sunnuntai 2. lokakuuta 2011

ISOVELI-KIRJASTA PIKKUVELJEEN

Mirjam Hietalan kirja Isoveli on nyt luettu. Harvoin kirjasta löytää näin taidokasta kerrontaa; siinähän viedään kahta eri aikakautta rinnatusten, saman perheen tarinaa sota-aikana 40-luvulla ja nyt vuosituhannen vaihteessa. Kirja on, niinkuin Rosina sitä kommentissaan luonnehti, psykologinen kehityskertomus siskosta ja kehitysvammaisesta veljestä.




Hietala  kuljettaa tarinaa todentuntuisesti.  Hän kuvaa hienosti perheenäidin arkea, tunteita ja selviytymistä sota-aikana miehen ollessa rintamalla,  ja myöhemmin perheen tyttären Kirstin silmin kehitysvammaisen veljen elämää. Ensin äidin kuoltua ja pojan jäätyä kahdestaan isänsä kanssa,  ja lopuksi itsenäisessä asumisessa ryhmäkodissa.  Tarinalla on yhtymäkohtia omakohtaisiin kokemuksiini. Jopa niin, että kirjan perheen kesämökin nimikin on sama kuin meidän!


Kirja kertoo kahdesta kansakoulunopettajasta, Hiljasta ja Arvista, joiden ensimmäinen lapsi, poika Veikko, syntyy keskosena ja hänen elämänsä alku on sairaalloista, jatkuvia vatsavaivoja.  Toiseen jalkaan pesiytyy sairaalahoitoa vaativa sairaus. Kehitys viivästyy; käveleminen, puhuminen. Äidin sydämessä ailahtaa vilpitön ilo ja toivo aina, kun Veikon tilassa tapahtuu paranemista ja kehityksen etenemistä. Veikko on äitinsä sydämenlapsi, tarvitsee äitiä eniten ja ehkä antaa äidille lapsista eniten.


Mieheni vanhemmat, kansakoulunopettajat Rauha ja Oskar  elivät samankaltaiset vaiheet. Oskarin ollessa sodassa Rauha piti yksin koulua maalaiskansakoulun koko oppilasmäärälle. Samalla tavoin kuin kirjan Hiljan hänenkin piti huoltaa perheensä, pienet lapsensa ja kotieläimetkin. Sisukkaita olivat nämä entisajan naiset, pärjäsivät - ja pakko oli pärjätä. Kirjeet kulkivat rintamalle ja rintamalta antaen neuvoja ja tukea arjessa selviytymiseen.


Rauha oli ahkera käsityöihminen. Kangaspuissa oli aina loimi odottamassa kutojaa. Päivät koulutyössä olivat raskaita ylisuuren oppilasmäärän ja kaikkien luokka-asteiden opettamisen vuoksi. Koulussa ilmennyt vesirokko ei säästänyt opettajaakaan, jonka raskaus oli alkuvaiheessa. Kangaspuissa oleva mattokangas oli saatava valmiiksi. Voimat kenties äärirajoilla. Mutta pinnistellä piti saadakseen kolmilapsisen perheensä päivittäin eteenpäin.


Kun poikalapsi sitten syntyi, kaikki näytti aluksi olevan ihan hyvin. Lapsi oli isokokoinen ja kiltti. Kehittyi, joskin hitaanlaisesti. Vähitellen äiti kuitenkin havahtui; hänen lapsensa kehitys on viivästynyttä, lapsi on lievästi kehitysvammainen. Äidin tuntoja siinä tilanteessa ei ole vaikea arvata. 


Risto kehittyi kuitenkin pikkuhiljaa ja äiti teki hänen kanssaan valtavan urakan opettaessaan poikaansa lukemaan, tuntemaan kasveja ja eläimiä, laskemaan ja kirjoittamaan. Päivittäiset askareet olivat aina oppimistilanteita. Ja Risto oppi. Hän oli avulias ja kohtelias. Mutta yksi ominaisuus oli yli muiden; musikaalisuus. Soittaminen kiinnosti poikaa jo varhaisesta lähtien. Eikä soittohalukkuutta säikäyttänyt edes vahingossa mustan pianon koskettimille kaatunut palava kynttilä, joka sytytti kosketinrivistön palamaan. Onneksi vahingot jäivät vähäisiksi ja palo saatiin sammutettua.


Kun vanhemmat sisarukset olivat jo lentäneet pesästä, Risto tentti äitinsä opettamana kansakoulun oppimäärän. Äidillä oli huoli siitä, että poika pärjää itsenäisesti, kun vanhemmista aika jättää. Sama huoli oli kirjan Hilja-äidillä pojastaan Veikosta. Mutta toisin kuin Hilja, joka suojeli ja varjeli poikaansa lähes kaikelta, Rauha äiti kasvatti Ristoa itsenäisyyteen. Sitkeydestä kertoo myös se, että samanaikaisesti perheessä kasvoi pikkuveli ja isosiskon erottua miehestään myös tämän kaksi pientä tytärtä. Venymistä vaadittiin molemmilta vanhemmilta.


