tiistai 8. toukokuuta 2012

LÄTKÄÄ JA KORVASIENIKEITTOA

Miten lieneekin niin saamaton olo. Ja tehdyksi tulee vain se välttämättömin. Vaikka liekö se nyt eläkeläisellä mikään hoppu näiden hommien kanssa. Sujuvasti siirtyy kiireisimmät aina seuraavaan päivään...


Mutta lätkää. Sitä on nyt jännitetty ja jännitys jatkuu. Tänäänkin Leijonien peli oli niin huimaa, että olkapäät nousivat meikäläisellä pelkästä jännityksestä. Mutta ei meillä kaikki jaksa jännittää.
Simo aikansa katseli, mutta päätti sitten ottaa välitirsat, vaikka Gigantin mies häntä yritti herätellä huutamalla: "Kuule, Simo, herää jo! Kohta jatkuu matsi!"
Ainoastaan prinssipuolison viilipurkkiin marjojen sekoittaminen sai uneliaan koiran sen verran hereille, että odotti jokailtaista viilipurkin nuolemistaan. Herkkusuu kun on.
Kääräisin pikkukoirulin nukupeittoon ja eipä aikaakaan, niin ei matsi voinut vähempää kiinnostaa. Ne koirulit!
Mutta minä kyttäsin ottelun tappiin asti. Rajua peliä, varmaan mustelmilla koko joukkue kovista taklauksista. Onneksi ei sentään kai mustelmia pahempia kolhuja kenellekään tullut.


Eilen keittelin korvasieniä. Kolmeen kertaan. Huuhtelut välillä.
Tuuletus täysillä. Ja totesin liesituulettimen olevan pesua ja suodattimen vaihtoa vailla. Aika paljon ihan normaalissa ruuanlaitossa käryä syntyy ja rasvaa kerääntyy suodattimeen. Pitäs kai huomata puhdistaa useammin, vaikkei rasvassa munkkeja paistelekaan.
Tänään sitten syötiin korvasienikeittoa. Ja hyvältä maistui. Tuorejuustolla saostin kun en niin niistä vehnäjauhoista...


Muuten on mennyt harmitellessa. Yhtä ja vähän toistakin. Mutta elämä on, ei aina aallon harjalla. Iloakin hippusen; tänään istutin kesäkukat, löysin pari isoa vanhaa emalikattilaa, joihin juurrutin petunioita ja lobelianyyttejä. Miljoonakelloa ja lumihiutaletta parvekeruukkuun. Ja Heta-omenapuun jäniksen kalvaman taimen kaveriksi, jospa sekin siitä innostuisi kun sai kaverin.


Nyt tuo mun viekkulipoikakoirulini koisaa jo yöunillaan. Tarttis minunkin lähteä omalle orrelleni. Hyvää ötyä!!!

24 kommenttia:

  1. Kyllä tuo lätkä meilläkin jää minun katsottavakseni, ei tuo Himmu välitä yhtään, mutta jalkapallo on sentään jotain. Rilen lopulta muistin tuoda ulos Himmun pallonm ja kyllä sai pallo ja Himmu komean pelin aikaiseksi.

    On ne talkalukset joskus hurjanb näköisiä, päin laitaa niin että pöeksit paukkuu. Onneksi ne suojavarustukset pehmentää tällejä.
    Hyvää viikon jatkoa:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida lätkä olla koirulien mieleen, Simokin pelaa pienellä pallollaan sisällä, heittelee sitä ja hakee ja vinguttaa. Mutta lätkän saamme katsoa ihan itse keskenämme.
      Mukavaa loppuviikkoa, mummeli.

      Poista
  2. Ei Simoa kyllä Lätkä oikein kiinnosta:)
    Aah, Korvasienikeittoa. Itse en niitä osaa kerätät ja laittaa. Mutta Rakastan Korvasienikastiketta, kun sitä jostain saisin. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maiiju, korvasienet täytyy puhdistuksen jälkeen keittää väljässä vedessä ja keittiö hyvin tuulettaa. Minä keitän aina kolmeen kertaan ja huuhtelen ne välillä. Sitten vaan kattilaan vähän voita, vähän vehnäjauhoa, kiehautetaan ja lisätään sienet pieniksi hakattuna. Lisätään maitoa, keitellään kunnes vehnäjauho on kypsynyt ja loraus kermaa ja ripaus suolaa. Minä suurustin tuorejuustolla ja käytin vehnäjauhoja vain hippusen. Ja hyvää tuli.
      Ei muuta kuin metsään, esim. hakkuuaukeille korvasieniä nousee keväisin (rikottuun maanpintaan).

      Poista
  3. Lätkää, se vasta sitä peliä on! Eilenkin jouduin muutamaan otteeseen vaihtamaan kanavaa, kun olin vähän liikaa mukana ja jännitin. Siten otin käsitöitä esiin, että en vain tujoittais, autto vähän. Tänään onneks vapaapäivä, mutta huomenis taas...;)

    Juustohan ne parasta on kun suurustaa ruokia, maku ja paksuus tulee samalla, käytän pääasiassa partasuu-ukon jugurttia, toimii erinomaisesti....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lätkä on kyllä älytöntä mutta ah niin jännää. Ihan on pakko tapittaa jokainen ottelu Avalta. Minä en jaksa nyt tehdä edes käsitöitä, lukemisesta puhumattakaan. Olen siis ihan lösähtänyt.

      Minä käytän myös partasuuta mutta enempi marjapiirakkataikinaan. Pitänee kokeilla myös keittoihin. Kivat sulle.

