sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

OMA MURRE EI AINA TARKOITA KOIRAA!

Kaikilla meillä on äidinkieli, useimmilla suomi ja murre. Minun lapsuuteni murre oli selvää savonmurretta. Se oli värikästä, elävää ja hyvin kuvailevaa kieltä. Harmi vaan, että täällä maailman turuilla on vaara unohtaa tämä lapsena puhuttu kieli. Murteissa on sisällä eri vivahteita riippuen siitä, missä murrealueen kolkassa on. Lukiessa savonmurteella kirjoitettua tekstiä saattaa makustella sanoja ja olla sitä mieltä, että eihän sitä näin sanota tai kirjoiteta.

Äitini isä oli vanhankansan savolainen ja hänen murreilmaisunsa olivat makoisia. Siinäpä viännettiin ja kiännettiin kieltä ja sanoja. Nykyinen Savossa puhuttu murre on sekoittunut yleiskieleen eikä monestikaan kuule sitä aitoa savolaista, paitsi tietysti siellä Kuopion torilla! Siellähän on se "mualiman napa", jos piirtää pisteen torikiveykseen, koko "mualima" pyörii sen ympärillä!

Lapseni olivat aikoinaan kesiään paljon mummolassa. Siellä heihin tarttui murre niin, että kaverit täällä etelämmässä kysyivät kesän loputtua, mitä he puhuvat.
Nykyään iloitsen siitä, että Suomen kansalliseepos KALEVALA on savonnettu. Sain kirjan heti sen ilmestyttyä joululahjaksi, josta on riittänyt monta ahaa-oivallusta ja nautinnollista hetkeä.

Olen yrittänyt pitää hengissä omaa murreosaamistani. Tästä syystä välillä kirjoittelen juttuja savonmurteella. Tässä aamuhetkessä ollaan 60-luvulla.


AAMUHETKI

Kevätauringon säteet kurkistavat pienen punaisen tuvan ikkunaverhon raosta. Aamu on vasta sarastamassa ja kamarissa reunasta levitettävässä puusohvassa vielä nukutaan. Viimein aurinko kiertyy jo hieman ylemmäksi ja säteet tavoittavat kamarissa nukkuvien kasvot. Tuvan seinäkello raksuttaa, hiljaiseen aamuun kuuluu lyönnin heläys. Emäntä herää säpsähtäen.
”- No nyt sitä pittää nousta, kello on käyvä kalakattanna jo puolkuutee eikä ennee passoo muata. Nouse, nouse het paekalla kahvin keittoo, minu on mäntävä navetalle suorinta tietä.”

Mies kääntelehtii vielä aamulämpimän peiton suojassa, mutta pakko on nousta ja karistaa viimeisetkin unenrippeet. ”- No mikä se tässä nyt nii hoppu on, kah tullookko tää mualima sen valamiimmaks, vaekka juoksujalakoo uamuvarraesesta yömyöhää paenettas näetä vähäsiä töetämmö?” ”- No ei tässä jouva makkoomaankaa, ku lehmät outtaa lypsämistä ja vasikka uamujuomistaa.” Emäntä sipaisee hiukset tiukalle nutturalle, kiskaisee tuolin selustalta puseronsa ja harmaan hameen sekä pujottautuu vaatteisiinsa. Tuvan puolelta hän sieppaa työtakkinsa, ujuttaa jalkansa pitkävartisiin ruskeisiin kumisaappaisiin ja oven kolahdus kertoo miehelle kamarin puolelle, että uusi päivä on päässyt täyteen vauhtiinsa.

