RAUHALLISTA KUUTTA VUOTTA

Suomen tasavallassa herättiin Niinistön aikaan. Vaikka varsinaisestihan se alkaa maaliskuun alusta. Vaalihässäkät on onnellisesti ohi. Tasavalta on saanut edustavan presidenttiparin. Maassa rauha ja ihmisillä - toivottavasti  - hyvä tahto. Innokkaimmat ovat tosin tuoneet julki onnellisuutensa siitä, että sosialistisesta kaudesta on siirrytty porvarilliseen kauteen. En oikein ymmärrä, miten sitä on tarve korostaa, presidenttihän on henkilö ilman puoluekirjaa. Ja koko kansan presidentti. Jostakin puolueesta jokainen ehdokas on listalle noussut. Ja koska meillä ei vielä toistaiseksi ole yksipuoluejärjestelmää - ja toivottavasti ei koskaan - niin hyvä on harrastaa vuorovetoa jos suinkin mahdollista. Tarja Halonen on ollut nämä kaksi kauttaan hyvä maan äiti. Sauli Niinistöstä tulee samalla tavoin hyvä maan isä. Kekkosen ajasta on jo niin kauan, että traumoja ei enää luulisi olevan pitkästä yhden miehen kaudestakaan.  Suvaitsevaisuutta, sitä korostivat molemmat ehdokkaat vaalikiertueillaan. Suvaitsevaisuutta, mitä se sitten kenenkin kohdalla konkreettisesti tarkoittaa. Kannattaisi jokaisen toki pohtia omasta näkökohdastaan. 

Eilinen päivä meni vaalipaikalla. Pakkasta - 27 aamukahdeksalta. Auto piuhan päässä silti jäykkä kuin hepokatti. Onneksi sentään hyrähti ja vähän lämpenikin muutaman kilometrin matkalla.


Äänestäjiä virtasi paikalle vähitellen ja kun pakkanen laski sopivaan ulkoilupykälään asti äänestäjien määrä tuplaantui. Jopa ihan jonoiksi asti.  Vaalipäivän päätteeksi ääntenlasku meni sutjakasti, koska äänestyslippuja laitettiin nyt vain kahteen pinoon. Harvoin on tunnissa selvitty.  Helpotuksen huokaisu ilman sen kummempia juhlimisia. Varmaan helpottuneita olivat myös ehdokkaat tukijoukkoineen.

Paukkupakkasista on tällä erää päästy, vain 7 astetta nyt. Hyvä ulkoilusää houkuttelee myös pientä koirulia, joka eilisaamuna pyörsi takaisin jo postilaatikolta. Pieniä tassuja kivisteli kylmä. Kun ei sukkia eikä kenkiä jalassa. Ei paljon manttelitakki lämmitä varpaita. Pitäiskö neuloa sukat, hih. Ja ommella tossut!

Televisiouutisten hännänhuippuna näytettiin kuvaa papparaisesta, joka huopaterätossuissaan sauvakäveli aamu-uinnille virtaavaan jokeen jäälohkareita paljain käsin murtaen tieltään. Vaikka itse olen uinut toistakymmentävuotta avannossa, en kyllä ilman avantotossuja ja -hanskoja upottautuisi jääkylmään veteen. Mutta tämä papparainen veteli uintivetoja, nousi ylös huopaterätossuihinsa, veti sitten rukkaset käteen, otti kävelysauvat ja lähti märissä uikkareissaan tapsuttelemaan kotiin. Pitkäkö lienee ollut matka avannolta kodin lämpöön? Pipo hänellä onneksi oli päässään. Ja kertoi, ettei flunssat ja nuhat ole vaivanneet liki kahteenkymmeneen vuoteen mitkä hän on talvisin uinut. Hurja papparainen. Kyllä minä tarvitsen ison ja kuivan pyyhkeen tai aamutakin ympärilleni avantopolulle. Mutta tulipa toteen näytetyksi, miten terveellistä on pulahtaa jääkylmään veteen aamuisin. Hyvältä tuntui minusta myös tämän aamun "upottautuminen"  takapihamme lammikkoon.

Pakkasen pudottua satoi taas hieman lisää lunta. Lumikola ja -lapiot ovat valmiusasemissa.  Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.

