, kun yritti mennä tuonne omaan mustikkapaikkaansa katsastamaan, joko ovat kypsiä. Kas siellä kyykki jo puolitusinaa thaipoimijoita tai paremminkin kauhojia meidän vasta istutetun taimikon mustikanvarvuissa. Olivat ajaneet peräkärryllisen pakettiautonsa tien suulle niin,  ettei tontille päässyt lainkaan. Kukaan heistä ei osannut sanaakaan suomea. Prinssipuoliso näytti heille istutettuja taimia ja pyysi varomaan niiden ylösnyhtämistä. Saavit vaan kolisivat, kun varsipoimurit kauhoivat maasta kaiken irrallisen, kivet ja kävyt mustikoiden mukana.

Mielestäni on todella väärin, että nämä poimijat ohjataan keskelle kylää pieneen metsikköön, josta kylän ikäihmiset ovat aiemmin saaneet mustikoita poimia. Nyt nämä mummelit ja papparaiset kyynärkeppeineen joutuvat menemään tuonne karhumetsiin etsimään marjansa. Soitettiin kyllä marjayrittäjälle, kiitos palautteesta sanoi hän. No, kuulin, että kotikaupungin lähimetsässä oli myös ammattipoimijoita ansiotyössään. Toisaalta hyvä, että marjat poimitaan, mutta jos talosta toiseen on näköetäisyys ja siinä välissä vierasmaalaiset poimijat kauhomassa, jotenkin se vaan pistää ajattelemaan.

Mutta minä onnellisena köllöttelen uudella terassilla, kunhan vaan saadaan aurinko pilkistelemään pilven raosta. Terassin alta kaivetut pihalaattakivet on kuitenkin minun tehtävänäni upotella uusiin paikkoihin. Siinäpä puuhaa yhdeksi päiväksi. 

Simon mielipaikka on laiturilla. Siellä koiruli kököttää kuuntelemassa laineiden liplatusta ja kuikkien kutsuhuutoja.
Mutta on täällä muitakin otuksia; pari päivää sitten nähtiin siili lyllertämässä ja eilen jäniksenpoikanen juoksemassa alas naapurin pihalle. Elämää ja pientä puuhastelua riittää. Ja ilta-aurinkoakin joskus!