tiistai 14. elokuuta 2012

HAMPURILAISET

Tänään tulevat serkkupojat parin viikon vierailulle luokseni Hampurista. Heidän vierailustaan sovittiin joskus kevättalvella ja nyt on sitten h-hetki. Pian on lähdettävä kentälle heitä vastaan.

Olen vähän siivonnut huusholliani siihen malliin, etteivät ihan pölyyn tukehdu eivätkä koirankarvoihin sotkeudu. Eilen huomasin, että olen pyyhkimässä keittiön yläkaappien päällyksiä ja pesemässä noita kuparipannuja pahimmasta rasvapölystä. Hullu minä, tuskinpa pojat sentään kiipeävät keittiön kaappien päällyksiä tarkistamaan.

Kahden viikon aikana saan melkoisen kielikylvyn, sen rinnalla ei Lemmenviemää ole yhtikäs mitään. Onneksi nyt on aurinkoista ja toivottavasti tämä jatkuu vielä pitkään.
Punaiset viinimarjat mehustin eilen, mustien kerääminen pitäisi kohta aloittaa myöskin. Taidanpa laittaa hampurilaiset puskiin!

Viikonlopulla ajellaan niemeen ja tarkoitus on käydä Savonlinnassa ja tietysti Retretissä, joka kesän kohokohta ollut minulle. Ja tietysti Kuopio kalakukkoineen ja Jyväskylä ovat ihan mahdollisuuksien rajoissa piipahtamiseen.

Simo rötköttää tuossa vieressäni lattialla. Sitä poikaa ei vaivaa jännitys tulevista vieraista. No eipä tosin paljon minuakaan. Talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan, sanoivat vanhat sananlaskut.
Voipahan olla, että bloggaaminen jää vähemmälle. Onhan tuota tullut suollettua tekstiä ihan tolkuttomasti.
Naapurin kissalle on nyt viritetty loukku, kolliparka ei tiedä, että jos luukku napsahtaa, se tietää kissapojalle matkaa pallien poistoon. Niin sanoi emäntänsä. Voi noita poikia!

Se kukka, josta kyselin, on avannut useamman kukkasen loistamaan.  Ei se taida olla horsma, lehdet on säteettäiset ja kukat yksitellen kukkavarsien päässä. Pitää käydä kuvaamassa vielä paremmin. Jospahan sitten löytyisi nimi kaunottarelle.

Kuvien siirtäminen jostakin syystä taas tökittää, postaan kuvat sitten myöhemmin, jos...


17 kommenttia:

  1. Mukavaa aikaa serkkujesi parissa! Kun nyt sää pysyisi tälläisenä, näyttäisi kaunis maamme heille hymyilevät kasvot!
    Oikein hyvää aikaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varsinainen kielikylpy meneillään! Ja sanakirjaakin tarvitaan kiperimmissä paikoissa. Kiitos mummeli.

      Poista
  2. "Touhussa kuin toiskan kalja"
    Ylläoleva sanonta täältäpäin tuli mieleeni, kun luin kirjoitustasi. Sinulla riittää virtaa, jatkuvasti jotain touhuamassa. No en sano kuitenkaan, että kateeksi käy.
    Ihana, että on olemassa erilaisia ihmisiä. :))
    Laita vaan hampurilaiset puskiin!
    Me olimme jo, liki kaksikymmentä litraa pääasiassa mustaamehua pulloissa. (Kiitos, velipoika. Hyvä että jaksat hoivata marjapensaitasi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhua riittää, mutta kunhan pari viikkoa on takana, voi olla olo kuin entisellä osuuskaupanhoitajalla, hih. Nyt pitää pinnistellä kielen kanssa.
      Joo, pojat olivat jo poimimassa Johannisbeere-puskissa.

      Poista
  3. Mukavia hetkiä sinulle serkku-poikien kanssa ja leppoisia hellepäiviä.

    VastaaPoista
  4. Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan on hyvä muistaa vieraita odotellessa. Tärkeintä on aina itse tapaaminen ja yhdessä tekeminen.

    Sinulle toivottelen mukavaa elokuun loppua serkkupoikie kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en minä kovin paljon hötkyile noiden vaimoiltaan "karanneiden" hampurilaisten kanssa. Tänään vien ne laulamaan yhteislauluja.

      Poista
  5. Luulin että postaus sisältäisi jotain aivan muuta :) Kivat suunnitelmat jo tiedossa. Mukavaa elokuun jatkoa Hampurilaisten parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lensitpä lankaan, hih. No, niin minäkin olisin ajatellut otsikosta ellen tietäisi serkkupoikiani tarkoitettavan.
      Vipinää riittää.

      Poista
  6. Onhan se mukava saada sukulaispojat vieraisille ,nyt kun ilmat muuttui näin aurinkoisen kauniiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on oikein kesäiset säät, aurinko porottaa viimeinkin. Kyllä nyt kelpaa.

      Poista
  7. Onnea vaan serkkutapaamiseen..;)))

    Luulin että puhuit ruuasta kun sanoit "hampurilaiset"!;))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yleisemminhän hampurilaiset syödään, mutta jätänpä nyt maistelematta! Nopsasti on ensimmäinen päivä mennyt ja illalla prinssipuolisolla on yhteislaulut joten hampurilaisetkin saavat laulaa, hih.

      Poista
  8. Laulavat hampurilaiset :D Kuulostaa ihan kivalle:) Taitaavat serkkusi olla ummikko saksalaisia, vai osaavatko suomea? Entäs laulut, ihanko vain suomalaisia lauluja oli?

    VastaaPoista