keskiviikko 8. elokuuta 2012

ESI, MIHIN KIIRE?

Eilen aamupäivällä ajeltiin kaikessa rauhassa mökille päin. Lahden moottoritiellä ohitimme rekkaa ja edessä oli vielä kaksi ohitettavaa hitaampaa ajoneuvoa. Peräämme singahti harmaa VW, ajoi täysin kiinni peräpuskurissa hetken ja sitten yritti oikealta ohi, vaikka varmasti näki, että tilanne oli mahdoton. Nuorehko kuljettaja hyökkäytti ajokkiaan kuin härnätäkseen. Jatkoimme rauhallisesti aloittamaamme ohitusta ja kun palasimme oikealle kaistalle rekkojen edessä hurahti härnääjä halukkaasti ohitsemme nyrkkiä puiden. Ja apukuski näytti keskisormea. 
Tuli vääjäämättömästi mieleen, että helposti tällä ajotyylillä kolhitaan itseä ja muita, vaikka kaistoja riittää. Nämä teiden kunkut kun eivät kunnioita muita tiellä liikkujia eivätkä osaa joustavan liikenteen pelisääntöjä. Huh-huh. Ja oliko kuljettaja ja apukuski ihan selvin sävelin kun normaalista tilanteesta näin provosoituivat.

Tarkistin ajoneuvorekisteristä; kyseinen auto oli leasingfirman (Interrent) hallinnassa ja sillä  useitakin omistajia. Siis jos ei oma auto alla, sillä voinee vapaasti törmyyttää vaikka moottoritiellä, jossa  vauhti on 120 lasissa. Siinä ei paljon vikaliikkeitä tarvita kun kolahtaa ja seuraukset on sen mukaiset. Keskaria nyt voi vapaasti meille ikämme autoa ajaneille näyttää, ellemme älyä väistää näitä tien omistajina itseään pitäviä.

Nopas, tulipa harmitukset purettua. Turvallisesti kuitenkin ja nopeusrajoituksia noudattaen pääsimme perille. Sadepilvet soutivat mökkijärven yllä, kanttarellit houkuttelivat metsän reunaan ja hyttyset pitivät iltakonserttiaan tuikaten ahneesti paljaaseen ihoon.
Sauna lämpiämässä, kaikki hyvin.









8 kommenttia:

  1. Noi kaaharit on tosi ärsyttäviä. Seuraukset voi olla ihan mitä vaan. Mitäs siitä, jos ittensä teloovat, mutta kun siinä usein käy niin, että myös syyttämät kärsii. Aina välillä toivoo, että lentäisvät kaseikkoon kaahatessaan, vaikka ei sais toisille pahaa toivoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelin, että jos näen auton tiepuolessa niin olen pelkästään vahingoniloinen. Hyi minua. Mutta tahallaan ei pitäisi motarilla temppuilla, sillä liikenteen sujuminen on meistä kaikista kiinni. Ja turha kiire ei matkaa jouduta.

      Poista
  2. Ihmiset ovat ihmeen varomattomia, ja sitten saamme lukea tai nähdä kauheita kuolonkolareita..;(((

    Onneksi selvisitte ilman sitä, mutta tuollaisilta joutaisi kortti kuivumaan!!!

    Silti, oikein rauhaisaa ja mukavaa mökkielämää siellä luonnon parissa, Anja-Regina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, tupapäivä on ollut kun vettä vaan sataa niin, ettei ulos juuri mieli tee. Simo on myös oivaltanut sadepäivän olevan lepoa varten, piipahtaa vain nopeasti puskassa ja sitten takaisin sisälle. Mutta kyllä tästä selkenee. Terkkuja vaan Tohmajärvelle ja kiitos kivasta kommentistasi. <DDDD

      Poista
  3. Noita liikenteen häirikköjä aina näyttää riittävän ja vahinkoja sattuu.
    Onneksi selvisitte pelkällä keskarinnaytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän haukku haavaa tee eikä keskarin näyttäminen, mutta kyllä siinä vähän itsekin alkoi jo provosoitua mokomille teiden ritareille.

      Poista
  4. Anja, noita riittää ja usko tai älä, tosi paljon on meillä ollut rankkoja tilanteita kaahaavien kuorma-autojen kanssa, joukossa jopa perävaunullisia. Kerran tulimme talvipimeällä Luvialta ja Orivedeltä saimme peräämme rekan. Menossa oli silloin sen maantien korjaus ja siinä ei olisi voinut millään ohittaa. Keli oli vaarallisen liukas. Kuvittele kun takana on iso rekka, joka hyökkäilee ja pitää koko ajan valoja pitkinä. Minä otin puhelimeen valmiiksi jo hätäkeskuksen, sillä se on poliisia nopeampi ja saa poliisin paikalle, mutta R. ei antanut minun soittaa, käski vain pitää puhelimen valmiustilassa ja sanoi, että 'nyt meillä on tosi hullu takana isolla autolla, yksisuuntaisella kaistalla, pääkallokelillä yön pimeässä.' Revi siitä! Se oli elämäni kauhein matka. Ei ollut edes paikkaa, missä olisimme päästäneet sekopään ohi. Kun Muramen risteys näkyi, käöännyimme heti sinne ja rekka painalsi nopeasti ohi, mutta oli piinannut meidät ihan poikki. Ei olisi huvittanut myöskään pysähtyä sinne pimeälle metsätaipaleelle selvittämään asiaa, kun ei tiennyt oliko vastassa yksi ja kaksi ja kuinka pöllyssä.

    Olen alkanut pelätä pimeällä jopa kyydissä olemista.

    VastaaPoista
  5. On se hurjaa, miten maantielle mahtuu kaikenlaista kuljettajaa. Jotkut sitten vielä ihan tahallaan törppöilevät ja tekevät kiusaa. Kuulema puolalaiset rekkakuskit ovat niitä pahimpia kiusaajia muulle liikenteelle.
    Voin kuvitella, miltä tuntui ajaa tuollaisen hullun edellä pimeässä ja liukkaalla. Ja mikähän kiire niillä kiusantekijöillä on olevinaan, eivät he tietä yksin omista vaikka niin luulevatkin.

    VastaaPoista