perjantai 25. maaliskuuta 2011

MIKSI KIRJOITAN?

Tänään oli kirjoituskurssin viimeinen tapaaminen tältä keväältä. Tehtävänämme oli pohtia omaa kirjoittamista, vastata kysymykseen, miksi haluamme tuottaa tekstiä. No miksiköhän?


Olen kirjoittanut aina. Kirjoittanut arkkien sivut ja piirrellyt reunustat. Pakkomielle? Niin, sisäinen pakko. Vai huono tapa? Kenties molempia. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kirjoittamalla olen selviytynyt monista elämän haaksirikoista kuiville kiville. Päiväkirja on joskus ollut elämäni pelastus.



Menin  kurssille saadakseni jotakin jäntevyyttä teksteihin ja järjestystä sanojen suoltamiseen ja kirjainten kylvämiseen.  Olenko onnistunut? En osaa sanoa. Ehkä kuitenkin hieman. Jaksan jo lukea lätinäni uudelleen, hitaammin,  ja harkitummin käyttää ilmaisuja, korjaillakin  niitä joskus. Ja mietin, näyttääkö tekstini  omanäköiseltäni.  Ovat silti huithapelin huitaisuja.

Aiemmin takaraivossani, kirjoitusvimmani  taustalla muhi ajatus oman elämäni tarinan kirjoittamisesta jälkikasvulleni. Tai ikään kuin  satukirjaksi lapsenlapsilleni. Vaikka eihän elämäni nyt mikään satu ole ollut, kovaa työtä, josko vähän onnenhippusiakin joukossa. Siis mukana eikä kenessäkään erityisessä Joukossa! Hih.

Kurssin antina totuudenhetkiä ovat olleen henkilökohtaiset palautekeskustelut. Niissä on ollut pakko pysäyttää sanojen helinä ja pohtia tekstiään vähän syvemmin ja ajatuksella. Onneksi.

Aikaisemmin periaatteenani oli ”minkä kirjoitin sen kirjoitin”.  Nyt ehkä hippunen kriittisyyttäkin on tarttunut   mukaan.

Miten jatkan kirjoittamista kurssin jälkeen? Aivan  varmasti jatkan, onhan se ollut ja on elämäntapaani kiinteästi kuuluva elementti. Olen innokas bloggaaja ja tungen tarinoita bittimaailmaan päivittäin. Siitä en kyllä pystyisi enää luopumaan. Tekstieni kirvoittamat kommentit blogini alalaidassa ruokkivat itsetuntoani.

Runoja olen punonut myös pitkin matkaa. Irtonaisia lappusia liitelee lähiympäristössäni haitaksi asti. Koiran ulkoiluttamisreitillä syntyy monia riemukkaita riimejä. Siellä kun edessä on vain yksi piste, se koiran häntäkippuran alla oleva.  Saa nauraa, mutta tosi on. Taluttimen jatkona tallustaen kehkeytyy riimeiksi monet päivän mittaan päässä pyörineet asiat. Muistaisipa ne sitten kotiin tultua kirjata lappusille, joita olen nyt alkanut kerätä ja seuloa Runonpunonta-sivulleni.


Pohdiskelevampaa kirjoitustyyliä haluaisin oppia, mutta minun lyhytjänteisellä luonteellani se ei sittenkään taida onnistua. Mieluummin kylvän kirjaimia sattumanvaraisesti, pikaisesti lukaisen, että näyttäisikö olevan mitään järkeä, ja ennenkuin se on selvinnyt itsellenikään olen jo painanut enteriä. Hups vaan! 

Taidan olla toivoton tapaus. Ehkä haluankin loppujen lopuksi alitajuisesti  säilyttää oman luonnonlapsimaisen kirjoitustyylini – jos se nyt mikään tyyli edes voi olla.

Summa summarum. Kurssilla on ollut hyvä olla, ihastella toisten kurssilaisten kehittymistä kirjoittajina.  Nauttia hyvistä ja maukkaista tarinoista,  kuunnella vakaviakin sattumuksia ja tankata tietoja ennen kuulumattomista. Omalta osaltani toivoisin voivani jatkaa kurssia, sillä ehkä jokunen kultajyvä tarttuisi minunkin kirjoittamisen tapaani. Uskonpa, että on jo tarttunutkin.

Ehkä vanhan koiran opettaminen istumaan käy hitaammin, mutta kirjoittamisesta en koskaan luovu.
Nimenomaan siitä syystä, että se on hauskaa ja antaa itselleni sisäistä ravintoa. Nautin enemmän sanoista paperilla kuin pääni sisällä. Oman ”einiintavallisenkaan” elämäni kirjoittaminen paperiarkeille on haasteellinen haave, en vain tiedä, pystynkö sitä koskaan todeksi saamaan.

Mottona silti säilyy: minkä kirjoitin, sen kirjoitin!

Tietokoneeni on alkanut tökkiä. Syttyy hitaasti ja sammuu hitaasti. Sama vika kuin kirjoittajallakin. Pitäisi varmaan harkita koneen uusimista. Vaan mistähän löytyisi se Lemmen viemän pormestari Bachmayer, joka tässä videossa mummelille tietokonetta myy? Mitäs sanotte?  Asiakas on aina kuningatar? Kurkkaapas tänne,
näin sitä pääsee uuden tietsikan omistajaksi! Kokeillaanko????


Vaan:  "suo siellä, vetelä täällä"  joten ei taitaisi täällä onnistua moinen hankintatapa.


























