"Heilu keinuni korkealle..." mutta pidä pääni pilvissä. Näinhän sitä toivoo. Mutta eihän vauhtia korkealle saa, ellei keinu käy alhaalta sitä hakemassa. Koko elämä on kuin keinulautaa. Aiheesta on monta kirjaakin kirjoitettu.
Pilviä hipoi pääni, kun parin viikon takainen serkkujeni ryhmä tapasi toisensa nyt jo viidennen kerran, tällä kertaa Valkealassa ja sieltä Jaalan Verlassa.
Aurinkoinen sää, iloiset ilmeet ja ihana tunnelma serkusten kesken. Söimme lounaan ampiaisista piittaamatta, kiersimme Verlan tehdassaleissa hämmästelemässä, iten fyysistä työtä tehtaan väki aikanaan joutui tekemään. Kiersimme alueen pikkupuodeissa ja aina jotakin lähti mukaan, samoin viinipuodista valikoima siideripulloja niemeen virvokkeiksi. Ja sovittiin ensi kesän tapaaminen tänne niemeen, onhan nyt terassi vaikka tanssiksi pistää kun pelimannikin on ihan omasta takaa.
Itku pitkästä ilosta. Kahden väliin - kuin oven ja karmien - jääminen löi otsaani mitätön-leiman. Nyt odotan keinulaudan nousemista jälleen kohti pilviä. Siitä on jo merkkejä, sillä ajelimme tänään niemeen takaisin, kun perjantaina oli kotimatka prinssipuolison lauantaisen säestyskeikan vuoksi. Perjantai-iltana harjoittelivat rajan taakse jääneen Koiviston kylien tarinoita kertovaa näytelmää varten, näytelmä esitettiin sitten lauantaina salintäydelle yleisölle. Olivat onnistuneet hyvin, sanottiin. Koivistolaisia oli jo lauantaina muistelujen illassa runsaasti, varsinainen pääjuhla olisi ollut tänään, mutta kun ykkösbassoja kuorossa oli riittävästi eikä sota yhtä miestä kaipaa, puoliso jätti juhlat tältä päivältä väliin. Hyvä näin ainakin minun - ja Simonkin - mielestä.
Liikenne etelään oli jatkuvaa nauhaa, syynä Neste-Rallin jo alkanut paluuliikenne. Onneksi me ajelimme vastavirtaan meilkeinpä omaa tahtiamme. Pysähdyttiin Hartolassa, syötiin ja annettiin koirulin lukea terveiset nurmikolta. Toivakassa on mukava kahvila, Huikon Helmi. Siellä pysähdyimme kahvilla.
Täällä niemessä on todella rauhallista. Tuulee hieman, mutta luvatut sateet viipyvät. Ja ellei ala satamaan, sujautan koivet kumisaappaisiin ja lähden poimimaan villivadelmia. Niitä on nyt paljon ja ovat isoja ja puhtaita. Prinssipuoliso säntää tietysti huomenna viimeistään mustikkametsään. Meillä niitä on riittävästi, liiaksikin, mutta on kiva ilahduttaa ystäviä mustikkasangollisella.
Keinulaudan ollessa lähellä maata alakulo on vallata elämänilon.
Olemassaolon oikeutuksesta paljon puhutaan, toisille se on itsestään selvyys, minulle se ei ole koskaan sitä ollut. Johtuu lapsuusajan asioista. Aikuisena olen niin sanotusti juossut itseäni kiinni paitsi työnteossa, myös lukuisissa luottamustehtävissä ja opiskellen. Ne ovat nostaneet itsetuntoani lähemmäksi vedenpintaa. Silti helposti uppoan. Niin syvällä sielussa on huonommuuden tunne.
No, ilo pintaan vaikka sydän märkänisi, sanotaan. Ehkä se tästä taas iloksi muuttuu kunhan saan kyyneleet kuivattua. Elämä kuitenkin kantaa meistä heikointakin. Työssä ollessa toimin työkavereilleni Leelian-lepotuolina. Jaapa jaa. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, näinkin sanotaan. Laitan siis suuni suppuun ja huomisaamuna totean: heräsin ihanaan aamuun, ihanan päivän se tuo. Usko tai älä. Näin se menee.
Ihania aamuja teille blogiystävät. Mielelläni kannan sydämessäni myös ystävieni vaikeitakin asioita. Me tarvitsemme toisiamme.
Heilahda korkeelle keinu!
Lämpimästi tervetuloa Anneli Halme anja-reginan aitan lukijaksi.
Pilviä hipoi pääni, kun parin viikon takainen serkkujeni ryhmä tapasi toisensa nyt jo viidennen kerran, tällä kertaa Valkealassa ja sieltä Jaalan Verlassa.
