maanantai 16. helmikuuta 2015

HIIHTOLOMAA

Aikaisemmin aina hiihtolomalla eli nykyisin urheilulomalla oli enemmänkin merkitystä. Monesti suunnitelmat tehtiin tätä lomaa silmällä pitäen, oli helppo lähteä reissuun, vaikka tietysti matkat ko. ajankohtana maksoivat puolitoistakertaisesti normaaliin verrattuna. Vaan eipä muuten open perheessä ollut mahdollista eteläänkään singahtaa, hiihtolomalla vain.

Siiri ja Simo lumileikeissään

Nyt eläkeläisenä minusta tuntuu, että olen jatkuvasti hiihtolomalla. Paitsi, että en hiihdä kun sukset on olleet autokatoksen vintillä monta monta talvea. No, onhan perSUKSET ja niillä olen kyllä muutaman kerran pihan mäentörmää luistellut, yleensä niin, että koira on vetänyt taluttimen hihnan verran edellä. Samat temput prinssipuolisolla, luisteli takamuksillaan autokatoksen edessä.

Tänään aurinkoisena pakkaspäivänä olisi kyllä ollut ihana sujutella suksillakin, mutta hanki kantoi painavaa mummelia pelkkien Kuoma-kenkien varassa. Simo tietysti hipsutteli hangella haistellen kolmen pienen mäyräkoiran jälkiä, ne menivät vähän meidän edellä. Tuuli oli purevaa, mutta aurinko oikein häikäisi.  Viimeksi kun uusin prillit, hankin myös vahvuuksilla aurinkolasit.
En niitä ole paljon tarvinnut ja kun nyt tarvitsisin, ei ole siniharmaata aavistustakaan, missä ovat. Arvelen, että ovat jääneet mökille johonkin "kätköön". Kun nääs välillä leikin kätkijää, varsinkin, jos on vieraita tulossa. Sullon silloin nääs ylimääräisiä pöydän ja kaapin päällisten lämmittäjiä pois näkyvistä. Silmänpalvontaa...sitä se. Kaipa ne aurinkolasit tulevat joskus vastaan jostakin, hih.

Simo on täpinöissään ja pyrkii ulos vähän väliä. Syynä on nämä meidän villimmät haukkujat eli ketut. Melkein joka ilta pari kettua kisailee meidän tiellä ja läheisellä pellolla metsästävät myyriä kai.
Tänä iltana kuului hirmuinen rääkäisy pellon takana kuusikossa ja meidän jäljessämme luikki pieni kettu peltotiellä kohti kaveriaan.
Jäniksiä on myös jäljistä päätellen useita,  pihametsikössä vilahtaa 
töpöhäntä iltahämärissä tai aikaisin aamulla. Simon lenkkipolulla nähdään usein koirakaverit Kaisa, Lusi ja Liisi, ovat collietyttöjä, joiden kanssa Simon leikit onnistuu ilman rähinöitä. Kun ovat tyttöjä.

Tänään voisi laulaa myös, että "keinustuolin minäkin ostan..." jne.
Prinssipuoliso helpotti kaverinsa huoneen ahtautta keinun verran, nyt kiikku nököttää meidän autotallissa ja säiden lämmettyä katsastan sen kunnon ja puhdistan sen. Keinu on kuulema 1800-luvun puolelta ja kyseisen kaverin enon tekemä. Minusta sillä on jo antiikkista arvoa. Keinu oli kuulema koko ajan tiellä kaverin kämpässä ja hän halusi siitä eroon.  Minä laitoin kaverille prinssipuolison mukana lihamakaronilaatikkoa ja vispipuuroa, kaveri kun ei oikein huolehdi ruokapuolesta, enempi juomapuoli on hänellä hallinnassa - tai sitten ei. Nämä yksinäiset ikämiehet kun tykkäävät enempi "liemiruuista" ja joutuvat sitten vähän huonoon happeen.
No, lasten kanssa hankittiin prinssipuolisolle syntymäpäivälahjaksi kahden istuttava keinu, harvoin siinäkään ehtii keinuttelemaan. Toki sanotaan, että ensimmäisiä asioita eläkkeelle jäädessä on istahtaa keinutuoliin, polkaista se käyntiin ja miettiä, mistä alkaisi eläkeläisenä elämisen.

