PÄÄT PYÖRÄLLÄ

Pää voi mennä pienestä pyörälle. Ja varsinkin, jos on pieni pää.
Simolla ainakin.

Tiedettiin, että naapurin Mokka-neidillä on juoksuaika. Merkkejä oli tuolla tien varressa. Pari-kolme viimeistä yötä meillä on nukuttu pätkittäin ja piipahdettu aamuyöstä ulkona. Huippu oli tänään.
Koiruli pyrki ulos ennen puolikuutta aamulla. Prinssipuoliso ei tiennyt ottaa koiraa taluttimeen, niinpä poika livahti mökin taitse vikkelään tielle saatuaan kuonoonsa kutsuvia tuoksuja. Neitikoira oli käynyt mökin pihamaalla jättämässä kutsujaan lähes joka heinätupsuun.

Vähän aikaista ja noloakin oli polkaista pyörällä koiraa naapurista hakemaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kun Simoa tuotiin takaisin mökille, koira oli litimärkä ja kurainen. Vein pojan saunaan ja pesin lämpimällä shampoovedellä mokomankin yöjuoksusta väkisin palautetun. Illalla viritän verkkoaidan taas tien suulle estämään tyttöystävän tyrkkyvierailut.

Aamupala ei Simolle maistunut. Pyrki vaan ulos jatkuvasti. Vain hihnassa laskettiin ja kuono maassa piipersi ympäriinsä. Vietti on voimakas pienelläkin koiralla. 

Meidän perinteinen Jyväskylässä - joka muuten on syntymäkaupunkini ja prinssipuolison koulukaupunki - kesäretkemme oli sovittu täksi päiväksi. Lähdettiin ajelemaan auringon paistaessa täydeltä laidalta kohti tummia pilviä taivaan rannassa. Juuri kun käännyimme kaupungissa ensimmäisistä liikennevaloista tulivat ensimmäiset isot pisarat tuulilasiin.

Kuin toisintona viime kesän käynnistämme alkoi salamoida, jyristä ja vettä tulla kaatamalla. Kadut lainehtivat ja sade piiskasi Yliopistonkatua, jonka varrella tapasimme  maittavan lounaspöydän äärellä blogi- ja muutenkin -  ystäväni Maikun kanssa. Tunti vierähti tosi mukavasti, meidän oli aika jatkaa kaupungin kirppareille katsastamaan, löytyisikö mitään huutamassa nimeäni kirppishyllyiltä.  Ja kyllähän löytyikin.

Väkeä tungeksi kirppishyllyjen välissä, itänaapurin pari rouvaa työnsi täpötäysiä ostoskärryjään edelläni. Ihan kärryllistä en kasannut, vaikka pää pyörällä mietin, mitä ilman en tosiasiassa voisi tulla. Monta mukavaa tyrkytintä jäi ostamatta. Silti lasku kassalla oli riittävän iso. Punaista lasia, pieniä nekkoja, lasihevonen, mitä kaikkea. Ostamatta jäi Tynellin punainen maljakko, jota minulla ei vielä ole. Hinta oli tällä kertaa liian hulppea.

Kassan jälkeen pakkasin aarteeni. Ulos lähdössä hälytin soi.
Kassan mies penkoi pakattua kassiani vielä eikä löytänyt sieltä syytä hälyytykseen. Niinpä hän otti kassini ja nosti sen ulosmenoportin yläpuolelle ja antoi sen minulle takaisin. Kikka vitonen siis. Ei kannata kyllä yksikseen kokeilla mielestäni.

Vielä sateessa poikettiin Vaaja-Pörssissä, sieltäkin tarttui punaista mukaan. Ja sielläkin itäturistit keräsivät mieleisiään tavaroita ostoskoriin. Mukavasti ovat löytäneet kirppikset ostopaikoikseen.

Simo piti paastoa koko päivän. Ei kelvannut raksut, ei vesikuppi.
Rankkasateessa ajeltiin litimärkää ysitietä. Uusi asfaltti kiilsi pikimustana ja vesipisarat pomppivat tien pinnasta. Taivas oli synkän musta, mutta edessä näkyi taivaanrannassa leveä sateenkaari. Tiesimme, että sateenkaaren päässä on aarre. Meille se oli niemennokkamme. Ja kas, aurinko helotti täysillä mökin sateen kastelemassa pihassa.

Varovasti kannettiin ohuenohuet punalasiset aarteeni saunamökin kaappiin odottamaan kotiin viemistä. Sitä ennen pää pyörällä katselin niitä ja mietin, mikä ihmeen vietti minulla on näitä kaikkia nekkoja ja pikareita huusholliini haalia. No, viettinsä kullakin.

Minun pääni on saanut pyörälle myös tällä viikolla kohtaamani otukset. Aivan iloiseksi sai minut muutamat siilihavainnot, eilenkin pieni tuhisija piipersi kaivopolulla meille päin. Meni polun sivuun muka piiloon heinikkoon, puolet jäi kuitenkin näkyviin. Toivotimme hyvät päivät toisillemme ja jatkoimme matkaa.
Keskiviikkoaamuna vatukkoon matkalla pyyhälsi mäyräemo eli metsäsika hiekkatien yli juuri autoni editse. Hiljensin ja otus pääsi turvallisesti jatkamaan metsän puolelle. Ja hätkähdin, kun uudella terassilla marjoja pussittaessani kaulaani rapsahti joku ötökkä. 

Huitaistuani sitä se putosi pöydän viereen ja kas, se oli samanlainen isokokoinen sarvijaakko (?) jonka kuvasi valkoisen liljan kukinnossa (edellisessä postauksessani kuva). Siis minä pelkään perinteisesti näitä ötököitä, en siilejä enkä metsäsikoja.