      Poista
  4. On tuo Simo niin lutunen tuolla villapeiton alla.
    Meillä ei ole lätkää katsottu, mutta tuloksia tosin seurailen siiten jälkeenpäin.
    Eilen saimme yllätyskutsun Topeliussaliin, siellä esiintyi Ulla Tapaninen ja viisi muusikkotyttöä.

    Toivotaan onnea uudelle omenapuulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, Ulla Tapaninen on ihan cool! Joskus olen livenä nähnyt. Oli varmasti kiva konsertti, oliko se niitä Nasevat kurtut -konsertteja?

      Omenapuu on onnellisesti yläkasvimaan laidassa, siinä on yksi nuppu!

      Poista
  5. Pihaharavointipalkaksi löysin autotallin kulmalta 15 huhtasientä,karikkeen mukana kai rihmastoa tullut.
    Naapureille annoin kun parhaillaan sienisoosia söimme.
    Mukavasti kiinteistöverolle vastinetta kun syksyisin, herkkutatteja,kanttarellia, lampaankääpää, ja karvarouskua takapihan metsiköstä löytyy.
    Meillä vai vilpoista ollut ettei kesäkukkakiireitä vielä.
    Hyvät sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan kiva kerätä sieniä heti keväästä alkaen, muutaman huhtasienen olen minäkin joskus hiffannut.
      Teillä tuulee mereltä hönkäyksiä, meilläpäin on ollut aurinkoista ja lämmintä lukuunottamatta parin päivän takuista sadepäivää. Katsoin aamulla, että kukat on virkeinä ja aurinko lämmittää. Kuin myös sulle!

      Poista
  6. Et tosiaan saamattomalta kuulosta, korvasienikeitot ja kesäkukat ja mitä muuta;)

    En ole arvannut vielä laittaa kesäkukista kuin orvokkeja, on niin kylmät yöt vielä. Opin karvaasti, kun jokunen vuosi sitten paleltui toukokuun 20pv vielä muutama keskäkukka.

    Simolle rapsutuksia!Ei taida olla jääkiekkokoira;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa tarvita näitä itsenikasaamispäiviäkin. Jolloin raahaudun eteenpäin ja teen sen ihan välttämättömimmän. Sitten se tarmonpuuska taas jostakin pöllähtää...

      Simo ei välitä jääkiekosta, mutta tapittaa tarkkaan luonto-ohjelmia.

      Poista
  7. Korvasienikeittoa, nam. Eipä vielä ole käyty vilkuilemassa näkyykö. Ei ole kiirettä, kun tuo kevään eteneminen on hitaanpuoleista.
    Vai ei soma Simo välitä lätkästä, eipä meidänkään koiruli. Annas olla kun tulee eläinohjelmia tai pikkulapsia, ne pitää aina herätä katsomaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä minäkin yleensä keväisin kerään korvasienet, tänä keväänä en taida ajoissa ehtiä mutta prinssipuoliso on mökille lähdössä kuun lopulla.
      Simosta luonto-ohjelmat on mukavia myös.

      Poista
  8. Kuvauksesta päätellen tuo elo kuulostaa aika leppoisalta:) Jokaisella meillä on tietenkin ne omat jutut jotka silloin tällöin mieltä painavat ja joista ei täälläkään kertoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aallon pohjiakin tarvitaan että aallon harjalla ratsastaminen tuntuu mukavalta.
      Onneksi - kai - nää alamäet on ohimeneviä. Ehkäpä tästä tokenen...

      Poista
  9. Vetämättömyyttä ja vauhtia, siitä on kevät tehty. Eilen saimme siirrettyä yhden msutaherukan oikeaan paikkaansa, samoin töyhtöangervon, siirsimme syreenin pois green housen viereltä, sillä siihen tulee luumupuu, eri merkkiä, jota nyt on. Ruukkuja kannan sisälle ja ulos.

    Korvasienikeittoa syön kesäkuulla yhdessä Suomen parhaista ravitnloista, mutta yksi kunnon satsi olisi vielä kuivattuja suppiksia. Laitan niitä kuhan kanssa.

    Puhallan täältä sinulle taikapölyä, niin saat taas virtaa! Tosin voihan sitä joskus ottaa rennomminkin...

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena taikapölyn puhaltamisesta, heti sain puhtia ja paistoin pellillisen jauhelihapihvejä, omenapiirakan ja mustikkapiirakka on nyt uunissa.
      Nytpä muistin, että viime keväisiä korvansieniä on vieläkin pakastimessa, hups.
      Oletpa ollut ahkerana puutarhassasi. Minä täällä jännään, nouseeko valkoiset varjoliljat, joita kylvin viime kesänä. Joitakin lehden alkuja kyllä jo on.
      Samoin aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  10. Simo tietää, mikä on tärkeää ja mikä ei, ja olen Simon kanssa samaa mieltä: mitä turhaa jännittää joistakin otteluista;))

    Joskus se virta katoaa vain jonnekin, mutta onhan sinulle kai laturi, Anja-Regina (tai tiedät ainakin, mistä sitä virtaa saa...)?

    Hyvää viiko jatkoa sinulle ja seurakunnallesi.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaispa itsekin aina ottaa yhtä lungisti kuin tuo koiruli. Jaa-a, missäköhän meikäläisen laturi onkaan?!? Pitääpä katsastaa!
      Kiitos toivotuksista Aili ja samat sinulle!

      Poista
  11. Joo Simo on oikella jäljillä. Kannattaa ottaa vaan rennosti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mun pitäisi olla ReginaRento, on välillä olo kuin puupökäleellä. Mut kyllä se siitä.

      Poista
  12. Simosi on niin suloinen koiruli.

    VastaaPoista