Mökin isoja koivuja ja mäntyjä uhkaa nyt moottorisaha. Ovat jo niin isoja ja vaarallisen lähellä rakennuksia, että on korkea aika hyvästellä nämä pihapuut. Pitäisi piipahtaa katsomassa niitä kun vielä humisevat rantatuulessa. Saa nähdä, ehtiikö.


Tällaista meidän pihapiirissä tänään. Huomenna luvattu pilvistä. Ohut kuunsirppi ei sitten aamulla näy, jos tänään niin huikaisevan sininen taivas peittyy harmaaseen pilveen. Mut ilo pintaan silti, kevät on ihan pian ja talven selkä on selvästi muutamasta pakkaspäivästä huolimatta jo taittumassa.

Tuuli ja elma tok, tervetuloa lukijoiksi anja-reginan aittaan!


torstai 12. helmikuuta 2015

PARI SANAA YSTÄVYYDESTÄ

Ystävänpäivä on tullut jäädäkseen, onneksi.  Ystävänpäivästä toki kaikki tahot tahtovat ottaa oman siivunsa, samoin kuin äitien- ja isänpäivistä. Karuselliin ei silti tarvitse lähteä mukaan, tosiystävä ei pahastu, jos häntä ei ystävänpäivänä(kään) lahjuksin lähesty. Ystävyys on nimittäin ihan muuta kuin markkinahumua.



Tähän ikään ehtineenä on jo kokenut monenlaista ystävyyttä. Ihan epäystävyyteen asti. Lapsuus- ja nuoruusajan ystävät ovat usein jääneet elämän virran viedessä uusiin maisemiin. Vain nimi luokkakuvan takana muistuttaa, miten läheisiä oltiin aikoinaan.
Vaikka silloin oli tärkeätä jakaa kaikki asiat, elämä on opettanut, että jotakin pitää pitää kenties ihan omana tietonaankin. (Miten tulikaan mieleeni opetus, että jos jakaa, ei saa kertoa. No vitsi vitsi, jossain ohjelmassa tämä yhdistettiin Aira Samuliniin.)



Sorry sivuraide. Mutta ystävyyteen takaisin. Olen todella onnellinen, sillä minulla on todellisia ystäviä. Eräs ystäväni on vuosien takaa, aina yhtä ihana ja luotettava. Eipä taida olla asiaa, jota en voisi hänen kanssaan pohtia miettimättä, että voinko luottaa. Vuorenvarmasti voin. Ystäväni on opettanut minulle monta asiaa omalla olemisellaan, hän on lempeä, hyväntahtoinen ja aina valmiina auttamaan. Harmi vaan, että maantieteellinen välimatka rajoittaa yhteydenpitoa hiukkasen, mutta ajatuksissani häntä kuljetan mukanani välimatkasta huolimatta. Kiperissä tilanteissa kilautan kaverille kysyäkseni hänen mielipidettään. Hän ei tyrkytä minulle elämänohjeitaan, mutta toimii aina toisten parhaaksi. Monet, monet kerrat on parannettu maailmaa ja samalla purettu elämän kerää. Ikimuistoiset reissut kahdestaan miljoonakaupunkiin ja muualle. Seikkailtu Berliinit ym. ja nautittu ja naurettu reppureissuillemme.  Kirpputorineuvokset. Toivon, että ystävyytemme ei koskaan haalistu vaan olemme aina yhtä tärkeitä toisillemme.

Uusiakin ystävyyssuhteita voi syntyä melko yllättävissä tilanteissa.
Kun tuntee viihtyvänsä yhdessä ja ajatukset kulkevat samaan malliin, on helppoa tulla läheisiksi. Olen onnentyttö, sillä koen, että minulla on hyvä ystävyyssuhde syntynyt myös eräällä matkalla, jossa tutustuimme ja meitä tuli perheystävät. Ja hyvin synkkaa.
Yhteys toimii puolin ja toisin mutkattomasti. Hyvä näin.