Sitten, kun vanhemmat eläköitymisensä jälkeen muuttivat pääkaupunkiin, sai Riston musiikkiharrastus uusia eväitä. Risto ei tarvinnut soittaessaan nuotteja lainkaan. Hän otti pianosta soinnut suoraan ja soitti neliäänisesti virret ja laulut. Ulospäin suuntautuneena Risto tutustui helposti ihmisiin, hän kävi jumalanpalveluksissa ja tutustui kanttoreihin, jotka antoivat musiikillisesti lahjakkaan pojan säestää virsiä. Kyllä Risto oli otettu! Moniko on esim. Kryptassa saanut soittaa? Ja kerran opittuaan Risto soitti ulkomuistista. Sellaista musiikinlahjaa harvalla lienee.


Risto itsenäistyi ja asui aikuisikänään ryhmäkodissa. Hän tutustui siellä Marjattaan ja rakastui. Kihlaus ei ollut äidille mieluisa tapahtuma, vaikka siihen ei mitään sanomista ollutkaan. Isä oli kuollut muutamia vuosia aikaisemmin. Ristolle ei tuottanut vaikeuksia liikkua pääkaupungissa, hän tunsi paikat ja tiesi kadut kuin omat taskunsa. 


Vähän yli neljäkymmenvuotiaana Risto sairastui vakavasti. Elämänhalua olisi ollut, mutta syöpä vei voimat. Ryhmäkodissa Ristolla oli oma urkuharmooni. Mieheni lunasti sen vanhimmalle tyttärellemme, mutta taitaa olla ilman soittajaa edelleen. 


Kirjan Veikko itsenäistyi äitinsä kuoleman jälkeen jäätyään isänsä kanssa kahden. Veikko oppi kulkemaan lentokoneella sisarensa luokse kylään. Sisaret myivät perheen kesäpaikan, Kesärannan. Veikon isän haave mökinpaikasta lapsuuskotinsa mailta ei toteutunut, Haukijärvi jäi haaveeksi. Hauska yhtymäkohta on, että meidän mökkimme on Kesäranta ja anopilla oli aikanaan Haukiranta. Ovat ilmeisen tavallisia kesäparatiisien nimityksiä!


Isoveli -kirja vei minua mukanaan. Eikä liene kumma lainkaan.
Kun kirjailija on -44 syntynyt, ihmettelen hänen osaamistaan ja oivalluksiaan kuvatessaan sota-ajan mielialoja ja tilanteita. Niin elävästi kerrottuja ovat. 

13 kommenttia:

  1. Minullakin on tuo kirja kirjastoautossa varauksena. Ehkä jo torstaina saan sen. yritän lukea, vaikka joudun lukemaan pienen pätkän kerrallaan, mutta menen sen silti läpi vaikka kuluisi sitten aikaa enemmänkin. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Kyllä se silti vähän lukemista haittaa tai asian käsittelyä kun niin usein joutuu keskeyttämään, kun näkö hämärtyy. hetken kun oottaa, taas pätkä menee. Tässä on niin hyvä. kun saa tekstin isommalle. pärjää paremmin.
    Hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta kauniisti kerroit anoppisi tarinaa. Siinä kuultaa äidinrakkauden syvin olemus. Kiitos tästä kertomuksesta.

    VastaaPoista
  3. Varmaan mukava kirja,ei ole tullut luettua. Hyvää alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  4. Satuttava tuollainen tarina<3

    Kiitos postauksesta, Anja-Regina<3

    VastaaPoista
  5. Samoin kuin Ritva..Ja minäkin toivotan hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Luin postauksesi "sydänverellä". Itsellä oli kolme lasta, joista kuopus cp-vammainen. Hän on valmistunut ammattiin ja on nyt saanut töitä. Pelkää kuitenkin, että joutuu pois, hidas kun on. Toivon niin, että työ säilyisi.

    Olen yrittänyt toimia kuin Rauha: kasvattaa poikaa itsenäisyyteen. Hyvin hän nyt pärjäilee, vaikka välillä mietin, pitäisikö meidän sittenkin asua lähempänä toisiamme.

    Kiitos Anja. Kanssasi on hyvä miettiä elämää sen monilta ja erilaisilta puolilta.

    VastaaPoista
  7. Anja, en voi muuta sanoa kuin kiitos. Tiedät mistä.
    Lämpimiä terveisiä.
    PS. Sain kirjan omakseni tyttäreltäni.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvin kerroit ja kuvasit niin kirjan kuin miehesi vanhempienkin tarinan.
    Oli mielenkiintoista luettavaa.
    Hietalan Isoveli kuuluu ehdottomasti Finlandia-ehdokkaiden joukkoon!