RÄVÄKKÄÄ PAKKASPÄIVÄÄ

No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle? Eipä tietenkään, Hulda Huolettomalta on vaan jäänyt kesäinen postaus luonnos-asteelle. Ja mitäs kun sen nyt löysin, päätin pölläyttää aivosolujamme kesätunnelmiin. Koomista olisi väittää, että meillä nyt räkättirastaat pesisivät yli kahdenkymmenen pakkasasteen paukkuessa! Tämä on sitä  "paree myöhään kuin ei silloinkaan" postaamista. Kuvat on viime kesältä, kun tuoksui nurmen nukka ja tuuli leyhytteli koivun larvaa...

Tämän pesän räkätti oli rakentanut kallioleikkauksen seinämään.

Pesässä kuoriutui kolme munaa, yhdestä ei tullut poikasta.

 Poikaset ojentelivat siipiään aamuauringon säteiden lämmössä.

Nälkä, nälkä, nälkä!

Ei emorastaat niin hirveästi sirklanneet, vaikka kuvasinkin pesällä ja Simo odotteli vieressä. Näistä tulee marjavarkaita lisää, mustikoita on kyllä varastamattakin kypsymässä reilusti.


Eli tällaisia mietteitä syksykesällä. Rastaan poikasten siivet ovat kantaneet lämpimämpiin maihin. Kohta on kevät ja kotimaa kutsuu.
Meikällä tänään Roosan synttärit ja huomenna työsessio vaalipaikalla. Että mukavaa pakkasviikonloppua vaan.

TRIPPI NAAPURIMAAHAN

Viikko sitten lauantaina astuttiin laivaan ja ei kun Tukholmaan. Mukana oli prinssipuoliso, hänen veljensä vaimokkeineen. Olemme monesti aiemminkin yhdessä kolunneet tukholmalaisia antiikkimessuja ja kirppiksiä. Tällä kertaa tosin vaan kirppiskierros.


Laivalla oli hurjasti väkeä. Parhaiten sen näki ostoskäytävällä, yökerhossa ja tietysti aamiaisbuffeessa. Olihan viikonloppu ja ihmisillä vapaata edessä.


Sunnuntaisin Hötorgetilla on kirpputori ja sinne mekin suuntasimme. Kaupunki oli lähes lumeton mutta kylmähkö viima puhalsi kasvoihin ympäröivistä kerrostaloista huolimatta. Tavaraa oli tarjolla jokaiseen makuun.

Aivan ensimmäiseksi kiinnitti huomiota tämä astrologinen vaate. En kylläkään käynyt hiplaamassa joten en tarkoitustaan tiedä. Suurikokoinen se kuitenkin oli. Vaan sinne se jäi.

Kipposta ja kupposta ja figuuria löytyi. Minä ostin sieltä Rejmyren pikarin vitosella, tosin minulla sellainen jo oli kotona, mutta kun halvalla sain, niin otin mukaan. Likainen mutta ehjä. Rubiinilasia.

Kun prinssipuoliso löysi muutaman vanhan schlagerin nuotin ja pari laulukirjaa, hän tyytyväisenä palasi veljensä kera laivaan. Me "kvinnofolket" jatkettiin tunnelbanalla Vårbergiin isolle kirpparille.

Tosin huomasin itsekin, että ensimmäisten kirpparireissujen innokkuus tarttua jokaiseen saaviin oli laantunut. Silti löysin jotakin mukavaa:

Tämä luulasinen turkoosi "mariskooli" on viiskytluvulta, todennäköisesti suomalainen. Ihan on nykyisten marien kaltainen, pitänee selvittää, kenellä alkuperäinen muotti on ollut. Minä tästä tykkäsin. Eikä ollut hinnallakaan pilattu.

Isoäidilläni oli tällainen sokeripalakuvioinen retanekka. Lapsena sitä aina ihailin, ei se ollut arkikäytössä vaan juhlissa ja vieraille.  Tosin minulla tällainen on jo ennestään, mutta sitä on kohdeltu kaltoin ja pesty koneessa niin, että lasin kirkkaus on kulunut himmeäksi. Nyt minulla on tämä ja ihan uudenveroinen. Samanlainen sokeripalakuvioitu sokerikkokin minulla on ennestään joten ei kun kahvipöytään ja käyttöön.

Mummeli, jolta nämä ostin, on jo tullut tutuksi.  Kyselee aina astioistaan, ovatko suomalaisia ja mitä niistä voisi pyytää. Kiva on arvioida hintoja, sillä hänellä on toki laadukasta myytävää. Ja käärmeennahkalaukkuja! Sitä en kylläkään usko, kun hän väittää myyvänsä oman äitinsä ja isoäitinsä astioita. Tuskin sellaista varastoa on edes hänen koko suvullaan ollut. Hih.