Ystäväni, tuttavani, ratiritiralla...lauletaan eräässä laulussa. Ystävänpäivän kunniaksi  on ikäihmisille perinteiseen perjantaitapaamiseen kerätty erilaista ohjelmaa ja lopuksi tanssia.
Meidän pumppu (Anja, Juhani ja Yrjö) huolehtii tanssimusiikista.
Siis minä, tavallisimmin suunsoittajana, kokeilen lyödä tahtia poikien soittaessa. Ja voin laulaa lurauttaakin jos sikseen tulee. Olen täpinöissäni, sillä juontohommat on minun vastuullani. Yritän parastani, että pysyisin viileän rauhallisena ja asiallisena. Enkä laukoisi vitsinpoikasia sammakkoina. Sepä siitä sitten.

Millainen itse olen ystävänä?  Siinä on minulla vielä paljonkin tehtävää. Pyrin olemaan ystävilleni luottamuksen arvoinen. Pystyn arvioimaan subjektiivisesti vain niin, että itselleni yritän välillä kovastikin olla ystävänä. Tänäänkin, kun otin itseäni niskasta kiinni ja ponkaisin uimahalliin. Kun löhöilyä on joulun jälkeen ollut ihan riittämiin. Todentotta ensimmäiset 300 metriä olivat tukehduttaa minut. Sydän läpätti ja henki salpautui. Niin huono kuntoni on. Mutta kilometri sitten kuitenkin meni pienellä painostuksella. Ja tein päätöksen, että jatkan vähintään kerran viikossa kun huomasin, että torstai passaa minulle eikä liikaa räpiköijiä ollut altaassa siihen aikaan. Yritän siis olla ystävä itselleni ja huolehtia kunnostani. Ja tietysti ystävyyssuhteita pitää vaalia myös lähisuhteessa. Ja Simonkin eli parhaan lemmikkiystävän kanssa. 

Näin niitä ystäviä on ja heitä pitää hyvin kohdella joka tilanteessa.
Oikein ihanaista ystävänpäivää toivottelen myös kaikille blogiystävilleni, tehän teette tästä bloggaamisesta mielekästä ja mukavaa. Paistakoon aurinko keväisiin päiviinne iloa ja valoa!
Ystävänpäiväruusuja teille kaikille!

Ja Kiki, tervetuloa lukijaksi. Sinulla on ihana blogi ja varsinkin oma luonnehdintasi profiilissasi. 







maanantai 9. helmikuuta 2015

PIENENPIENET PAKETIT

Blogini arvonnan voitti Paula Arkiporinoista, hänen osumansa oli tasan 80000! Pieni paketti lähtövalmiina odottaa Paulan osoitetietoja! 
Lohtuarvonnan paketti lähtee kosotädille, kunhan hänenkin osoitteensa on on tullut sähköpostiini (pessalaiska@luukku.com).

Arkiviikko on alussa, tiedossa madesoppaa, laulamista ja ystävänpäivätanssien juontoa ja gonga-rummuttamista. Kyllä se tästä. Mutta nyt odottelen sähköpostiini viestiä Paulalta ja kosotädiltä. Heips jälleen.

lauantai 7. helmikuuta 2015

AMARYLLIKSEN JATKOHOITO

Laitanpahan nyt tämän amarylliksen hoito-ohjeen, jota yritin jo aikaisemmin siirtää mutta tuuliko sen vei kun ei näkynyt kommenttiosiossa. Mutta ehkäpä tästä on hyötyä. Muistan, miten mummoni hoiti amaryllistaan. Kun kukinta loppui, hän antoi kukalle veden mukana kanankakkaa. Kesän amaryllis nökötteli kukkapenkissä ja syksyllä se otettiin sisälle ennen pakkasia.

Ei sitten enää kasteltu, lehtien annettiin kellastua ja kuivua. Mummo säilytti sitten ruukkua vierashuoneen sängyn alla (ennen ei lämmitetty harvoin käytössä olleita huoneita) poissa valosta ja lämmöstä. Muistan, miten sipuli nökötti ruukussa ja sille tehtiin vielä sanomalehdestä "suikka" eli tötteröhattu. Kun sipuliin alkoin sitten tulla eloa, istutti mummo sipulin uuteen multaan ja alkoi kastella sitä. Ihme kyllä, keskitalvella amaryllis puhkesi kukkaan aina uudelleen.

