perjantai 12. elokuuta 2016

VAIHTELEVAISTA

Elokuu hippelehtii jo puolivälissään, haluaisin laulaa "vielä on kesää jäljellä, vielä on kauniita päiviä..."  mutta kun ei. Tuntuu ihan kuin kesä olisi muisto vain.


Sadetta on saatu, kotona ja mökillä. Eihän se sade mitään, aurinko sen välillä kuivattaa. Mutta kun viileä ja kolea sää ei vaan lämpene, vitsit vähenevät. Ulkona ei juurikaan voi mitään puuhata, toisaalta meikäläisen mentaliteetilla ei pelkästää sisätiloissa keksi tekemistä, jota kylläkin olisi ihan keksimättäkin.  Jotenkin sitä näillä säillä käy kuin tyhjäkäynnillä ikään.

Eilen ajeltiin niemeen. Kovin vilpoisesti tuuli järveltä kosteaan pihaan. Ei huvittanut saunan jälkeen järveen pulahtaminen.  Aamulla sentään kävin puhtia hakemassa, Simo vartioi laiturilla.
Näytti jo siltä, että päivästä tulee poutainen. Lähdettiin kirkolle ja ajateltiin piipahtaa herukkapensaita katsomassa ja niiden oksia heinikosta nostelemassa. 

Meidän ajotie ladolle marjapensaiden luo oli täynnä risuja ja puunrankoja. Kunta teki viemärilinjaa keväällä ja nimenomaan pyysimme, että tie jää käyttökuntoon. Ei muuta kuin kassarat heilumaan että päästiin ajamaan kääntöpaikalle. Siitä eteenpäin oli samaa ryteikköä, raivattiin polkua marjapensaille asti.  Kaikki hyvin, marjat jo kypsiä poimittaviksi. Aloin riipiä marjoja ämpäriin kun mustat pilvet nousivat taivaalle. Sain litran verran poimittua ja sitten repesi taivas. Jyrähdyksen jälkeen vettä tuli kaatamalla ja oli pakko juosta takaisin autolle. Pitää odotella kuivempaa marjanpoimintapäivää.

Olin netissä nähnyt paikallisen kirppiksen mainoksen. Päätettiin piipahtaa katsomassa, josko olisi auki. Todella siisti kirpputori, tavarat lajiteltuina, vitriinissä kaunista taidelasia ja figuurejakin.
Mukaani lähti iso rubiinilasinen konjakkilasin muotoinen malja sekä yksi lila Karhulan tehtaan vanha kermanekka. Prinssipuoliso kävi nuottilaatikosta valitsemassa itselleen uutta soitettavaa.
Ja sitten olikin jo kiire niemeen laittamaan perheelle syötävää.

Kun päästiin niemeen, alkoi sataa valkoisia rakeita. Järven pinnalla ne pomppivat iloisesti, mutta kun lämpömittari näytti 9 astetta, ei oikein itse iloa tunnettu. Tähän aikaan vielä - kuten lähes koko kesän ajan - olen kuljeskellut pihamaalla avojaloin. Eipä tänään kävelty kengittä ja sisälläkin vedin villasukat jalkaan. Siis KESÄ.

 Pihamännyn juurelle kasaantui jäisiä rakeita ja

aitan takana oli oikea luminen kökkö, lähes 20 cm korkea.

Rannan tyrnit ovat alkaneet osittain kellastua, pian ne ovat linnuille houkutuksena. Laitettiin verkot tyrnipensaille, että jäisi satoa myös meille kypsyttyään. Marjasato on ollut hyvä   tänä vuonna.

Ja että satoa edelleen saataisiin, istutin kotona eilen uuden herukkakarviaisen. Jännä katsoa, koska siitä satoa saadaan ja minkälaista marjaa.

Loppuun laitan muutaman kuvan kukkamaalta. Tosi vaatimattomasti on tänä kesänä kukat ilostuttaneet. Ehkä ensi kesä on parempi tässä suhteessa.

Hehkuvan punaiset avasivat nuppunsa mutta keltaiset vielä odottavat. 

Perinteinen kaunotar, suopayrtti, jaksaa nostaa kukkansa sateesta huolimatta. Jotenkin tykkään tästä vanhasta perennasta.

Kantarellit kyllä tykkäävät sateesta, mutta tuskin nekään raekuuroista. 

Kesä on ollut vaihtelevaa säätä. Millainen mahtaa olla tuleva talvi? Jos sanonta pitää paikkansa, lunta tuskin tulee tuvan täydeltä, sillä pihlajissa on niin paljon marjaterttuja, että oksat roikkuvat niiden painosta. On niissä lintusille vitamiinipitoista evästä.


Ilmassa on selvästi jo syksyn merkit. Harmi, että jo näin aikaisin.

Tervetuloa Hannele Koivisto lukijaksi, toivottavasti viihdyt.