Ja vielä: hurahdin tähän Arabian hillopurkkiin. Siihen kuvion on taiteillut joku posliininmaalaaja. Näyttää ihan juolukalta ja tekijän nimikirjainten lisäksi on vuosilukuna 1967. Ehjä ja minusta kaunis.

No sorruin vielä yhteen pikkuruiseen hevosfiguuriin. Mutta siihen sitten jäikin ostokset tällä kertaa.  Kahvikupposen voimalla tunnelbanaan ja laivalle, joka odotti Värtanin satamassa luukut auki nielaistakseen meidät sisuksiinsa.

Laivalla piti olla hulabaloo-meininki. Meistä hyvää oli ruoka a la cartessa (lammasta, possua ja kunnon pihvi, jokaiselle mieltymyksensä mukaisesti). Yökerhossa soitti vähän lällykkä orkesteri, vain Mamma mia jaksoi sykähdyttää rytmisesti, no joo ehkäpä myös See you later, alligator oli toinen "menevä" kappale.

Ja keskiyön show oli kehno. Piti olla aikamatka musiikkiin. Ei siltä vaikuttanut, joukko epämääräisesti hyppiviä nuoria sikiviki lavalla. Mutta joudettiinpa siitä sitten hyttiin ja untenmaille.

Aamulla laivoja horisontissa!  Meri oli jäistä vapaana.

Tässäkin kynnetään merta, kuka lienee menossa - vai tulossa?

Helsinkiin saavuttiin talviaikataulun mukaan puolisen tuntia myöhemmin. Metka juttu, että bussifirma ajaa saman aikataulun mukaan kesät talvet satamasta Kamppiin vaikka laiva tulee puoli tuntia myöhemmin. Mutta kolmosen ratikka kulkee onneksi.

Kotona oltiin puolilta päivin, Simo ja pikkuminiä olivat vastassa pysäkillä. Arki palasi, mukavat muistot jäi. Ja kipot, tietysti. Ehjinä kotiin.

ILMOJA ON PIDELLYT

Viikko on mukavasti yli puolen välin. Mittarissa - 22 ja luonto kuin tönkkösuolattu muikku, no ainakin nuo pihakuuset. Talon katolla niin paksu kerros lunta, että alas tiputettavaa olisi jo.

Mutta eipä hätää. Aurinko pilkahtelee ja nostaa mielen syvistä vesistä pintaan ja yläpuolellekin. On se vaan kumma, miten mieli virkoaa kevään merkeistä. Enää tämä kuukausi tosi talvea ja sitten jo maaliskuussa alkaa vesinorot valua räystään jääpuikoista. Odotellaan.

Pieni männyntaimikin on kapaloitu kunnolla vartoilemaan lämpimiä auringonsäteitä. Ja huurteiset talventörröttäjät ovat kuin sokeroituja.

Pikkulinnuilla ja muillakin metsän eläväisillä on tiukat ajat. Auringonkukan siemeniä ja talipalloja on ympäri pihapuissa ja kulutus vauhdissa iltapäivisin. Aamulla vai orava uskaltautuu ulos lämpimästä talvipesästään lintulaudalle aterioimaan.

Luonnossa on paljon pieniä jälkiä timantteja hohtavalla lumella. Nämä ovat Simon tassun jälkiä, mutta olemme bonganneet ketun, rusakon, supikoiran, fasaanin ja oravan jäljet sekä paljon pienten piipertäjien kuten hiirten ja lumikon jälkiä pihan ympärillä. Kylmästä huolimatta elämää on.

Auringon säteet huurteisen koivun latvukseen antavat toiveita keväästä.

Metka tämä ihmisen mieli. Syksyn runsaiden vesisateiden kyllästäminä toivoimme talvea ja lunta. Nyt meillä on lunta riittävästi, pakkasta riittävästi. Nyt alkaa huokailu kohti kevättä. Ja sitten kesää. Vaikka niinhän se todella menee; jos on pieni matkanpoikanen tiedossa, sitä odottaa kuin hepo kesää. Ja kun matka on koettu, mieli askartelee jo uuden mahdollisen reissun parissa. Otin tämän matkan esimerkiksi koska itselleni tärkeää päästä tuulettamaan luutuneita käsityksiäni, mutta yhtä hyvin se voi olla vaikka käsityö, kirja, mieluisa vierailu tms. Eli sananlaskun mukaan "yhtä söis ja toista jo mieli tekis" vähän muunneltuna.

