MARRASKUU TOI LUMISATEEN

Tänään aamulla alkoi vähitellen tulla valkoisia hiutaleita taivaalta. Kun viimeinenkin lehti on irronnut hevoskastanjan oksistosta tuulen mukaan, on aika talven tulla. Värikäs ruska on jo ohi ja kostea maa imee ahnaasti valkoista lunta sohjoksi. Talvirenkaat saatiin juuri äsken myös isompaan autoon, kauppakassiinhan ne vaihdettiin jo parikin viikkoa sitten.

Pyhäinpäivänä oli aikomus ajaa vielä kerran niemessä mittaamassa terassin pylväiden välejä purjekangasseinien tekemistä varten. No, taitaa jäädä, ei oli viisasta rynnätä talviselle tielle kun ei ihan ole pakko. Tuleepa varmasti vielä parempiakin kelejä ajella. Nyt on tähän tyytyminen.

Mökin pihalla kuljetaan vanhoja polkuja, varsinaisesti ei sinne ole tehty yhtäkään tietä piha-alueelle. Suuret männyt ovat työntäneet juuristojaan polkujen yli ja juurista on muodostunut erilaisia hahmoja. Kuvasin niitä viime kesänä, kun mielestäni niissä oli jotakin vitsiäkin olevinaan. Kun enimmäkseen kuvani ovat olleet kukkasista. Ja Simosta, tietty. Ja järvimaisemasta, jota kannan mielessäni läpi pitkän talven. Mielikuvituksellaan juurakoista voi nähdä vaikka mitä kuvioita.

Olen ollut melkoisen saamaton. Pihalammikko on saanut jääriitteen ja tikapuut on valmiina aamuista pulahdusta odottamassa. Toivottavasti kaikki malluaiset ja muut kiitäjät ovat vaipuneet talvihorrokseen lammen pohjamutiin, samoin rantakäärme  kiemurrellut sammalikon koloihin.  Että meikäläinen uskaltaisi viimeinkin viileään veteen. Sormiini on hiipinyt nivelrikko, sille saattaisi kylmästä kylvystä olla helpotusta. Luin äsken punavalon terveysvaikutuksista. Pitänee alkaa etsimään hierontalaitetta, jossa on punavalo lisänä. Ja napsia kalaöljykapseleita nivelten rasvaamiseksi. Ja D-vitamiinia pakastimesta ja purkista lisäksi.

Viime perjantaina olin Ikistuvassa kertomassa Tommi Kinnusen Lopotista. Miten ihmeessä Kinnusen kirjat ovat saaneet minut ihan mykistymään upeudestaan. Vieläkö hän pyöräyttää kolmannen kirjan Löytövaaran suvusta, sitä jään odottelemaan. Uskon, että Lopotti on Finlandia-ehdokaslistalla myös.
Niin hyvä kirja se monen mielestä on, minunkin. Muuten on lukemiset jääneet, tosin lukaisin Heidi Köngäksen Hertan ja Aira Samulinin kirjan, missä hän kertoo isästään, perheestään ja oman elämänsä auringonpimennyksestä. Postista odottelen Laila Hirvisaaren uusinta Hiljaisuus. Toisaalta, prinssipuoliso kantoi eilen kassillisen seiskaveikka-lankoja. Kaipa se oli vihje, että puikot suihkimaan. Kun pihatöihin ei enää ole aihetta, siirrytään sisätöihin.

Mustarastaat ja tiaiset ovat ahkerina lintulaudalla. Oravatkin piipahtavat Simon riemuksi. Ja ihanat punatulkut viheltelevät pihlajan oksilla, joista tilhiparvi otti jokaikisen marjan. Ja niitä marjoja oli tänä syksynä paljon. Koristeomenapuussa on vielä lintujen eväiksi punaisia pieniä omenoita, isot omenat poimimme jo omiin tarpeisiimme. Ja marjaomenapensaan marjat eivät taida lintusille kelvata, pilvikirsikoita kyllä levittävät ympäri pihan reunoja. Yksi äitienpäiväruusuista, jonka istutin ulos kukkapenkkiin, pykäsi kaikki varret nuppuja täyteen, mutta ei ne ehtineet avautua ennen lumen tuloa. Jouluruusupehkon sisällä on valtavasti nuppuja, nähtäväksi jää, nostavatko vartta ylemmäksi ja kukkivatko ja koska.

Puolipäivä ja hämärää. Mutta pian on joulu ja sitten tammi-helmikuun pakkasten ja lumen jälkeen alkaa mieli kirkastua kohti kevättä. Pitäisiköhän meidän ihmistenkin vaipua oikein talviuneen virotakseen kevääseen ja uuteen kukoistukseen?!? Taidan kääriytyä villashaaliin ja alkaa unelmoida keväästä. Tulee se sittenkin.

Pienen ihmisen mielessä pyörii maailman asiat. Kun omalta osaltaan voi niin vähän mihinkään vaikuttaa. Mutta se vähäinenkin on alku johonkin uuteen ja isompaan. Ei lannistuta. Vaikka lunta tupaan ja porstuaan. Todentotta, meille saatiin liki 10 senttiä valkoista ja kylmää lunta. Väittävät lumen jäävän pysyväksi. Talvi tuli siis yhtenä päivänä eli 2.11. Ketun jälkiä jo pihassa etuoven edessä lumessa. Ja Simo jättää sievät jälkikiemurat lumeen, kun sillä on niin lyhyet jalat. Mutta reippaasti askeltaa pieni koira.

Nyt tää on taas suoltanut sanoja kerrakseen. Ajatus kiertää ympyrää, on siis pakko laittaa piste loppuun.

.