sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

YLLÄTYSMATKA

 

Muistuipa tästä kuvasta mieleeni:
Ikävuoteni täyttyivät ja ammattinimike muuttui eläkeläiseksi, ikääntyneeksi tai senioriksi (senioritaksi ei sentään) niin järjestivätpä lapset ja lastenlapset mummille yllärimatkan ylempiin ilmakerroksiin. Tämä kuumailmapallo se ei tosin ollut, tämä liiteli pihamme yläpuolella ja osui kuvaan.

Matkustaminen yläilmoihin alkoi ensin sopivan nousemispaikan etsimisellä, kolmas nousuyritys vasta säiden puolesta onnistui. Olimme ahtautuneet pieneen koriin, meitä oli muistaakseni 8 henkeä seisomassa hiljaa ja varmaan myös hengittämättä (!), tuntui se niin jännittävältä. Mutta hyvinhän kaikki meni. Kun palloon puhallettiin lisää lämmintä ilmaa, noustiin aina ylemmäksi. Ihailimme maisemia lennellessämme yli Helsingin kattojen. Siitä perspektiivistä autot näyttivät leluautoilta ja ihmiset muurahaisilta. Laskeuduimme sitten Malmin kentän nurmialueelle onnistuneesti, eli kori kupsahti kallelleen ja me kömmimme siitä ulos. Onnistuneen lennon ja laskeutumisen jälkeen meidät aateloitiin, kuka miksikin arvonimeltään, josta sitten saimme oikein todistuksen. Olihan se lento melkoinen elämys mummelille.Eipä ollut ennen korissa lennätetty.
Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Sinä olet rohkea mummeli. Minua ei tuommoseen häkkyrään ei vapaaehtoisesti saada, korkeanpaikan kammo on mahtava. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. Vau nyt oon kade, kun oot päässy ilmojen halki. Se on yksi mun haaveeni. Tuppaa olee vaan huisin kallista lystiä. Onnellisia eläkepäiviä! perässä tullaa muutaman kuukauden jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Blogissani on sinun omaisuutta, käyppä noutamassa :)

    VastaaPoista
  4. Unelma, arvaa paljonko uskalsin alaspäin katsella aluksi? Mutta tottuupa sitä vaikka aidanvitsakseksi.

    Amalia, olen ollut "äläköityneenä" jo yli seitsemän vuotta. Herranjestas miten aika onkaan kulunut, pitäs vissiin jo kuvitella olevansa ikivanha ja rikkiviisas! Hahhaa. Joskus tuntuu kuin olisin vielä teini-iässä, mitä nyt unohtelen jo asioita tms. Eläköityneenä on ihan mukavaa silti. En kaipaa duuni-ilmastoon.
    Kiitos tunnustuksesta, harmi vaan että joku mättää enkä ole saanut sitä siirretyksi omaan sivuuni. Mutta taas yritän.

    VastaaPoista