Viime viikonloppuna kolusin Tukholman pari kirpparia. Postaan niistä erikseen kun ehdin kuvata löytämäni "aarteet".

Lopuksi kuva-arvoitus: mikä mytty?

Ja vastaus: mun pieni koirulini, joka näytti minulle viikonlopun hoidossa olon jälkeen ylähampaitaan naama näkkärillä ihan kesken kaiken ja monta kertaa vaikka istuin rauhassa katsomassa telkkaria sohvan nurkassa. Tulkitsin sen niin, että "anna olla viimeinen kerta kun jätät minut ja lähdet itse humputtelureissuille". Simo oli viihtynyt kissojen kanssa hyvin molemmat yöt mutta maanantaina aamukymmeneltä istunut sohvan selustalla katse kaukaisuuteen ja nyyhkinyt. Pikkuminiä oli lohdutellut, että "on ne jo laivasta ulkona ja kohta täällä". Kuka sanookaan, ettei koiralla ole kuudes aisti! Kyllä Simo tietää.

JOS MINÄ SAISIN VALITA

Sain tämän haasteen Aili-mummolta. Siis jos minä saisin valita. Osaisinkohan valmiissa maailmassa tehdä parempia valintoja?

Vaan jos minä saisin valita, poistaisin ihmiseltä vallan yli toisen ihmisen. Olen nähnyt, miten valtansa sokaisema käyttää sitä kanssaihmisensä alistamiseen ja kurjistamiseen. Ja ainoastaan sen vuoksi, että tuntee kaikkivoipaisuutta. Lakia ja yhteisiä pelisääntöjä toki on noudatettava, mutta mahtailu ja orjuuttaminen eivät siihen kuulu.

Vaan jos minä saisin valita lopettaisin sodat kaikkialta. Mutta sehän onnistuu vasta, jos himo vallankäytöstä yli kanssaihmisen saadaan loppumaan.  Eli siis palataan edelliseen kohtaan.


Vaan jos minä saisin valita, ikäihmisten arvostus olisi kurssissaan. Kunnioituksenhan itsekukin omalla käyttäytymisellään hankkii, jos hankkii. Mutta vanhuksia on pidettävä arvossa eikä heittopusseina.

Vaan jos minä saisin valita, olisi vain onnellisia perheitä, joissa lapset olisivat toivottuja ja rakastettuja. Liian monelta lapselta puuttuu rakastavan sylin turvallisuus.


Vaan jos minä saisin valita löytyisi jokaiselle nuorelle koulunsa päättävälle työpaikka ja mahdollisuus oikeaan elämään. Soskunluukulle sopeutuminen ei kanna aikuisuuteen.


Vaan jos minä saisin valita, olisi enemmän aurinkoisia päiviä. Tasapuolisuuden vuoksi tarvitaan myös sadepäiviä ja myrskyäkin, mutta aurinkoinen sää saa helpommin hymyilemään. Hymyilevä ihminen on onnellinen ihminen.

(Jos Simo saisi valita, hän tuskin haluaisi enää lisää lunta...)


Taidanpa päättää tämän valitsemisen. Valinnanvaikeudesta. Vai pessimismistä! Kun ei mikään kuitenkaan minun tahdostani ja voimallani muutu enempää kuin omalta osaltani. Mutta onhan sekin jotakin. Pienistä puroista kasvaa iso virta.


Taispa olla melkoisen jyrkkäsanaisia valintani. Mut vissiin näitä ihan oikeasti valitsisin. Hm. Liian monta mutta sanaa...

TUMMIA RAITOJA VAALEISSA

Vaalipäivän jälkitunnelmissa. Kansa on puhunut, ugh! Pulinat pois.
Mutta silti. Nythän vasta tajutaan, että parin viikon sessio vielä edessä ennen kuin tiedetään, kuka onkaan maan isä. Ja maan äiti.


Tässä tilanteessa, missä keskustan kenttä on pettynyt, demareiden väki sekaisin kuin Sikkilän ämmän villat, perussuomalaiset pitävät kiinni mieluummin puheenjohtajastaan kuin haluavat hänet pressaksi, vasemmistoliiton nuorukainen on kasvamassa, ruotsalaisten edustava Eva tuplasi kyllä rkp:n edellisiä kannatuslukuja ja askeleen edellä ollut jäikin askeleen taakse. Siis mitäpä pitäisi ajatella jatkosta. Minä en ainakaan vielä tiedä, hämilläni vaan olen.