    VastaaPoista
  9. Tekstiäsi oli koskettava ilo lukea: miehesi vanhempien sekä Risto-veljen tarina rinnastuu niin tuohon Hietalan Isoveljeen.

    Minä luin Isoveljen syyskuun alussa, jolloin kirjoitin siitä blogiini. Kirja on yksi minua henkilökohtaisella tasolla eniten koskettaneista koko vuonna. Hietala on toki myös erinomainen arjen kuvaaja.

    VastaaPoista
  10. Koskettava kertomus miehesi vanhemmista. kauniisti kerroit.
    En ole minäkään lukenut tuota mainisemaa kirjaa.
    Siunausrikasta viikkoa sinulle!♥

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoa sinulla romaanien parissa ollut. Itse en uskalla aloittaakaan lukusessioita. Niin jään koukkuun että saattaa unohtua ukkokullalle ruuan laittokin.
    Saattais olla hyväkin keino kun yöunia odottelen kipujen kieritellessä Ristikkolehdellä yritän pollaa nollata.
    Hyviä syyspäiviä!

    VastaaPoista
  12. Koskettava tarina.
    Kyyneleet valuivat valtoimenaan tätä lukiessani.

    Kiitos Anja.

    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja syysterveiset täältä Outokummusta.

    VastaaPoista
  13. mummeli; mukava jos saat kirjan luettavaksesi. Se on niin helppolukuinen, että ei tarvitsekaan yhtäpäätä alusta loppuun lukea, voi hyvin lepuuttaa silmiään välillä. Mukavaa viikkoa sinulle.

    Unelma; joskun oikein mietin, olisiko minusta ollut tekemään se kaikki mitä anoppini teki.

    ritva; innostuin kirjasta, koska siitä oli kerrottu parissa blogissa ja Hietala oli minulle ennalta tuntematon kirjailija.

    Aili-mummo; erilaisuus on elämän rikkaus, sanotaan. Toisaalta se on ihan tottakin, mutta raskasta on hoitaa kehitysvammaista lastaan sydämessä huoli pärjäämisestä sen jälkeen, kun aika on itsestä ohi kulkenut. Mutta nämä lapset ovat kuitenkin jokaisen perheen omia, vilpittömiä lapsia. Monilla heistä on jokin erityislahjakkuus, niinkuin Ristolla musiikki.

    Riitta Sinikka; mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.

    Lastu; olen ylpeä siitä, että kommentoit kertomalla omasta lapsestasi. Toivon sinulle ja hänelle myötätuulta maailmassa, sillä jokaisella elämällä on oma tarkoituksensa. Onneksi lapsellasi on työ, jonka toivon jatkuvan. Hän, jos kuka, sen työpaikan tarvitsee ja oman paikkansa täyttää.
    Olen elänyt varsin lähellä näitä asioita, sillä prinssipuoliso toimi erityisopetuksessa työelämänsä ajan ja teimme työtä lisäksi vapaaehtoisina. Kivalta tuntuu, kun hänen entiset oppilaansa ottavat yhteyttä vieläkin.
    Halaus sinulle Lastu, elämä kantaa.

    Minttuli; tiedän. Virikkeen kirjan hankkimiseen sain sinun postauksestasi ja Katjan blogista. Kiitos teille molemmille halauksen kera.

    Rosina; olen samaa mieltä, palkinnon arvoinen kirja. Samaa ei voi sanoa Amandasta, sain sen kahlattua läpi tänään.

    Katja/Lumiomena; myös minulle koskettavin kirja nyt lukemistani oli tämä Isoveli. Sinun postauksestasi sain kipinän ostaa kirjan ja todella sen tarinassa oli niin paljon tarttumakohtia mieheni vanhempien ja veljen elämään, että oli ihan pakko tehdä siitä postaus. Lämpimät terkut sinulle.

    sylvi; samoin sinulle siunausta viikkoosi.

    SinikkaHelena; minä luen yleensä aina unta odotellessani, olen huomannut sen hyväksi keinoksi päästä päivän asioista. Tätä kirjaa tosin luin päivälläkin! Ristikot on nyt jääneet vähemmälle, sillä vielä on pari kirjaa odottamassa. Tästä kirjasta tuli ajatusten reppuun lisäystä.
    Kivaa viikkoa sinulle ystäväni.

    eila; kirjan tarina oli niin todentuntuinen heti alusta lähtien, sillä vertasin sitä omiin kokemuksiini anoppini ja mieheni veljen ponnisteluista. Siksi luin kirjan ahmimalla ja pidin sitä valtavasti. Erittäin hienosti siinä on kuvattu äidin arkipäivästä selviämistä kehitysvammaisen pojan kanssa isän ollessa rintamalla. Äidin tunteet ja ajatukset koskettivat.
    Terkkuja sinulle Outokumpuun.

    VastaaPoista