Minä olen autuaasti unohtanut kesäksi ulos viemäni kukansipulit ja pakkanen on ne purrut kuoliaiksi. Nyt tämän valkoisen ihanuuden aion - vaikkakin olen hattarapää - hoitaa näillä tempuilla kukkimaan uudelleen ensi jouluna. Saapa nähdä, onnistunko!

Alla olevan "virallisen ohjeen" kopioin google-haulla.

Kukinnan jälkeen


Kukinnan jälkeen kuihtuneet kukat leikataan varsineen pois ja amarylliksen annetaan rauhassa kasvattaa lehtiään lämpimässä ja valoisassa paikassa. Lehdet keräävät nimittäin voimia sipuliin seuraavan vuoden kukintaa varten.

Kukinnan jälkeen amaryllistä on myös hyvä lannoittaa viikoittain ruukkukasvi- tai sipulikukkaravinteella - ja mullan annetaan kuivahtaa reilusti kasteluiden välissä. Kun hallanvaara keväällä on ohi, voi amarylliksen viedä myös ulos; mielellään varjoisaan paikkaan. Kannattaa kuitenkin tarkkailla, etteivät etanat pääse herkut­telemaan lehdillä.

Elokuussa lannoittaminen lopetetaan ja kastelua vähennetään. Pikku hiljaa kastelu lopetetaan kokonaan. Syksyllä lakastuneet lehdet poistetaan ja sipuli viedään ruuk­kuineen kuivaan, pimeään ja viileään paikkaan (10-15 asteeseen).

Amarylliksen värikäs lajike
Amarylliksen värikäs lajike
Sipulin annetaan levätä pari kuukautta ilman vettä ja ravinteita - kunnes sipulista tulee uutta kasvua. Siinä vaiheessa sipuli otetaan ruukusta, juuret pestään huolellisesti vedellä ja se istutetaan uuteen multaan. Mahdolliset tytärsipulit voidaan jälleen istuttaa omiin ruukkuihinsa.
Oikealla hoidolla saat amarylliksesi kukkimaan vuodesta toiseen!

Amarylliksen kasvattaminen

Amaryllisten kasvattaminen on erittäin helppoa ja niiden näyttävä kukinta todella komea! Kokeile siis rohkeasti, kuinka amaryllisken kasvattaminen sipulista sujuu; valitse mieleisesi lajike ja kasvata oma amarylliksesi. Oikealla hoidolla amaryllis on monivuotinen ja kukkii upeasti vuodesta toiseen!

Sipulista kukintaan

Sipuleita voi säilyttää ennen istutusta pimeässä, noin 10 asteen lämpötilassa. Ennen istutusta sipulia voidaan pitää muutamia tunteja pystyasennossa haaleassa vedessä. Näin juuristo täyttyy vedellä ja juurtuminen nopeutuu. Vain juuret - ja enintään sipulin alaosa - saavat kastua.
 

Istutusmullan tulee olla hyvin vettä läpäisevää, eli käytännössä hiekkapitoista kukkamultaa tai vaikka kaktusmultaa. Ruukku saa olla melko ahdas. Mahdolliset pienet sivusipulit kannattaa poistaa ja ne voi halutessaan istuttaa omaan ruukkuunsa kasvamaan.

Ruukku täytetään mullalla niin, että sipulin ”hartiat” ovat mullan pinnan yläpuolella. Sipulista tulee jäädä näkyviin vähintään kolmasosa tai mielellään jopa puolet. Multa tiivistetään tiukasti sipulin ympärille niin, ettei juuriston väliin jää ilmatas­kuja. Sipulin pitää pysyä ruukussaan sipulista nostettaessa. Multa kastellaan hyvin istutuksen jälkeen.