Mies könyää sängyn laidan yli ja suoristautuu seisaalleen. Hän katselee ympärilleen aamuauringon valaisemassa kamarissa kuin öisiä unikuviaan hyvästellen. Hitaasti hän pukee ruudullisen flanellipaidan napittaen sen huolella, vetää jalkaansa tuolin selustalta paikatut pussihousunsa ja harmaat, jo hieman vanuneet villasukkansa. Kissa köyristää selkäänsä ja venyttelee uunin vieressä miehen astuessa pirtin puolelle. Kotvan kuluttua kuuluu jo tulitikun raapaisu, mies sytyttelee tulta hellaan. Sitä ennen hän kuitenkin polttaa paperitolloa hormissa saadakseen hellan kunnolla vetämään. Mies laittaa kahvipannun tulelle, nostaa hyllyltä vanhan kahvimyllyn, kaataa siihen ruskeita papuja. Pian pirttiin leviää vastajauhetun kahvin houkutteleva aromi miehen jauhaessa papuja puisessa kahvimyllyssä.

Mies kattaa pöytään leipää ja juustoa. Punaraitaiset kahvikupit, aikanaan häälahjaksi saadut, mies asettaa pirtin pöydän vastakkaisille puolille. Sokeriastiaan hän kaataa sokeripaloja Sirkku-paketista. Pian kuuluvat emännän kiireiset askeleet jo eteisestä. Oven auettua mies tokaisee: ”- Ka tulehan jo kahville.” Nainen asettaa pöydälle navetalta mukanaan tuomansa kahvimaidon, laskee hellan vesisäiliöstä haaleata vettä säiliön alla olevaan pesuvatiin, missä huuhtoo kätensä ja kuivaa ne vieressä roikkuvaan itsekutomaansa pellavaiseen pyyheliinaan.

”- No männöökkö se tännää sinne kirkolle?” emäntä kysyy kuin ohi mennen. Mies haroo harvennutta tukkaansa kuin saadakseen ajatuksensa toimimaan. ”- No määtkönä?” toistaa nainen kysymyksensä. ”- Pitänöökkö tuota männä. Taetaaha se olla meijertilipäevä. Pitäshä sitä käövvä samalla tilloomassa ne melassit ja apulannattii. Oesko sulla ollu jottae muutae asijoo, ku nii siitä kirkollemänöstä hupajat?” mies katsoo kysyvästi kahvia hörppivään vaimoonsa. Nainen ei virka pitkään aikaan mitään. Mutustaa vaan leipäpalaa, jolle on veistänyt paksun palan juustoa. Kissa kiehnää itseään navettatakin helmukseen. Kuin harkittuaan nainen avaa sanaisen arkkunsa: ”- No, mitäpä minä nyt tässä niin tähellistä tarviisiin, aattelinpahan, jotta jos se männöö, niin suattasko ostoo ossuuskaapasta sitä sinistä karjakkokangasta. Tarviis suaha uus työtakki tuas navettahommii.” – ”- Vua etkös sinä ite mänis, ossootha sinä ne tillaoksettii hoetoo ja paremmi ite tiijät kankaestas, jotta suat mieleises? Minä ossoo mittää karjakkokankaeta katella.” Mies kutsuu kissaa. ”- Kiss, kiss. Tiältä saesit juustoo uamupalakses, tuleha tänne lähemmäks. Maetooha sinä tahtosit, lorraatettaanpas tästä vähä kuppiis vastalysettyvä maetoo, kis kis.” Kissa alkaa tyytyväisenä latkia annettua maitotilkkaa.

Vaimo ottaa kahvia vielä ahkeruuskupposen, nautiskelee sitä rauhassa. Yhtäkkiä hän saa liikettä niveliinsä. Kumisaappaat vaihtuvat lennossa silkkisukkiin ja tummiin patiineihin. Puhdas valkoinen pusero ja kestopliseerattu musta crimplene-hame lennähtävät päälle alta aikayksikön. Hiussykerö pyrkii karkaamaan otsalle, mutta sen hän taltuttaa tomerin harjanvedoin ja kiinnittää nutturan pitkillä tukkapinneillä. Kamarin komerosta hän poimii vielä viime talvena neulomansa villatakin hartioilleen. Mies korjailee aamukahvitarpeita pöydältä kuin hidastetussa elokuvassa.

