tiistai 15. maaliskuuta 2011

KUUSENKERKISTÄ SIIRAPPIA

Pian taas kevät herättää kuuset uuteen kasvuun ja hennonvihreitä kerkkiä kasvaa latvuksiin. Olen useana keväänä toukokuussa keitellyt niistä siirappia. Tämän runontekeleeni löysin, kun blogista luin, että kaalilaatikon voi maustaa myöskin kuusenkerkkäsiirapilla. Pitääpä kokeilla. Minun siirappini syntyi näin:



                      Kevään metsästä vehreät kuusen kerkät
                      minä poimin hennon vihreät, herkät.
                      Ne huuhtelin, liotin, keittelin -
                      myös makeutta mukaan heittelin!

                      Syntyi siirappi tumma ja makea –
                      vaan ehkä ei riittävän sakea?
                      Mutta estää köhän ja sitkeän nuhan,
                      voi estää vilun ja  tautien uhan?

                      Käyttö: lorauta jäätelölle, teehen tai paahtoleivälle.
                      Terveydeksi!


Ohje siirapin keittämiseen löytyy mm. täältä.  Muista kuitenkin, että kerkkien kerääminen ei ole sallittua ilman maanomistajan lupaa! 

12 kommenttia:

  1. Meille taitaa saapua kohta vaaherasiirpappia, jota Kanadan vieraamme tuo ensi viikolla. Minulle hän yleensä tuo jotain kirjaa ja Lumimiehelle tuota makeaa.

    Tiedän isän, joka teki tuota siirappia pojalleen vahvistaakseen häntä kestämään rankat syöpähoidot.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ohjeesta ja runosta. Minulla on jossain ohje kuusenkerkkäjuomasta. Etsin sen..

    VastaaPoista
  3. Rakastan kuusen "vauvoja".. ovat pehmeitä kämmenellä ja kauniita hennon vaalean vihreät. Joka kevät niitä hiplaan ja hiplaan..:))

    VastaaPoista
  4. Leena Lumi; tämä kuusenkerkkäsiirappi vastaa hyvinkin vaahterasiirappia, makuerona vain kerkkien pienoinen pihkan maku. Mekin toimme vaahterasiirappipulloja Nykin matkaltamme innostuneina siitä, että amerikkalaiset lorauttelivat sitä aamiaistensa pannukakuille ihan kunnon lorauksia.
    Kerkkäsiirapin tekeminen on helppoa - tosin aikaa vähän enemmän vaatii - mutta säilyy hyvin ja on maukasta. Ja kaikenlisäksi tosi terveellistä.

    Minttuli; kokeile ihmeessä keitellä tätä kunhan kevät koittaa.

    Irmastiina; pehmeitä ovat hennonvihreät kerkät, jotkut laittavat niitä teehen sellaisenaan tai sitten lisäävät pienen määrän salaattiin.

    VastaaPoista
  5. Kiitti vinkistä ja runostasi.Tuollaiset tunnelmat kerkkien herkkyydestä.
    Luontoretket jo haaveissa.
    Aikoinaan lastenlapset sangollisia voikukkia keräsivät, niin hauskaa hommaa heille.Tehtiin ihanaa hyytelöä jota myslin ja jogurtin kanssa söivät.Auringonkeltaista oli värikin, joten ei ihme vaikka pienille maistui.

    VastaaPoista
  6. Voin todistaa, että kuusenkerkkäsiirappisi on todella hyvää. Taata laittaa sitä marjoja makeuttamaan.
    Olen aikaisemmin itsekin kerkkäsiirappia keitellyt, mutta nyt meillä ei enää ole omia kuusia.

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon kiitoksia, Anja sinulle, tästä hyvästä reseptistä ja mainiosta runosta<3

    Mies jo ehdotti heti kuusenkerkkäsiirapin valmistamista, mutta pitää odotella ainakin pari kuukautta, kunnes ne kerkät ovat poimintakypsiä;))

    Voisi olla hyvä juttu myös lapsiperheille<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinulle ohjeesta, täytyy kokeilla
    Hienon runonkin teit.

    VastaaPoista
  9. SinikkaHelena; nopsastihan kerkkiä kerää kunhan kasvavat toukokuussa. Minä olen tätä keväisin keitellyt ja mm. 86 vuotias tätini tykkää laittaa sitä pakastemarjojen päälle pitkin talvea, hän ihan odottaa, että vien sitä hänelle. Voikukan terälehdistä eräs työkaverini teki viiniä!

    Unelma; kiva että taata tykkää siirapistani.

    Aili-mummo; Kokeile ihmeessä siirapin keittelyä, pitkin talvea on lorauteltu sitä marjoille ja jäätelölle. Ja purkillinen siirappia on myös hyvä vieminen ystäville. Niin, lapsille yskään ja köhään auttaisi varmaan myös. Ja maistuu hyvälle.

    sylvi; nää on niitä mun pulputuksiani nää runoset. Tämä siirappi on minusta helppo valmistaa ja hyväksi havaittu.

    VastaaPoista
  10. Ihana Anja kun laitoit resetin, olen ollut kiireinen etten kerennyt, Aili-mummokin sitä kyseli ja joku muukin, vinkkaan sinun sivuillesi. KIITOS! :)

    Blogisisaret auttavat ja tukevat.

    Vinkki: Lihamarinaaddiin esim Grillilihalle Kuusekerkkäsiirappi toimii tosi hyvin. Huippukokitkin laittavat sitä marinointiin.

    VastaaPoista
  11. Kiva ohje runon muodossa, kiinnostava, tykkään kaikista jännistä säilykkeistä.
    Minulla on toinen jääkaappi täynnä vielä omia säilykkeitä, tämä vois vielä sopia sinne, ihanan näköstä on, nam :P

    VastaaPoista
  12. maiju; näitä reseptejä on vähän erilaisiakin, mutta perusohje on aina sama: huuhtelu, liotus, keittäminen, siivilöinti, sokerin lisäys ja lopullinen siirapin keittäminen. AIna tulee hyvää. Kokeilen marinointiin sitä nyt vinkistäsi.

    seijastiina; tämä kerkkäsiirappi säilyy hyvin jääkaapissa lorauteltavaksi maustamaan marjoja, jäätelöä, marinadeja, kaalilaatikkoa jne. Ja yskään ja köhään mainio helpotus. Kokeile ihmeessä kun kevät kasvattaa kuusenoksiin latvaversoja.

    VastaaPoista