Kun amaryllis viedään valoisaan ja lämpimään paikkaan (20-24 astetta), niin sen kasvu alkaa nopeasti. Liiallinen kastelu ja vähäinen valonmäärä saattavat jarruttaa juurtumista ja venyttää tarpeettomasti kukkavarren pituutta. Tästä syystä multa kastellaan seuraavan kerran vasta, kun nuput ovat näkyvissä. Kukinta alkaa lajikkeesta riippuen 5-7 viikon kuluttua istutuksesta.

torstai 5. helmikuuta 2015

MINÄ TÄÄLLÄ TAAS!

Halusin vaan muistuttaa:  jos huomaat lukulaskurissa  tasaluvun 80.000 tai hyvin lähellä sitä, laita kommentti! Lähimmäksi osuneelle kurkistajalle pieni ylläripalkinto. Ja tottavie, kyllä on pakko arpoa kaikkien lukemaa kommentoineiden kesken myöskin lohdutusta. Että sellainen tapaus tällä kertaa.

Torstai on aina toivoa täynnä! Luonto lumikuormassaan aivan ihanan valkoinen ja kevättä kohti porskutellaan. Kuvassa viimeiset kukat amarylliksessä. Sitten sipuli säilöön odottelemaan uutta kasvua ja kukintaa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

ARPAPELIÄ

Blogin lukema - tuo pienempi - lähenee uhkaavasti 80.000 lukemaa. Oletko se sinä, jonka kurkistussessio sattuu lähimmäksi tuota maagista lukua! No ei se yleisesti ottaen ole mikään huippulukema, mutta minun blogilleni se on virstanpylväs kuitenkin. Ja hyvä syy järjestää pienet arpajaiset. Kerro kommentissa, miten lähelle lukua pääsit ja lähimmäksi osunut  saa pienen ylläripalkinnon. 

Kevättalven suurin lumikuorma laskeutui toissayön aikana kadulle ja pihamaalle. Hyvä ettei koiruli hukkunut lumeen, sillä reilusti toistakymmentä senttiä oli kuistilla lunta aamukuudelta. Lähimetsä on kaunis, kun puut on sokerihuurretun valkoisena. Harmi vaan, että lumi on niin painavaa, että koivutkin joutuvat kumartumaan. Nyt tarvittaisiin tuulta, että lumikuorma oksilta lentäisi maahan.
Mutta poutaa ja kylmempää on luvattu. Lisää satoi märkiä hitusia.
Kuva kuistin kaiteen lumikakusta!

Eilen iltapäivällä paistoi jo aurinko kotvan aikaa. Nyt aamulla on jälleen pilvistä, mutta maisema kuin kermakakkua. Tehtiin Simon kanssa reilu aamulenkki ja nautittiin puhtaanvalkoisesta maisemasta. Hienosti pieni koira kipitteli vieressä eikä tassuja palellut. Pakkasen puolella on muutaman asteen kuitenkin.

Vähän katseltiin ympärillemme talsiessamme aurattua tietä. On se vaan kumma, miten ihmiset heittäät tien varsille ihan mitä tahansa. Tuohon lähiristeykseen on viskattu SOHVAn istuinosa. Siellä se lumihangessa pyllöttää. Kuka sen kippasi ja kuka sen sieltä korjaa?
Kippaajaa tuskin tiedetään ja saanee olla sohva sojottamassa kinoksessa lahoamiseensa asti? Jotenkin tulee mieleen - muutkin jätteensä tienlaitaan jättäjät huomioiden - se vanha kertomus helvetistä. On kuulema valtavan iso pata, jossa kiehuu paskavelli ja jossa helvettiin joutuneet uiskentelevat eivätkä pääse pois. Vellin pintaa kiertää valtava viikatteen terä, joten aina terän tullessa kohdalle on sukellettava paskaliemeen ettei kaula leikkaantuisi irti.
No jaa. Tarua tai totta, mutta kohta meitä kaikkia odottaa paskassa kahlaaminen, jos ei tyyli muutu. Ei luonto ja tienvarret ihan loputtomiin kestä. Tulipa päivän saarna tässä. 

Ihmettelin meidän tiensuulle laitettuja koiranraksuja. Lapioin ne kauemmaksi, sillä arvelin, että joku haluaa myrkyttää meidän ja naapurin koirat. Vainoharhainenkin jo lienen! Kieltämättä isojen koirien keltaamat lumikököt voivat ärsyttää, mutta että kaadetaan mukamas herkkupaloja (?) kasa pihatien suulle. Tiedä häntä.