Jompikumpi valitaan, sehän on selvä. Ehdokkaiden puolesta ja vastaan argumentoidaan ja kilpajuoksu on alkanut.  Mietteliääksi sai minut tämän aamun pitkän linjan kolumnisti. Mietin, miten tärkeää Suomelle on päästä esim. YK:n turvaneuvoston jäseneksi. Ulkoministeriössä kerrotaan hälytyskellojen soivan. Venäjä, Kiina ja arabimaat eivät tule hyväksymään Haaviston Suomea. Niissä maissa homous on lailla kielletty. Pekan vierailut - miten tärkeiksi ne sitten koettaisiinkaan - ei onnistu liki kahdeksaankymmeneen maahan. Syynä puoliso. Että silleen. Näin kirjoittaa aamun lehti.


Vaikka minulle on ihan sen ja sama itsekunkin parisuhteet, jäin kyllä vakavasti miettimään. Presidenttihän on ulkopolitiikan johtaja. Enkä ihan vakavalla naamalla  voisi katsoa itsenäisyyspäiväjuhlan Tonava kaunoisen tanssinavausaskeleita miesparilta. Näihinkö tämä kaatuu minun osaltani? Vaikka mielestäni olen suvaitsevaa sorttia.


Monet ovat sanoneet jättävänsä toisen kierroksen äänestyksen väliin. Sitä jo itsekin harkitsin vakavasti. Mutta sittenkin. Se olisi tapojeni vastaista. Kertahan se on ensimmäinenkin, sanotaan.


Kieltämättä Saulin puoliso on nuori ja herttainen. Vaikka ei puolisoa presidentiksi valita niin maan äidiksi kuitenkin.  Eli mikä nyt vaaássa kenelläkin painaa. Jos tunteet jättää huomioimatta ja pelaa järkisyillä, vaihtoehdot on vähissä. Tai sitten ei. Olo on kuin variksella tervatulla katolla; kun nokka nousee, niin pyrstö tarttuu. Ja kun pyrstö nousee, tarttuu nokka. Siis hämilläni edelleen.


Minkä ihminen rakastumiselleen mahtaa. Sympaattinen ja supliikkimies, mummojen idoli on kova luu toisella kierroksella.  Uskon kuitenkin, äänestinpä tai en, että söpöstä Jennistä tulee Linnan rouva. Ja ehkä niin on sittenkin paras.


Karu ja koruton postaus ei kuvia kaipaa. Katsotaan, sanoi lääkäri. Ja torventekijä totesi, että perästä kuuluu. 
Mukavaa tiistaita!

BIG, BIG DREAMS

Tylsä Mörökölli haastoi:


Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitä viisi tärkeintä kohdetta ilman materiaalisyyllisyyttä hankkisin! Haaste edelleen viidelle.

Siis JOS.  Niin


1.  Itsekkäästi tekisin maailmanympärimatkan miettimättä. Ihan ehdottomasti kävisin myös Uudessa Seelannissa.  Koska käärinliinat ovat taskuttomat, kokemukset on ainoat mitkä saa - jos nekään - mukaansa tuontaivaisiin.


2.  Lapsilleni ja lastenlapsilleni turvaisin huolettoman tulevaisuuden, mikäli sen rahalla sitten voikaan turvata...


3.  Ajatellen "mun kotiani kallista" palkkaisin viikkosiivoojan loppuajakseni.


4.  Muita pytinkejä en rakennuttaisi, ainoastaan mökin pihalle mietiskelytornin tai vaihtoehtoisesti rantamäntyyn ison kottaraispöntön, jossa voisi ottaa päivänokoset ja kuunnella laineiden liplatusta.


5.  Kaikenmaailman rahoista joutaisi suurin osa hyväntekeväisyyteen siten, että ottaisin tusinoittain kummilapsia köyhistä maista ja takaisin heille rahoillani paremmat koulutus- ja elämisenmahdollisuudet.


Ja loppujen lopuksi. Hyvä on haaveilla ja unelmoida. Totuus on kuitenkin paljas, eli ei elämässä onnea saa rahalla ostetuksi. Paras on suutarin pysyä lestissään. Vaan kovasti houkuttaisi matka maailman ympäri!


Jaanpa tämän haasteen edelleen Minttulille, Unelmalle, Nenuselle, Kartanonrouvalle, Maikulle ja Rosinalle. Rahaa jaossa unelmoitavaksi!

Tämä on mun säästöpossuni johon todellisuudessa tiputan kaikki alle euron kolikot! 


Tervetullut lukijakseni Maahettaret!