Aurinkoinen sää, iloiset ilmeet ja ihana tunnelma serkusten kesken. Söimme lounaan ampiaisista piittaamatta, kiersimme Verlan tehdassaleissa hämmästelemässä, iten fyysistä työtä tehtaan väki aikanaan joutui tekemään. Kiersimme alueen pikkupuodeissa ja aina jotakin lähti mukaan, samoin viinipuodista valikoima siideripulloja niemeen virvokkeiksi. Ja sovittiin ensi kesän tapaaminen tänne niemeen, onhan nyt terassi vaikka tanssiksi pistää kun pelimannikin on ihan omasta takaa.
Itku pitkästä ilosta. Kahden väliin - kuin oven ja karmien - jääminen löi otsaani mitätön-leiman. Nyt odotan keinulaudan nousemista jälleen kohti pilviä. Siitä on jo merkkejä, sillä ajelimme tänään niemeen takaisin, kun perjantaina oli kotimatka prinssipuolison lauantaisen säestyskeikan vuoksi. Perjantai-iltana harjoittelivat rajan taakse jääneen Koiviston kylien tarinoita kertovaa näytelmää varten, näytelmä esitettiin sitten lauantaina salintäydelle yleisölle. Olivat onnistuneet hyvin, sanottiin. Koivistolaisia oli jo lauantaina muistelujen illassa runsaasti, varsinainen pääjuhla olisi ollut tänään, mutta kun ykkösbassoja kuorossa oli riittävästi eikä sota yhtä miestä kaipaa, puoliso jätti juhlat tältä päivältä väliin. Hyvä näin ainakin minun - ja Simonkin - mielestä.
Liikenne etelään oli jatkuvaa nauhaa, syynä Neste-Rallin jo alkanut paluuliikenne. Onneksi me ajelimme vastavirtaan meilkeinpä omaa tahtiamme. Pysähdyttiin Hartolassa, syötiin ja annettiin koirulin lukea terveiset nurmikolta. Toivakassa on mukava kahvila, Huikon Helmi. Siellä pysähdyimme kahvilla.
Täällä niemessä on todella rauhallista. Tuulee hieman, mutta luvatut sateet viipyvät. Ja ellei ala satamaan, sujautan koivet kumisaappaisiin ja lähden poimimaan villivadelmia. Niitä on nyt paljon ja ovat isoja ja puhtaita. Prinssipuoliso säntää tietysti huomenna viimeistään mustikkametsään. Meillä niitä on riittävästi, liiaksikin, mutta on kiva ilahduttaa ystäviä mustikkasangollisella.
Keinulaudan ollessa lähellä maata alakulo on vallata elämänilon.
Olemassaolon oikeutuksesta paljon puhutaan, toisille se on itsestään selvyys, minulle se ei ole koskaan sitä ollut. Johtuu lapsuusajan asioista. Aikuisena olen niin sanotusti juossut itseäni kiinni paitsi työnteossa, myös lukuisissa luottamustehtävissä ja opiskellen. Ne ovat nostaneet itsetuntoani lähemmäksi vedenpintaa. Silti helposti uppoan. Niin syvällä sielussa on huonommuuden tunne.
No, ilo pintaan vaikka sydän märkänisi, sanotaan. Ehkä se tästä taas iloksi muuttuu kunhan saan kyyneleet kuivattua. Elämä kuitenkin kantaa meistä heikointakin. Työssä ollessa toimin työkavereilleni Leelian-lepotuolina. Jaapa jaa. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, näinkin sanotaan. Laitan siis suuni suppuun ja huomisaamuna totean: heräsin ihanaan aamuun, ihanan päivän se tuo. Usko tai älä. Näin se menee.
Ihania aamuja teille blogiystävät. Mielelläni kannan sydämessäni myös ystävieni vaikeitakin asioita. Me tarvitsemme toisiamme.
Heilahda korkeelle keinu!
Lämpimästi tervetuloa Anneli Halme anja-reginan aitan lukijaksi.
Tätähän se elämä on.. tavallaan kuin keinu, yläilmoihin kun päästään niin alashan sieltä tullaan. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Anja♥
VastaaPoistaKiitos Villa Tuta, heräsin ihanaan aamuun...♥
PoistaNiinhän se on sellaista vuoristorataa tämä elämä.
VastaaPoistaMukava serkkutapaaminen teillä on ollut, sekin on lahja elämältä.
Hyvää kesän jatkoa sinne niemeen koko porukalle.
Kiitos ystäväni, kesä jatkuu ja kaikki koettu on kokemuksina elämän repussa. Aurinko taas paistaa täällä niemessä, aamu-uinti jo heti kuuden jälkeen Simon valvonnassa.
