sunnuntai 30. lokakuuta 2011

SYKSYINEN SUNNUNTAI

Niin ihmeen lämpimänä tämä syksy vaan jatkuu ja jatkuu. Eilinen päivä oli aurinkoinen, taivas pilvetön ja ilma kuin lehmän henkäys. Tehtiin Simon kanssa tavalliset metsälenkit ja katseltiin pihalla vähän ympärillemme samalla, kun poika oli kiinnittämässä palotikkaita talon päätyyn. 

Keväällä toin tämän lumihiutaleen Tallinnan torilta pienenä taimena. Se on ilahduttanut koko kesän kukkimalla ulko-oven vieressä parvekelaatikossa. Se on kasvanut pituutta ja leveyttä ja vielä nyt marraskuun alkaessa sen vitivalkoiset kukat hehkuvat puhtautta ja kauneutta.  Joskus vuosia sitten ihailin tätä kukkaa emäpitäjän hautausmaalla ja ihmettelin, mistä sitä voisi saada. En tiedä, kestääkö talvea, mutta takuuvarmasti haen keväällä uuden taimen taas ilahduttamaan oven pieleen.

Erikat istutin samaan ulkoruukkuun lumihiutaleen viereen. Rivi kanervia toivottaa myöhäissyksyn ja talven tervetulleeksi.


Karhunvatukoiden piikkisistä pensaista keräämisestä suivaantuneena prinssipuoliso istutti piikittömän vatukan. Vaan kauanpa kestää kypsyä sen vatut. Yhden kypsän vasta olen napannut siitä. Saa nähdä, ehtiikö nämä kypsyä lainkaan. Ja hurjaa, että se vielä aloittaa kukkimistaankin lokakuussa.
Vähän ränsistyneeltä näyttää vatukan kukka, mutta sen alla on jo marjan alku edellisestä kukasta!


Tämä kaunotar leyhytteli siipiään auringon paisteessa polulla vielä 17.10. jolloin sen kuvasin. Aika myöhään oli liikkeellä perhoseksi.
Mutta tämä toinen oli jo heittänyt "lusikat nurkkaan" joten kannoin sen varovasti kuistin kaiteelle kuvattavaksi.
"Oon ehkä perhonen" laulaa Paula Koivuniemikin. On todella kauniita värejä perhojen siivissä.


Nyt ei vähään aikaan ole satanut, mutta syksyn mittaan on kyllä niin paljon vettä saatu, ettei takapihan nurmikko läpäise. Eikä metsäpolulle muodostunut lammikko ole kuivunut kuin vähän reunoistaan, että sen pystyy ohittamaan kuivin jaloin.


Tänään on Eilan nimipäivä. Onnittelut kaikille Eiloille. Yhden tekstiviestin lähetin ja nyt soitankin Rautalammille tädilleni nimpparionnittelut. Että semmoinen sunnuntai tänään. Mieli on levollinen, sillä antologia on menossa ensi viikolla painoon ja saadaan ennen joulua hyvissä ajoin ulos. Joululahjat on siis valmiina, sukkiakin kymmenisen paria. Ja vieläpä niitä ehtii. Ja kenties muutakin. Mukavaa syksyistä sunnuntaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle mukavaa sunnuntaita!
    On todella vielä paljon kukkia.
    Tuo lätäkkö on niin kaunis heijastuksineen ja Simokin katselee kuvaansa siellä.

    VastaaPoista
  2. Viellä sulla on kukkia,ihana lammikko,josta Simo katselee kuvaansa.Mukavaa sunnuntaita sinullekin<3

    VastaaPoista
  3. Joululahjat kondiksessa, mikäpä hauskempaa.;D

    On tainnut vatukalta mennä pasmat sekaisin, kun vasta nyt joutaa kukkimaan.;)

    Kiva kuulla touhuistasi, Anja!

    Oikein mukavaa sunnuntai-iltapäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  4. Lumihiutale on tosi ihana kukka, minulla ollut se varjon puolella amppelissa jo monena kesänä. Ei meillä enää kuki, aikaa sitten jo kanervan vaihtanut olent tilalle. Toivottavasti vatukat vielä kypsyy, ihmeen lämmintä on ja taitaa olla luvattuna vielä ensviikollekin. Kauniit perhoset.

    VastaaPoista
  5. On tämä ihmeellinen syksy, vatut kukkivat ja marjat kypsyvät. En kaipaa lunta enkä jäätäkään, ihan mukavaa kun ei tarvitse liukastella koiralenkillä.
    Kauniit kuvat olet ottanut iloksemme.
    Hyvää alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  6. Mukavaa talviaikaa vaan, vaikka luonto ei oikein ole sitä huomannut, että talviaikaan jo siirryttiin.