10 kommenttia:

  1. Osaat kyllä kirjoittaa ja sanoja kylvää.
    Jatka vain.
    Lappusista tuli mieleen kun lapseni oliva vielä kotona ja puhelin soi niin pikkutyttöseni kiireesti juoksutti minulle paperia etten piirrellyt tai kirjoittaisi asiapapereihin jotka olivat puhlinpöydällä.
    Ruukasin aina puhuessa piirtää tai kiejoittaa.
    Joskus suloseni tullessa kotia näki paperin pöydällä ja sanoi olipa pitkä puhelu!
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja/runokurssi minunkin haaveeni, toteutuneeko koskaan, nähtäväksi jää.
    Moni myös kehoitellut kirjan korjoittamiseen elämänpolustani..
    En uskalla,osin haavat arpeutuneet,ei uskallusta repiä niitä.Joitain pintaliitoja minun sepustelmani, syvemmät mietteet muassani hautaan vienen.
    Ihana että sinulla mahdollisuudet moninaiseen ilmaisuun.Mukava niitä ollut lukea.

    VastaaPoista
  3. Minun kaksi siskoani ovat myös kirjoituskurssilaisia ja kovin innostuneita. Toinen on jopa kaksi kertaa käynyt Santorinilla kijoituskurssilla. Äitini on koko ikänsä kirjoittanut. Minä myös tykkään kirjoittamisesta ja siitä onkin tullut yksi uusi uloittuvuus bloginpidossa. Tämä on siihenkin kyllä hyvää harjoittelua, vaikka muutenkin niin kivaa!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että olet viihtynyt kirjoituskurssillasi ja tunnet saaneesi eväitäkin matkalle.
    Onnistuisikohan tuollainen kurssi täällä meidänkin pitäjässä? Pitänee oikein laittaa aloite johtoryhmälle.
    Olisi tarvetta opinnoille minullakin. Voisi tosin käydä niinkin, että ahdistuisin siinä vaiheessa, kun kirjoituksen aiheet lyötäisiin pöytään
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja jatka vaan kirjoittamista, innolla odotellaan uusia juttujasi.

    VastaaPoista
  5. sylvi; sanojen kylvämistä tämä minun kirjoittamiseni on. Ja puhelimessa puhuessani aina piirtelen paperien reunat täyteen!
    Leppoisaa viikonloppua ja terkkuja!

    SinikkaHelena; oman elämän paperille kirjoittaminen on todella haavojen auki repimistä ja tuskallista. Olen vielä vältellyt pahimpia muistoja paperille kirjoittamasta ja näkyville laittamasta. Mutta ehkä joskus on senkin vuoro. Mustimmista muistoista vapautuu kun rohkaistuu ne itsestään ulos kirjoittamaan.

    Auli; tiesin Santorinin kirjoituskursseista, meidän ryhmästä oli mukana pari jo edellisellä kerralla ja kai viime kesän kurssillakin eräs. Minulle kesä on niin totaalista mökkikautta, etten silloin ehdi mukaan kursseille. Ovat kuulema olleet todella antoisia. Ehkäpä joskus sitten. Nyt nautiskelen sanojen suoltamisesta omaan tyyliin edelleenkin.

    Unelma; tavallaan helpotus, että kurssi loppui nyt ja jatkuu sitten syksyllä taas. Ostin opettajalta hänen viimeisimmän kirjansa, uunituoreen, ja sain siihen hauskan omistuskirjoituksenkin.
    Kyllä minäkin olen tykytyksiä saanut aiheista, mutta niitä voi aina kiertää kirjoittamalla omista jutuistaan.
    Enhän minä malta olla kirjoittamatta, näkyyhän se tästäkin, että hädintuskin on kurssipaikan ovi luntattu lukkoon ja heti jo mummeli postaa blogiinsa siitä. Hih. Mukavaa viikonloppua myös sinulle ja taatalle. Nautin viikonlopusta lukemalla keskenjäänyttä Bolshoin perhosta.

    VastaaPoista
  6. Aina niistä kursseista on iloa ja jopa hyötyäkin.;)

    Hyvää pyhänseutua ja Marianpäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Ihanasti kirjoitat, joten jatkat totta kai kirjoittamistasi..:)
    Mukavaa, että olet viihtynyt kurssilla!

    Uusia tekstejä odotellen.
    Irmastiina

    VastaaPoista
  8. Aili-mummo; niin, eihän oppi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä... ja tämänkin ikäisenä on hyvä vähän istua alas mietiskelemään, miten voisi itseään vähän kehittää jossakin asiassa.
    Jess, Marian päivä on. Vanha kansa sanoi, että mikä on Mariana malolla se on Vappuna vaolla. Eli vapun vietämme lumisessa maisemassa varmaan.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle myös.

    Irmastiina; kiva jos olet sitä mieltä. Minusta tämä bloggaaminen on ihan hauskaa.

    VastaaPoista
  9. Hienoa, varsinkin tuo että lupaat kirjoittaa jatkossakin :) Tämä on tosi kiva blogi ja mukavia tarinoita! Runoja on ihana kirjoittaa kun sellaisia mieleen juolahtaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Anja; kyllähän minä tekstiä suollan...joskus vaan aiheet ihan hihasta. Runojani on ruusun terälehtien takana, niitä sinne kasailen vähitellen. Mukavia viikonloppupäiviä myös sinne Kempeleeseen (oliko oikein?)

    VastaaPoista