13 kommenttia:

  1. Meillä sentään oli eilinen päivä aurinkoinen, mutta kylmä tuuli toi syksyn tuntua. Säätiedot lupaili yöksi sadetta, eikä erehtynyt, nyt sitä on tullut taas omiksi tarpeiksi ja vähän naappureillekkin. Taivas on synkän harmaa, syksykö nyt jo? Ei, vielä tulee kauniita päiviä, siihen on pakko uskoa.
    Vaikuttavan näköisiä nuo teidän rae kasat. Huh.
    Mutta, säästä huoplimatta, hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulista on ja sadetta tulee ihan vaakaan. Terassi tuolineen ja pöytineen on litimärkänä. Aamulla katsoin mittariin ja nippanappa 10 astetta. On niin syksyinen olo.
      Joku ennusti tänään vielä lämpimän jakson tulevan, toivottavasti.

      Raekasat on onneksi sulaneet jo, eikä uutta jäätä ole taivaalta tipahdellut.
      Samoin sinulle hyvää elokuuta, odotellaan auringon lämpöä vielä.

      Poista
  2. Täällä vielä eilen nautin kesästä....aamulla, kun katsoin ulos olikin tullut jo syksy...sataa ja tuulee..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hyvä puoli tässä viileydessä on, että se on samaa meille kaikille. Aamulla käväisin uimassa, hieman oli järvi jo jäähtynyt, mutta virkisti kyllä.

      Poista
  3. Kyllä tänäänkin on niin kylmä sataa ja tuulee ei paljonkaan ulos tee mieli lähteä. Hyvää lauantaita Anja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietetään ihan mökillä sisäpäivää, pikaisesti käväisty ulkona ja pyyhkimässä terassin pöytää ja tuoleja.
      <hyvää lauantaita myös sinulle Irma ja kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Kesä alkoi etuajassa tänä vuotena, ehkä siksi syksy kiirehtii sitä aikaisemmin ;) Hyvää viikonloppua sinulle ja 'pojillesi', Anja-Regina!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, minulla on niin lyhyt muisti, että en hoksannut, mistä tämä kylmyys johtuu! Keväällähän me nautittiin kesäisistä säistä ja auringon lämmöstä. En ole vielä oikein asennoitunut syksyn tulemiseen, vaikka säilöntähössökkää on ollutkin.
      Aamulla takaisin kotiin täältä kosteasta, tosin on luvattu eteläiseen Suomeen sateita huomiseksi.

      Tohmikseen myös mukavaa viikonloppua ja kiitos kommentistasi Aili. ♥♥♥

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Juu, sadepäivät tahtoo mennä tyhjäkäynnillä. Olisi sisähommia muttei niihin osaa vielä elokuussa asennoitua ja jos ei aamusta heti aloita niin vetelehtimiseksi menee koko päivä. Tuli rakeita kasapäissä täälläkin ja kylmä kuin mikä! Kesäsäähän kun tottui, että lipokkaissa ilman sukkia mennään. On sinulla monenmoista marjapensasta. Meillä on tarkoitus käydä patikoimassa Kalajavuoren lenkki Etelä-Konneveden kansallispuistossa mutta pitänee siirtää paremmille keleille. Sadekelillä voisi leipoa vaikka omppupiirakkaa...eli huomenna aamusta otan taikinakulhon esille :D. Rattoisaa lauvantai-iltoo sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää että sadepäivät vaan jatkuu, joten taikinakulho pitäisi ottaa minunkin esille. Tuo Kalajan reitti lähtee tästä melko läheltä niemen nokkaa, mutta enpä ole vielä päässyt sitä kokemaan. Kai se on niin, ettei ihan lähelle millään näe...
      Kipaistiin kotona ja eilen taas rankkasateen läpi tänne niemeen, toivoisi vesisateen jo loppuvan, sillä mustaherukat on poimimatta emäpitäjän pellon reunasta. Näin se kesä meni ja syksyä pukkaa. Keltaisia lehtiä uiskenteli aamulla tuossa rantavedessä, mutta kuikat vaan urhoollisesti on uimakavereinani. Ja Simo laiturilla. Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  6. Tänä vuonna kesä taisi olla toukokuussa, nyt on jo niin syksyn tuntua. Mukavaahan syksylläkin on, laitetaan tuli takkaan ja sytytetään kynttilöitä. Nyt vielä nautitaan kukkapenkkien kauneudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pitää vaan asennoitua syksyn tulemiseen näin aikaisin. Kukkaset kärsivät tänä kesänä ainakin täällä niemessä, mutta illakot ja tiikerinliljat ilahduttavat vielä. Ei syksyssä mitään pahaa ole, kuuluu vuodenkiertoon, mutta hups kun se tuli vaan liian aikaisin mielestäni. Terkkuja!

      Poista