    Pelakuut ne meilläkin vielä ovat kukkalaatikoissa ja kanukkapensaissa värikkäät lehdet.

    Olisi kivaa saada lukea teidän antologianne.

    VastaaPoista
  7. sylvi; ihmeellinen on tämä syksy ollut, onnenpensaskin pitää tiukasti lehdistään vielä kiinni kun ei ole riittävän kylmää yötä vielä ollut.

    ritva; Simo on sellainen peilaaja! Aamullakin aina on mukana uimalammikolla, alkaa haukkua kun näkee, että hanskoja ja uimatossuja vedetään jalkaan.

    Aili-mummo; kerrankin minulla on joulujutut näin varhain selvillä. Muutamat sukat ehtii vielä tikuttaa Vuokatin lomaviikolla ja matkalla sinne ja takaisin. Toisaalta tylsää lapsista saada joka joulu villasukat, ehkä.

    Anja; minä ihastuin tähän lumihiutaleeseen niin, että taatusti hommaan sen kukkimaan joka kesäksi. Vattuja, niitä keltaisia, on saatu vielä viikonlopullakin, karhunvatukoille taitaa tulla kiire. Onneksi ne tavalliset karhunvatut on jo pakastettu piikkisemmästä pensaasta.

    Minttuli; kun syksy on ollut näin pitkään lämmin, eipä luminen kausi sitten ole niin pitkä. Mukavaa marraskuuta sinulle myös, olithan lähdössä lämpimään???

    Unelma; niinpä kelloja siirrettiin talviaikaan, vaikka talvi antaa odottaa.
    Antologian saat ihan varmasti ikiomaksikin, näin olin jo ajatellut yllättää sinut, mutta ei enää yllätys. Haitanneko, hih.

    VastaaPoista
  8. Meillä on niin märkää, että emme voi käyttää huvilatietämme (lue: alatietämme), joka johtaa suoraan alapuutarhaamme, siihen sillan liki.

    Monet kasvit kukkivat: digitalis, orvokki, harmaamalvikki ja tietty asterit ja hansaruusu.

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja Simolle pusu!

    PS. Äitini on Eila. Tänään nimppari ja eilen 84 -vuotissynttärit.

    VastaaPoista
  9. Kestävää kesää sinunkin pihallasi. Monta ihmetyksen aihetta meillä muillakin. Eilisellä pihakierrolla peiteltiin peilitetty vesiaihe talven tulla, vaan huomasin perennapenkissä kevätesikon ja lemmikin kukkivan. Mielenkiintoisia ilostuttajia.
    Kiva seurata Simon ihastelua veden kalvosta. Ajattelee varmaan että tuossako se teidän hellimä ja kaikkien rakastama Simo Sallinpoika Hurtta!

    VastaaPoista
  10. Leena Lumi; ihmeellinen on syksy. Soittelin tädilleni Rautalammille ja sielläkin kukat vielä kukoistavat, varmaan myös mökillä niemessäkin kun en niitä kukkapurkkeja kumonnut. Viime yönä tuli taas vettä ihan solkenaan. Ei pääse piha kuivumaan, en tiedä mitä tekee nurtsille jos pamauttaa jäät pintaan! Mutta lämmintä on luvattu vieläkin.
    Onnittelut äidillesi tuplasti! Mukavaa viikkoa myös sinne Muuratsalon saareen.

    SinikkaHelena; juuri aamulla katsoin, että omenapuut on keltalehdissään ja juhannusruusulla punertavat tupsut varsien päissä. Ihmeellistä, että lemmikki ja kevätesikko uskovat jo kevään tulleen. Tosin meilläkin lammikon rannalla rentukka tekee uusia lehtiä samassa luulossa.
    Simo on superpakkaus, huomasin aamulla, miten se ymmärtää puhetta eikä vaan äänensävyjä!

    VastaaPoista
  11. Syksy jatkuu poutaisena ja lämpöisenä. Mekin pääsemme yhä saareen, vesi ei ole tietävinäänkään kalenterista ja jäästä.

    Lumihiutalekukka on kotiutunut luoksesi hyvin, viihtyy.

    Onnea Simolle, hänellä on ollut nimipäivät äskettäin. Kyllä onnittelut aina ilahduttavat. Mistä Simo sai nimensä? (Itse tunnen erään Simo-papin.)

    Mikä antologia on ilmestymässä. (Olen niin paljon netittömässä tilassa saaressa, että kuljen jälkijunassa.) Onnea antologiallekin!

    VastaaPoista
  12. Kyllä taitavat mennä ennustukset jälleen oikein. Tästä syksystä luvattiin todella leutoa.. jotenkin kaipaisi jo pakkasta ja lunta, mutta toisaalta ei.

    Onnittelut antologian johdosta! :)

    VastaaPoista