Hiljaisuuden rikkoo seinäkellon seitsemän lyöntiä. Ostoskori suu ammollaan odottelee penkillä. Vaimo pyörähtää miehen eteen: ”- Ootko nä laskenna apulannan miärät? Melassisäkin kyllä tiijän itekkii ostoo.” Mies katsahtaa yllättyneen näköisenä tomeraa naistaan, ottaa nurkkakaapista timpurinkynän ja kirjoittaa Savon Sanoman laitaan apulantasäkkien määrät. Vaimo ottaa lapun ja sulloo sen käsilaukkuunsa, tarttuu odottavaan ostoskoriinsa ja on valmiina lähtemään.
”- No määtkönä käönnistämmää sev Valametin? Minen viiti, ku se ei lähe ryypytä käöntii, likkaantuu vielä puhtaat vuatteenj jos sitä mokomata pittää kovastikkii raplata. Viimennii yskähtel, ja seisahtu sitte tuonne heinälaon taakse tiem mutkaa.” Mies raapii korvallistaan, sieppaa ovensuunaulasta lippalakkinsa, painaa sen vielä unen jäljiltä harottaville hiuksilleen ja astuu ovesta ulos. Kohta pihavajasta kuuluu Valmet-traktorin puksutus ja sen läpi vaimon viimeiset ohjeet kotimieheksi jäävälle miehelleen: ”- Vahtii nyt sitte ettei lehmät karkoo! Ja antaa sitte vasikalle juomista! Kanattii on vielä ruokkimata ja lammaskarsinakkii pittää siivota, voe voe ku minu nyt pittää ite lähtee asijoelle, mitenkähä se pärjee tiällä ku kaekki elukattii jiä sen hotteille……..” ja traktori nytkähtää liikkeelle tuksutellen itsekseen hymyilevän emännän polleassa ohjauksessa kohti kirkonkylää.

Ison tien laidassa naapurin isäntä kolistelee maitolaiturilla tyhjiä tonkkiaan ja tuumaa itsekseen: ”- Ka, se on lähtennä nuapuri Elssa piikkilangankiristijällää meijertiliä nostammaa. Ne o semmosia ne naeset, ei niitä paranis laskee iteksee kirkolle, pannovat rahat mänemää ihan turhuuksii, kankaesii ja hepeneisii. Vaekka tarviis ne rahat tärkeempiinnii, vaekkapa nyt aatellaa väkirehuja ja vaekka nyt apulantojakkii. Mut on se tottavieköö topakka eokko! Ottaa raktori ja lähtöö, ei maha nuapuri-isäntä akalleem mittää. Voe, voe.” Tien mutkasta kuuluu pienen traktorin sätkätys ja menijän peittää maantien pinnasta nouseva pölypilvi.

Kotona pienessä punaisessa mökissä mies huokaa, toisaalta helpotuksesta ja toisaalta sen takia, että elikot ovat nyt hänen vastuullaan siihen asti, kunnes vaimo tuulenpuuskan lailla pyörähtää pirttiin kauppa-reissultaan. Kissa nousee takaisin uuninpankolle ja alkaa tasaisen, unettavan kehräämisen.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kerrontaa. Oikein tulin kateelliseksi tuolle topakalle Elssa emännälle, kun itse on sellainen nyhverö, ettei mitään saa aikaiseksi.

    Täytyi oikein ajatuksella lukea, kun itse on tuolta länsimurteiden alueeelta, niin savonkieli ei ihan solkenaan aukene. Mainio tarina, tätä vaan lisää. :)

    VastaaPoista
  2. Voi minkä ihana blogin löysin Mamman maailman sivujen kautta.
    Aivan ihanaa kerrontaa.
    Keväisiä päiviä odotellen.

    VastaaPoista