PoistaTerkkuja teille molemmilla.
Tuo keinu kuvaus osui kyllä nappiin, välillä ollaan syvällä alhossa, sitten ponnahtaa taas ylös. Mitä olisikaan ilo ilman, ettei välillä olisi niitä alho paikkoja.
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle tänä alkavana elokuun aikana. Ainakin nyt, ensimäinen päivä, on ihana aamu.
Elämään kuuluu hyvän ja huonon vaitelut. Niinkuin pilviset päivät ja auringonpaiste. Monesti huomaa vain ne alhopaikat, ilon ottaa itsestäänselvyytenä. Kiitos mummeli, aurinkoinen päivä tästä elokuun ekasta tulee, lähden vatukkoon poimimaan satoa.
PoistaDas Leben ist kein Ponyhof, sanoo saksalainen.
VastaaPoistaTotta. Vaan pitäiskö? Joskus ihan tuntuu kuin sittenkin olisi!
PoistaKiitos Allu, painan kommenttisi sananlaskun mieleeni.
Karjalaisetkin yhtäaikaa itkee ja nauraa, myös minä..;)
VastaaPoistaAurinkoista elokuuta sinulle ja pojillesi Anja-Regina!♥♥♥
Kiitos Aili, niin lähellä on itku ja nauru toisiaan. Eipä haittaa, näillä mennään. Samoin eläväisen elokuun hienoja hetkiä sinne Tohmikselle. ♥♥♥
PoistaKomea tiilirakennus ja varmasti odotettu tapahtuma teilläkin tuo sukukokous. Meillä ihan vain sisarusten kesken, en varmaan edes kaikkia serkkujani tunnistaisikaan. Tuttu tunne tuo huonommuuden tunne, voi kun sitä osaisi vain ohittaa jotkin asiat ilman että jäisivät mieleen pyörimään. Harmi, että joillakin ihmisillä tuntuu olevan oikein tarve päsmäröidä välittämättä toisten loukkaamisesta.
VastaaPoistaLaiturilla on hyvä levähtää ja antaa tuulen huuhtoa ajatuksia :) Mukavia päiviä sinne mökkimaisemiin!
Verlan vanha tehdasmiljöö on Unescon maailmanperintökohde ja sitä vaalitaan sen mukaisesti. Alueen omistaa nykyään entinen Kymi-yhtiö, nykyinen UPM. Mukava käyntikohde, me ainakin siellä viihdyimme.
PoistaElämään kuuluu hyvät ja huonommat päivät. Nyt sattui minun kohdalleni se todella huono. Ei niitä alemmuudentunteita voi mitenkään järkevästi sivuuttaa, mielessä pyörii pitkään. Mutta taas ponnistetaan ylöspäin.
Simo Meistä kaikista eniten tykkää laiturilla olemisesta, kuono tiukasti tyttökoirakylään. Kerran jo tänäkin kesänä karkasi tyttöihin.
Kiitos kaima, kyllä tämä tästä. Samoin sinulle mukavia elokuun päiviä.
On hieno juttu, että sukulaiset kokoontuvat noin. Eipä ole minun puolen pientä sukua nähnyt muualla kuin hautajaisissa. Kahden ensimmäisen serkun kanssa pidetään kyllä yhteyttä ja tavataankin kesäisin, samaa ikäluokkaa kun ollaan.
VastaaPoistaItsetuntoa olen saanut lisää iän myötä ja tuntuu niin hyvältä, kun ei tarvitse enää ketään väkisin miellyttää. Syksyn tullen pieni alakulo valtaa mielen mutta aina sieltä noustaan. Mitä on edessäpäin, kun ikää tulee lisää. Mutta päivä kerrallaan ja pienistä asioista nauttien. Mukavaa elokuun alkua sinulle.
Tuo meidän serkkutapaamisemme sai alkunsa minun toimestani, kun sanoin, etten halua sitä, että vain hautajaisissa nähdään toisiamme, sitä ikäluokkaa kun jo aletaan kaikki olla. Suurin osa serkuista on halunnut tulla pitkistäkin matkoista näihin yhteisiin tapaamisiin, toki heitäkin on, jotka karsastavat.
PoistaKyllä itsetuntoa tulee iän myötä kun kokemuksia karttuu, mutta aina sitä kopsahtaa alimmalle rapulle ja sitäkin alemmaksi kun hyvin sattuu. Onneksi sitä aina nousee, tai tähän asti noustu. Niin nytkin.
Pieniähän ne onnenmuruset on, aina niitä ei tahdo edes huomata. Myös sinulle ihania elokuun päiviä. Me, sinä ja minä kyllä elämässä pärjäillään.