Mutta itse asiaan. Kun lukema on tuo 80.000, laita kommentti ja näin osallistut kisaan. Vielä on kotvasen matkaa, mutta postaanpa tämän nyt kuitenkin.


Mukavaa keskiviikkopäivää. Ihana ulkoiluilma ainakin täällä, joten "töppöstä, töppöstä".  Linnut ovat jo alkaneet soitella kevättä, tiaiset ja urpiaiset ainakin. Ja lenkin jälkeen on hyvä lökötellä Simon tavoin.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

SELITYSTÄ SELVITYSTÄ ASIOISTA MUKAVISTA...


1.  Minkälaiset käsityöt ovat ylitse muiden, voi olla sellainenkin, mitä ei itse tee.
2.  Millä ja miten puhdistat kasvosi iltaisin?
3.  Saunotko usein, käytätkö vihtaa?
4.  Oletko kaikkiruokainen, lempiruokasi?
5.  Miten hoidat kuntoasi?

Tylsä mörökölli laittoin mulle ja Simolle yllä olevat kysymykset haasteena. Yritämme yhdessä  vastata kysymyksiin.

1. Minkälaiset käsityöt?  Kaikenlaista on yritetty, mutta nykyään sukkien kutominen on ollut ylitse muiden. Mutta ylitse muiden on ollut kuitenkin taulun- ja peilinkehysten, lampettien, seinäkellojen ym. tekeminen ja kultaaminen lehtikullalla. Siinä on niin monta työvaihetta ja niksiä, että homma vei mennessään kuin litran mittaa. Nyt on ollut jonkun aikaa lepäämässä koko harrastus, kun omat ja lasten seinät on täynnä kulta- ja hopeakrumeluureja! Mutta ehkä joskus taas....

2. Milläkö puhdistan kasvojani iltaisin? Vesi vanhin voitehista, mutta on minulla puhdistusmaitoa ja kasvovettä sitten viimesipaisuksi. Vanupyörylä on kätevä apu.

3. Saunonko usein?  Talvella usein vaan lauantaisin, mutta kesällä mökillä joka ikinen ilta lämpiää sauna. Harvoin käytän vihtaa eli vastaa. Ja Simo on niin innokas saunoja, että meillä ei uskalla aina sanoa, että sauna on laitettu lämpiämään, sillä sana SAUNA on taikasana ja koira ryntää suoraan saunan ovelle.

4. Kaikkiruokainen? Joo, kyllä ja se näkyy kropastakin. Joitakin ruokia kaihdan, mutta kaikki pataruuat ja omatekoiset jauhelihapihvit on taattua muonaa kera kasvisten.
Ja Simo syö mielellään kalaa, pääosa on kuitenkin  Hillsin raksuja, joita haetaan aina eläinlääkäriltä, sillä Simon vatsa on niin herkkä, ettei voi syöttää sille mitä tahansa.
Eilen paistoin koirulille pieniä kitumuikkuja raksujen lisäksi.

5. Miten hoidan kuntoani?  Huonosti, paremmin pitäisi. Koiralla parempi kunto kuin minulla, sillä sitä lenkitetään kolmesti päivässä vähintään. Minä käyn lenkillä, avannossa, uimassa, mutta se ei näköjään riitä. Vaikka toisaalta olen mielestäni hyväkuntoinen, mitä nyt michelinit vyötärön ympärillä.


Ja sitten uuteen haasteeseen (jota voi edelleen uusilla kysymyksillä  jatkaa - tai sitten ei)

Kysynpähän seuraavaa:
1. Mikä on talvella mieluisinta?
2. Oletko viherpeukalo vai multasormi?
3. Näetkö usein unia?
4. Mieluisin lemmikkisi?
5. Mikä olisit halunnut olla isona?

Nämä kysymykset laitan nyt Beate56:lle (Varjoista valoon),  Irmalle (Elämää eri muodoissa), Anjalle (Säteitä ja häivähdyksiä), kyllimarjaanalle (Vanhat ajat) ja Kaisa Reetalle (Korunaika).